And after careful consideration..

Vaik mä kuin olin et joo joo massit liikkeel ja LanvinHeneManee kehiin ni I must say.. kävin niit netitse kattelee uudellee siis ihan kuvii niist vaatteist et ei mallin pääl ja stailattuna ja nätisti laitettuna ja mun tuli sillain olo et en usko et kuitenkaa sit traviin siit setist mitää. Mä oon nyt löytäny Ebayn, big time, ja hyväksyny ja tajunnu sen et Jean Paul Gaultier on mul vaan aina se suurin ja kaunein. En oikee ees tiiä miks, Gaultierin muutamat viime vuosien jutut on ollu suunnattoman tylsiä ja jotenki niist on puuttunu se.. joie de vivre mikä on ollu must niin leimallista Gaultierii. Kun taas ihan pari viime sesonkia on ollu must ihan huippukamaa.

Anyway, Ebay + Jaakko + Gaultierin vanhat kamat siel = Il Paradiso. So far löysin edukkaasti maailman näteimmät aurinkolasit, liituraitapuvun ja farkkutakin. Farkkutakis viel se hauska sattuma et se on samasta mallistosta ku mun ihan eka Gaultierin paita jonka ostin Pariisista keväällä 1994. Puku menee samoihin aikoihin, tais olla -92 vuodelta ja arskat menee kans samaan ysärikauteen. Ne on siniset ja ja ne on nätit. Ja nyt kun sen mustan puvunkin olen ottanu käyttöön ihan jo pariin otteeseen ni mikäs siinä on ollessa, nättinä ja mustana.

Eilen oli siis sitten Dressing Mimia. Mun oma pieni mallisto alotti koko shown ja ihmiset tykkäs. Mähän olin ihan et what what ku tein sitä ku aloin hirveest googlaamaa juttuja boksarikapinasta ja väkivallasta ja siit se sit jatku. Tietty Kellopeli Appelsiini oli mukana, oikeestaan enemmänkin vahingossa, mut olin silti äärest tyytyväinen mun poikien toimintaan lavalla ja backstagella. Vaihdot meni hyvin vaik ihmiset oli alkuu et ei tuu mitää sul on liikaa kreisii shittii ku täytyy ehtii vaihtaa ja laittaa 40 sekunnis. What BS, hyvinhän ne ehti ja kaik oli just jees. Nää kuvat on kaikki Mikko Laaksosen ottamia, Mikko taas on Monsuunista. Eli olinkaikin puolin hyvis käsis ja tykkäsin itse asias omist kuvist eniten koko eilises tapahtumas. It's about me, me, me.

Mä en voittanu yleisöäänestystä mikä oli tietty hiukka downeri mut hey ho elämä on sellaista. Ja eihän mikään estä mua laittamasta omaa settii ja showta ja häppeningii pystyyn. Ja kun se nimikin on jo olemas ja mieles ni se on vaan se et printtaa bannerin ja laittaa tyttäret ja pojat laval. No problem.

Mulla kävi ikäväst ja mun tää tumma malli joutu peruun ku se muutti yllättäen Köpikseen mut mun blondi korvaaja oli asias kiinni ja nätti ku fan ku laitettiin pitsit silmil ja hanskat käteen. Sit nää on näitä et ku ihminen on hiukan noviisi esim. antaa haastattelui ja mutenki sillee kaffel vahvasti puolet ajasta ni must oli äärest yllättävää luke omat sepustukseni käsiohjelmast ku en muista varsinaisesti niit asioit sanoneeni. Ei sil et ne olis ollu väärin mut tavallaan tuntus ku olis joku muu ollu antaas kommenttii ja kertoos asiaa.

Nyt kun on selvitetty avajaiset kaupalla ja Dressing Mimia ni onkin jo aika alkaa säätämää vihdoin omia juttuja kaupalle myyntiin, sillee mallistoa ja tavaraa, jopa hiukan kaupallisemmalla otteella ettei enää niit pellekauluksii ja korsettei miehil ku ne ei, yllättävää kyllä, ollu mikään suksee back in the days.. Ja samaan aikaan mul olis pari tilausta ku pitäs saada tehtyy ja toimitettuu ja se mikä siin on mukavaa on se et ne on mukavia tilauksia ja ei mee hermo ja olen osannu jopa itteni hinnotella ihan kunniallisesti ja sillain et ei mee ihan hyväntekeväisyyteen kaikki niinku mulla on ollu tapana aiemmin.

Noin yleisesti kun palajan viel tuohon yläosan alotuksen ni ohan mun vaatteissa aina aika vahvasti näkyvis vaikutteet, Gaultier etunenässä. Ehkä se yks syy on siihen niin kovaan likettämisen osin se et Gaultier oli mulle se eka iso nimi ku kolahti sillon 80-luvun lopus, 90-luvun alus. Et paluta juurille ja rehellisyyttä itellen et ollaan kaikki kartalla mikä on se juttujen juttu omas elämäs. Tää ei suinkaan tarkota sitä etten tykkäis ihan sikana ihan siis supermonista muits amerkeistä ja suunnittelijoista. tavallaan Gaultier on hiukan samanlainen mulle ku Madonna, et vaik ei oliskaa enää niin aina huipussaan se luovus ja tekeminen ni silti vaan aina ne jossain takaraivossa kummittelee ja on aina mukana. Kun on parikymmentä vuotta ollu uskollinen on kovin hankalaa alkaa vaan täysin hylkäämään. Ei ees Nina Hagen jääny vaik se kesäl pettikin niin kovin pahasti. Joskin sen kohdal oltiin jo hyvin heikoilla jäillä, I must say.. Mulla on myös ajatuksis et ostas ihan uuden kameran ja alkas räiskii kuvii taas ihan uudel otteel. Ja sit tarviin ulkoisen kovalevyn ku alkaa oleen kone niin piukas jo. La di dah..

Ja onhan mulle ihan herran ulkonäkö ollu aina kova juttu. Must Gaultier on jotenki äärest kliffan näkönen ja olonen jannu.

Laitetaa viel ja uudellee loppuun Gaultierin biisi ja video. Hienoa musiikkia, kerrassaan.

Palaillaa.

I'm sorry if it sounds selfish but it's about me me me.

Kuten kaikki Mairen ystävät ja lukijat varmaan muistaa mä en arastele kuvata itteeni ja laittaa runsait määrii meikkii ja koruu päälle. Mä en o hetkeen kuvannu itteeni, mut olen harvinaisesti ollu it emuitten kuvattavana. Ja siit mä en tykkää. Tavallaan en osaa olla luontevasti kameran edes vaik iteksee touhutes teen sitä ihan mielellää ja kinda nautin siitä.

Viime talvena Tatu Hiltusen kans laitettiin pystyyn Haaksirikkoutuneet näyttely B-galleriaan Turus. Tatu otti must noin 10 000 kuvaa joista sit teki stopmotion animaatioita näyttelyyn, tavallaan elävii muotokuvii.

