Picking up the pieces of what I've had

Päätin jatkaa mun rohkeeta (?) linjaa tänään töihin. Mut meni lähtö sen verran löperiks et oli pakko ottaa paloina setti.

Joltain UFF:in euron päivilt mukaan tarttunu, hiukan topattu nahkaliivi on roikkunu vuosia jo eteises eikä o eksyny päälle ku muutaman kerran. Tänää oli se päivä ku sai revanssii ja itse asias siit tuli samassa mun uus lempivaate. Kun alle laitto NK:lta ostetun mustan samettisen (tai oikeemmin tuohan on plyysiä) Paul & friendsin takin mikä sekin ollu päällä arviolta 3 kertaa ni siitähän se ajatus sit lähti. Koska syksy on mun lempivuodenaikoi oli ihana taas laittaa kaulaan Amsterdamin Sprmrktista ostettu Mads Norgaardin villa-kashmirinen huivi, äärest klassist ruutukuosii ja siihen komppaamaan poikamaista olemusta Turun Hattu&Hansikkaan tweedlätsä.

Tää lätsä on itseasiassa mulle kaikista mieluisin, vaik on muutama muukin, hiukan vastaavan olonen hyllyl. Joku täs musta-valko-harmaas vaan kiehtoo. Tulee niin poikamaisen nuori olo, et Oliver Twistin kans Lontoon kaduil keppostelemas ja lehtii kauppaamas.

Tykkään liivin nahan kuluneisuudesta. Ei kuitenkaan liikaa ettei o turhan rönttönen tuntu. Iän myötä huomannu et ei enää samat risasuudet ja kuluneisuudet toimi ku nuorempana. Kloorivalkastut vaatteet on aika mennyttä mun kohdal (paitsi ne yhdet farku ku tykkään kovasti) ja sama vaatteen kuluneisuus. Ei saa olla liian risa tai reikänen. Silleen hienostuneen ja arvokkaan oloisesti et saa kuitenkin fiiliksen et on ennenkin kierretty tahkoa ja sen jälkeen viel muutakin. Tietty mulla on mun luottovyö taas päällä, minkä sitä ihminen itelleen voi. 

Kuvan pönöttävä maha on toivottavasti pian mennyttä elämää ja kun taiten laittaa vaatteet kerroksittain päälle ni saa luotuu illuusion hoikast varrest, et kaikki pönötys ja pullotus on vaan vaatteiden kerrostumaa sutkin varren päällä.

Mulla on joku veto ja tenho edelleen kerrospukeutumiseen ja tiettyihin siluetteihin mitkä kolissu jo vuosia ja edelleen. Palaan niihin kunhan otan aiheeks mun lempivaatteen, tädin mulle neuloman mustan villapaidan 1995 talvelta. Soli Cure-aikaa eli koolla oli merkitystä.

Ettei menis liian synkäks mun luottotossut. Valkoset (?) Converset. Risat ku fan mut näitten kohdalla voi joustaa mun yllä hehkuttamast periaatteest et hillityn kulunutta. Valkoses tossus saa näkyy koko elämän saasta.

Kaiken kaikkiaan ja huolimatta 33 ikävuoden kolkuttelusta kulman takana muhun vetoaa edelleen ja aina vedonnu sellanen tietty rock-henkisyys. Musta on aina musta, harmaa tulee hyvänä kakkosena. Mut sen rock-henkisyyden haluaisin jotenki saada kans päivitettyy A/W 09/10 kauteen sopivaks. Tykkään olla ihan raamikas ja roteva mut en silti halua sortuu siihen mua eniten ahdistavaan posseen (+/- 35 jampat tummansinisissä puvuissa ottamas bissee perjantaina töide jälkee ylämappi rennostu avattuna ja solmio löysättynä, maha paidan nappei kiristäen) tai vastaavasti olla se pateettinen keski-ikänen ku äheltää pillifarkun jalkaa ja notkuu nuorisobaarin tiskillä. Eli pitäs saada pidettyy oma keskenkasvunen persoona mukana aikustuessaan hillitysti ja asiallisesti. 

Korvakorut on mulle yks juttu kun huomaan et jääny melkeen kokonaan vaik mulla on niit hyvin paljon ja äärest nättei. Mun täytyy psyykkaa itteeni et onko se hitti tai huti kun ripustan korviini kamaa. Tai olisko simppeli, starssinen tupla-C asiallisempi ku Eiffelit ja salamat? Nää kysymykset on kans kovin sidoksissa aikaan, päivään ja fiilikseen.

Ja speaking of tyypit kun näyttää ikäistään nuoremmilt ni morjens Justus. Yli 12-vuotias paappa ja luultiin pennuks ku oltii iltalenkil. Jusu on mun ihan paras asuste nykyää. Jusun kans kaikki näyttää hyvält.