Lisää kenkii ja saappaita..

Tohon edelliseen viitaten mulla on auennu ihan uus maailma netis, kiitos lahtelaisen seilorin. Meil käänty yks ilta puhe punkun ääres kenkii ja saappaisiin ja semminkin päädyttiin lapikkaisiin ja huopikkaisiin. Olin yks ilta tai päivä (menee sekasi ku pimeet koko ajan) just pähkäilin huopikkaiden mysteerii jonkun liikkeen ikkunas ja muistan et mullahan oli lapsena huopikkaat. Ne on nerokkaat, en ala dissaa yhtään, mut en mee niihi sen enempää ku keskityn asiaan. Siin puhues googlasin tietty heti lapikkaat ja linkki-vinkki vei mut Töysän Kenkätehtaan sivuille. Mul on hatara ajatus et saman lafkan nahkaset korkeekorkoset kengät jätin hulluuksissani Lahden Anttilaan taannoin mut ne on mennyttä elämää, ei niistäkää sen enempää. Mut siis se ei ollu se juttu vaan se, et siel sivuil tuli vastaan jatsarit. Terminä tuttu, mut koskaan mul ei o tavallaan auennu ihan täysin se jatsarin syvin olemus. Nythän voi kuvast katto et miten mallaa. Ja mun silmiin näyttää hienolta, sangen hienolta. Toi nilkan tasanen rypytys on puhutteleva, samoin kuin korkee, suora varsi sen yläpuolel. Ihan hippasen pohdintaa aiheuttaa ton saappaan kärki, et meneen liian tillukkaaks, mut toisaalta jos saappaal on kokoo 46 (niinku mun tapaukses pitäs olla) ni siit ei kait ihan heti saa balleriinaa mieleen. Kuitenki musta nahkasaapas.

No joo, niist ite lapikkaist, mähän tietty aloin heti disauttaa et pitäs olla sit mustat, et ne beessit on niinku niin ankeet, ja hallelujaa, ekat mitkä sivuil on laitettuna kuvan kans on juurikin..

..nämä mustaks mainitut menokkaat. Käännetty varsi; nerokas, koukku-kärki; nokkela detalji muuten niin latteaan kenkään, ja tietty etäisesti korseteista muistuttavat nyörit saappaiden takana, taitetus osas.

Osa syy miks nää kolisee mulle ehkä niin paljon on se et näis on niin kovin paljon mukana menneen maailman mallia ja muotoo, jopa alkaa kajastamaan takaraivos muskettisoturit ja seikkailut, menevät nätit miehet kiharoissaan ja samettiviitoissaan. Miinuksena tietty se et liikaa alkaa muskettisotureiden taka nostamaan päätään sellaset ilmiöt ku esim. Lauri Tähkä.. ja tää ei o millään muotoo disautusta tääkään ite herraa kohtaan, enemmänki siihen pohjalais-häröilyyn. Ja toisaalta jos vaappuisin Turun katui näis en tiedä mitä laittaisin ylle muuten. Mut onhan nää hienot. Mutenki mun silmää alkanu taas kerran miellyttää kansallispukujen muodot, miesten pukujen siis. Nättii takkii ja liivii, hienoi leikkauksii kauluksis ja käänteis, kliffaa polvihousuu. Ne tyykit on tietty hiukan iffy mulle, mut jos funssaa mustana ja harmaana ni moi kauniit vaatteet. Kans ne kultanapit tekee mul tiukkaa, niinku kulta herkästi muutenki.. Toisalta miks mä en tykkäis kansallispuvuista kun ne on peräsin ungefär ajalta mist niin kovin tykkään, 1800-luvun huitteilt, sulaahan mun sydän kaikkien Jane Austen-filmatisointienkin kohdal niitten vaatteiden kans. Niin vaan nättei.

Meil oli koulus tietty pukuhistoriaa ja toki suuret ja laajat kaaret piirrettiin kans kansallispukujen ja kansanpukujen historiaa. Ne ei koskaan ihan hirvest napannu mua, et minkä kulmakunnan kolttu on millanen ja miks, mut kun nyt aattelen ni eipä sekään pahaks olis tietää tarkemmin, koska tokihan ne vaikutteet eri vaatteisiin on tietty tullu eri suunnilta ja kuitenkin taas se miten kansa tai rahvas on pukeutunu on ollu jokseenkin eri maailmasta ku aateliston (esim..) ja onhan se muodin historia, mitä kovin tykkään lukea, myös paljolti yhteyksis säätyihin ja koko yhteiskunnan rakenteeseen. Ja kans se miten muotia säätelemällä on pidetty kiinni omast paremmuudest ja korostettu sitä.

Me vietettiin joulua eilen. Seilori on meril jo tänää ni oli siin mieles pakko. Tehtiin paahtopaistii ku Stokkal oli nautaa luomuna. Sit perinteiset lanttu- ja perunalaatikot mitkä ostettii valmiina, rosolli ja mun salaista pahetta säilykeherneitä. Oli kliffaa, ruoka oli sairaan hyvää ja juoma kans. Otettii hiukan siiderii ja sit, kas kumma, oli jostain ilmestyny pullo Moët&Chandonia kaappiin. En o aikoihin lussuttanu sitä mut sisso se on hyvää.. oikeen nektarii. Meidän juhlan ja arken kuuluu kans Hynttyyt yhteen, ihan aina. Niin hyvää matskuu, joka taval. Mut siin on sellanen biisi mitä Virpi Nieminen eli Hannele Lauri hyräilee ku se dumpataa (mikä on aika usein.. raasu..) ja siit löysin vaan yhden version, ihan tylsästi still-kuval varustetun videon. Laitan sen nyt tähän koska on must oikeesti komee kappale.

A right to shoes

Mulla on ollu kriisii viime aikoina. Talvi tekee tuloaan ja on silleen kylmä ja mun tennarit ei enää oikeen pidä jäisel maal saati mun rumat mut jalas ah, niin ihanat Niken varsilenkkarit. Oon ollu huonona et tarviin talvisaappaat tai kengät, lähinnä tietty mieli hamuillen kunnollisten prätkäbootsien perään joihin ei o millään varaa. Noh, veropalautukset toi muutaman sata euroa ylimäärästä ja ajattelin et humputtelen itelleni kunnolliset jalkineet talveen. Nyt tää poverty deluxe ajattelu sit pääsi valloilleen kun ajattelin et tarviin hyvät (eli laadukkaat) kengät tai saappaat, jotka kestää aikaa. Siltikin mulla oli rajotteita hinnan suhteen eli laatujalkineitten piti osua tiettyyn hintahaitariin mis kyl oikeesti on valinnan varaa jo ihan mukavasti. Seuraavana kenkien/saappaiden pitäis olla äärest tyylikkäät, klassisen hienot ja monikäyttöset ja silti mun näköset, eli raflaavan emeet. Tää onkin sit suurempi issue Turun miestenkenkien valikoimassa.. Sen mitä olen kierrelly ni ei o osunu silmiin just niitä kun olis ihan pakko saada, ja toisaalta ajankohdan huomioiden ajattelin olla kaukaa viisas ja odottaa 3 viikkoa kun oikeesti luultavasti kaikki kengät romahtaa hinnaltaan hiukkasen.

Kaiken tän tukustelun jälkeen ja aikana mulle kuitenkin valkeni myös se seikka et mulla on kenkii ja saappaita sekä saapikkaita ihan mukavasti, sillain et voisin kuvitella ensin käyväni läpi jo olemassaolevat ja miettii sen jälkeen uudemman kerran et millaset haluan/tarvitsen, ja tietty ratkasta sen pähkinän et onk se pelkkää halua. Mulla on rahattomuuden aikana ollu monta kertaa tunne et kun tulee rahaa haluan ostaa jotain ihanaa itelleni. Nimenomaan ajatus et haluan vaan ostaa jotain, miettimät sen enempää tarviinko jotain. Mut nyt muutama esimerkki jo olevist kengist ku oikeesti soveltuu talveen.

Ekaks saapikkaat tai nilkkurit jotka oli aikoinaan osa mun palkaa tehdessäni hommia yhdelle kaverille. Must tyylikästä maksaa palkka kenkinä.. Anyway, nahkaset, harmaan ja mustan kirjavat menokkaat. Kärki on melko suippo, mut must on äärest kliffa detalji et pohja on kulmikas kärjestä. I like it. Nää on hyvät jalassa, kunhan jalka tottuu sen 20 minuuttia kapeaan kärkeen. Miinuksena on et pohja ei o ihan suunnattu Suomen semisti jäiseen maaperään eli nää on hiukan liukkaat. Korkoa on kans, tai siis kantaa, sen verran enemmän ku mun muissa kengissä et pidemmän käyttötauon jalkeen tuntuu melkeen siltä et olisin pitkä.. Kärki on sen veran suippo ja pitkä et välil tuntuu et ihan pitäs keskittyy kävelemiseen ettei kompuroi esim. portaissa. Mut yhtä kaikki, nää on ihan kelpo saapikkaat niihin Turun keleihin ku ei o miinuksel, et vaan enemmän märkää.

Sit tietysti on mun ihan parhaat luotto-kengät eli Berliinistä ostetut punaset, hippasen kiiltonahkaset Martensit. Soveltuminen talveen on varmaan kaikkien maihareita käyttäneiden tiedossa ja mua kiehtoo suuresti tää väri. Oon aika harmaa ja musta ihminen mut monasti laitan maihareitten kaveriks päähäni punasen Cousteau-pipon ja must on hieno ajatella et mula on mustan tahi harmaan varren molemmissa päissä varotusväri et loppu tähän. Mustat maiharit olis kans kivat, mut mun mustat maiharit on pohjast niin pahasti haljennu ettei sovi märkään ja lumiseen aikaan käyttää, falskaa kaiken samassa sisään ja jalka kastuu. Plus se näyttää vääräl taval kulahtaneelta.

Nää on hankalat. Tykkään periaattees kovinki, aikoinaa Utrechtist ostin ku tuntu ettei elämä jatku ilman näitä. Tai siis, mulla oli mun konjakinväriset käärmeennahkaset spittarit mukana ja tarvin niihin sopivan takin. Ostin Amsterdamista kirppikselt punertavan ruskeen prätkärotsimaisen takin mut se ei sopinu kuitenkaa niitten mun kenkien kanssa ja piti hakee takkiin sopivat kengät ja löysin nää. Se oli toki lempeä alusta saakka, mut täs painaa kupissa mun henk.koht. issue etten osaa oikeen yhdistää ruskeeta ja mustaa, eli näit tulee käytettyy harvemmin koska ruskeeta mulla ei niin paljoa ole vaatteessa. Mut tykkään näistä kun kärki on niin talttamainen, et ei kaikki olis niin tiukan suippoo ja terävää. Mun pitää vaan diilata mun ruskeet vaatteet jotenki framil ja ottaa käyttöön.

