Hehkutusta ja fiilistelyy ja selityksii ilman kameraa..

Mulla on kadonnu aikaa sitten se varsinainen pointti miks alotin tän blogin, niinku mun niin monenkirjavat lukijat on varmaan kans huomannu. Yks syy oli virallisesti et mun lempilapseni hiljeni luottokortillisista syistä elokuussa 2009. Toinen oli mun irtisanoutuminen töistä heinäkuussa 2009 ja siit alkanu totaalinen rahattomuus. Ajatus oli ettei tarvis niin hirveesti haalia enää lisää kamaa (koska ei myöskään ollu varaa) vaan enemmänki koittaa hyödyntää omaa vaatevarastoo (mikä on, in all honesty, aika laaja loppupeleis kuitenkin..). No joo, nää pyhät nokkeludet alko jäämään jossain välis kauas taakse ja Mairemainen vapaa-ajattelu sai enemmän tilaa.

Hetki sit koko blogosfääri de la mode oli ihan tulessa ajatuksesta et käytäs vaan (olik se nyt) kuutta vaatettaa vaan kuukauden. Se oli must jotenkin dorka ajatus, samal taval ku "älä osta mitään päivä". Tykkäsin kovin Sugarin ajatuksest ja haasteest ettei turhaan rajota itteään vaan ennemmin ottaa käyttöön kaiken sen ihanan mitä kaapeist jo löytyy valmiina. Se oli omalla tavallaan mun blogin ajatus juurikin ja semminkin.

Siksipä juuri pidän valkeasta, kuten hetki sit vaahtosin, et tarviin uusia farkkuja ja haluan mustan puvun, sellasen ihan klassisen ja nätin, simppelin arkipuvun. Mun housu/farkkutilanne on likimain katastrofaalinen, ollu jo jonkun aikaa, ja kun uus puotikin aukeaa ens viikon torstaina klo 11 (willkommen alles) osoitteessa Kauppiaskatu 3, Turku, tajusin et oikeesti tarviin uusia farkkuja noin niinkun työkäyttöön. Noh, seilori oli kiltti ja lainas mulle 100 € rahaa, jolla sain yhteensä neljä (4) paria housuja ja farkkuja. Kahdet ostin H&M:ltä ihan vaan siks et ne oli edulliset ja otin saman mallisena mustat ja harmaat. Sit mentiin yllättäen Haloselle (I know..) mist löyty alennusrekist äärest kliffat Levikset ja Leet, molemmat 30 € ja hurjas ales siis. Leviksis on kiva pesu ja kulutus, vaikka noin periaatteellisesti olen kulutuksii ja pesui hiukan karsastava nykyjään. Tulee niin pissis ja whote trash olo herkästi.. Samalla olen vihdoin hyväksyny itseni likimain ainoastaan farkkuja käyttäväksi, kuvankauniiksi nuorukaiseksi. Ne HeneManen päntsyt ei o farkut mut kovin liki eli ne on hyväksyttävissä. Osin siksikin pidän farkuista et ne näyttää mun mielestä ihan mieltsin upeilta kaiken kanssa. Kattokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa. Fiksu miesten puolitakki ja solmuke. You can't fail, can you? Ja koska mun kamera on alkanu tekeen hipster potenssiin 3 kuvii en ees jaksa enää yrittää kuvata omiani, voitte vaan kuvitella mun fabulöösit uudet farmarit.

Tähän väliin otan vaan hehkutuksen miten paljon loveen Vmanii.. Ihan vaan tosi paljon loveen. Oon googlannu niitten sivuilla hyvän tovin tänää ja ollu ihan et wau niin siistii ja upeet mut samaan aikaan mul on hiukan se et mä tarvisin ja/tai haluaisin lehden ihan konkreettisena käteeni, paperina ja selattavana. En tiä mikä siin on et nettiversio lehdest ei oo oikee lehti. Mut silti kehotan, ei vaan käsken teit meneen Vmanin sivuille olemaan ihan et wau miten siistii. Love is in the air..

