Menee taudin piikkiin mutta..

Tää kuva on täydellinen ja jopa herättää mus halun kattoo toi leffa. Ja toisaalta antaa inspist mun jo vuosii kaavaillul Stallone-mallistol, pelkkää harmaat collegee.

Mul olo heittelee, nyt on taas hiki ja hirvee nälkä eikä mitään tee mieli. Ja samal tekee mieli ihan kaikkee. Meen huomen kauppaa ja ostan just in case sipsei, karkkii suklaata ja jaffaa ja JOS sit illal tuleeki sellanen olo et s Hot Rod olis nyt paikallaa ni sit meen kaapil ja otan, tai et jos iskee aivan vastustamaton halu viinikumeihi tai siihen ihanaa Malacon sekotuspussii ni otan kaapist. Tai sit menee koko päivä mehul ja mehukeitol. Angiina on bitch, kurkku sattuu ja vituttaa. Mut onneks on netti ja kaikkii leffoi.

Justus lähti hoitoo viikolopuks, ihan jees ni ei tarvi murhettuu lenkeist ja poikkis jää tekeen ylimääräsen vuoron botskil. Seilori kysy mult et miten mä kokisin sen ja tavallaanhan mua ei voi.. siis mustahan ei o just paraillaan mitään iloo kellee. Oon hikinen ja rasvanen (tukka siis) suihkuu meno täytyy ajottaa sillee ettei tu kylmäst horkka ku tulee ulos mut ettei hikoile saman tien itteään tärviöl.

Ja koko maailman kunniaks mä lupaa kattoo Rockyn.

Ainakin ihan vitun catchy kipale!! Vissii napit hiuka jeesaa oloo jo.. Katotaa miten käy ku tiskaan kaks kuppii. Just to see.

Inspirazioon für tähän bloody kylmyytee mikä ei lakkaa ikinä..

Nyt on pakastanu ihan liian kauan ja liian kovaa et mul olis ollu enää pitkii aikoihi yhtään kliffaa. Ja vaik ihmisen laps vois muuten kuvitella hyvinkin pärjätä menemät ulos ollenkaan on taloudes pian 13-vuotias kreisi kaiffari kuka vaatii 3 kertaa päiväs tapahtuvan liikkumisen ulkona. Bonarina on se ettei Jusukaan ihan liekeis oo kylmyydes, et välil oikeen juostaan sisään takas mut miinuksena on se et paappa on yllättävän kreisin touhukas ja energinen ku ei voi niin huoletta riekkuu pihoilla ja puistoissa. Koska koitan välttää kylmää kaikin tavoin mulla on muodostunu tapa kerrostaa vaatetta. Mulle on alkanu muodostuu ulkoiluvaatteist muutenki issue. Oon huomannu et aika ajoin tykkään kovastiki tavallaan laittaa oikeen markkeeraavasti päälle vaatetta et "kaikki tajuu" mun olevan boheemi jannu vaan koiran kaa lenksalla, heittäny päälleen ne mitä ekaks käteen sattuu. Usein se onkin niin mut aika ajoin olen kovinki funssaamas et vaatteet on sävy sävyyn ja et käykö harmaa farkku vihreen takin kanssa ja manaan etei mul o ruskeita hanskoja.

Tänään pakkasin päälle mustan villapipon, hupparin, vihreen neulekaulurin, kaulahuivin, villatakin ja päälle mustan manttelin. Jalassa mulla on parit verskat ja mustat, ihanat löysät housut mitkä olen ostanu Tukholmasta ja joissa on merkki Arsenal. Ne on ihanat, mut lahkeidin päälle olen laittanu villasukat ihan vaan siks et mun koira tykkää kahlata hangessa ja mun täytyy tietty kahlaa perässä.Ja vihdoin ne mustat uudet tillukkaat mist oon puhunu aikasemminki. Ne on jalassa ihan mielipuolisen hyvät, jaksaa kävellä ja kun ne on kokomustat ni ne on kans nätit. (Pipo: seilorin, kauluri: Diesel, kaulahuivi: Urban Outfitters, huppari H&M, takki: Filippa K, hanskat: löytötavaraa bileiden jäljiltä, housut: Arsenal Uomo, sukat: tädin neulomat, tossut; Reebok.)

Tavallaanhan mulla on fiilis et tykkäisin olla just silleen.. mystinen musta hahmo tuol karikon lenkillä, hiukan kuten tää daami napattuna The Sartorialistin sivuilta. En sit tiiä onk kysees Diane Pernet mut tavallaan mua helpottaa ajatella et on. Diane on must ihan guru muija, niin nätti ja kliffa habitus.

