tiistai 15. syyskuuta 2009

Andy Candy, Darling Dandy

(edit. mulla ei siis ole tarkotus millään muotoa dissata mitään sivustoa tai kenenkään mielipiteitä, ajatuksia tai näkemyksiä. tää oli vaan ajatuksia, jotka heräs lukiessani erinäisiä blogeja ja jatkumoa mua pitkään mietityttäneestä asiasta; dandyismistä, dandyistä ja siitä miten ne termit ja ilmiöt koetaan nykyaikana. mulla on omat, hollannissa varsinkin vahvistuneet ajatukset ja näkemykset mitkä ei aina ole sulassa sovussa yleisten näkemysten kanssa.)
 
Koska mulla on tänään töissä tylsästi harmaa neule, valkonen t-paita sen alta hiukan liputtaen, vaaleat, väljähköt levikset ja kulahtaneet, maalitahraiset Adidaksen Superstarit en jaksa alkaa siitä sen enempää kertomaan. 

Mut toisaalla, tarkemmin sanottuna sivustolla nimeltä Keikari on tullu vietettyy aikaa. Lähtökohtaisesti oikeen kiva ja kiinnostava blogi, klassist miesten pukeutumista ja tyyliä. Mitä arvostan kans suuresti, on alotus ettei kysees o muotiblogi ja korostettu muutamas kohtaa kysees olevan vaan kirjottajan mielipide asioista. Mä en ala sen enempää asiaa dissaamaan tai kiistämään, ei o tarvetta. (And I feel a "BUT" coming..)

Mutta.. Lueskelin blogia, kattelin tunnisteita ja lueskelin lisää. Samoin kuin sivusto dandyism.net mua häiritsee muutama seikka. Ihan alkuun termin 'dandy' käyttö niin viljalti ja toisaalta "Beau" Brummellin pohjaton kunnioitus ja jalustalle nostaminen. Miks? Koska (ja huom. mun tulkintaa) Brummellin myötä ikään kuin syntynyt dandyismi oli nimenomaan tapa olla kumartamatta ketään, olla nostamatta jalustalle muita, koska silloin olis tavalla tai toisella elänyt niiden normien mukaan mitä yhteiskunnas oli tarjota. Teollinen vallankumous oli vahvasti mukana, keskiluokka synty osin näistä syistä ja seurauksista, suuremmalla osalla ihmisiä oli yhtäkkiä mahdollisuus hankkia uusia vaatteita ja luuhata kaupungilla joutopäivää viettäen. Uusi teollisuus taas mahdollisti tavaroiden halvemmalla tuottamisen suuremmilla volyymeillä. Uudet työt toimistoissa ja virastoissa vaati (miehiltä) uuden pukeutumistavan. Eli kaiken kaikkiaan, uusia duuneja mihin tarvittiin uudentyyppisiä vaatteita joita sai nyt hankittua edullisemmin ja paremmin kun oli tilipussi. 

Mikä musta on huvittavaa on juurikin se, ettei muoti ollu mitenkään olennaista vaikka Brummellille, kuten ei rahakaan. Ne oli vaan tapoja ja mahdollisuuksia ilmaista itseään, erottautua "rahvaasta" ja toteuttaa omaa hedonistista elämäänsä mut ne ei ollu mitenkään tärkeitä. Oikeestaan esim. Brummellin elämän voi nähdä suurena rahan halveksuntana, kuten myös sen yhteiskunnan missä hän eli. Se miten dandyt pukeutu 1800-luvun alussa taas loi pohjan koko viktoriaanisen ajan miesten pukeutumiselle josta se kehitty edvardiaanisen ajan kautta likimain nykymuotoonsa. Vallankumous söi lapsensa. Musta on siis ironista et nykyajan käsitys ilmiöstä 'dandy' on niin jumittunut tiettyihin ihmisiin ja hahmoihin, tapoihin ja tyyleihin. Koska se ei o dandyismin varsinainen ydin. Toisaalta voi muistaa ja ajatella et sanat elää myös, dandyn merkitys on kans vesittyny, samoin kuin punk, aikojen saatossa. Siinä vaiheessa kun on mahdollista saada kaikille kaikkea ei voi olla enää mitään uniikkia tarjolla. Siks ei nykyaikana ihminen ole dandy vaan käyttämällä teetettyä pukua ja mittatilauspaitaa. Ei o olemassa listaa minkä eri kohdat, asenteet ja vaatekappaleet kasaan saatuaan voi olla tyytyväisenä ajatellen olevansa vihdoin aito dandy. Antti Nylén on loistava esimerkki miten dandyismin voi nähdä ja tulkita nykypäivänä.

Dandyism.net sivustolla on kuvia myös jostain häppeningistä. Kivoi kuvii, todella, hienoi asui ja vaatteita ja nättei vanhoi autoi.. mutta.. mun silmiin yhdessäkään kuvassa ei ole osunu linssin eteen dandy. Kyseessä on must enemmänkin eskapismi ei dandyismi. 