Ja mä lovesin lopputulost + must mein näyttely ioli ihan mieltsin upee, ihan kokonaisuutena ja saatiinpas siin viel sit aika hyvät arvostelut..

Tatun kaa ollu puheit myös et laitettas uus näyttely pystyy mut se on viel työpöydäl ja plääneis.

Nyt olen mukana Dressing Mimiassa ja Monsuunista mun vaatteet tuli kuvaan Mikko Laaksonen. Mul on mukan siis vaan 4 asua, joista tää 'Lentäjän poika' on yks.

Meil on Mikon kans ollu puhetta et laitettas joku uus prokkis vireille ja pyörimään ja liikkeelle, jotain hiukan artsumpaa ja as we all know mua kiehtoo aina kaikki artsumpi ja jotenkin jos pääsee hiukan irti ihan mainstreamist ja mä en o koskaa oikeen tajunnu tavallaan liian tiukkoi jakoi esim. kuvis eri tyylisuuntii ja sillee, enimmäkseen aina vaan loveen kuvii mis on tarinaa ja artsumpaa otetta.

Lisäks mul on ajatust mieles jo muutamastakin eri projektista joihin oon alustavasti alkanu jakaan kuvaajii et kenen kans haluisin tehdä minkäkin prokkiksen. Ihan siin mieles kenen kuvist oon tykänny ja mikä niis on fiilis ja tunnelma ja mikä sopis mun mielest minkäkin prokkiksen kuviin. Must tää on aika looginen ja kätsy tapa ajatella ja diilaa elämää eteenpäin.

Viimesenä mainitsen Mari Lehdon. Mari kuvas aikanaan mun lopputyömalliston Hollannist ja nyt meil on muhimas yks mallisto/prokkis.

Plus kukaan ei o saanu näin hyvin kiteytettyy mun persoonaa valokuvaan ku Mari sai tähän otokseen. I love it!

Ja yhtä paljon loveen oikeesti tätä konseptii et tuttavapiiri on laaja ja tuntee kaikenlaisii ihmisii ja tuntee lahjakkaita ihmisii ja tyyppei ketkä tekee eri alojen juttuja ja niitten kaikkien kans on samalla pituudella ja ymmärretään toisiamme. Se mys lisää luovuutta, saa oikeesti ihan eri lailla ajatukset ja ideat rullaamaan. Ja kaikki mun tuntevat varmaan tietää myös sen et ku mulla iskee maanisempi vaihe se on menoa.

Mun unelmaisin elämä olis tehdä vaan artsui juttui, tehdä prokkiksii eri ihmisten kans, näytöksii ja leffoi ja kuvauksii ja tv-sarjoi. Kirjoi ja alkaa julkaseen omaa lehtee ja radio-ohjelmaa. Life is sweet when you know talented people. Saa omii heikkouksiikin piilotettuu ku on hyvät kampaajat meikkaajat ja kuvaajat messis..

Palaillaa.

P.S. Ebay mahdollisesti on diilannu mul vintaget Gaultierin lasit.. 48 minsan pääst selvii. Ja poikkis saa Westwoodit joululahkaks. Mut jo ennen jouluu mikä on kiva tietty kans.

I think I must go shopping..

Oolrait, Lanvin ja H&M on lyöny hynttyyt yhteen ja mä oon ihan et omg..

Mä oon jotensaki lovennu Lanvinii aina siit saakka (eli syksy 2009) ku se laitto pojat laval nätisti menneen maailman henkeen ja mun silmii hiveli kun aistin niin vahvasti sotien välisen henkäyksen kepeän atmosfäärin, Pariisiin karanneet boheemit kirjailijat simppeleis mutta samalla kovin rikkaan (henkisesti, sisäisesti, love is in the air) olosis casual but cool asusteis.

Mä olen ollu jotensaki out of it mitä tulee HeneManen kollaboraatioihin. Lagerfeldist ostin poolon aikanaan mut heitin sen kirppikselle tai roskiin (wtf?) ihan siit simppelsit syyst et se ei oikeen kestäny aikaa ja käyttöä niin hyvin ku olisin suonut. Anyway, mennyttä elämää kaikki tyynni.

Mut nyt must tuntuu et mun pitää olla 23.11. jossain kulmilla katseleen näit vaatteit. So far olen ihan myyty, likimain jokaseen asuun ja vaatteeseen on jo syntyny syvällinen rakkauden ja himon tila, mikä helpottaa vaan menemällä katsoon, sovittaan ja (mitä todennäkösimmin) ostamaan loads of useless stuff and shiny objects. Kun tuntuu ettei mun toimitusjohtajan, trendisetterin ja kiireisen yrittäjärouvan elämä voi jatkuu normaalisesti ellen päivitä mun garderoobia ylellisen edullisel asulla.. Tai kahdella..

What do you say?

Peace.

Hehkutusta ja fiilistelyy ja selityksii ilman kameraa..

Mulla on kadonnu aikaa sitten se varsinainen pointti miks alotin tän blogin, niinku mun niin monenkirjavat lukijat on varmaan kans huomannu. Yks syy oli virallisesti et mun lempilapseni hiljeni luottokortillisista syistä elokuussa 2009. Toinen oli mun irtisanoutuminen töistä heinäkuussa 2009 ja siit alkanu totaalinen rahattomuus. Ajatus oli ettei tarvis niin hirveesti haalia enää lisää kamaa (koska ei myöskään ollu varaa) vaan enemmänki koittaa hyödyntää omaa vaatevarastoo (mikä on, in all honesty, aika laaja loppupeleis kuitenkin..). No joo, nää pyhät nokkeludet alko jäämään jossain välis kauas taakse ja Mairemainen vapaa-ajattelu sai enemmän tilaa.

Hetki sit koko blogosfääri de la mode oli ihan tulessa ajatuksesta et käytäs vaan (olik se nyt) kuutta vaatettaa vaan kuukauden. Se oli must jotenkin dorka ajatus, samal taval ku "älä osta mitään päivä". Tykkäsin kovin Sugarin ajatuksest ja haasteest ettei turhaan rajota itteään vaan ennemmin ottaa käyttöön kaiken sen ihanan mitä kaapeist jo löytyy valmiina. Se oli omalla tavallaan mun blogin ajatus juurikin ja semminkin.