Ja sit just tää, et älä dorka mee ostaan uutta pukuu ku ota se musta, klassisen tyylikäs ylellist villaa oleva Gaultierin puku kaapist, tuuleta ja ala käytää. Ja näin tein.

Ohes kuvaa vaan nätist Gaultierin asust, ei sen kummempaa.

Eli siis, mitä olen oppinut? ekaks et omas kaapis on kamaa ettei tarvi mennä nyt tähän varattomuuteen enempää raiskaamaan luottokortia ja toiseks et edukkaasti saa kans paljon ku on personal shopper messis kuka kävi edelt kattelees kamoja ja olemas pätevä.

Palaillaa, wearing a nice suit.

P.S. Ihan pakko viel tulla kertoon miten paljon aloin loveemaan Italian Vogues ollutta juttua "Silent" postattuna toisel kliffal saitil, The Terrier and Lobster. Ei mulla muuta.

Mä loveen # 1

Oon ihan et OMG ku luuhasin muutaman merkin kupees NyMagin sivuil (mikä on mun tän hetkinen lemppissaitti) ja kattelin kevään mallistoi ja sille jos joku yhtäkkii haluu ostaa mul lahjoi ni Burberry Prorsum ja Ann Demeulemeester tarjoo kliffoi vinkkei ja ajatuksii Jaakon kaappiin. Wink wink.. Ja siks sanaks viel et se harmaa reikäneule Andrew MacKenzielt ku laitoin kaappiin ja sit ajattelin et never use ja laitan sittenki myyntii niin niin.. kun tuolla Burberryllä oli niin viljalti samanhenkist kamaa ni ihan tuli mieleen et mitäs jos ostanki sen itelleni, ihan vaan siks sanaks et onhan se nätti ku fan..

I feel like such a nobody..

Jotkut sanoo et pitäs tuntee kaikki ja tietää kuka on kuka ja miks ja mä oon ihan et oh no mä en tunne ketää ja ketä nää kaikki tyypit on ja miks ne on tääl ja mitä ne tekee ja sit bloggaan randomisti aiheest et kliffaa housuu ja näin ja laitan jotenki kuumotavasti tyylikkään jampan sinne kans et on hiukan käännetty viiksee ja laitettu fiksu raidakas skraga ja takki ja aatellu et se on vaan joku fiksun näkönen vanhempi herrasmies ja jatkan elämääni.

Sit satunnaisena lokakuun aamuna Lidlist ostetun espressokahvin lomas rullaan niitä näitä blogeja läpi ja törmään samaan jamppaan uudelleen ja uudelleen ja huomaan et olen ottanu melkosen haasteen itelleni, noin niinkun tyyliesikuvallisesti kun olen charmantisti harmaantunut 50+ lad ja dude. Ja silti in fashion ja totally rad ja casual but cool. Kysees on Nickelson Wooster ja tän tietty kaikki muut tiesi jo mut ei raatsinu sanoo mul et hei dorka se on man of the hour. Mut joo..

Jos nyt jatkan hehkutusta aiheesta Nickelson Wooster, joka on Men’s Fashion Director at Bergdorf Goodman (and by extension, Neiman Marcus). He is also one of the most inspiringly well-dressed men alive, edustaa juurikin sellasta miehekkyyttä ja tyylikkyyttä jota mä.. jumaloin ilmaistakseni asian hillityn vaatimattomasti ja klassisen miehekkäästi. Vaatteet ja asut on sangen klassisia miesten vaatteita, with a twist. Koko jannu on jotenkin.. liioitellun maskuliininen ja just sen hitusen verran "liian" laitettu ja viimeistelty ollakseen kuitenkaan tylsän miehekäs. (Ja itse asiassa tos linkis se myös mainitaan aika samaan henkeen mut I swear to god mä en ollu lukenu sitä vaan tää kaikki tulee mun omasta tajunnastani, you have to believe me!)Nyt kun ollaan avaamassa omaa kauppaa mis on kans miesten vaatetta framilla ja kenkää olen ollu jopa hiukan kummissani ja ihmees ku olen tajunnu et mun pitää alkaa silleen.. edustamaan mun kauppaa ja tuotteita, mun pitää muuntuu paikalliseks Woosteriks in a way, koska ei kukaan tuu kauppaan ostaan kliffaa asuu jos myyjä makaa lattial rikkinäisis, liian lyhyis farkuis ja ite kumisaappaist leikatut sandaalit jalas.