Ja sit on nää. Stokkalta syksyllä 2007 jos en ihan väärin muista just ennen Hollantii lähtöä. Elämä ei jatkunu ilman saati mahdollisuus lähte opiskelee ulkomaille. Nää on oikestii ihanat. Hippasen prätkä/ratsastussaapasta mukana, mustat ja silti jotensakin sirot ja klassiset. Muhun vetoo kovin tuo reikäkoristelu ja hienot yksityiskohdat leikkauksessa, sekä se seikka et vaikka on vaan vetskari sivussa ni mun rintava jalkani sujahtaa aika iisisti sisään eikä pursta tai kiristä mistää. Ne kengät ja saappaat mitä oon eniten sivusilmäl kattellu et uuset talveen on lopultansa aika liki näitä ja nostaa mulle relevantin kysymyksen et tarviinko oikeesti toiset likimain samanlaiset vaan siit ostamisen ilosta, tai olisko nyt fiksumpaa vaan elää näitten kanssa? Kuitenkin muistetaan sekin ettei esim. nää saappaat oo montaa kertaa ollu jalassa et on likimain uuden veroset. Et onk se mun halu ja tarve ostaa uudet kengät mis suhtees.

What say you, pärjäänkö näillä talven 2009/2010?

Sådant är livet

Nyt uuden maailman ja elämän kynnyksel mä oon hirveest alkanu funssaamaa et jos mulla olis oma pieni liike, vaikka nyt Turussa, ni milt mä haluisin et se näyttää. Menemät sen enempää varsinaisesti myytäviin tuotteisiin mua on alkanu pohdituttaa visuaalinen ote ja ajatus. Kelleen ei liene epäselvää et pälyilen vinkkii ja inspistä suuresti Ruotsin suunnalta, tietty Tukholma mut samas nostaa Malmö päätään, et itää ja länttä (tai no, etelää..), merellises atmosfääris yhtäkaikki. En o koskaan käyny Malmön kulmil ja perustankin nyt mun rajattoman tietämykseni Vice-lehden mukana tulleeseen pienee slipariin minkä pääl lukee "Flippat.se 2009 28-30 OKT" koska siin oli muutamii ihan kullan arvosia vinkkejä, esim. muutamast liikkeest kiintoisa kuva. Okei, mun metsästys ei tuottanu tulosta eli en löydä sitä kliffaa otosta mikä oli vihkoses mut kauppa oli kuitenkin sellanen kun Svensson Shop. Kuvas oli nätisti hylly ja tanko, oiken tyylikkän musta-valkeana. Muhun vetoo yksinkertanen ja käytännöllinen, oikes suhtees bohemian chic ja skandinaavinen minimalismi ripauksel Itä-Berliinin rapistunutta neuvosto-romantiikkaa. Tä on hurjan tyylikäst kertoo mist tykkää ku ei muista yhdenkää kliffan paikan nime tai osotetta et joutuu turvautuun kuvauksiin ja mielleyhtymiin. MUTTA Berliinissä, Kastanienalleella oli yks ihan huippuliike. Huipun siit teki lähinnä se et asiakkail tarjottiin aina skumppaa ja meit synttäripoikii kovin houkuteltiin baarii mukaa ja kaikkee. Oikeen jäi kiva tunnelma. Mä en tietty mista yhtään sen paikan nimee, mut vahvasti sellanen tunne et se saatto olla joku näist paikoist. Toisaalta siit on kans 3 vuotta aikaa ja mahdollisuus siihen et kauppaa ei enää ole on suuri. Yhtäkaikki, nariseva ja kulunu lautalattia, isot ikkunat ja simppelii valkost, how could I not love it? Siel oli myynnis mukavaa tavaraa (ziisös mitä kuvaust..) ja vaik oli sit enemmän tunnetuikin merkkei ni oli ohes kans ruotsalaisen taiteilijan tekemää printtipaitaa, numeroitua ja rajotettua erää mist mul jäi käteen maailman hienoin keltanen pöllöpaita. Ikävää on se et oon paisunu niist ajoist sen verran et pöllön naaman venyttäminen nykysen vartalon pintaan lähentele eläinrääkkäystä, eli parempia aikoja odotellen.

Turkulaiset varmaan monet muistaa Marianne Thomen liikkeen Tyyntä myrskyn edellä takavuosilt? Se oli ilmeltään kovinkin täydellinen liike, pidin kovasti. Tyylikkyyden ohella se oli hiukan kuin keidas nuorel klopil ku tykkäs mustist ja erikoisemmist vaatteist, se oli ihan paratiisi ja siel vietin kans muutaman työharjoittelun lukios ku piti olla tutustumas työelämään. Käytiin Helsingis huinimas ja ostelee vaatteit ja oli äärest kivaa. Sen tapasen liikkeen voisin tykätä laittaa pystyyn.

Eli mun pitänee alkaa tekeen ja piirtään kaikkii pohjaratkasui ja ideoit paperille. Jos oikeen olis uuttera ottais mittastikun käte ja mitais ja piirtäis oikeen suhtees ja laskien, hmm.. Ja sil aikaa ku mä mittailen ja piirtelen voi kaikki muut käydä ihmettelemäs Josefina Larin vaatteit. Mua kovin puhuttelee suuri osa niist.

You think you're a man but you're only a boy

Mua alko Hollannissa ollessa hirvesti kiinnostamaan miehisyys ja sen rajat. Siellä Bibi, mein teoriamaikka kannusti hirvesti mua ja tykkäs mun ajatuksenjuoksusta, opasti lukeen hirmu hyvii kirjoi ja suuria ajattelijoita ja niitten näkemyksii. Valtavan hyödyllist ja kiinnostavaa. Ne opukset ja ajattelijat ku ei pöyhässy tai meni mun makuu liian syvälle ja pimeään mä skippasin kesken ja siirryin seuraavaan. Varsinkin mua sattuneesta syystä kiinnosti monet kirjat ja osat kirjoista ku oli enemmän pohdiskeltu muotia ja kulutusta, kuluttajia ja muodin ihmisiä ja aika monet peilas sit aina lopulta, tavalla tai toisel niihin normeihin mitkä meil edelleen taval tai toisle määrittelee miehen ja naisen. Sanomattakin selvää etten koulun ulkopuolel tai sen jälkee oo hirveest metelöiny ajatuksistani, blogis välil silee anonyymisti mut hirvest pohdin asioi taas ja edellen. Lahja Haapanen on nyt kans saanu mut kunnostautumaan asiois. Tai kunnostautumaan, saanu taas enemmän pohtimaan et mitäs nyt sit.. olen mies, olen nainen, olen mies erilainen lauloi Kaseva (muistaakseni..) ja siin mennään. Lahja Haapanen on alkanu muotoutuun mun päässä hienosti. Kauan tukustelin sen kans et mitä varsinaisesti haluan sanoa tai kertoo mun vaatteilla. Ja se aukes siin vaihessa ku kuuntelin Jaakko Hämeen-Anttilaa. Kyse on haluttomuudesta tai kyvyttömydestä kasvaa niihin miehisyyden mittoihin mitä yhteiskunta odottas ja velvottas. Sit jatketaan lapsuutta, taval tai toisel, eristäydytään omiin maailmoihin ja aletaan luomaan omaa merkkikieltä minkä avul toiset pystyy lukemaan sua, ne toiset ketkä on samas tilantees. Samanlainen salakieli mitä lapsena harrastettii, ettei muut ymmärrä.

Gender normit on muutenki mahtavii. Aika usein sitä lukee ja kuulee ja pohtii itekin naisten ajatuksia omast naisellisuudestaan. varsinki sillo ku olin töis vaatekaupassa, naisille asua ja muotia tarjoavassa yrityksssä. Mä kiinnitin huomiota siihen miten hirveen monet, varsinkin hiukan iäkkäämmät tai pintavammat, rouvat tuli pyytämään apua ku on juhlat tulossa, et pitäs olla vähemmän ruma, ei kauniimpi. Sangen usein alotettiin sillä ettei meil varmaan oo mitään sopivaa kun "oon niin ruma/lihava/vanha.. (lisää mikä tahansa adjektiivi) ja kaupankäynnin tarkotus oli löytää vaate mikä peittäis virheet (tai ne oletetut), ei suinkaan korostaa hyviä puolia tai koittaa kaunistaa ihmistä. Muutaman kerran sain ihan kirjaimellisesti asiakkaan kyynelehtimään koska ne ei olsi uskonu et heist voi saada niin kauniin, siis pelkil vaatteilla viel, ei ees ollu meikkiä tai tukkaa laitettu (enkä nyt retostele et olisin niin bloody excellent myyjä vaan enemmänkin sillä et on olemas ihmisiä kenellä on itestään jotenkin niin pysyväisen ruma kuva et istuva ja kaunis vaate saa aikaan niinkin voimakkaan reaktion).

Toisalta taas olen ollu myös töissä miesten vaatehtimossa, muutamassakin. Miten miehet, ja nyt puhun siis siit "perusmiehestä" eli juurikin siitä mitä enimmäkseen näkee kaupungilla, iästä ja sosiaaliluokasta puhumatta. Siin oli aika kädetön, jos ainoat vaatteet mitä voi harkita oli sinivalkoruudullinen kauluspaita, hillityn raidallinen solmio ja tummansininen puku. Mietin usein et kuinka monta niitä tarvii, toki aina kaksilla housuilla? Samaan aikaan usein oli mukana se vaimo/tyttöystävä, kenen sana ja maku oli laki ja raamatun viisaus. Kun on valittu solmiota paitaan ja pukuun minun ja mun pomon, muutaman kymmentä vuotta vaatturina toimineen miehen ja asiakkaan omien mieltymysten mukaan, voisin kuvitella et neuvoihin voi luottaa. Mut näinhän se ei ole, koska sit jäätiin odottamaan vaimoa kuka "oikeasti tietää".