Siksipä juuri pidän valkeasta, kuten hetki sit vaahtosin, et tarviin uusia farkkuja ja haluan mustan puvun, sellasen ihan klassisen ja nätin, simppelin arkipuvun. Mun housu/farkkutilanne on likimain katastrofaalinen, ollu jo jonkun aikaa, ja kun uus puotikin aukeaa ens viikon torstaina klo 11 (willkommen alles) osoitteessa Kauppiaskatu 3, Turku, tajusin et oikeesti tarviin uusia farkkuja noin niinkun työkäyttöön. Noh, seilori oli kiltti ja lainas mulle 100 € rahaa, jolla sain yhteensä neljä (4) paria housuja ja farkkuja. Kahdet ostin H&M:ltä ihan vaan siks et ne oli edulliset ja otin saman mallisena mustat ja harmaat. Sit mentiin yllättäen Haloselle (I know..) mist löyty alennusrekist äärest kliffat Levikset ja Leet, molemmat 30 € ja hurjas ales siis. Leviksis on kiva pesu ja kulutus, vaikka noin periaatteellisesti olen kulutuksii ja pesui hiukan karsastava nykyjään. Tulee niin pissis ja whote trash olo herkästi.. Samalla olen vihdoin hyväksyny itseni likimain ainoastaan farkkuja käyttäväksi, kuvankauniiksi nuorukaiseksi. Ne HeneManen päntsyt ei o farkut mut kovin liki eli ne on hyväksyttävissä. Osin siksikin pidän farkuista et ne näyttää mun mielestä ihan mieltsin upeilta kaiken kanssa. Kattokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa. Fiksu miesten puolitakki ja solmuke. You can't fail, can you? Ja koska mun kamera on alkanu tekeen hipster potenssiin 3 kuvii en ees jaksa enää yrittää kuvata omiani, voitte vaan kuvitella mun fabulöösit uudet farmarit.

Tähän väliin otan vaan hehkutuksen miten paljon loveen Vmanii.. Ihan vaan tosi paljon loveen. Oon googlannu niitten sivuilla hyvän tovin tänää ja ollu ihan et wau niin siistii ja upeet mut samaan aikaan mul on hiukan se et mä tarvisin ja/tai haluaisin lehden ihan konkreettisena käteeni, paperina ja selattavana. En tiä mikä siin on et nettiversio lehdest ei oo oikee lehti. Mut silti kehotan, ei vaan käsken teit meneen Vmanin sivuille olemaan ihan et wau miten siistii. Love is in the air..

Ja sit just tää, et älä dorka mee ostaan uutta pukuu ku ota se musta, klassisen tyylikäs ylellist villaa oleva Gaultierin puku kaapist, tuuleta ja ala käytää. Ja näin tein.

Ohes kuvaa vaan nätist Gaultierin asust, ei sen kummempaa.

Eli siis, mitä olen oppinut? ekaks et omas kaapis on kamaa ettei tarvi mennä nyt tähän varattomuuteen enempää raiskaamaan luottokortia ja toiseks et edukkaasti saa kans paljon ku on personal shopper messis kuka kävi edelt kattelees kamoja ja olemas pätevä.

Palaillaa, wearing a nice suit.

P.S. Ihan pakko viel tulla kertoon miten paljon aloin loveemaan Italian Vogues ollutta juttua "Silent" postattuna toisel kliffal saitil, The Terrier and Lobster. Ei mulla muuta.

Mä loveen # 1

Oon ihan et OMG ku luuhasin muutaman merkin kupees NyMagin sivuil (mikä on mun tän hetkinen lemppissaitti) ja kattelin kevään mallistoi ja sille jos joku yhtäkkii haluu ostaa mul lahjoi ni Burberry Prorsum ja Ann Demeulemeester tarjoo kliffoi vinkkei ja ajatuksii Jaakon kaappiin. Wink wink.. Ja siks sanaks viel et se harmaa reikäneule Andrew MacKenzielt ku laitoin kaappiin ja sit ajattelin et never use ja laitan sittenki myyntii niin niin.. kun tuolla Burberryllä oli niin viljalti samanhenkist kamaa ni ihan tuli mieleen et mitäs jos ostanki sen itelleni, ihan vaan siks sanaks et onhan se nätti ku fan..

I feel like such a nobody..

Jotkut sanoo et pitäs tuntee kaikki ja tietää kuka on kuka ja miks ja mä oon ihan et oh no mä en tunne ketää ja ketä nää kaikki tyypit on ja miks ne on tääl ja mitä ne tekee ja sit bloggaan randomisti aiheest et kliffaa housuu ja näin ja laitan jotenki kuumotavasti tyylikkään jampan sinne kans et on hiukan käännetty viiksee ja laitettu fiksu raidakas skraga ja takki ja aatellu et se on vaan joku fiksun näkönen vanhempi herrasmies ja jatkan elämääni.

Sit satunnaisena lokakuun aamuna Lidlist ostetun espressokahvin lomas rullaan niitä näitä blogeja läpi ja törmään samaan jamppaan uudelleen ja uudelleen ja huomaan et olen ottanu melkosen haasteen itelleni, noin niinkun tyyliesikuvallisesti kun olen charmantisti harmaantunut 50+ lad ja dude. Ja silti in fashion ja totally rad ja casual but cool. Kysees on Nickelson Wooster ja tän tietty kaikki muut tiesi jo mut ei raatsinu sanoo mul et hei dorka se on man of the hour. Mut joo..

Jos nyt jatkan hehkutusta aiheesta Nickelson Wooster, joka on Men’s Fashion Director at Bergdorf Goodman (and by extension, Neiman Marcus). He is also one of the most inspiringly well-dressed men alive, edustaa juurikin sellasta miehekkyyttä ja tyylikkyyttä jota mä.. jumaloin ilmaistakseni asian hillityn vaatimattomasti ja klassisen miehekkäästi. Vaatteet ja asut on sangen klassisia miesten vaatteita, with a twist. Koko jannu on jotenkin.. liioitellun maskuliininen ja just sen hitusen verran "liian" laitettu ja viimeistelty ollakseen kuitenkaan tylsän miehekäs. (Ja itse asiassa tos linkis se myös mainitaan aika samaan henkeen mut I swear to god mä en ollu lukenu sitä vaan tää kaikki tulee mun omasta tajunnastani, you have to believe me!)Nyt kun ollaan avaamassa omaa kauppaa mis on kans miesten vaatetta framilla ja kenkää olen ollu jopa hiukan kummissani ja ihmees ku olen tajunnu et mun pitää alkaa silleen.. edustamaan mun kauppaa ja tuotteita, mun pitää muuntuu paikalliseks Woosteriks in a way, koska ei kukaan tuu kauppaan ostaan kliffaa asuu jos myyjä makaa lattial rikkinäisis, liian lyhyis farkuis ja ite kumisaappaist leikatut sandaalit jalas.

Ja siitä johtuen ja juontaen mulla on listattu mieleen muutama asia ku haluisin ja tarvisin.

Perusfarkkui, mustat ja siniset. Kaposet muttei pillit, okei harmaat olis kans hyvät jatkumot siihen.

Mustan puvun. Ihan simmpeli, kaponen istuva nätti musta miesten peruspuku. Mielellään sivuhalkioil, 2 tai 1 napil, kreisil vuorikankaal. (Okei mul on se Gaultierin musta puku.. siin on vaan dorkat napit eli jos vaihtas ne ni siit mä saisin pätevän puvun.)

Simplicity and utility ja miten jotku vaan jotenki diilaa kaiken näyttää mun silmii hyvält

Mä olin aikoinaa duunis kirppiksel, tarkemmin sanoen UFF turvas mulle säädyllisen elämän ja suhteellisen vakaan toimeentulon (sain siis aina maksettuu mun luottokortin minimilyhennyksen, noin suurin piirtein ja useimmiten). Lienee helppo uskoo et mun vaatekaappi täytyy herkästi, nopeesti ja ilman loogist tarvetta.