Ja siitä johtuen ja juontaen mulla on listattu mieleen muutama asia ku haluisin ja tarvisin.

Perusfarkkui, mustat ja siniset. Kaposet muttei pillit, okei harmaat olis kans hyvät jatkumot siihen.

Mustan puvun. Ihan simmpeli, kaponen istuva nätti musta miesten peruspuku. Mielellään sivuhalkioil, 2 tai 1 napil, kreisil vuorikankaal. (Okei mul on se Gaultierin musta puku.. siin on vaan dorkat napit eli jos vaihtas ne ni siit mä saisin pätevän puvun.)

Simplicity and utility ja miten jotku vaan jotenki diilaa kaiken näyttää mun silmii hyvält

Mä olin aikoinaa duunis kirppiksel, tarkemmin sanoen UFF turvas mulle säädyllisen elämän ja suhteellisen vakaan toimeentulon (sain siis aina maksettuu mun luottokortin minimilyhennyksen, noin suurin piirtein ja useimmiten). Lienee helppo uskoo et mun vaatekaappi täytyy herkästi, nopeesti ja ilman loogist tarvetta.

Samaan aikaan siel oli rekit täynnäns kamaa mikä mun silmiin oli vaan et ewww ja WTF. Ja esimerkkinä voisin käyttää liian pientä poplarii täysin epävärisenä, tai muodotonta sini-valkoraidallista palmikkoneuletta helt pumpulisena. Mul ei olis tullu mieleenkään ostaa niitä, eikä varmaan tulis vieläkään ihan helpost ekana ajtuksiin et wau, mä tulen niin rokkaan Turun näis asuis.

Sit menee Sartorialistin sivuil ja bongaa siel kaks jannuu ketkä on mun makuun vaan ihan supertyylikkäinä liikentees. Ja voih, toisel on yllänsä totaalisen epävärinen poplari (mä vaan loveen tät sanaa just nyt ja kutsun kaikkii epätakkei poplareiks) liian lyhkäsel hihal ja huonol istuvuudel ja näyttää ihan priimalta. Toki Diorin väsky ja näpsä nahkahanska auttaa asiaa, luo sen täydellisyyden ja harkitun porvarillisen boheemiuden ristiaallokon mikä kolisee mun sydämen läpi jättäen portit auki universaalil rakkaudel.

Ja sit on tää jannu. Kaikki tietää varmaan jo mun suunnattoman rakkauden ja fiksaation kaikkeen.. merelliseen, shall we say? Mul on nyt jonnin aikaa jo ollu haaveis saada valkonen poolokauluksellinen palmikkoneule mitä sit vois yhdistää sinisen kaposemman ja hiukan kulahtanaamman farmarin kans. Miksei sihen sit laittas iteki hiuka pientä pipaa, esim. punast ja sirmakkaa, hiukankin Cousteau-henkist ja kaivais kaapist ne Dr. Martensin soljelliset kävelykengät? Olis fiksun olonen ja samaan aikaan rento ja.. merellinen.

Mut tää on tää, ku must tuntuu et mä en jotenki aina vältsy osaa kantaa kaikkee niin et tulis se kliffa boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko. Ku mä oon hiukan löperö, et housut klottaan ja säädän, riuhdon ja olen kaikin puolin Aulis Kaakko kun kumarrun tai kyykistyn.

What to do ja olisko se vaan sit se mun boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko, et on sellanen riuhtova ja klottanen?

Hmm.. täytyy funssaa ja oikeen sovitella eri juttui.

Palaillaa.

Santa Madonna # 3

Seven down, two to go.

Nina Hagen. Kun nuori, itseään etsivä hahmo löytää Salon kirjastost Nina Hagenin omaelämäkerran, Ich bin ein Berliner, se on jotain suurta. Ennen yhdenkään biisin kuulemista mä olin jo fani.