Täs päästään mun yhteen suuresti rakastamaani kirjaan "The New English Dandy" mist olen toises elämäs jaapannu kans vissiin aikoinaan. Aivan mahtava opus ja mikäli en muista aivan väärin just nyt niin suuri osa ei kokenu mitenkään mielekkääks kutsua itseään dandyksi. Must se, jos mikä, kertoo et kysees on ehta ja aito, hieno mies. Se on mulle suurin kysymys ja issue, kun musta aito dandy ei ikinä kutsu itse itseään dandyks. Miks luokitella itseään kun samaan aikaan haluaa elää luokittelujen ulkopuolella? Mulle kolisee myös tuo kirja siks et siinä on jaettu miehet viel alaluokkiin. Aivan mahtava opus ja siitä kans kuvia katsellessaan huomaa miten käsite 'dandy' oikeesti on täysin tulkinnasta kiinni. Ei omasta vaan muiden, sivullisten tulkinnoista. 

Ja sit, jos ja kun mult kysytään kuka sit on dandy nykyään ni morjens, onhan niitä ketkä täyttää ne dandyismin kriteerit mitkä olen päähäni listannu. Mut ei, en taida alkaa niit listaamaan tähänkään sen enempää vaikka se olis niin kovin helppoa.

Mut siin asias olen tiukasti samaa mieltä et nainen ei voi olla dandy (paitsi Marie Antoinette..) ihan vaan siitä syystä et.. ei vaan voi. Muoti, pukeutuminen ja ulkonäkö on niin tiukasti naisille "osoitettu" leiviskä täs maailmassa ettei se tapa millä dandy on aikoinaan käyttäny vaatteita demonstraationa  ja venyttämässä maskuliinisuutta ja miehisyyttä ei onnistu naisilta koska naisille vaatteiden käyttö, muodin seuraaminen ja tyyleillä kikkailu, ulkonäöll viestiminen, on jo niin ominaista tai siis koko ilmiö on niin 'naisellinen' ettei siinä ole samoja aseita ja mahiksia. Dandyismi oli nimenomaan miehisyyden rajojen rikkomista ja uusien luomista, yhteiskunnan normien ja luokkien rajojen venyttämistä. Samaan aikaan dandyismi ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Aikoinaan Hollannis olin kovasti sitä mieltä et dandyt oli aikansa punkkareita eikä se ajatus o mitenkään mun mielestä haalistunu. Punk tosin hoiti hommat toisin kotiin.  

8 kommenttia:

  1. Onpas hyvää käsitteenmäärittelyä ja -pyörittelyä! Olen sun kanssa erittäin samaa mieltä, myös siitä, että aito dandy ei julista dandyisuuttaan. Sama pätee naisten puolella (oot oikeassa siinäkin, että dandy on miesten oma juttu) jo ihan pelkässä tyylikkääksi tai chiciksi tai miksi vaan sellaiseksi julistautumisessa - Jos väittä olevansa, ei voi olla.

    VastaaPoista
  2. niin totta, ei kukan naine ole chic itse ilmoittamalla. mulle naisissa se chic on nimenomaan se jokin hiukan määrittelemätön juttu mikä vaan.. nostaa kokonaisuuden asteen korkeemmalle. samoin ku dandyismissä, se on pienissä asioissa, yksityiskohdissa. tai siis kokonaisvataisesti sehän on elämäntapa mut se musta tulee esiin yksityiskohdissa.

    se et ihmisillä on tarve itse sovittaa itsensä johonkin luukkuun ("olen dandy") on must tavallaan.. tai siis mulle dandyn syvin olemus on itsensä toteuttaminen, eikä edes niin vakavissan aina. heti kun tulee tarve luokitella itsensä ja kertoa se muille et kaikki varmasti huomaisivat on peli jo menetetty.

    VastaaPoista
  3. hyviä huomioita dandyismista.

    VastaaPoista
  4. kära anonyymi. dandyt on mulle aika suuri kiinnostuksen kohde ja dandyismi kanssa. kiva kuulla ettei mun tajunnanvirta o ihan päätöntä.

    VastaaPoista
  5. Mainioo, kiinnostavaa pohdintaa!!!

    Mä oon kovin samoilla linjoilla dandyistä. Ne kiehtoo muakin kauheesti, mutta en koskaan ole kyennyt allekirjoittamaan konventionaalisia tapoja määritellä dandyä tai dandyisimiä. Musta perinteiset määrittelyt kiinnittyvät aivan liikaa tyylin ulkoisiin (klassisiin) ilmenemismuotoihin, vaikka dandy tulee kuitenkin sisältä päin.