Eli tän tyhjänpäiväsen jaappauksen avul koitin luoda pohjaa sil mitä ajattelin seuraavana sanoa; kuinka paljon miehet ei o kiinnostunu muodista ja vaatteista koska se on opetettu äitien, isien ja yhteiskunnan toimesta? Onko se oikesti vilpitöntä kiinnostumattomuutta tai vaan niin vahvasti selkäytimen nakutettu ikiaikainen viisaus, et miehille ei ole muotia, miehille on pukeutuminen, sekin järkevästi ja hillitysti? Ja kun seuras vierestä pariskuntien ostoshetkiä ni ei ne vaimot/tyttöystävätkään kovinkaan suuresti kompannu miehen omia valintoja tai ees sitä mahdollisuutta et miehel olis ollu oma mielipide tai ajatus. Tää ajatusmalli on varmasti viime vuosina hiukan hälventyny, mut yhtä takuuvarmasti on sangen voimissaan yhteiskunnan ylimmillä portailla, eli pankki- ja bisnesmaailmassa, politiikassa ja periaattessa kaikissa niisä ihmisryhmissä ketkä taval tai toisel tekee elantoaan itsellään, esim. asunnonvälittäjänä. Kun kyse on uskottavuudest täytyy tiettyi normei ja ohjeita noudattaa. Mies on aina luotettava ja ryhdikäs, ei kikkaile vaatteilla tai oikeemmin ei kikkaile muodilla. Ja samoista syistä oikeestaan miehil on kehittyny puku, arkeen ja juhlaan. Must on ironista myös se et puku on kehittyny nykysen tiukan tylsään muotoonsa oman aikans kapinallisten vaatteist ja tyylist, siit hioutuen ja aina vaan yksinkertsemmaks mennen.

Must rokokoo on aina ollu mahtavaa aikaa, ihan vaan se kepeyden ja jotenkin.. totaalisen ilmapäisyyden vuoksi. Se ilmapäisyys nyt ei o llu tietenkään rokokoon yksinoikeutta mut jotenki koko Versaillesin hovi sääntöineen ja tyyleineen.. morjens, mahtavaa. Mut vielä enemmän, tyylillisesti, oon aina tykänny hiukan myöhemmäst ajasta, 1800-luvun pöhinöistä, ilman panierei ja turhii härpäkkei, varsinkin miesten pukeutuminen on ollu ihan ässää sillon. Jane Austenin kaikki filmatisoinnit on must ihan täydellisii, lähinnä siis juurikin puvustukseltaan. Napakkaa ja istuvaa, se on se juttu, samoin ku korket kaulukset ja runsaat cravatit, pellavaista ja silkkistä. Musta pystykaulus on nerokas, varsinkin jos se on monin kerroin, et on liivi alla mis kans pystykaulusta ja siihen kieputettu muutaman kierrosta pitsikoristeista pellavaa ni jo lähtee!

Muahan on jopa säälittäny Ranskan Louis XIV, sama ku Marie Antoinette. Talk about haluttomuudetsa ja kykenemättömyydestä haluttuihin miehisyyden mittoihin. Napoleon on must ollu aina hupaisa karaktääri, ja tyylikkäämpi ku Louis XVI.

Ja Lahja Haapaseen palatakseni; jos joku on hienoo ja nerokasta on se kun kaks ihmisen lasta lyö päänsä yhte ja alkaa tekee yhteist näyttelyy ja molemmat tahoillaa tukustelee iteksee kaikkee ja ne kaikki ajatukset vaan toimii ihan täydellisesti yhteen. Tatu on vittu nero, oikeesti. Eilen käytii jämpti ja pätevä puhelinsäätö ja maailma kirkastu.

What did I marry into?

Muuttaminen yhteen on silleen kivaa puuhaa et omaisuus ikäänku kaksinkertastuu (onhan siin kaikkii muitaki puolii mut pysytään täs blogis tiukasti materiassa kiinni). Sit kun kaks ihmist kenel on mones asias hyvin samantapanen maku laittaa hynttyyt yhteen saa tosi paljon kivaa kamaa yhteisen kodin seinil ja kaappeihi, vaatehuoneesee ja muutoinki. Harmillist on se et ollaan niin eri kokosii ettei samat vaatteet käy molemmil.

Anyway, sit kans tulee niitä hetkii ku kantaa muuttolaatikkoo ja se oikeesti painaa ku fan.. ja kun alkaa purkamaa niit laatikoita ja pöydäl alkaa kasaantumaan ruskeeta kivitavaraa, raskasta ja might I say ei kovin käytännöllistä muotoilultaan alkaa muodostumaan päähän ajatus et kun se toinen niin täst tykkää ni sit mäkin tykkään. Ja tähän voi ottaa sen hiukan jopa kitschin asenteen et kun sarja on niinkin laaja ku on (alkaen suolasirottimista päätyen.. palaan asiaan muutaman kuvan päästä) ni otetaa yhteiseks kivaks projektiks et aletaa keräämää koko sarjaa, kaikkia niitä 6 eri kokosta kahvikuppia, sirottimia ja (jostain syystä hyvin laajaa valikoimaa) eri kokosia vuokia ja kulhoja. En o löytäny netist mistään suoraan saittii ku kertois kuinka laaja Ruska oikeesti on mut se on laaja, yhtäkaikki.

Mun lempituote, tai kaks niistä näkyy täs kuvassa; uunivuoka kannella mis on parhaillaan eilen tehty kasvislasagne ja teekannu mikä vetää noin puoltoista Ruskan teekupillista nestettä ja painaa arviolta 2,3 kiloa. Ihan hipasen reunassa kuultaa muutama eri kokonen kulho/vuoka ja etuvasemmalla on kaadin mikä on hurjan nätti. Väreist tulee mieleen vahvasti juurikin oma lapsuus ja pappan iso kahvimuki mikä oli kovas käytös. Mullahan on suuri rakkaus vanhaan Arabian tuotantoon, enimmäkseen omal kohdal mennään Apilan voimin ja muutoinkin 50-luvun muotoilun maailmassa. Ruska on hiukan toista sortimenttia ja.. mites nyt sanoisin tämän.. musta on suoranainen ihme et se on ollu tuotannossa aina vuoteen 1999, koska JOKU vois ajatella et sen esteettinen kieli olis jääny muutaman (kymmentä..) vuotta sit taakse. Mut täs mennään. Must on kans kiva googlailla noita sivuja ja huomata miten paljon osasia vielä puuttuu, esim juurikin tarjotin mikä näkyy kuvan taustalla ja sen edessä oleva korkea vuoka tai oikeemmin varmaan pata.

Mutta muutamia aarteita löytyy jo kaapista. Muhun vetoo se ajattelumalli et yhden astiaston osaset kattaa koko elämän. Vasemmalla kuvassa on munakuppien edessä muutama talriikki. Olin alkuun et wau, täähän on ihan järkevän muotonen ja kokonen tää syvä lautanen (yläpuolella oleva) kunnes mua oikastiin et se ei oo syvä lautanen, se on viilikulho. Syvä lautanen on edessä vasemmalla oleva, noin 2 cm syvä keittolautanen. Edessä oikeella oleva, kauniisti raidoin koristettu kulho on kuin onkin Ruskan tuhkakuppi. Must tää on vilpittömästi nerokasta. Toisaalta jos olen ymmärtäny oikeen ei tupakointi ollu mitenkään kovin tuomittua tai paheksuttavaa back in the 70's ja vieraillekin oli tuhkikset jos tulivat kyläilemään vaikkei isäntäväki polttanutkaan. Ei tietenkään aina ja kaikkialla mut noin periaatteessa. Nykyäänhä ei tulis mieleenkää mennä ees tupakoivan tuttavan luo ja laittaa körssiä palamaan siin olkkarin pöydäs kaffen ja konjakin keralle.

Ja nyt, ettei kukaan kuvittelis et mä jotenki disauttaisin seilorin valitsemaa design-astiastoa jota keräillä kerron ettei siitä ole kyse. Kyse on enemmänkin elämän rikkaudesta, siitä ilosta miten eri tavoin voi nähdä kauneuden ja miten voi itse kukin oppia katsoon uusin silmin maailmaa ja astioita. Koska Ruska on oikeesti alkanu viehättää mua aika viljalti. Niinku sanoin mua viehättää Apila tosi paljon, jos jatketaan ihan Arabian astiastoilla. Ja silmä lepää myös Paratiisissa, niin värikkäissä kuin musta-valkoisissakin. Ja sisäinen vanha bloggari minussa on alkanu funssaamaan et olisko Arabian Maire-astiasto sellanen ku pitäis olla kaapissa? Se ei o millään muotoa sellanen mist sinällään tykkäisin, kukat ei o koskaan ollu mulle helppo nakki, mut ihan nimen perusteella.. Ja seuraavana mua alko just äsken mietityttämään et mistä tulee tarve heti alkaa keräämään ja ajattelemaan et mulla pitäs olla sit koko sarja, kaikkine osineen..? Kun se vaatii rahan lisäks ihan konkreettista tilaa mihin ne kaikki Ruskat, Apilat ja Mairet sit pakkais, varsinkin kun Maire ja Ruska ei ihan muutamalle hyllylle mahdu. Ja mun piti laittaa yks kuva viel tähän perään et pata kattilaa soimaa et mitä kukin sit on tähän uuten kotiin kantanu mut se kuva hävis ja blogspot jotenki nillittää mulle ettei oikeen toimi ja bla eli siihen palataan.

What would (vintage) Madonna do?

Mulla on ollu jo jonkun aikaa takaraivos ajatus et ottaisin haltuuni tän nykysen työni yhden osion. Se olis tavallaan sujuva jatkumo niille ajatuksille mitä mulla on ollu aikasemminkin ja tavallaan koko systemi on alkanu jalostumaan mun mieles paremmin ja sillee.. kristallisoitumaan. Koska olen kreisi mothafukka laitan tajunnanvirtaani framil ja samal mietin ääneen et mikä olis mun word de jour.

Eli lähtökohtasesti tilanne on se et ajatukset pyörii maaliskuussa ja uudes yritykses minkä avajaiset kolahtais just samaan settiin ku Lahja Haapasen näyttelyn avajaiset. Must pistämätön jako. Tänään ohimennen juttelin Kaksi-Tvån toisen tyttären kans ja sain ihan pistämättömän ajatuksen ja inspiksen, mahdollisesti ihan laittamatoman loistavan, it's a concept, a philosophy, a destination! Muta palaan siihen myöhemmin, ajatuksest on ohikiitävästi ollu puhetta muualla, silleen liipaten ja sinne päin mut silti slightly.