Nina Hagen.

Mulla on ollu elämässä joku.. mä olen aina jotenki hakenu jotain, jotain suurempaa, sillee.. (luvassa latteuksia ja paatosta..) henkisyyttä, hengellisyyttä. Mulle tää kristinusko on aina ollu ahdistava ja siks olikin niin mahtavaa laulaa Hagenin mukana hare krishna mantraa, olla kasvissyöjä, olla (tai siis omalla angstisen teinin maneereillani) hyvä ihminen. Sanomattakin selvää et se kaikki on mennyttä elämää. Mä olen löytänyt itseni ja hyväksyny ettei henkisyyttä tai hengellisyttä o tarkotettu mulle sillä tavoin mitä monet sen löytää ja toteuttaa. Mä löysin muodin ja ihmisyyden, just like that.

Hagenissa mua on aina viehättänyt täysin päätön tyyli. Vahvasti punkista ammentava, sekoitettuna discoon ja rockiin, luokaton meikki.. how can you not love that?

Suuren särön rakkauteen teki 12.6.2010 Kaisafest. Niin kovin odotettu ja etukäteen hehkutettu, ensimmäistä kertaa elämässä Nina Hagen livenä, parikymmentä vuotta jonotusääntä kuunnellen. Ja märkä pyyhe päin naamaa.

Nina on löytänyt jumalan ja jeesuksen, big time. Sen verran olen häijy ja ennakkoluuloinen et siit ei yleensä hyvä seuraa. Eikä seurannutkaan..

Samaan aikaan oon kelannu et haloo.. jokaista huonoa bluesvetoista gospelia vastaan on Hold me, jokaista keskeytettyä huonosti esitettyä kitarointia vastaan on New York / N.Y. ja jokaisen epämääräisen jeesusvälispiikin voi korvata Ave Marialla.

Nina, Nina.. Aiheutit kohun esittämällä miten naisen orgasmi toimii, aiheutit kohun menemällä naimisiin Irokeesin kanssa, kysyit Cosman synnyttyä ensimmäisenä "onko se musta vai valkoinen". Nina Hagen ei koskaan oikeen tuntunut pelaavan sääntöjen mukaantai edes niitä vastaan, Hagen toimi säännöistä täysin piittaamatta. Ja onhan Hagenin tyyli yksinkertaisesti syntisen hieno. Ainakin ollut. Uuden hengellisyyden myötä tyylikin on.. tylsä ja halpa. Tai no, halpahan se tavallaan aina olikin, sehän siinä niin viehättikin. Vaikka Street-levyn kannessa Hagenin sut olivat "by the three great ones; Westwood, Gaultier and Alaïa".

Hold me. Kuvattu Gaultierin myymälässä Pariisissa, lienee aika helppo arvata myös Hagenin puvuston olevan Jean Paul Gaultierin putiikista.

Huoli pois, Nina. I still love you.. Mut ihan siks sanaks, en meinaa ostaa uutta levyäsi. En halua enempää rikkoa menneisyyden loistoa.

Nina Hagen muovas vahvasti aikoinaan mun mielikuvaa.. tai ei.. mtes tän sanoo..? Mun oma mileikuvani naisellisuudesta ja kauneudesta muuttu aika paljon Hagenin ansiosta. Niin ulkonaisesti ku sisäisestikin.

Kun mennees elämäs jaksoin enemmän meikkaa ja kuvaa ja laittaa olin aika.. yks kaveri sano aikoinaan et on kiva kattoo mun kuvia kun mulla ei o mitään rajoja (meikin suhteen). Uskon vahvasti et Nina Hagenin viitoittamalla tiellä siinäkin mentiin.