Samaan aikaan siel oli rekit täynnäns kamaa mikä mun silmiin oli vaan et ewww ja WTF. Ja esimerkkinä voisin käyttää liian pientä poplarii täysin epävärisenä, tai muodotonta sini-valkoraidallista palmikkoneuletta helt pumpulisena. Mul ei olis tullu mieleenkään ostaa niitä, eikä varmaan tulis vieläkään ihan helpost ekana ajtuksiin et wau, mä tulen niin rokkaan Turun näis asuis.

Sit menee Sartorialistin sivuil ja bongaa siel kaks jannuu ketkä on mun makuun vaan ihan supertyylikkäinä liikentees. Ja voih, toisel on yllänsä totaalisen epävärinen poplari (mä vaan loveen tät sanaa just nyt ja kutsun kaikkii epätakkei poplareiks) liian lyhkäsel hihal ja huonol istuvuudel ja näyttää ihan priimalta. Toki Diorin väsky ja näpsä nahkahanska auttaa asiaa, luo sen täydellisyyden ja harkitun porvarillisen boheemiuden ristiaallokon mikä kolisee mun sydämen läpi jättäen portit auki universaalil rakkaudel.

Ja sit on tää jannu. Kaikki tietää varmaan jo mun suunnattoman rakkauden ja fiksaation kaikkeen.. merelliseen, shall we say? Mul on nyt jonnin aikaa jo ollu haaveis saada valkonen poolokauluksellinen palmikkoneule mitä sit vois yhdistää sinisen kaposemman ja hiukan kulahtanaamman farmarin kans. Miksei sihen sit laittas iteki hiuka pientä pipaa, esim. punast ja sirmakkaa, hiukankin Cousteau-henkist ja kaivais kaapist ne Dr. Martensin soljelliset kävelykengät? Olis fiksun olonen ja samaan aikaan rento ja.. merellinen.

Mut tää on tää, ku must tuntuu et mä en jotenki aina vältsy osaa kantaa kaikkee niin et tulis se kliffa boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko. Ku mä oon hiukan löperö, et housut klottaan ja säädän, riuhdon ja olen kaikin puolin Aulis Kaakko kun kumarrun tai kyykistyn.

What to do ja olisko se vaan sit se mun boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko, et on sellanen riuhtova ja klottanen?

Hmm.. täytyy funssaa ja oikeen sovitella eri juttui.

Palaillaa.

Santa Madonna # 3

Seven down, two to go.

Nina Hagen. Kun nuori, itseään etsivä hahmo löytää Salon kirjastost Nina Hagenin omaelämäkerran, Ich bin ein Berliner, se on jotain suurta. Ennen yhdenkään biisin kuulemista mä olin jo fani.

Nina Hagen.

Mulla on ollu elämässä joku.. mä olen aina jotenki hakenu jotain, jotain suurempaa, sillee.. (luvassa latteuksia ja paatosta..) henkisyyttä, hengellisyyttä. Mulle tää kristinusko on aina ollu ahdistava ja siks olikin niin mahtavaa laulaa Hagenin mukana hare krishna mantraa, olla kasvissyöjä, olla (tai siis omalla angstisen teinin maneereillani) hyvä ihminen. Sanomattakin selvää et se kaikki on mennyttä elämää. Mä olen löytänyt itseni ja hyväksyny ettei henkisyyttä tai hengellisyttä o tarkotettu mulle sillä tavoin mitä monet sen löytää ja toteuttaa. Mä löysin muodin ja ihmisyyden, just like that.

Hagenissa mua on aina viehättänyt täysin päätön tyyli. Vahvasti punkista ammentava, sekoitettuna discoon ja rockiin, luokaton meikki.. how can you not love that?

Suuren särön rakkauteen teki 12.6.2010 Kaisafest. Niin kovin odotettu ja etukäteen hehkutettu, ensimmäistä kertaa elämässä Nina Hagen livenä, parikymmentä vuotta jonotusääntä kuunnellen. Ja märkä pyyhe päin naamaa.

Nina on löytänyt jumalan ja jeesuksen, big time. Sen verran olen häijy ja ennakkoluuloinen et siit ei yleensä hyvä seuraa. Eikä seurannutkaan..

Samaan aikaan oon kelannu et haloo.. jokaista huonoa bluesvetoista gospelia vastaan on Hold me, jokaista keskeytettyä huonosti esitettyä kitarointia vastaan on New York / N.Y. ja jokaisen epämääräisen jeesusvälispiikin voi korvata Ave Marialla.

Nina, Nina.. Aiheutit kohun esittämällä miten naisen orgasmi toimii, aiheutit kohun menemällä naimisiin Irokeesin kanssa, kysyit Cosman synnyttyä ensimmäisenä "onko se musta vai valkoinen". Nina Hagen ei koskaan oikeen tuntunut pelaavan sääntöjen mukaantai edes niitä vastaan, Hagen toimi säännöistä täysin piittaamatta. Ja onhan Hagenin tyyli yksinkertaisesti syntisen hieno. Ainakin ollut. Uuden hengellisyyden myötä tyylikin on.. tylsä ja halpa. Tai no, halpahan se tavallaan aina olikin, sehän siinä niin viehättikin. Vaikka Street-levyn kannessa Hagenin sut olivat "by the three great ones; Westwood, Gaultier and Alaïa".

Hold me. Kuvattu Gaultierin myymälässä Pariisissa, lienee aika helppo arvata myös Hagenin puvuston olevan Jean Paul Gaultierin putiikista.

Huoli pois, Nina. I still love you.. Mut ihan siks sanaks, en meinaa ostaa uutta levyäsi. En halua enempää rikkoa menneisyyden loistoa.

Nina Hagen muovas vahvasti aikoinaan mun mielikuvaa.. tai ei.. mtes tän sanoo..? Mun oma mileikuvani naisellisuudesta ja kauneudesta muuttu aika paljon Hagenin ansiosta. Niin ulkonaisesti ku sisäisestikin.

Kun mennees elämäs jaksoin enemmän meikkaa ja kuvaa ja laittaa olin aika.. yks kaveri sano aikoinaan et on kiva kattoo mun kuvia kun mulla ei o mitään rajoja (meikin suhteen). Uskon vahvasti et Nina Hagenin viitoittamalla tiellä siinäkin mentiin.

Santa Madonna # 2

Jos joku osaa selittää mulle miks homot aina lovee kreisei vanhoi muijii ni please do. Mut siihen sen enempää jumittumatta mä jatkan. Ihan itestään selvänä Isabella Blow. Mua aina kiehtoo ihmiset kenen elämntyönä tuntuu olevan muokata itestään täydellinen objet d'art. Plus tää nimenomanen kuva Isabellasta on yks kauneimmista kuvista mitä olen koskaa nähny. Mä tykkään kuvist ihan sikana jos ei viel ollu yleisesti kollektiivises alitajunnas. Varsinki kuvist mis ihminen, taval tai toisel (ja tähän välii niin hienoja kuvia otti herra Mikko Laaksonen Monsuunista ja mä oon ihan et oo.. mut palaan niihin hetkee myöhemmin). Isabella, poor old tortured soul, mut oh sweet jesus miten täydellinen.