"What I need right now is some good advice.."


Jo Cindy lauper tiesi kertoa että Money changes everything ja se on valitettavan totta. Jos olen itse ihmisenä ja yksilönä, uutena yrittäjänä ja luovana ihmisenä valmis ottamaan kontolleni lainaa yritystä varten, on musta ilmiselvää et mulla on oltava selkee haju ja tietosuus siitä mihin korkoo kasvavat lainarahani menee. Ja sen rahan ympärillehän voi saada sotkettuu pahat solmut. Jos unohtaa rahat hetkeks ja alkaa pohtimaan ihan käytännön juttuja alkaa mieleen nousta kysymykset työnjaosta, aikatauluista ja tilasta. Ja ne on yllättävän hankalia juttuja. Varsinkin kun kyseessä olis yritys tekemässä yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Lähteek kauppa sit jylläämään.. no, se on tietty osin kiinni ajotuksesta, tuotteista, markkinoinnista, palvelusta, aukioloista, omasta aktiivisuudesta, tekemisestä, rahotuksesta.. The harder you work the luckier you get, sanoo vanha kansa (tai mun paras ystävä). Ihan hippasen vois ajatella et osuutta asiaan on myös tuurilla, ettei sit muuta ku rukoilemaan.





Kävin mahtavan keskustelun Vuokon edustajan kanssa muutama päivä sit, jopa siinä määrin mahtavan et olin täpinöissäni ja jos hänen suosituksensa ja ehdotuksensa kantaa hedelmää vois edessä olla kreisin hienoo settii ja meisinkii. Seuraavana on jo kauan ollu halu nähdä, koskee ja omistaa gTIEn tuote, skraga tahi muu. Must ne on mielettömän nättejä ja hienoja. Tom Rebl on sielt toisest ääripääst oleva karaktääri, merkki kun vaan kolisee. Seuraavana mulla olis edessä alkaa sättäämään kaikkien kans ja alkaa koitta neuvotella et ketä ja mitä merkkei sais puotiin myyntiin ja millasilla ehdoilla. Kun ei myöskään koskaan kysymättä tiedä.. Ja kai niil kaikil kivoil merkeil olis mun kokoo kaikes et vois sillee "vahingos" ostaa sen sopivan kokosen asusteen ja asun itelle. Et olis kato edustava kauppias. Ja voi alkaa aiheuttamaan kohinaa ja commotionia. Ku kuitenki mula vois hyvinki olla ne movesit hallus.



Oon innoissani ajatuksista ja suunnitelmista. En olis alkanu kaavaileen mitään tän sorttista ellen kuitenkin pitäis tätä koko systeemiä kompattavana ja potentiaalisesti hyvänä. Olen jatkuvasti miettiis ideoita ja ihan vaikka hyllyjen paikkoja, tai oikeammin järjestystä ja mahista varastoida kamaa ja miettii kenen merkkejä ottais eli oikeemmin kysyis jos sais myyntiin ym. ja vakaasti se usko omiin näkemyksiin vahvistuu kans koko ajan. Samaan aikaan mulla on takaraivossa tietty pelko ja jännitys (ennenaikasesti, myönnän) et lähteekö kaikki kantamaan, kestääkö mun ajatukset ja ideat päivänvaloa.. Ja valitettavasti suurena kysymyksenä mulla on myös.. mulla ei o mitenkään hirveen kotoisa olo aina, pitkälti riippuen ihan vaan muutamasta tyypistä. Ja se herättää kysymyksen et olenko valmis ja/tai halukas sietämään tällasta oloa kuinka paljon ja kauan? Koska tää olo- ja mielentila ei o kovinkaan luova tai toivottava, saati kannustava ja eteenpäin auttava.

Mut kaikki loksahtaa eteenpäin jahka saadaan selvitettyy silleen tylsät mutta ah, niin pakolliset käytännön asiat, vastuut, oikeudet ja velvollisuudet. Eli kunhan ollaan kaikki kartalla niiden asioiden suhteen et mitä odotetaan ja halutaan ni voi alkaa tukustelemaan onko asiat siinä mallissa ja ehdot kaikille mitä parhaat et laitetaanko pillit pussiin tai hynttyyt yhteen. Aika näyttää.

Some people can knit ..and tomato

Mä oon nyt ollu jo jonkun aikaa jotensaki tohkeissaan neulomisest. Muutama paita(yritelmä) on tullu tehtyy, yks must oikeen kliffa paita Lahja Haapaseen mut se taitaa mennä hiukan uusiks tai sillee et saa kaverin rinnallee se jumpperi. Aloin tekeen itelleni kaulahuivii, hiukan pörröst, mukana on mohairii. Mietin et seilorihenkist ja prameeta, mut jotenki nyt ku se etenee (ihan kiitettävää tahtii jopa) en oo ihan varma enää onk se nyt sit niin hieno ja kompattava ku alkuu mietin. Tai joo, kinda näyttää mut samaan aikaan se taas ei näytä niin kliffalt. Nyt oon kahden vaiheil et puranko taiko enkö, jos en ihan viel kuitenkaa. Toisest langast aloin neuloon ystäväl joululahjaks rannekkei ja kaulurii. Sanomattakin selvää etten osaa tehdä mitään hienoi rannekkei, sormii tai muuta, ku pelkän tason minkä ompelen sit putkeks ja jättäsin vaan peukaloo varten sit pienen aukon (ankeet I know..) mut ajattelin et se komppaa kivasti et olis samast langast kauluri, et olis niinku setti.

Arvostaak ihmiset ite tehtyy lahjaa ni herran haltuu, toivottavasti koska mä arvostaisin. No, turha mun murehtii koska mun ystävä on kyl sen sorttinen karaktääri et kyl se arvostaa. Tai ainakin antaa sen kuvan.. En es oikee saa täst projektist kunnon kuvaa ku se niin ohkast kamaa. Ja kaiken lisäks oon liian laiska hakee kameraa ja piuhaa tähän ni otan kuvat kännyl. Hiukan sumeet ja rakeist mut sellast se on kännyn kans. Mut siis.. toi harmaa lanka on 75% villaa ja 25% bambua. Se on kerällä pehmee ja miellyttävä, ihana ja ylellinen jopa, mut ku olen sen sutinu oikeen neuleeks siit tulee jotenki kova ja peltinen ja jäykkä. Ohjees sanotaan et 2 1/2 - 3 puikot, mul nyt työn alla 3 1/2 ja siltikään se ei tunnu ihan olevan parhaimmillaan. Mun tekis jopa mieli koittaa kutosen puikoilla ja tupla langalla, josko se auttas. Toisaalta mikä mua estää kokeilemast? Jouluun on kuitenki viel aikaa. 3 1/2 on mun käsissä niin kovin ohkaset et pelkään kirjaimellisesti et ne menee poikki neuloes. Mut se kaiketi kans tottumattomuutta. Mut pidän neulomises siitäkin puolest et vaikka mä jännitän hartiat äärimmillee ja saan katkastuu verenkierron päänalueelat likimain kokonaan ni se on äärest rentouttavaa puuhaa, jopa hiukan meditatiivist (kunnes joku tulee galleriaa ja kysyy jotai ja mul menee pasmat sekasi ja joudun laskee kaikki silmukat et tiedän täytyyk jatkaa oikeel tai nurjal). Olen viime ajat töissä ollu kokonaan ilman musiikkia, jopa. Edellisen näyttelyn yks teos oli ääntä ja vaik alkuun sitäkin manasin et sen 3 viikkoo kuuntelen rahinaa ni se toimi päinvastoin. Se alko muistuttaa jopa veden solinaa ja oli kovin rauhottava elementti. Ja voisin kuvitella et se rauhottava taustaääni on ollu osana kans sitä et olen saanu tehtyy kaikenlaista käsityötä ihan kiitettävän hyvin ja paljon.

Itse asiassa oon yllättäny itteni tyystin muutenkin viime aikoina ku olen löytäny itteni treenaamast kirjomist ja sain ommeltuu ne kaikki yli 400 nappii siihen pellavaliiviin. Oon aina tavallaan herkästi kuvitellu (muiden komppaamana) et mul ei olis nimekskään keskittymiskykyy mut hello, mul jopa taitaa olla ja jopa aika pitkälle. Peruukkimestarii must ei hevil tulis, kait, mut never say never, olishan sekin ihan superia työtä.

Mulla ei o vieläkään kuvaa siit jumpperist ku tein testinä, mut en usko et siit kukaan oikeeti kostuu mitään. Siit tuli vaan ruma ku fan. Eikä ees sillee hauskalla tavalla ruma ku fan ku ihan vaan ruma. Mut Lahja Haapanen saanee raidallisen jumpperin koska mun silmiin toi Rosé Mohair-lanka (65% polyamidi, 35% mohair, syyskuun tarjouksessa 2,35 €/50 g kerä Anttilassa) ja kympin puikoilla neulottuna 2 oikeen 2 nurin näyttäs siltä et siit tulis ihan mahtava jumpperi. Ja kun olis se huivi sit samaa sarjaa. Ja ostin Va-Ritist mustaa villavatiinia koska siit tulee.. jotain. Se on ihan mahtavan näköstä tavaraa, mustaa (tietty) ja malli tulee oleen sangen simppeli, mut jotain se tarvii ja se joku selvii ku näkee vaatteen valmiina ja pääl. Ja haaveilen neulotuist housuist mut se taitaa jäädä ellei joku haluu tehdä niit.. (wink wink..)