Santa Madonna # 2

Jos joku osaa selittää mulle miks homot aina lovee kreisei vanhoi muijii ni please do. Mut siihen sen enempää jumittumatta mä jatkan. Ihan itestään selvänä Isabella Blow. Mua aina kiehtoo ihmiset kenen elämntyönä tuntuu olevan muokata itestään täydellinen objet d'art. Plus tää nimenomanen kuva Isabellasta on yks kauneimmista kuvista mitä olen koskaa nähny. Mä tykkään kuvist ihan sikana jos ei viel ollu yleisesti kollektiivises alitajunnas. Varsinki kuvist mis ihminen, taval tai toisel (ja tähän välii niin hienoja kuvia otti herra Mikko Laaksonen Monsuunista ja mä oon ihan et oo.. mut palaan niihin hetkee myöhemmin). Isabella, poor old tortured soul, mut oh sweet jesus miten täydellinen.

Isabellaa on kiitelty hirveest et se löysi McQueenin, et se oli Philip Treacyn muusa, et se oli sitä ja tätä mut must vaan tärkein meriitti on et Isabella tuntui (ja kaikki tietty ihan vaan hiljaisen miehen tarkkaavaisuudella etäält tulkittuna) vaan vilpittömästi rakastavan muotia ja.. muotia. Nimenomaan muotii konseptina, taiteena, ei vältsyyn vartin välein vaihtuvina Gina Tricotin roitteina (no offense GT mut mun käsitys muodist on tiukka ja siihen posseen mahtuu hyvin HYVIN harva merkki..).

Ja kun nyt muodin saral ollaan ni täytyyhän mun lovettaa (fäsärikaudel pitäs likettää kaikkee mut se on ärsyttävästi rajattu reaalimaailman ulkopuolel, ärsyy).

Luin ekaa kertaa Diane Pernetist musitaakseni Gloriasta vuosia sitten. Sellain sivun kokonen juttu, siin oli muitakin muotimaailman "kummajaisii" esitelty sivun verran ja Dianest sanottiin ettei Diane puhu vaan "hengittää sanoja", käyttää aina auringonvarjoa koska iho on niin herkkä auringolla ja kuulusta nutturasta/mantillasta et kukaan ei tiedä kuka sen tekee ja miten mut se on aina ylväänä pystys (ja tohon mantillaan liittyen ette usko miten hankalaks kävi löytää siit infoo, Anu sit autto, kide siit). Yhtäkaikki, must se oli jotenki fabuloivasti kirjotettu ja sanottu. Ja samaan aikaan sydämes läikähti ku mieleen heräs ajatus et on olemas hahmo, karaktääri, kenel saattaa olla imago ja.. tai kenel voisko sanoo on rooli niin vahvasti pääll koko ajan et se ei enää oo rooli, you know what I'm trying to say?

A bitch with drug habit mut Marlenel ei tiettävästi ollu mitään drug habittii. Sen sijaan Marlenel oli melko avara katse suunnattuna maailman, kuppiin ei sylketty eikä mitään heitetty pois. Maalliset lihan ilot olivat lähellä sydäntä ja kenties maailman historian täydellisimmät kasvot. Ever.

Shanghai Expressin puvustuksesta vastas Travis Banton, sangen merkittävä karaktääri Hollywoodin elokuvamaailmas, mitä tulee puvustusten suhteen. Tän puvun suhteen muistan lukeneeni jostain (olisko ollu joku Dietrich-elämäkerta..?) miten kauan haettiin oikeaa sulkaa ja väriä pukuun, et näyttää just oikealta mustavalkosella filmillä. Useamman testin jälkeen päädyttiin värjättyihin kukonsulkiin. Myös Dietrich ite oli aika haka tietämään mis valossa näyttää parhaalta, opastaen kuvausryhmää valojen asennuksessa. Itse näyttelemist Marlene ei pitänyt kovin kummoisena taitona, eikä viimesen haastattelun aikana edes laskenut tekemiään mykkäelokuvia elokuviks.

And last but not least, Anna Piaggi.

Mä en oikeen tiedä mitä mä halusin sanoo täl listauksel vanhoi akkoi kreiseis vaatteis, kai jotain.. Tai sit en, muuta ku korostaa miten paljon maailmaan mahtuu hienoi tyyppei, ketä mä jotenkilovetan ja rispektaan, mitä mä pidän kunnioitettavana taiteen keräämisenä..