Isabellaa on kiitelty hirveest et se löysi McQueenin, et se oli Philip Treacyn muusa, et se oli sitä ja tätä mut must vaan tärkein meriitti on et Isabella tuntui (ja kaikki tietty ihan vaan hiljaisen miehen tarkkaavaisuudella etäält tulkittuna) vaan vilpittömästi rakastavan muotia ja.. muotia. Nimenomaan muotii konseptina, taiteena, ei vältsyyn vartin välein vaihtuvina Gina Tricotin roitteina (no offense GT mut mun käsitys muodist on tiukka ja siihen posseen mahtuu hyvin HYVIN harva merkki..).

Ja kun nyt muodin saral ollaan ni täytyyhän mun lovettaa (fäsärikaudel pitäs likettää kaikkee mut se on ärsyttävästi rajattu reaalimaailman ulkopuolel, ärsyy).

Luin ekaa kertaa Diane Pernetist musitaakseni Gloriasta vuosia sitten. Sellain sivun kokonen juttu, siin oli muitakin muotimaailman "kummajaisii" esitelty sivun verran ja Dianest sanottiin ettei Diane puhu vaan "hengittää sanoja", käyttää aina auringonvarjoa koska iho on niin herkkä auringolla ja kuulusta nutturasta/mantillasta et kukaan ei tiedä kuka sen tekee ja miten mut se on aina ylväänä pystys (ja tohon mantillaan liittyen ette usko miten hankalaks kävi löytää siit infoo, Anu sit autto, kide siit). Yhtäkaikki, must se oli jotenki fabuloivasti kirjotettu ja sanottu. Ja samaan aikaan sydämes läikähti ku mieleen heräs ajatus et on olemas hahmo, karaktääri, kenel saattaa olla imago ja.. tai kenel voisko sanoo on rooli niin vahvasti pääll koko ajan et se ei enää oo rooli, you know what I'm trying to say?

A bitch with drug habit mut Marlenel ei tiettävästi ollu mitään drug habittii. Sen sijaan Marlenel oli melko avara katse suunnattuna maailman, kuppiin ei sylketty eikä mitään heitetty pois. Maalliset lihan ilot olivat lähellä sydäntä ja kenties maailman historian täydellisimmät kasvot. Ever.

Shanghai Expressin puvustuksesta vastas Travis Banton, sangen merkittävä karaktääri Hollywoodin elokuvamaailmas, mitä tulee puvustusten suhteen. Tän puvun suhteen muistan lukeneeni jostain (olisko ollu joku Dietrich-elämäkerta..?) miten kauan haettiin oikeaa sulkaa ja väriä pukuun, et näyttää just oikealta mustavalkosella filmillä. Useamman testin jälkeen päädyttiin värjättyihin kukonsulkiin. Myös Dietrich ite oli aika haka tietämään mis valossa näyttää parhaalta, opastaen kuvausryhmää valojen asennuksessa. Itse näyttelemist Marlene ei pitänyt kovin kummoisena taitona, eikä viimesen haastattelun aikana edes laskenut tekemiään mykkäelokuvia elokuviks.

And last but not least, Anna Piaggi.

Mä en oikeen tiedä mitä mä halusin sanoo täl listauksel vanhoi akkoi kreiseis vaatteis, kai jotain.. Tai sit en, muuta ku korostaa miten paljon maailmaan mahtuu hienoi tyyppei, ketä mä jotenkilovetan ja rispektaan, mitä mä pidän kunnioitettavana taiteen keräämisenä..

Mä en o koskaan osannu ajatella hirveesti sukupuolta, varsinaisesti. En o koskaa tajunnu kun puhutaan tyttöbändeist tai korostetaan mis tahansa uutises sukupuolta. Mut huomaan sen, varsinki näin vanhemmiten, et herkemmin liketän (vanhoja) naisia. Näin keittiös psykologin pallil istuessani pohdin josko se osin n sitä et naisten mahikset saavuttaa jotain.. "suurta" elämässä on enemmän kiven takana ku miehillä, kenel oletetaan olevan se taito ja pätevyys ihan luonnostaan? Ja herkästi naiset ottavat kovin maskuliinisen otteen menestyesään/menestyäkseen kovin patriarkaalisis maailmois (politiikka, pankki..) ikäänku se ei naisellisel otteel olis mahdollist menestyy, ja hyvin saattaa siis olla et lasikatto tulis kovinki nopeesti vastaan.

Siks kaiketi mua kiehtoo nää rouvat, ketkä ovat tehneet mitä halunneet, taval tai toisel, ja muutamas tapaukses suosiolla hylänneet miehiset keinot ja tavat ja sen sijaan menneet all the way toiseen ääripäähän? miehenä mun on hankala käsittää millasta on olla nainen, miten paljon on olemas näkymättömii rajoi ja estei. Homona mä tajuan äärest hyvin millasta se voi olla. Millasta on kun ihmisarvo on ajoittain olematon. Kun joutuu todistamaan kaiken pätevyytensä ja silti suoritus kuitataan "ihan hyväksi".

Poor old you..

Monil japanilaisil suunnittelijoil on liki maaginen ote vaatteen muotoiluun, tapa suhtautuu vaatteeseen sangen.. arkkitehtonisesti joka tenhoaa muhun. Sit menen nymagin sivuil ja siel on listattu hits & misses ja oh no, likimain koko Comme des Garconsin mallisto on luotsattu suoraan "worst looks" osioon.. How come..?

Rei, I still love you..

I wish I was a little bit taller

Mul ei hirveest oo mitää toivelistoi näkyny missää mut nyt ajattelin et sen kerran ku bloggaan ja olen luuhannu netis ja men.styles ni voishan sitä laittaa hiukan kuvaa mis on kliffoi vaattei ja nättei kokonaisuuksii.

Ja sit mennään aina Amerikkaan saakka ja Duckie Brownin syksyyn 2010. Ja järkytyksest mykkänä tietty heti alkuun harmaata mustaa, miten voi Jaakko tykätä? Mutta siis, kaikki on kyllästymiseen saakka pätkässy lahkeita jo jonkun aikaa mut näyttäähän se hyvält. Mua varsinkin kiehtoo hillityt kuosit, raidat ja ruudut, minkä takia olen aika tohkeissani näist seteist. Mulla henkilökohtaisesti on hiukan hankala ajatella esim värei päälleni tai mitään hirveen räikeetä, sen me opimme varmaan kaikki siit oranssist ruututakista jonka tein itelleni ja sittemmin lahjotin seilorille. Mut varsinkin oikeanpuoleinen puku mun makuun jopa hiukan psykedeelisine kuoseineen näyttää ihan mieltsin hyvältä. Mullahan on suuri viehtymys erilaisiin tweedeihin ja monasti koen tunnekuohuja tweedien kohdalla joissa on pieniä väritäpliä messissa, ihan sen tylsän musta-harmaan ohella. Ja kas kummaa, mustat kynsikkäät? Niit pitää ihmisellä olla useita, aina vaan. Miksei myös harmaita.