Ja kirjomisesta mun täytyy sano et morjens, Käsityö Elisa on NIIN mahtava kauppa, oikeesti. Kyselin viimeks ku kävi et miten ristipistoo vois tehdä jos haluis oikeen nätisti kirjoo vaikka tekstii ja mulle selvis et on olemassa reikäkangasta, minkä avul saa tehtyy nättii ja tasast kirjaint ja se on vesiliukosta se kangas eli kun työ on valmis se ksotutetaa ja aputyyki katoaa. Jos tää ei o nykyaikaa ni sit ei o mikää. Mun täytyy seuraavana ottaa vaan sit ristipisto työn alle ja alkaa treenaamaa sitä. En nyt löydä mistään siit info sen enempää mut let's just say et siihen aiheeseen tulen palaamaan vieläpä ennen joulua, I would say. Mut se mist aiemmin jaapattiin eli materiaalien kalleus ni tulee sekin vastaan aika nopeesti. Toi villa-bambu on 12 € kerä ja vaikka on 100 gramman kerä, et melko riittosaa, ni silti nostaa ranneke-kaulurin hintaa oitis siihen pisteeseen et samal rahal sais H&M:lt ostettuu kaikenlaista tuotetta viljalti enemmän. Mut silti olen taipuvainen mieluummin maksamaan enemmän ja koittaan ite koska kuitenkin ajatus et on sit uniikkia ja whateveriä on mun makuun aika kaunis ajatus. Eikä pelkkä ajatus vaan ihan konkreettinen ja valmis tuote piakkoin.. Toivottavasti. Virkkaamista mun tekis mieli kans opetella joskus. Monet sanoo et se on jopa helpompaa ku neulominen mikä mun on tavallaan edelleen vaikee täysin hyväksyy ja uskoo.

Ja eilen yllätin itseni kans ostamalla mustan neuletakin. Jotensakin olen aina ollu vakaasti sitä mieltä et se ei o mun vaate mut oppia ikä kaikki. Itse asiassa olin jo lauantaina hiukan harmissaan ettei mul o moista koska olisin halunnu laittaa mustan paidan ja skragan ja mustan tai harmaan neuletakin ystävän synttäreille. Jouduin tyytymään mustaan pooloon. Mut ens viikonloppuna voin ottaa takasin. Ja jos vaikka tuleekin niin nihkee olo ettei pysty oleen ni otan mukaan vaihtopaidan..

Vaatteet on mun aatteet

Stella kirjotti ja infos uudest ja kiinnostavast kirjast minkä haluisin saada pieniin, alabasteri-ihoisiin kätösiini. Eli Emily Pillotin on tehny kirjan muotoilusta ja sen nimi on Design revolution. Okei, mä oon ehkä aika iisii kauraa koska oitis kun nimes on 'REVOLUTION' mä oon jo vakuuttunu et homma on hallus. En voi sit kirjast sen enempää oikeen nyt sanoo ja kertoo koska en o sitä nähny paitti Stellalla ja muutenki tiiän siit tasan sen mitä Stella kerto mut nyt otetaan sit suora lainaus: "dedication as a designer to devote her time towards projects that actually benefit people rather than create more of the same for the already over-consuming population of the world" ja tää on mulle se merkki et on mun vuoro alkaa vuodattaa omaa tajunnanvirtaani.

Halu ja tarve tehdä jotain, suunnitella on ollu mulle aina se suunta mitä kohden oon jotenki halunnu ja ajatellu kulkea. Ja tarkemmin nimenomaan vaatteet ja muoti. Viime aikoina on kans nostanu päätään enemmän kans ajatus tai jollain tapaa laajempi tiedostaminen kuluttamisen ja oman alan ja ammatin ristiriidasta eettisyyden ja ekologisuuden suhteen. Ainahan (eli siit saakka kun alko Hesassa materiaali- ja tekstiilioppi oikeen kunnolla) on mulla ollu tajunnassa puuvillan kasvatuksen järjetön epäekologisuus ja halpaketjujen epäeettiset tavat tuottaa 12 kertaa vuodessa vaihtuvat mallistot. Turkikset on aina ollu mulle no no, nahka puolestaan aina yes yes, syön lihaa ja ostan suuren osan vaatteistani H&M:n tiskiltä. Mua korpee ajatus halpatyövoimasta mut samaan aikaan en koe mielekkääks maksaa alushousuist ja sukista enempää ku.. no well, H&M tarjoo 3 parin alushousupaketin hintaan 9,90 euroa ja se on must just passeli. Mulla ei o oikeestaan koskaan ollu moraalisii issueita itse shoppailun ja/tai kuluttamisen suhteen, oon aina ollu aika ilmapäinen rahojen ja luottojen suhteen kun vastaan on tullu jotain mikä miellyttää. Kauemmin on jo jossain takaraivossa jyskyttäny toki myös ajatus et vähentäis kulutusta mut panostais laatuun. Kulutuksen vähentäminen on mulle tapahtunu hyvin helposti ja täysin luonnostaan tulojen pudottua pitkälti alle puoleen entisestä. Tää taas on ehkä enemmänki aiheuttanu sen ettei ole puolestaan varaa oikeen muuhun ku halpojen ketjujen edukkaisiin tuotteisiin. Joku (including me..) vois kysyy miksen tee itelleni vaatteita. Ja mä en osais ihan tarkkaan vastata, vaikka samaan aikaan osaan vastata myös sen verran et kankaatkin maksaa. Ajatus et saa edukkaammin kun teke itse on lopulta aika kaukan todellisuudesta tavallaan. Hyvien matskujen metrihinnat on herkästi liki 30 euroa ja mun mitaselle jannulle ei metristä esim. viel tee kovin kummosta essua, mut samaan aikaan olisin oikeesti ilonen jos saisin enemmän tehtyy itelleni myös.

Ja täst päästään ihan itse aiheeseen; tarpeeseen. Eli juuri siihen minkä takia mua kiinnostais tuo kirja niin paljon ja toisaalta myös likimain ainoa järkevä ja kaikin puolin validi syy suunnitella tai valmistaa jotain on juurikin suunnitella ja valmistaa tarpeeseen. Seuraava sudenkuoppa on helppo arvata. Kaikki tarvii vaatteita ja kenkiä, mut kukaan ei oikeesti tarvi 8 mustaa nahkatakkia komeroonsa. Joo ja ei, ei tietysti siin mielessä tarvi et yhdelläkin pärjää jos vaatteen funktio on suojata ja lämmittää, eli puhtaasti fysiologinen. Ja joo siinä mielessä et meidät on kuitenkin kasvatettu maailmassa joka toisaalta myös pyörii kuluttamisen ja materian ympärillä, nykypäivän työt vaatii oman pukeutumisensa, miehillä se on ehken inan helpompaa (eikä ees oo lopulta) koska puvusta on muodostunu univormu (ja tässäkin voi kysyy kuinka monta pukua mies tarvii), kaikki kirjoittamattomat ja kirjoitetut ohjeet ja säännöt, etiketit arjen eri kuvioihin puolestaan melkeinpä vaatii sen oman dress coden mukaisen pukeutumisen. Ja ihan rehellisesti uskon myös et kyse on sangen, sangen syvälle juurtuneesta tavasta ja ajatusmallista sekoitettuna pieneen annokseen puhdasta hedonismia, minkä takia niit nahkatakkei tarvii olla 8 ja pukuja 7, mustia Converseja 3 paria ja muut värit päälle.

Seuraava issue onki sit se eettisyys, mist Stella pohti kans niit rajoja mitkä oikeesti tekee tuotteest eettisesti tuotetun. Minimipalkkaset siirtolaiset Los Angelesin tehtailla on varmaan parempi ku laittomat työläiset kopeekan kuukauspalkalla Bangladeshissa mut ei silti vielä kaiketi kata kokonaan eettisen tehtailun ja ajattelun kriteerei. Hinnottelu on kans yks asia mihin mullakaan ei o suoria ja selkeitä vastauksia. On tietty olemas nää tietyt hintaa nostavat tekijät.. Jos tuote on oikeesti luomupuuvillasta tehty ja maksettu tekijöille kunnon palkka se tietty näky hinnassa. Kun hintaan lisätään myyjän elannon takaava provikka se nousee ja seuraavana kun roikkolappuun lisätään esim. sana EKO saa siihen lisättyy vielä lisää hintaa (sama pätee hiukan sanaan HÄÄ..). Mut siin se kysymys onkin sit, et kuinka paljon on 'ilmaa' hinnoissa pelkästään sen ekologisuuden varjolla. (Sinälläänhän mä en ajattele et on ilmaa, as such, missään hinnassa. Jos joku tuotteen ostaa on se sille asiakkaalle just oikea hinta.)

Jos ajattelen omal kohdal asiaa.. Oon miettiny jo kauemmin saada omaa kamaa tehtyy ja framille. Haluisin kovin käyttää Orneuleen neuloksia. Firmalla on oma tehdas Suomessa ja siin mieles vois olla varma et henkilökunta saa palkan ajallaan ja kaikki ok. Sit tietty kysytään mist langat tulee ja en osaa vastata. Mut mulle toisaalta riittää kans jonkun matkaa se et materiaalit on kotimaisia. Jos vielä teen ite tuotteet ni tiedän senkin ettei ketään oo riistetty kamojen valmistuksen vuoksi. (Se, saanko niist sit myytyy mitä ja mitä jää voittoo käteen onkin toinen tarina et mietitään sitä sweatshop-aspektii sit uudemman kerran..) Mulla on globaalin syyllisyyden ohella tunne et kotimaista tuotantoa pitäs saada lisättyä. Suomessa on monta suurta vaate- ja tekstiilialan firmaa ja tehdasta ollu ja kaikki on pikkuhiljaa lopettanu ja/tai liukunu ulkomaille. Meillä on vielä osaamista, se on selvää, mut se taitokin alkanee kadota pikkuhiljaa. Osin syytän kans tästä nykymaailman mediaseksikkyyden tarvetta, eihän o millään muotoa hohdokasta olla mallimestari tai ompelija, kun voi olla suunnittelija. Ja vaikkapa mallimestarin ammatti on suurempaa taidetta parhaimmillaan ku ite suunnittelijan. Jos miettiii nyt vaikka mun lempiaiheen, haute couturen, pukuja. Ne ihmiset, ketkä on konkreettisesti kaavottanu ja ommellu Diorin puvut on todellisia taiteilijoita, niitä neroja ketkä on luonnoksista kattonu mallin ja alkanu piirtämään kaavaa, viiva kerrallaan, leikannu kankaat ja ommellu (käsin) vaatteet kasaan. Vaatturin tekemä puku on aivan toista luokkaa kuin valmiina rekistä, vaikka muutoksilla viimeistelty, valmispuku.



Se REVOLUTION mikä mulla kuplii aivoissa on nostaa enemmän esille tekijät, ei pelkkä firman logo tai suunnittelijan nimi. En millään muotoa haluu dissaa John Gallianoo (koska kaikki ketkä mut tuntee tietää et se ei vaan multa luonnistuis..) tai vähätellä suunnittelun haastavuutta tai niitä taitoja ja näkemyksiä mitä suunnittelu vaatii, mut samaan aikaan se et saadaan tehtyä vaate tarvitaan suuri joukko muitakin osaajia.