Mä en o koskaan osannu ajatella hirveesti sukupuolta, varsinaisesti. En o koskaa tajunnu kun puhutaan tyttöbändeist tai korostetaan mis tahansa uutises sukupuolta. Mut huomaan sen, varsinki näin vanhemmiten, et herkemmin liketän (vanhoja) naisia. Näin keittiös psykologin pallil istuessani pohdin josko se osin n sitä et naisten mahikset saavuttaa jotain.. "suurta" elämässä on enemmän kiven takana ku miehillä, kenel oletetaan olevan se taito ja pätevyys ihan luonnostaan? Ja herkästi naiset ottavat kovin maskuliinisen otteen menestyesään/menestyäkseen kovin patriarkaalisis maailmois (politiikka, pankki..) ikäänku se ei naisellisel otteel olis mahdollist menestyy, ja hyvin saattaa siis olla et lasikatto tulis kovinki nopeesti vastaan.

Siks kaiketi mua kiehtoo nää rouvat, ketkä ovat tehneet mitä halunneet, taval tai toisel, ja muutamas tapaukses suosiolla hylänneet miehiset keinot ja tavat ja sen sijaan menneet all the way toiseen ääripäähän? miehenä mun on hankala käsittää millasta on olla nainen, miten paljon on olemas näkymättömii rajoi ja estei. Homona mä tajuan äärest hyvin millasta se voi olla. Millasta on kun ihmisarvo on ajoittain olematon. Kun joutuu todistamaan kaiken pätevyytensä ja silti suoritus kuitataan "ihan hyväksi".

Poor old you..

Monil japanilaisil suunnittelijoil on liki maaginen ote vaatteen muotoiluun, tapa suhtautuu vaatteeseen sangen.. arkkitehtonisesti joka tenhoaa muhun. Sit menen nymagin sivuil ja siel on listattu hits & misses ja oh no, likimain koko Comme des Garconsin mallisto on luotsattu suoraan "worst looks" osioon.. How come..?

Rei, I still love you..

I wish I was a little bit taller

Mul ei hirveest oo mitää toivelistoi näkyny missää mut nyt ajattelin et sen kerran ku bloggaan ja olen luuhannu netis ja men.styles ni voishan sitä laittaa hiukan kuvaa mis on kliffoi vaattei ja nättei kokonaisuuksii.

Ja sit mennään aina Amerikkaan saakka ja Duckie Brownin syksyyn 2010. Ja järkytyksest mykkänä tietty heti alkuun harmaata mustaa, miten voi Jaakko tykätä? Mutta siis, kaikki on kyllästymiseen saakka pätkässy lahkeita jo jonkun aikaa mut näyttäähän se hyvält. Mua varsinkin kiehtoo hillityt kuosit, raidat ja ruudut, minkä takia olen aika tohkeissani näist seteist. Mulla henkilökohtaisesti on hiukan hankala ajatella esim värei päälleni tai mitään hirveen räikeetä, sen me opimme varmaan kaikki siit oranssist ruututakista jonka tein itelleni ja sittemmin lahjotin seilorille. Mut varsinkin oikeanpuoleinen puku mun makuun jopa hiukan psykedeelisine kuoseineen näyttää ihan mieltsin hyvältä. Mullahan on suuri viehtymys erilaisiin tweedeihin ja monasti koen tunnekuohuja tweedien kohdalla joissa on pieniä väritäpliä messissa, ihan sen tylsän musta-harmaan ohella. Ja kas kummaa, mustat kynsikkäät? Niit pitää ihmisellä olla useita, aina vaan. Miksei myös harmaita.