    Dandyismi (kenties eritoten nykyään) on musta paljon enemmän sellainen asenne- tai state-of-mind -tyyppinen homma kuin mihinkään tiettyyn tyyliin tai tyylisuuntaan sidottu asia. Mun mielestä dandy on mies, jolle tyyli on korostetun tärkeä asia ja joka jatkuvasti tutkiskelee omaa maskuliinisuuttaan ja kokeilee sillä, joka on sopivalla (ihanalla!!) tavalla turhamainen ja - ehdottomasti - valtavan itsevarma. Itsevarmuus ja itsetietoisuus, tietoisuus omasta tyylistä ja sen ulottuvuuksista, omista mittasuhteista ja niiden korostamisesta jne., tietoisuus ja ymmärrys omasta positiosta suhteessa maskuliinisiin ja feminiinisiin elementteihin tyyleissä, tekee musta dandyn. Dandyllä on varmat meiningit: se toteuttaa omaa juttuaan eikä piittaa ns. suuren yleisön mieltymyksistä tai tavoista ilmentää maskuliinisuutta.

    Ja kyllä dandyilyyn musta liittyy aina tiettyä koristeellisuutta. Mieskin on melkoinen keikari (rakastan sitä hänessä), mut kyllä hän musta on dandyimmillään esim. yhdistellessään kuoseja epäsovinnaisesti ja rohkeasti (kukkaa ja kalanruototweediä tms.) tai pukeutuessaan vaikkapa revittyihin farkkuihin ja massiivisiin punk-henkisiin hopeakoruihin. Klassisesti pukeutuessaan hänessä on paljon vähemmän dandyä, me thinks. Dandy on aina tyylikapinallinen, musta tuo sun vertaus punkkareihin on osuva.

    Niin, ja viel se, et edelleenkin nöyrästi kiitän New English Dandy -kirjan vinkkaamisesta! Upea opus!!

    (anteeks, tästä tuli varmaan aika sekavaa: kaksivuotias roikkuu koko ajan lahkeessa...)

    VastaaPoista
  6. joo, dandy on nimenomaan state of mind. mä näen dandyn syvimmän olemuksen jokseenkin.. ikäänkuin taiteena, ei niinkään et kaikki olis aina kaunista ja hienoa vaan enemmän sellaisena oman itsenä toteuttamisena, minuuden rakeentamisena täydellisyyteen saakka.

    dandy.. loputon kiinnostus.. mun täytynee koittaa jossain välis oikeen kirjottaa keskittyneemmin aiheesta tai oikeammin mun tulkintaa aiheesta.

    mut ehdottomasti, dandy on epäsovinnainen. brummell ei kumartanu ketään, ei edes (sillon) tulevaa kuningas yrjö IV:ttä eli miks siis pitäis kumartaa häntäkään? tai ketään sen takia ettei ole sopeutunu tai mukautunu normeihin koska mulle se on jo heti mukautumista, niiden näkemysten ja asenteiden hyväksymistä mitkä on yleisestikin hyväksyttyjä.

    ja ihan yleisesti musta klassisesti pukeutuvat miehet on paljon vähemmän dandyä kuin epäsovinnaisesti. musta myös nimenomaan se ristiriita brummelliin ja kumppaneihin vs. nykyhetki et aikoinaan dandy oli niin friikki ilmestys nimenomaan hyvin simppelin ja jopa.. vaatimattoman asun vuoksi (kaikki toki suhteellist, sen ajan vaatimaton jne.) mikä oli niin voimakkaasti vastan menneen maailman ylenpalttista runsautta.

    VastaaPoista
  7. Miehen kanssa just naureskeltiin, kun Helsinkiin on ilmaantunut trendikäs kampaamo, jonka nimi on Dandy... ei ihan mätsää nimi siihen fiilikseen, jonka liikkeestä saa.

    Mies pohti termiä omalta osaltaan ja totesi, että hän on aikoinaan dandyillyt (ööh, miten toi taipuu) kovastikin vaatteittensa kanssa (frakki, cure-tukka ja gettagripit -tyylisi n yhdistelmin), mutta nykyään paneutuu vastaavalla innostuksella ja yksityiskohtaisella tarkkuudella enemmänkin fillarinsa ja fillarivarusteittensa kanssa touhuamiseen. Eli kyse on tosiaan asenteesta ja tavasta suhtautua asioihin enemmän kuin lopputuloksesta.

    Ja mä oon samoilla linjoilla SK:n kanssa siitä, että jos pitää sanoa, niin ei ole. Sama koskee sekä chiciä että dandya.

    VastaaPoista
  8. tiekkö ku tää on justtää, sillon back in the days sun miehes oli mulle niin tyylijumala, just frakki-tukka-ym. setti. ja se on must nimenomaan se et ihminen voi olla kovinkin dandy olematta mitenkään neuroottisen kiinnostunut oikeaoppisesta pukeutumisesta vaan nimenomaan siit omasta tyylistään.

    ja sama pätee must vaikka se fillarin säätäminen täydellisytten on ihan yhtä validi tapa olla dandy. tai siis on niitä dandyismin arvoja toteuttava asia kun vaikka se pukujen teettäminen juuri tietyllä vaatturilla aina.

    VastaaPoista