Eli tavallaan peräänkuulutan kollektiivisuutta siinä mielessä ettei kukaan lopultakaan voi osata itse kaikkea, eikä ees tarvi, tietenkään. Toisaalta peräänkuulutan osaajien, käsityöläisten nostamista enemmän esille ja arvoon. Kun olis enemmän tietoa ihmisistä tuotteiden takana vois olla helpompi myös tekijöille nostaa esiin omia arvojaan ja valintojaan joiden mukaan taas kuluttaja eli me yksilöt voitais tehdä omat valinnat kenel puolestaan annetaan euromme, ja miksi.

Mulla jäi virallisesti Divinet jakamatta viimeks enkä nytkään sen enempää ala jakelemaan arvosanoja mut miks tykkään lukea Stellaa on Stellan jotenkin pohjattoman tuntuinen tietämys ja kiinnostus asioista. Monta kertaa olen oppinu jotain uutta Stellan teksteistä ja tietty saanu vinkkei vaikka just kirjoista ja musiikista mist en o aiemmin ollu tietonen. Samaan aikaan Stella taitaa olla mun kaveri/ystäväpiirissä se henkilö joka on kaikkein eniten kartalla muodin suhteen, ihan jo kenkävaraston perusteella. Annaa tykkään lukea koska mua viehättää suuresti Annan loputon innostus kokeilla asuja ja lookeja ja pohtia niitä. Ja ollaanpa rehellisiä, tuskin kukaan tiesi ennen Annaa aavikkogoottien alakulttuurin olemassaolosta.. pidän Annan tavasta kertoa omien vaatteidensa ja asujensa taustalla olevat vaikutteet, oli kyseessä sit epäonninen salamurhaaja tai Bruce ja teinivuodet. Anun tekstit taas on täynnä ensinnäkin kaukokaipuuta luovaa melankoliaa aika ajoin mut myös arjen valintoja ja pohdintoja, enemmänkin mun järkeenkäypää pohdiskelua muodista ja sen suhteesta itseensä. Sugarin kohdalla olen vaan täysin in love ensinnäkin tekstiin ja juttuihin mut myös Sugarin omakuviin. Erityisen innoissani olin tän postauksen otoksista. (Ja nää arviot pätee kans sit ristiin rastiin kaikille yhtäläisesti..)

Ei kai muuta ku rock on babe!!

5 Guilty pleasures / 5 pleasures

Stella sano et oon simply divine ja haastetta tuli kehiin ni täytyy reagoida. Viiveel tietty niinku mulla tuntuu kaikki tapahtuvan nykyää mut täl kertaa mul on ihan sairaan hyvät tekosyyt, et muuttoo ja kaikkee, nyt ollu kipeenä pari päivää ja vaan nukkunu ku Etsivä Lea Sommer on pyöriny hiljaa taustal. Sanomattakin selvää etten o yhdenkää jakson kohdal ollu mitenkää kartalla et mitä tapahtuu mut loppuhuipennukseen oon aina havahtunu ja sillee voin kertoo et ihan hyvin kaikki aina päättyy. Se on melkee yhtä pätevä ku Wallander, mut otetaa tää viel pienel varauksel koska en o tosiaan nähny yhtää jaksoo sillee et voisin varmaks sanoo.

Seuraavana alan komppaamaa oikeestaa kaikkii ketkä on eri suunnis kommentoinu ja iteki kertonu omist guilty pleasureistaan et mulla on kans hiukan issuena tavallaan sanoo et asia mikä tuottaa mielihyvää pitäs kokee jotenkin syyllisyyden kautta, siis se mielihyvä. Must se ei o kliffa ajatus. Hedonismi rules ja pian pääsen aiheesee oikeen kunnolla.. Eli mua on viime aikoina alkanu hiukan risomaan lehtien.. en ees tiiä voinko "syyttää" suoraan mitään mediaa ni puhun yleisesti niistä ketkä koittaa muokata meidän ajatuksia; "ne" pirut. Mua on jo kauan hiukan laittanu silmään tapa markkinoida esim. just ylellisii herkkui jotenkin kiellettyinä nautintoina, eli varmaankin juuri niinä guilty pleasures-henkisinä arjen ylellisinä tuokioina. Ruuasta on tullu (ja juomasta) jotenkin mystinen ja omaa elämäänsä elävä olento, toisaalta kaiken pahan alku ja juuri ja kuitenkin se on täysin välttämätön. Ja se mua rasittaa, koska itekin sorrun siihen etten voi oikeen ajatella mitä tänään söisin ilman et sorrun heti selittelemään et okei voin syödä pastaa vaik siin on tappavii hiilarei koska olin aamul koiran kaa pidemmäl lenkil ja sit jos syön vaan kaalisalaattii sen kupees ni on terveellisempää ja bla bla vittu bla.. Sama shoppailu ja kuluttaminen. Koko aika media rummuttaa meitä ostamaan ja kuluttamaan, päivittämään vaatekaappia ja H&M ja Zara puskee maailmalle uutta ihan siinä missä Dior ja Chanelkin en kiellä yhtään ja toisaalta pitäs olla tiedostava ja ostaa vaan reilun kaupan roosalla nauhalla varustettua käsin tehtyä ja kaiken kestävää bambua nukkena ja vaatteena, jalassa autonrenkaasta kierrätetyt no sweat-tossut. Ja tää mua risoo kuten olin ymmärtävinäni muittenkin risoontuneen (?) aiheeseen. Toisaalta meidän odotetaan olevan just kuluttajia ketkä humaa rahaa ylellisiin ruokiin ja hemmottelee itteensä ihanilla merkkialusvaatteilla ja sit ei sais syödä epäterveellisesti, ei sais tuhota maapalloa turhilla vaatteilla. Ja kun ihminen on rahaton ja perustaa blogin minkä se nimee nikkelasti Poverty Deluxeksi iskee ihmiselle hirvee tarve selitellä ettei kyse o siitä etten HALUIS kuluttaa ja shoppaa et en o hippi ja loveen kybäl merkkei ja niinku fäsönii ja oon niin with it et mikä on tän sesongin juttu ja Gallianon viime mallisto oli niin boring etten ostas siit mitää vaik joku mun 5 luottokortist toimiski (paitti ne yhdet housut ja ne pari paitaa).

Eli mun 5 Guilty pleasures;

1. Pasta. Mä oikeesti rakastan pastaa, ihan sellasenaan pelkäl suolalla ja voilla tai sit simppelil öljykastil terästettynä. Aikoinaan olin tiukasti et ei hiilarii ja sillon mul tuli pastaa/riisii/perunaa kohtaan järjetön angsti ja edelleen pykii välil morkkis ku laitan spaghetit kiehuun. Miks? Jos haluu laihtuu ni sen voi tehdä perin hyvin vaikka pelkällä pastalla, belive you me.. been there done that joskus teininä ku elin pelkällä makaronilla ja laihduin 11 kiloo (okei sain bonuksena erittäin pahan anemian ja kaikkee muuta nihkeetä).

2. Juusto. Mulla ei o juuston kohdalla muuta issuee kuin sen rasvasuus, peruja toisesta laihdutushulluudesta ku atkins. Ei saa olla rasvaa, ei saa syödä juustoa, ei ei ei.. Miks ei? Juusto on jotain ihan järjettömän hyvää, mun koirakin tietää sen. Jos syön juustoa ni voin vaikka polkee mun kuntopyörällä vartin pidempään ja miettii josko söin muutaman omenan lisää seuraavana päivänä.

3. Liha/munat. Näihin mula oikeesti liittyy eettist issuee ja traumaa. Näiden tuotteiden pitäs olla aina, vain ja ainoastaan luomua. Lihan syöntiä olen jo muutenkin vähentäny viime aikoina ja olen ajatellu et se linja vois jatkuu ja syventyy. En oikeen koe ajatusta kokonaisvaltasesta kasvissyönnistä mun kohdal.. mahdollisena koska ihan vilpittömästi pidän lihasta. Silleen hyvin paistettu pihvi on jotain.. aah-- ihanaa. Mutta olen viime aikoina alkanu miettiin et sen lihan syönnin kun harventais vois sit ostaa jonkun luomulihan kun sitä syö. Sais omaa syyllisyyden taakkaa kevennettyy. Lapsena kun vaari vielä eli mein joulukinkku oli aina luomua, aikana kun sanaa luomu ei vielä kinda ees tunnettu. Siat oli ja eli vapaana maalla,ne oli kesät ulkona ja ne teurastettiin ite ja savustettiin naapurin pienessä savusaunassa. Ja needless to say ne oli parhaita joulukinkkuja ikinä.

4. Kuohuviini. En ees tiiä miks tää on listalla. Kuohuvan suhteen mulla ei o ikinä ollu oikeestaan issuee. Paitti sinä kesänä ku elin Moët&Chandonilla ja Stolishnayalla ja syksyn tullen luottokunta ilmotti et kortti poikki ja palaset heille ja odotellaan sit pari vuotta ennen seuraavaa korttii. Mut ei, en oikeesti suostu ottaan tästäkään oikeit tunnontuskii; mul oli ihan sairaan hauska kesä. C'est la vie ja bon appetit.

5. Keittokirjat. Voisin lukee ja selailla keittokirjoi ihan hamaan huomiseen. Varsinkin nyt mulla on tietyn alueen kirjat kovaa valuuttaa. Parhaillaan Italian pastoja ja Välimeren alueen keittiö kirjastosta lainassa, lahtelainen merimie toi mulle 2 kirjaa Ruåtsin keittiöstä ja sit mutsi aikoinaan ostanu sellasen paksun kaikenkattavan julkasun. Isot, kauniit värikuvat, hyvä leiska (miks mä käytän sanoja mitä vihaan? Siit tulee jotenki rapsakka olo ku täytyy makustella voik jotain sanaa käyttää hyväl omaltunnol, et onk se elämän makuinen.. kai se baltiarallaa on ja 6 mummonmarkkaa päälle) ja silleen, kiinnostavaa asiaa eli se kielletty ja paha ruoka. Jos tota listaa lukee ni voi aika hyvin päätellä et mulla on ruokaan ja syömiseen aika kinkkinen suhde..