Vaik aina olen et käytän pelkkää mustaa ni lopulta viime aikoina oon ollu runsaasti värein somistautunu. Semminkin väreinä kulahtaneet farkut (sinistä) ja vielä kulahtaneemmat tennarit (vihreet, back in the days..). Lisäks loveen mun vaaleeta farkkutakkia ja hetken aikaa sit postaamaani punasta huivia. Musta ja punan on must aina olu niin kovin nätti combo et ei paremmast väliä. Mä uskallan väittää et mun päällä ihan punanen rotsikin olis ihan mieltsin upee ja kantaisin sen hyvin mut sit taas.. mä oon niin tohelo et se olis alta yksikön skumpas ja liejus, et siks sanaks mustaa ja nahkaa mulle, tai sit se farkku just ku voi pestä huoletta 60 astees ja aina vaan paranee ulkonäkö. Kliseisen kaunis musta setti, timmi farkku ja timmi rotsi, ehkä vähän täydelist. Mulla on Stockmann Tailor lapulla varustetty smokki, vissiinkin jonkun aikaa jo ikää kerääny vaate ku löyty kirppikseltä, minkä olen ajatellu ottaa nyt käyttöön, semisti välikausivaatteeks. Se on aika paksu ja lämmin, istuu ku fan ja, tä on ehkä tärkein, sopis hyvin mun uusien aurinkolasien kanssa..

Ja sit paluu alkuu et ruudut näyttää hyvält, ni joo niin näyttää mut sit kans muutama tovi sit laiton siit kirjast "Skins and punks" ja et kuin hienolt kaikki näytti ni enhä mä voi olla pitämät täst, enhän?

Mä meen nyt laittaa vihreet teetä ja tekee vatsalihaksii et näyttäsin yhtä nätilt ku mallit. Tukka alkaa oleen jo sille et sen saa potaks kammattuu. Sit vaan.

Palaillaa.

Santa Madonna # 1

Daphne Guinness on mulle täysin uus tutavuus mut oi miten kliffa sellanen. Daphne on Guinnessin panimon perijätär ( love the word..) ja lisäks ollu naimisissa kreikkalaisen laivanvarustaja-miljardöörin pojan kans ja kaiken tän kerron vaan siks et Daphne on loaded, ja must on niin kauniisti kerrottu wikis et Daphne on "noted collector of haute couture". Tää tietty laittaa mul slaittisen.. kateuden tai miks sitä nyt sanois. Jotkut keräilee kirppiksilt mauttomii hääpukui ja kaftaanei, jotkut keräilee haute couturee. I mean come on, sä olet collector of haute couture.. Voik ihmisel olla hienompaa harrastust ja varsinki jos ajattelee mun mielipiteit nykytaiteest (esim.) ni jos haluaa olla taiteen suosija ja tukija mennään sit siihen aitoon kauneuteen ja täydellisyyteen ja aletaan keräilemään taidetta; haute couturea. Briljanttia.

Daphne oli Alexander McQueenin ja Isabella Blown ystävä, osti Isabellan vaatekokoelman perikunnalta ja on laittamassa käsittääkseni omaa kokoelmaansa esille ens syyskuussa F.I.T:en New Yorkiin. Ihan niinku joku haluis olla kulmilla.

Mä katoin taas kerran Diorin juhlanäytöksen Versaillesista.. Mä niin loveen couturee ja varsinki Diorii. Mun makuun ehken muut couture talot ei vaan ihan onnistu ihan siin mis Dior onnistuu, valitettavasti. Vaik kuinka haluisin yhtä paljon jumaloida Gaultierii ja Chanelii ni se ei vaan ihan samal taval onnistu. Toisaalta kummalakaa merkil ei o niin kukkopoikaa Napoleonin inkarnaatioo puikois.. hmm..

Mä olen aina tienny tietty Anna Wintourin (aina..?) ja näin mut se ei o koskaa oikee ollu mulle mikää sellanen juttu. Varsinkaan September Issuen jälkee mut palataa siihen hetken pääst. Sen sijaan oon ihan in love Anna Dello Russoon (Fashion Director at Large & Creative Consultant, Vogue Nippon). Kirveellä veistetty naama ja romuluinen kroppa ja oh my god, Brian.. Anna kuuluu hiukan samaan sarjaan ku Ranskan Voguen Carine Roitfeld.. Mut Annassa on jotain oikeesti maagista.. Mä tutustuin Annaan paremmin tavallaan Jak&Jilin kautta kuka tuntuu kans loveevan Russoa niin että sattuu. Anna Dello Russossa on kans viehättävää tapa pukeutuu melko ennakkoluulottomasti mikä taas poikkeaa esim. Wintourista aika tavalla. En tarkota et pitää vaihtaa vaatetta sen 7 kertaa päivässä, en millään muotoa. Mutta musta on myös virkistävää ja ihanaa kattella kuvia ihmisest kuka oikeesti pukeutuu randomil otteel, ilman mitään tiettyä linjaa.