Vaik aina olen et käytän pelkkää mustaa ni lopulta viime aikoina oon ollu runsaasti värein somistautunu. Semminkin väreinä kulahtaneet farkut (sinistä) ja vielä kulahtaneemmat tennarit (vihreet, back in the days..). Lisäks loveen mun vaaleeta farkkutakkia ja hetken aikaa sit postaamaani punasta huivia. Musta ja punan on must aina olu niin kovin nätti combo et ei paremmast väliä. Mä uskallan väittää et mun päällä ihan punanen rotsikin olis ihan mieltsin upee ja kantaisin sen hyvin mut sit taas.. mä oon niin tohelo et se olis alta yksikön skumpas ja liejus, et siks sanaks mustaa ja nahkaa mulle, tai sit se farkku just ku voi pestä huoletta 60 astees ja aina vaan paranee ulkonäkö. Kliseisen kaunis musta setti, timmi farkku ja timmi rotsi, ehkä vähän täydelist. Mulla on Stockmann Tailor lapulla varustetty smokki, vissiinkin jonkun aikaa jo ikää kerääny vaate ku löyty kirppikseltä, minkä olen ajatellu ottaa nyt käyttöön, semisti välikausivaatteeks. Se on aika paksu ja lämmin, istuu ku fan ja, tä on ehkä tärkein, sopis hyvin mun uusien aurinkolasien kanssa..

Ja sit paluu alkuu et ruudut näyttää hyvält, ni joo niin näyttää mut sit kans muutama tovi sit laiton siit kirjast "Skins and punks" ja et kuin hienolt kaikki näytti ni enhä mä voi olla pitämät täst, enhän?

Mä meen nyt laittaa vihreet teetä ja tekee vatsalihaksii et näyttäsin yhtä nätilt ku mallit. Tukka alkaa oleen jo sille et sen saa potaks kammattuu. Sit vaan.

Palaillaa.

Santa Madonna # 1

Daphne Guinness on mulle täysin uus tutavuus mut oi miten kliffa sellanen. Daphne on Guinnessin panimon perijätär ( love the word..) ja lisäks ollu naimisissa kreikkalaisen laivanvarustaja-miljardöörin pojan kans ja kaiken tän kerron vaan siks et Daphne on loaded, ja must on niin kauniisti kerrottu wikis et Daphne on "noted collector of haute couture". Tää tietty laittaa mul slaittisen.. kateuden tai miks sitä nyt sanois. Jotkut keräilee kirppiksilt mauttomii hääpukui ja kaftaanei, jotkut keräilee haute couturee. I mean come on, sä olet collector of haute couture.. Voik ihmisel olla hienompaa harrastust ja varsinki jos ajattelee mun mielipiteit nykytaiteest (esim.) ni jos haluaa olla taiteen suosija ja tukija mennään sit siihen aitoon kauneuteen ja täydellisyyteen ja aletaan keräilemään taidetta; haute couturea. Briljanttia.

Daphne oli Alexander McQueenin ja Isabella Blown ystävä, osti Isabellan vaatekokoelman perikunnalta ja on laittamassa käsittääkseni omaa kokoelmaansa esille ens syyskuussa F.I.T:en New Yorkiin. Ihan niinku joku haluis olla kulmilla.

Mä katoin taas kerran Diorin juhlanäytöksen Versaillesista.. Mä niin loveen couturee ja varsinki Diorii. Mun makuun ehken muut couture talot ei vaan ihan onnistu ihan siin mis Dior onnistuu, valitettavasti. Vaik kuinka haluisin yhtä paljon jumaloida Gaultierii ja Chanelii ni se ei vaan ihan samal taval onnistu. Toisaalta kummalakaa merkil ei o niin kukkopoikaa Napoleonin inkarnaatioo puikois.. hmm..

Mä olen aina tienny tietty Anna Wintourin (aina..?) ja näin mut se ei o koskaa oikee ollu mulle mikää sellanen juttu. Varsinkaan September Issuen jälkee mut palataa siihen hetken pääst. Sen sijaan oon ihan in love Anna Dello Russoon (Fashion Director at Large & Creative Consultant, Vogue Nippon). Kirveellä veistetty naama ja romuluinen kroppa ja oh my god, Brian.. Anna kuuluu hiukan samaan sarjaan ku Ranskan Voguen Carine Roitfeld.. Mut Annassa on jotain oikeesti maagista.. Mä tutustuin Annaan paremmin tavallaan Jak&Jilin kautta kuka tuntuu kans loveevan Russoa niin että sattuu. Anna Dello Russossa on kans viehättävää tapa pukeutuu melko ennakkoluulottomasti mikä taas poikkeaa esim. Wintourista aika tavalla. En tarkota et pitää vaihtaa vaatetta sen 7 kertaa päivässä, en millään muotoa. Mutta musta on myös virkistävää ja ihanaa kattella kuvia ihmisest kuka oikeesti pukeutuu randomil otteel, ilman mitään tiettyä linjaa.

Ja speaking of ihmisist ketkä pukeutuu kreisin latteesti ja tylsästi ja ei mihinkään shall we talk about mun ihan ehdottomast lempparikaraktäärist ikinä (ja mä tiedän etten o yksin tän kans); Grace Coddington. Tän rouvan takia Wintour ei tunnu missään, tän takia September Issue on tullu katottuu varovaisen arvion mukaan 20 kertaa. Emmä niinkään ees kato sitä, annan sen pyörii taustal monasti, kuuntelen sitä ja välil klikkailen mun lempikohtii. Mua häikäsee Coddingtonis (based on the film..) se kovin lämpimän oloinen persoona ja se järjettömän ammattitaitoinen ote duuniin ja kaikki on vaan niin kohdillaan. Ja toki must on hupaisaa katsoo Annan ja Gracen hentoista tukustelua muutamassa kohtauksessa. Ja sangen jäätävän tuntuista tunnelmaa toisissa. Mä en usko et ne on mitään hirveen hyvii kaverei..?

Palaillaa.

Raindrops on roses and whiskers on kittens..

Bright copper kettles and warm woolen mittens,
Marc Jacobs sunglasses with subtle logos,
Wolford kashmir scarf and Donegal tweed cap, these are a few of my favorite things..

Ok hk, mun hipstamatic Sony jatkaa kuvien valmiiks photoshoppaamist ja mä oon tyyttis koska se säästää aikaa. Ja tulee luonnostaan hiukan Warholmainen ote kuvii..

Mä aloin hiukan komppaa Stellaa, koska syksy on mun(kin) lemppariaikaa. Lähinnä siks et sillon voi laittaa isoo jumpperii päälle, kerrostaa huivii ja asustetta ja luoda illuusio hoikast varrest runsaan villakasan alla. Kesäsin se kittana trikoo ja valuva viskoosi paljastaa aika armotta Rubensmaisen varren ja it's not good..