Ja mun netti pätkii nyt niin hyvin et palaan asiaan ens viikolla, mulla paljon sanottavaa omist syyllisyyksist ja morkkiksist, stresseist ja muutamasta ihanast vaatteest.

Palaillaa.

No laitetaa viel yks biisi ku ollu eri puolil monta kertaa varmaa mut VITTU TÄÄ ON HYVÄ BIISI!!! Ja kuuluu tavallaa asioihi mist haluun tyystin eroo et pidän mist pidän, vilpittömästi. Monil tarve hirveest selittää et tykkää jostai ku se nii huono/ruma/whatever et on niinku jo hyvä/kaunis/whatever. Mä en haluu sellast selittelyy yhtää, tykkään kaikest mikä on hyvää ja hyvää on niin eri sorttist paljon. Volat kaakkoo!

Ja kaikki on jo haastettu mut silti kaikki on vaan divine. Palaan hei tähänki ens viikol, jos en ni alkakaa laittaa tekstarii perää.

Where did the summer go?

Mä tös aikasemmin jaappasin et lasit ja et tilasin kahdet ja et Specsavers ja bla bla. No eilen sit hain ja sain lasini ja ne on tällaset. Ekana nää metalliset ja soikeet tai pyöreet. Tykkään kovin et simppelii ja klassist, melkee jopa huomaamatont ja päälimmäisenä näis on must se kiintoisa puoli etten olis koskaa oikee osannu kuvitella et lasei hankkies tulis ees koitettuu tällasii. Live and learn, lasit makso 9 € ja koska oli diili et kahdet yksien hinnal nää oli ilmaset. Win-win, ja must nä käy mun päähäni erinomaisesti. Varsinkin ku ajattelee et millaseen asuun ym. ja kunhan ton parran tost ruokkoaa taas hiukan nätimpään kuosiin tai jopa ajaa kokonaan pois ni on taas uus ilme. Ja tukka on mul hiukan hankala nyt ku se pääs venahtamaan kesällä ja kesän jälkee ja nyt parturi oli sitä mieltä et antaa kasvaa vaan, varsinki ku löyty kliffa malli lehdest. Mut tasotti latvoi (toinen juttu mitä en koskaa kuvitellu et mul tehtäis parturis..) ja mun makuu nyt kovin lyhyt ku ne pisimmät piipat katos silmien edest. Nopeestihan se kasvaa takas mut silti orpo olo jotenki nyt tän reuhkan kans. On aika tasesen mittanen ni hiukan potta myös.

Mun toiset pokat onkin sit erilaiset, mustat ja kiiltävät ja oikeesti olivat aurinkolasit mut sopi mun päähän malli niin hyvin et otin ne laseina.

Näis on kans se mysteeri et näähän on mun makuun kovin klassiset, et ollaan arkkitehtii tai vahvaa iäkkäämpää rouvaa tai nykyää nörtii ruottalaista rokkarii ni on sit mustat isot pokat. Musta ja kiiltävä on heti combo mil ei vaan voi mennä vikaan oikeen missän ja nää on isot. Mulla on isojen reisien ohella issuena iso pää (in my eyes) ja mulla on aika ajoin hankalaa löytää isoi lasei ku olis oikeesti isot munkin makuun. Nää on.

Specsavers on.. tai mulla on näis laseissa sellanen ristiriitanen tunne. Tai ei siis näis laseis ku yleensä. Koska mulla on nyt rahat aivan finaalissa ja nääkin makso lahtelainen merimies ni tulee tää; musta on hienointa maailmassa et näis ei o ensimmäistäkään logoa ja/tai tekstiä missään. Ku mulla on se ajatus et jos ei o mahkui Chaneleihin tai Dioreihin ni sit ei myöskään kompromissii, et joko label tai sit no-label. Täs ei o taustalla mitään sellasta suurempaa filosofiaa, paitsi se et mulla on monia merkkejä (vaatteet ja asusteet) ku en vaan oikee vois hyvällä omallatunnolla laittaa päälle vaik olis hieno vaate tai väsky. Jos merkki on väärä ni se on. Tää ei sit taas ihan päde aurinkolaseis koska ne on sit taas musta erilainen asuste, nimenomaan se tapa osottaa et wau kattokaa mä oon niinki niin on the edge ku mul on nää Muglerit päässä (okei ne Muglerit ON kyl aika on the edge..) mut tiiättekö mitä tarkotan? Lasien kohdalla kun ne on asia mitä oikesti tarvii ni ei sovi mun pirtaan et olis sit kompromissii, arskoissa taas on se et kikkaillaan ja ollaan boheemii koska ne on vaan näpsä asuste kesäsel Donnan kannel.

Must nää on molemmat ihanat ja silleesti kiva et osukin just tollanen tarjous koska nyt on kahdet pokat hyvin eri maailmoista ja niitten kans pääsee sättäämään hyvin eri asuihin ja kokonaisuuksiin. Nyt ku viel tottuis käyttään niitä..

Ja sit koska oon niin tohkeissaan et Lahja Haapanen ni pakko laittaa ihan pikkanen preview tähän. Oltiin Stellan kaa kulmilla ja puhuttiin kans hiukan täst. Mul on se tapa et innostun kaikest koko ajan ja herkästi alan lykkäämää kaikkee inspist kaikkeen ja lopputulos on kaoottinen. Mullahan on suuri rakkaus punkkareihin ja seiloreihin, kuten oon varmaan joskus sivulausees sanonu mut sit kans kaikkeen muuhunkin et just Pearly Kings ja Queens on semmonen posse et morjens ja wow. Ja kun löyty viel kovin edukkaasti (0,03 4/kpl) hiukan harmahtavia paidannappeja Va-Ritista (turkulaiset varmaan aika monet tietää tän kaupan Yliopistonkadulla) ni siitä se ajatus sitte lähti. No olihan se ajatus kyteny jo kauan päässä mut nappien kans mun "Pienen tytön liivi" kohahti oikee liekkeihin. Taustalla on tummasta denimistä tehdyt "Pienen pojan housut" jotka istuu juurikin niin mot helvete ku voi kuvitella mut sisso ne on hienot. Mut enivei nii Stellan kans ku puhuttii ku mulla on kans se et tarviin aina jonkun toisen sanomaan ääneen asioita mulle et tavallaan hyväksyn ja handlaan. Ku mullakin on ollu mielessä et meneekö överiks jos on kaikest vaikutteita ja ku Stella sano sen äänee et näin voi hyvinki käydä ni tajusin et näinhän siinä voi käydä (they call me slow). Eli näillä puheilla oon hiukan palannu alkujuurille ja näyttelyst tulee hippasen simppelimpi mut samalla eheämpi kokonaisuus, siit tule ihan v**n hieno, let me just say. Mut samaan aikaa se on sit silleen et se mikä oli ihan alkuperänen ajatus et lasten vaatteista aikuselle vaatteita orizinaalei kaavoilla suurennettuna on riittävän vahva ja hyvä mut omal dekoratiivisel otteel. Ja siihen dekoratiivisuuteen oon ottanu ajatuksii et kuitenkin tulee nättii ja samalla hiukan silleen et hiukan vaikutteita eri alakulttuureista. Ja oon salaa ylpee itestäni et ekat kirjonnat elämässäni on noi pääskyset rinnassa ja ne onnistu äärest nätisti. Tänään alkaa pellavaisen yöpaidan (kimono) kirjonta sinisel, kattellaa mitä tulee ja seuraavana et onk pelkkää sinist, aika näyttää ja sama näyttää sen et miten ne pienet helmistä punotut ankkurit iskee "Pikkulapsen flanellinuttuun" et saa army-henkisen mut samal nätin ja pehmeen. Paljastinko liikaa..? Ja ankkurit ja helmikoristeet on done by lahtelainen merimies et kiitos siitä (kin avusta).

Ja loppuun menevä ja häppening biisi et saa perjantain kohdillee ja mielen korkelle. Ha det bra, palaillaan.

Lasit

Sattumien summan kautta kävi niin et menin komppaan kaverille laseja tai siis kattoon pokia ja menin iteki näöntarkastukseen ja surprise surprise mä tarviin lasit. Ei mitään hirveen vahvaa, meinaan et meen toiselle optikolle vielä et second opinion ja sillee. Mut samaan aikaan mulla on jotenki mieles et mikäs siinä, onhan täs ikää jo ja en o ainoa 30+ kuka tarvii lasit. Palaan asiaan hetken päästä. Tai no, laitoin lasit jo tilaukseen ja kaikkia ajatuksii ja asenteit uhmaten otin lasini Spec saversistä ja kahdet lasit makso yhteensä 79 euroa. Win win, kaiketi. Mut palaillaan tähän teemaan paremmin, ehken jo tänään kunhan pääsen töistä kotiin (haloo, luuhannu kaupungil koko päivän ja tulin kääntyy töihin et bloggaan.. älä Jaakko polta kynttilää molemmista päistä..)

Oo fancy.. Diamonds and pearls, some fur, too

So let's start with diamonds.. Mullahan on suuri rakkaus korvakoruihin ja kaikkeen kimmeltävään. Yleensä tykkään et oikees korvas roikkuu kaikkee kamaa, eiffelii, salamaa, robottii, partaterää ja sillast mut välil tulee hinku olla simppeli ja klassisen tyylikäs ja sit tarvii sellast pientä nättii timanttii. Nää ekat on punaset ja mun makuun just hyvän kokoset. Väri on hyvin tumma ja syvä, aikoinaan Viking Linen kaupast (juovuksissa) ostetut. En o hirveest käyttäny mut toisaalta en o viime aikoina ihan hirveesti käyttäny korviksii muutenkaa. Mul oli nää korvissa Vinokinon loppubileissä Klubilla, tämän juurikin samisen punasen pipon kaverina (muutoin olin sinisis farkuis ja sinises colleges mis on jeesus-printti ja orjantappurakruunu tikattu punasek langal ja punaset Martensit jalassa) ja itse asias tykästyin kovin näihin nyt. Jopa siinä määrin et olen ajatellu laittaa nää korviini tänään töihin mennessäni. Ja ku Lahdest tulee vieraita tänää ni pitää olla nätti. Piippaan tukan ja trimmaan parran ja laitan lahjanarua tukkaan.