Ja speaking of ihmisist ketkä pukeutuu kreisin latteesti ja tylsästi ja ei mihinkään shall we talk about mun ihan ehdottomast lempparikaraktäärist ikinä (ja mä tiedän etten o yksin tän kans); Grace Coddington. Tän rouvan takia Wintour ei tunnu missään, tän takia September Issue on tullu katottuu varovaisen arvion mukaan 20 kertaa. Emmä niinkään ees kato sitä, annan sen pyörii taustal monasti, kuuntelen sitä ja välil klikkailen mun lempikohtii. Mua häikäsee Coddingtonis (based on the film..) se kovin lämpimän oloinen persoona ja se järjettömän ammattitaitoinen ote duuniin ja kaikki on vaan niin kohdillaan. Ja toki must on hupaisaa katsoo Annan ja Gracen hentoista tukustelua muutamassa kohtauksessa. Ja sangen jäätävän tuntuista tunnelmaa toisissa. Mä en usko et ne on mitään hirveen hyvii kaverei..?

Palaillaa.

Raindrops on roses and whiskers on kittens..

Bright copper kettles and warm woolen mittens,
Marc Jacobs sunglasses with subtle logos,
Wolford kashmir scarf and Donegal tweed cap, these are a few of my favorite things..

Ok hk, mun hipstamatic Sony jatkaa kuvien valmiiks photoshoppaamist ja mä oon tyyttis koska se säästää aikaa. Ja tulee luonnostaan hiukan Warholmainen ote kuvii..

Mä aloin hiukan komppaa Stellaa, koska syksy on mun(kin) lemppariaikaa. Lähinnä siks et sillon voi laittaa isoo jumpperii päälle, kerrostaa huivii ja asustetta ja luoda illuusio hoikast varrest runsaan villakasan alla. Kesäsin se kittana trikoo ja valuva viskoosi paljastaa aika armotta Rubensmaisen varren ja it's not good..

Yhtä kaikki, some of my favorite things on oikeestaan tässä, so far (voi klikkaa vaan uudel välilehdel ton biisin soimaan taustal, ehkä upein show tost kappaleest ever heard ja parast on se ettei se lopu ikinä). Hamaan hautaan saakka luukutettu Wolfordin ylellisen punainen kashmir-huivi, Donegal tweedinen lätsä ja mun uudet ja ikiihanat Jacobsit. Mun täytyy myös sanoo et Jacobseis on mukavaa sekin ettei oo niin mustan mustat linssit, et liukuvärjättyy ja muutoinkin hiukan läpikuultavampaa. Mun syntynälahjana saadut tummat silmänaluset korostuu kauniisti ja enää puuttuis se laastari nenäst ja vois lähtee Strindbergin terassil Nordströmin mainoskassin kans.

Ens viikol pitäs ekojen lähetysten saapuu Italiasta ja se on ihan mahtavaa, tietty.. Siel on mieltsei neuleit tulos ja ihan sattumalt löyty kliffa Andrew MacKenzien neule, hiuka sillee verkkomainen ja harmaa mustil yksäreil (mikä on turkuu ja tarkottaa detskuu). Ja ehkä joku Rebl on kans katottu et kiva itel esim. työvaatteena sit uudes puodis. Ja ens lauantain mä vietän Tukholmas, voi olla et on punast huivi kaulas ja tweedii pääs ja Jacobsii kasvoil. Mua vaan tietty kyrsii ettei tosimaailmas voi koskaa olla hipstamatic..

Palaillaa.