Yhtä kaikki, some of my favorite things on oikeestaan tässä, so far (voi klikkaa vaan uudel välilehdel ton biisin soimaan taustal, ehkä upein show tost kappaleest ever heard ja parast on se ettei se lopu ikinä). Hamaan hautaan saakka luukutettu Wolfordin ylellisen punainen kashmir-huivi, Donegal tweedinen lätsä ja mun uudet ja ikiihanat Jacobsit. Mun täytyy myös sanoo et Jacobseis on mukavaa sekin ettei oo niin mustan mustat linssit, et liukuvärjättyy ja muutoinkin hiukan läpikuultavampaa. Mun syntynälahjana saadut tummat silmänaluset korostuu kauniisti ja enää puuttuis se laastari nenäst ja vois lähtee Strindbergin terassil Nordströmin mainoskassin kans.

Ens viikol pitäs ekojen lähetysten saapuu Italiasta ja se on ihan mahtavaa, tietty.. Siel on mieltsei neuleit tulos ja ihan sattumalt löyty kliffa Andrew MacKenzien neule, hiuka sillee verkkomainen ja harmaa mustil yksäreil (mikä on turkuu ja tarkottaa detskuu). Ja ehkä joku Rebl on kans katottu et kiva itel esim. työvaatteena sit uudes puodis. Ja ens lauantain mä vietän Tukholmas, voi olla et on punast huivi kaulas ja tweedii pääs ja Jacobsii kasvoil. Mua vaan tietty kyrsii ettei tosimaailmas voi koskaa olla hipstamatic..

Palaillaa.

Rebl without a cause

Mä oon hehkuttanu Tom Reblii jo aikasemminkin, tääl ja mennees elämäs (mitä kaipaan hulluna takasin..). Ja niinku olen länkyttäny täälläki oltiin juuri viikko sit Italiassa tapaamassa Herr Rebliä ja hakemas tavaraa meidän kauppaan. Mieltä lämmittää suuresti, et on muitakin ketkä on liekeis Reblist.

Sen verran uskaltanen raottaa salaisuuksien verhoo et ainakin tätä kuvan neuletta tulee mustana ja harmaana.. Quelle surprise mä olin tohkeissani mustist ja harmaist neuleist.. Muutenkin, kun olin naputtanu rekin täyteen pelkkää mustaa tajusin et kaikki ei o niinku mä, jotkut oikeesti haluaa.. värejä.

En tiiä kuinka paljon saan kertoo ja kuinka paljoa edes haluan kertoo vielä mut onnen kantamoisena samal reissul jäi käteen muitakin merkkei, uusii merkkei. Hienoi merkkei. Ja ehkä omaan kaappiin yks harmaa reikänen neule mustil yksityiskohdil.

Laitan viel Fantastic Manin sivuilt löytyneen ylellisen videon. Pretty. Pretty and rather black, don't you think?




Palaillaa.

I wear my sunglasses at night

Mulla on suuri rakkaus aurinkolaseihin. Tykkään ihan valtavan paljon, olen aina tykänny. Pidän melkee arskoist enemmän ku vaatteist tai kengist. Tai pidänki. Mun pukeutuminen on niin ankeen tylsää et kun sen kaposemman farkun laittaa sen harmaan tai mustan hupparin kans ni se on melkee siinä. Oon nyt tänä kesänä oikeen riehaantunu ja alkanu sillee ihan hiukan niinku toteuttaan mun fantasioitani. Esimerkiks olen tosi kauan haaveillu Marc Jaobsin laseist ja nyt mul on sellaset, koska Gaultier on mulle edelleen hyvin iso nimi olen päättäny et mul saa olla useammat Gaultierit. Dieselit taas jäi matkaan enemmän hysterian kautta ja pakkomielteest vaan ostaa aurinkolasit.

(Jean-Paul Gaultier, Diesel, Marc by Marc Jacobs)

Mun listalla on vielä Chanelit (tietty) ja yhdet Diorit. Must mul kuuluis olla laatikos viel YSL:it ja Tom Fordit ja ehken hiukan yllättäen Burberryt.

Mä olen materialisti, tykkään merkeist ja mä en osaa ees kokee siit mitään huonoo omaatuntoo. Varsinki noi Jacobsit on päässä aivan unelmaiset, linssit on mitä parhainta sävyä eikä vedä maailmaa harmaaks. Dieselit ja Jacobsit on molemmat liukuvärjätyt eli maailmaa pystyy katselemaa eri sävyillä. Mä oon ihan rakastunu mun laseihi.

Ja koska en o kuitenkaa niin hipster et mul olis iPhonee ja Hipstamatic prints (mikä se on se juttu.. en muista..) ni must on mahtavaa et mun 5 vuotta palvellu kamera alkaa tekeen tenää ja mun ei tarvi enää ees photoshoppaa kuvii sen enempää ku ne on jo valmiiks pinkkei ja usvasii. Handy.

Mun lempparia

Kun tänään olin ekaa kertaa nahkatakki päällä, huopahattu päässä ja huivi kaulassa vaappumassa kohti museota ni mä hyväksyin ja huomasin ja vannoin et se on syksy nyt. Aamulla ostin lennot Milanoon mut hyppään kentällä suoraan Riminin junaan josta meen jo pian Firenzeen. Milanosta lähden kans takas mut ite kaupunkia en tule näkemään ollenkaan. Ens kerralla sit.

Täytyyk mun sanoo et hattu, takki ja huivi on kaikki mustii? Jalas mul oli ne musta-valkoset spittarit ku ostin San Franciscosta syksyllä 2008 (siitäki on 2 vuotta aikaa omg mä en tajuu..) ja mustemmiks värjätyt pillit. Ja mä katoin itteeni peilistä ja huomasin et I look good ja et kokomusta on vaan se mun juttu. Ja tajusin kans et siinähän mulla on se mun outfit tuonne Italiaa, et simppelii mustaa hiukan rokkii hiukan klassist eli vois sanoo et sit kokonaa mua.














Mun passi on hajonnu ja jouduin hakeen uuden. Mun vanha passi oli marraskuussa 2001 myönnetty ja nyt oli elokuun loppu 2010. 9 vuotta välii ja mun täytyy sanoo et must menty parempaan suuntaan.

Mulla on taas ja edelleen tarve saada siivottua mun elämääni. Heitin 3 kengät roskiin. 3 kengät jotka on palvellu niin hyvin ettei ollu enää ehjää kohtaa. i kengät meni kirppikselle, yhdet tulen laittaa myyntii omalle osastolle. Viel on parit kengät ku tavallaan tykkään mutta mitkä on niin kopromissei ja myös huonot jalassa etten haluu niit pilaamaan mun muuten niin hyvää feng shuita mun vaatekaapis.