Samalla reissulla muistaakseni ostin nää mustat dimangit. Erikoista tavallaan on se et tykkään suurist ja näyttävist korviksist kun ne roikkuu, mut nappien pitää olla must enemmän pienempii ja simppelimpii. Tähän on tietty olemas muutamia poikkeuksia, joista lisää hetken päästä. Mutta silti, tykkään tavallaan näistäkin koska ne on mustat, oon siin mieles helppo jannu. Ja kaikesta huolimatta mulla on hiukan issueita käyttää näitä kavereita. Pitänee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja alkaa käyttää niitä. Se on tavallaan sama juttu ku meet parturii/kampaajal ja laitat uutta tukkaa ja malli ja siin menee hetki ennenku ihan täysin tottuu siihen. Pitää ottaa haltuun niin sanotusti hommat. Eli näillä puheilla nää mustat on sit munkorvissa tänään töissä, ehken jopa punasen pipon kanssa ja muutoin mustissaan, et hiukan värii ja twistii, ja punaset Martensit. Ne on mun lempparit melkee. Haaveilin et tekis uuden version Ihmemaa Ozista, et kloppi Berliinis ja aina kukalauttaa punasii (hiukan kiiltonahkasii) maiharei yhtee pääsee takas. Ne oli osa mun synttärilahjaa aikoinaa matkal, ostin kaikkee muutaki itelleni niinku lahjaks ku selvinny 30 vuotta tääl.

Lisää timanttei. Chanelit on mun juhlakorut, tietty, ja juhlaa on herkästi monest syystä. Elämän juhlaa, katoavan nuoruuden juhlaa, lähestyvän keski-iän juhlaa, uuden nousun juhlaa ja (lisää mikä tahansa sana) juhlaa. Ja tää on sit se mist aikasemmin puhuin et pieni nappi voi olla kuitenki hyvin flashy jos siin on juttu ja idea ja täs se ide on tietty et Chanel, maailman klassisin ja suurin laadun ja luxuksen tae.

Diorit sain Tukholman tuliaisina eräältä merimieheltä. Samas reissus sain Gallianon t-paidan (mikä on slightly.. tight, shall we say?). Kimmeltävä pyssy ja kitara on Hollywoodista ostettuja, Hustlerin kaupasta. Siel oli hienoja vyönsolkia kans, sellasii mis on tekstii ja hetken haaveilin soljesta mis luki FAG mut ne makso kuitenki liikaa ja jäi Amerikkaan se tuote.

Turkiksiin mulla liittyy kovin ristiriitanen maailma. En millään muotoa oikeen voi hyväksyy turkisteollisuutta, vaikka syön lihaa ja käytän nahkaa, mut silti turkikset on aina jossain tapauksissa äärest hienoja.. Musta tekoturkki on ostettu aikoinaan mun Hesan koulun oppilaiden järkkäämästä kirppari-häppeningistä. Siin oli sellanen solki-systeemi, et rumaa muovinauhaa ja muoviset soljet, sellaset ku on repuissa, kiinnityksenä. ratkoin ne pois ja nyt tuskailen et millä ilveellä laitan kiinnityksen kuntoon. Tavallaan haaveilen et laittas oikeen 2-rivisen napituksen koska tossa on tuota leveyttä et sais kyl ihan fiksusti laitettuu. Se on muodoltaan hyvin suora ja telttamainen mikä tekee siit hiukan hankala. Toisaalta olen miettiny ihan vaan et olis sama idea ku alkujaan et vyö ja silleen, mut en tiiä, seki voi olla hankala sit käytös ku tarvii kiristää ja suoristaa. Ja kun sama issue on jo toisessa vaatteessa (coming up next). Tän mustan turkin ongelma on kans se ettei siinä oo kaulusta ollenakan ja se tekee päästä golfpallon kokosen ku takki on päällä, eli vaatii ison huivin ja jotain sälää kaulaan mikä tasapainottaa tilannetta. Huivin olen ostanu San Franciscon Urban Outfittersistä ja pipon neulo mun täti jätelangoista. I like them both ja must ne tuo tähän asuun sen joie de vivren mitä niin kaipaan. Tää on sattumalta myös mun iltalenkkien glamourinen word de jour ku vaapun koiran kanssa pihalla.

Tää takki on jostainm kirppikseltä. Olin jo melkee unohatnu sen kun se tuli vastaan mun varastoista. Kaunis ku fan, ehtaa turkista kauluksessa muttapa mutta.. myös iso ku fan. Jos napitan sen kiinni saan päälleni teltan minkä toki voi kuroa vyöllä kasaan mut sit se alkaa herjaamaan vekkiä lanteille ja lopputuloksena on tyttömäinen tutu. Jos taas laitan sen napit auki vyöllä kiinni se menee niin kasaan et taskjut ym jää kaikki peittoon. Olen ajatellu et hiukan kaventais mut en sit tiiä. Toisaalta vois eka ottaa käyttöön ihan vaan siks et se on ja kattois sit miten sen kans yhteiselo alkaa potkimaan.

Takki on myös likanen ja ryppynen, toinen vyölenkki on katki ja sellasta pientä säätöähän tässä on tietty edes mut eipä se maailmoja kaada. Lätsä on pappan vanha ja must sen värit ja kuosi on ihan nappi, mut sekin vaatis ehkä sen et laittas parilla pistolla hattua kiinni lippaan et tulis enemmän newsboy cap eikä Fievel matkalla Amerikkaan.

Mua väsyttää aika reippahasti ja laitan uuden pannun kahvia ja teen jonkun aamiaisen. Siitä se lähtee, uuteen nousuun.

Palaillaan.

So let's play it LOUD

Treffasin Stellan eilen pikasesti, tai no, meni siin sit muutama pullo skumppaa (all hail La Jara) ja siideri ja valkoviini (note to self: ei ikinä enää viinii baaris ellei se oo Viinille mis olis oikesti hyvää viintä framil). Yhtäkaikki, olen hiukan potenu huonoo omaatuntoo etten o jaksanu, ehtiny ja/tai inspiroitunu kirjottaan blogia. Haloo.. Ja et mitä voin laittaa sinne, et jos olis parempi vaan pohtii omaa vaatekaappii (mikä oli mul tavallaan alkujaan ajatus..) et meneek liian kirjavaks jos kaikkee muutaki. Haloo.. Vituu mun blogi ja oikeesti, blogi. Ja saan kiroilla jos haluun, vittu. Mut venaan et saan tarkennettu ajatuksii ku nyt tuntu et astuin jonkun varpaille kuka eilen tunnusti et olis bloggaamas aiheesta.. Hmm.. (Ja oikee syy on ettei aivot millään muotoo oo ihan iskussa viel huonosti nukutun yön ja äärest levottoman fiiliksen combona. Et ei jaksa alkaa yrittää muodostaa järkevii lausei.)

Anyways, tähän hyvän pössiksen sunnuntaihin, oon siis ihan mieltsin hyväl pössiksel liikentees ja kaiken kunniaks mul olis plääni illal ottaa kuvii ku löytyny muutama vanha vaate ku tarvis enemmän huomioo. Mut en me lupaamaa mitää varmaa. Preview on kuitenki et ylelliset turkikset ja säihkyvät timantit valtaa Povertyn Deluxen.

Tähän en laita sen enempää ku yhden videon mikä ollu Radio Jaakon voimasoitos (biisinä ja videona) muutaman päivän. Eurythmics on siin mieles hassu bändi et aina tykänny ja nyt viime aikoina vaan kolissu ihan täpöi (sori..) ja varsinkin tää kappale ja VARSINKIN tää video. Mitä pyhää täydellisyyttä ja siks toiseksee Annie Lennox on ihan käsittämättömän kaunis (ja videos siin punases pitläs peruukis aivan Jerry Hallin näkönen) ja I must say et Dave on aika kuumaa kamaa kans.. Eilen just Stellan kans pohdittiin et onk Dave homo mut ei se o ku ollu kimpas Annien kans ja mun päähänhän ei mahdu ajatus et olis bändi mis on mies ja nainen ja ne ei olis pariskunta tai mies homo. Et muita vaihtoehtoi ei oo. (They think I'm slow..)

Ja kandee hankkii tää video dvd:nä, virittää tietsikka/dvd-soitin kiinni mega-kajareihi ja super-videotykkii, kääntää nupit kaakko ja soittaa ja kattoo repeatil n. 36478 kertaa ja tanssii mukan ilman paitaa hiukan jaloil twistaten. Maailman paras kappale ja video.

Truth or Dare: On the road, behind the scenes and in bed with Magenta Skycode

Mä oon hiukan jälkijunas siin mieles et kaikki muut ehtiny jo hehkuttaa uutta Magentaa jo kaikkial mut parempi myöhään kun ei millonkaan. Siin kans se puoli et mul siit videost tulee niin pohjaton hinku ja kaipuu takas Amerikkaan tien päälle ettei mitään.

Meillä oli ihan ammattikuvaaja mukana reissussa, mut en koe oikeeks laittaa Tatun kuvia tänne ja mun kuvat tyssää Grand Canyonille mut laitanpa ihan kostoks silti muutamii kuvii tänne.

Ihan randomis järjestykses, sekalaisii kuvii must Amerikas. Ekana ollaan rantatiellä Californiassa, matkalla kohti.. no, San Franciscosta lähdettiin Santa Cruzin kautta Los Angeles ja San Diego, mut mä en ihan osaa ees sanoo et olisko tää juse siin Santa Cruzin kulmilla jossain..? Ekat päivät meni mul hiukan usvassa.

Mulla on ihan hirvee hinku päästä takas Amerikkaan. Ollaan jo hiukan puhuttu et oltas menossakin, mut täl kertaa voitais skipata se koko mantereen läpi ajaminen, et ottas enemmän täsmäl, hiukan pidemmäl ajal ja silleesti et olis vaikka Californiassa pari viikkoa ja lentäis pariks viikkoa sit itään. Baltimore jäi mulle mieleen tosi vahvasti ku siellä ei ehditty oleen ku ihan yks ilta, sinne tahtoisin takas. Ja tietty N ykiin, mut kans haluisin nähdä Niagaran putoukset ja käydä Kanadan puolella syömässä.

Hyvin paljon oltiin matkal kans autos levyraatii ja must oli merkillist ja ihanaa et kaikki kappaleet kuulosti ihan sairaan hyvilt, kaikki maisemat oli ihanii ja ihmiset niin täynnä rakkautta ettei koskaan. Oli koko ajan vaan sellanen onnellinen olo. Uudestaan uudestaaan!!!