Syksy on mun lempiaikaa ja meinaan tänään kaivaa framille mun isot ihanat huivit ja laittaa ne yöks tuulettumaan parvekkeel ettei liikaa haise lavender ja koimyrkky.

I need a man..

Sugarin ja Anun tonteilla on käyty hurjasti keskusteluu naiseudest ja mediat ja naiskuvast näin yksinkertaistaen (sorry, I'm a man..) ja mä oon kovin tykänny lukee niit keskustelui mut samaan aikaa must tuntuu et mul ei o oikee sanottavaa niihin mitää.. Ja ihan johtuen siit et olen mies enkä voi ikinä tietää miltä tuntuu olla nainen ja katsoo vaikka kaupungilla uikkari- ja alusasumainoksii (kuten jossain.. Sugarin tontilla keskustelussa mainittii..?).

Yleisesti ottaen oon hiukan taipuvainen ajattelemaan, kuten monet sano kans, ettei ole olemassa mitää yksittäistä kasvotonta mediaa minkä syytä on kaikki nuorten tyttöjen anoreksiat ja häiriintyneet minäkuvat, eikä edes niiden "homosuunnittelijoiden kenen märkiä seksiunia naismallit ovat" (kuten Cosmossa alkukesästä joku älykkö taas kolumnoi..). Typistettynä mun uskoni mukaan kyseessä on juurikin kysynnän ja tarjonnan laki, ei 'muotimaailma' ole päättänyt (kukakoskamissä..?) että laihuus on kova sana kansan suuresta vastustuksesta huolimatta, ei ketään pakoteta mihinkään. edit. Anu sanoo kaiken niin paljon fiksummin ja paremmin omalla tontillaan, käykää lukemassa.. Mua on aina huvittanu ja ärsyttäny nimeomaan ajatus et muoti on jotain johon joko a) pakotetaan ja/tai b) on vain heikkojen tyhmien ja persoonattomien tapa elää. Ja täss päästään taas mun lempiaiheeseen ja mysteeriin; miehiin ja muotiin.

Miehethän ei harrasta muotia (paitsi homot jotka nyt ei o miehiä ja ketkä haluis vaan bylsii 13-vuotiaita poikia ja siks ne pakottaa laihat mallit lavalle meikeis ja iltapuvuis), muoti on (tyhmien, pinnallisten ja heikkojen) naisten juttu. Mutta kun katselee mihii kauduilla ja toreilla ei voi olla huomaamatta niit stereotyyppisiä hahmoja tai rooleja mitämiehillä, varsinkin miehillä ketkä ei o siinä puku-univormussaan. Nehän on niin.. muotia, sitä illuusiota mistä naistenlehtien todellisuutta vääristelevät mainokset ja muotijutut saa shittiä niskaansa. Miks sulla on maastokuvioiset reisitaskuhousut jalassa kaupungilla? Miks on niin kova juttu että alla on Hummer Suomen kaupunkien kaduilla? Miks se hiusten kampaaminen on niin hankalaa ja miks kesällä kuuluu (ihan ku joku vallan pakottais..) repelemään ne crocsit jalkaan ja Karhun mainosteeppari päälle? Koska mies on metsästäjä, koska mies ei välitä muodista, koska mies ei saa välittää muodista. Lopputuloksena on just se vastareaktio. Jos muodilla ja itsestään huolehtimisella ei olis väliä ei perus-jannu sitä niin kovin vastustais. Jos pukeutumisestaan huolehtiminenei olis niin v**n homoa ei sitä vastaan tarvis niin kynsin ja hampain tapella. Kaikessa rullaa pehmoisena taustalla opitut asenteet. Mut samaan aikaan näitä asenteita tarvitaan siinä mielessä et 'miesten' on helpompi dissaa kaikki mikä niitä pelottaa naisten (ja homojen) jutuks ja 'naiset' voivat sit keskenään riidellä miten kauheeta/ihanaa se on kun media pakottaa. Am I making any sense?

Mut takas miehiin; miks tarvii kaupungissa olla ne maastokuvioiset reisitaskuhousut? Koska mies on metsästäjä, luonnonlapsi kuka vie perheelle tappamansa saaliin. Koska ne on mukavat jalassa? Koska niillä luodaan se mielikuva et ollaan niin kovin machoa, et ollaan vaan poikettu kaupunkiin ohimennen terassille kiireisen eräretkeilyn lomassa. 'Miehet' on sinällään aika säälittäviä. 'Naiset' edes uskaltaa myöntää olevansa pinnallisia ja materialisteja, jopa nauraa sille. 'Miehet' ei uskalla, miehet on niin v**n tosissaa itsensä kanssa, se Hummer on niin hyvä ku turvallinen ja kun armeijakin käyttää ni sen on pakko olla kestävä ja pääsee ydinhyökkäystä pakoon Punavuoren kittanoita kujia pitkin ja kuten artikkelissa sanottiin ei tarvinnu varoa mitään. Minkä auton kanssa tarvii varoa mitään jos ei siitä autostaan niin kovin välitä? Ihan for real, sehän on vaan säälittävää..

Ja kaikessa pyörii taustalla hento ääni joka toteaa aina vaan ja uudestaan et miks muotia ja designia niin dissataan? Kun jokaisen tuotteen takana, joka meidän maailmassa on, on myös tuotteen suunnittelija, joku joka on tehnyt tuotteen, joku joka on luonut tuotteelle sen imagon ja kehittänyt mielikuvilla ihmisille sen tarpeen että se ostetaan, myös niiden Prisman reisitaskuhousujen ja sen Hummer H3:n. 'Miesten'lehdet eivät markkinoi muotia, niissä vaatteet kaupataan (edelleen, Edvardiaanisen ajan henkeen) for fit and comfort. Miehille se puku on pakko, joten miksi se ei sitten voi olla loppuun saakka suunniteltu merkkituote joka maksaa pienituloisemman kuukausipalkan verran? Eihän se ole muotia, eihän se ole turhamaisuutta. Varsinkaan kun siinä mainoksessa on taustalla vaarallista viidakkoa ja urbaania aavikkoa.

Mutta huomaahan sitä itsessäänkin olevan niiden joidenkin outojen steretypioiden vahvasti mukana ajatuksissa. Oltiin Tukholmassa ja kun (maailman ihanimman) kaupungin katuja ja kuppiloita luuhattiin ajattelin et eihän Ruotsissa oikeesti voi olla enempää homoja ku Suomessakaan kunnes jouduin palauttamaan mieleeni ettei siellä olekaan, siellä ihmiset (miehet) vaan vilpittömästi panostaa enemmän ulkonäköönsä ja välittää siitä mitä ne laittaa päälle. Mutta huomaahan sen näköjään olevans iteki aika ajoin sangen putkiaivoinen..

Antakaa meille Barabbas.

Tavoilleni uskollisena eksyin aiheesta, jaappasin niitä näitä, toistin latteuksia ja paatoksia sekä itseäni. Ja sen kunniaksi laitan loppuun kipaleen koska musiikki on kivaa. Ja hyvää. Ja haluan takas Tukholmaan pian..