Ja Sartorialist tarjos kans mieltsin hienon kuvan Anna Dello Russosta kuka on noussu munkin, kuten niin kovin monien muidenkin silmissä aika guruks ja kliffaks hahmoks seurata. Alkuun en oikeen ollu kartalla kuka se on ja mitä se tekee ja miks esim. Jak&Jill on niin keuhkoomas siit mut onhan se mulleki hitaasti auennu. Täs tavallaan kans kliffa ajatella et yhdistyy winterglamour kahdes kuvas omal kohdal niin vahvasti et jos olisin nainen kummalta näyttäisin.. Mähän aina haaveilen et olis oikeen messevän kokonen tekoturkki talveen, oikeen nätti ja kiva, mut eihän o vieläkään sellast tullu vastaan. Jos vaikka ottai missioks koittaa tehdä itelleen, tai ees saada sen mustan fiksattuu mikä on jo kaapissa ja minkä täälläkin olen postannu.

Anna Dello Russo kuuluu melkeen niihin hahmoihin ku tykkään vaan ihan konseptina aivan sikana.

Samaan sarjaan kuuluu Diane Pernet ja siit sainkin inspiksen linkittää tämän jutun Pernetin sivuilta. Pernet tuli ekaa kertaa mun tietoisuuteen pienen, muistaaksnei Gloriassa (?) olleen jutun perusteella. Se oli ihan sivun mittanen juttu, mut mainittiin tukka ja aurinkolasit ym. ja Pret-a-Porterissa olin kovin iloinen ku bongasin Pernetin mustan olemuksen jonkun näytöksen eturivissä. Pret-à-Porter olis kiva nähdä uudeleen pitkästä aikaa. Tykkäsin siit back in the days tosi paljon.

Ja kun inspiraatiota talveen ja kylmään nyt hain ni alkaa se mieli kaipaamaan uutta kun kevät kuitenkin jo kulmilla. Ja se suuri issue on mun tukka. Mulla on nyt hiukan pidemmäks venähtäny enkä jaksa sitä oikeen laittaa ja se kuivuu ja hapsottaa ja on sähkönen näillä ilmoilla ja mua kyrsii se. Eli tukka on saatava lyhyeks. Ja koska en partaa aina jaksa ajaa mulla on aika usein sänki ja siihenkin must pienempi tukka sopii kivasti. Pernetin sivuilta löyty myös tää kuva:

Must toi herra vasemmalla on oikeen mukavan sorttisesti laittanu kyheyn tukan ja parransängen. Ja mustaa päälle. Eli ens vapailla toivottavasti lähtee tää reuhka.

Shopping with a budget (ja sneak preview Haapaskan maailmaan)

Luokattoman huonoil kuvil liikentees mut ei nyt jaksanu enempää säätää.

Mulla järki ja silmä sanoo, sydänkin hiukan, et täähän olis tosi komee setti, ihan mieltsin toimiva. Olis värii, ruutuu, kuosii sekasin ja ristikkäin, olis ihan itse tehty takki mis olis sit sitä suurta hienoutta mukana ja kaikki on paperilla oikeen kivasti. Mutta.. It's just not me.. Honestly, it's not me.. Mä olen sangen musta ja harmaa ihminen, kovin tylsä vaatteissani ja vaik miten olen ajatellu et pitäs opetella käyttään värejä ni tavallaan se tyssää jo siihen; jos pitää vasiten opetella käyttään värejä tai tiettyä matskua mikä ei tunnu omalta ja oikeelta onk se sit järkevää..? Mä annoin tän takin seilorille kuka käyttää tän talouden värikapasiteetin yli äyräiden and then some. Mut siin just se ero et kun ne värit kantaa tyylillä ja varmuudella on lopputulos ihan sairaan hyvä. Mä esim. en vaan vois laittaa päälle fuksiaa huivia, punasta pipoa, kirkkaan vihreitä farkkuja ja sammaleen vihreetä takkia, mul olis outo olla mut seilorin päällä se näyttää NIIN hyvältä.

Siks olinkin niin iloinen ku Zarasta löyty 75% alesta yks kappale ja mun kokoa oleva musta, villakankainen ja topatulla vuorilla varustettu takki. Siinä on irrotettavan hupun lisäksi duffelin napit ja koko höskä on a) lämmin b) tyylikäs c) halpa ja d) musta.. Eli takki makso 25,90€. Se on ollu kovassa käytössä ja tulee olemaan myös vastasuudessa. Nahkatakki on turhan kylmä herkästi talvee ja mulla ei entuudestaan ollu kliffaa, mustaa takkia, sellai lyhyttä. Nyt on. Ja se se vasta on takkien takki. Ja huomatkaa taidokkaana yksityiskohtana samat asusteet ku ruututakin kanssa ja ihan eri henki ja enemmän silleen mun henki, eiks jeh?

Zara, H&M ja JC on paikkoi mis sillai usein käyn mut harvoin löydän oikee mitää sen spesumpaa (paitti hene manest monasti perus trikoota..) mitä tulis ostettuu tai oikeesti tarvittuu, usein ei ees vastaan iske mitään sellast ku olis vaan kliffa saada.

Mutta..

Eilen löyty Turun JC:stä musta-harmaan kirjava neule älyttömään hintaan 11,97€ ja mun kokoa. Puuvillaa, akryyliä, nylonia ja elastaania.. en oikeen tajua miks elastaania mut siin se on. Simppeli, mun väriskaalaan sopiva ja tarpeeks pitkil jopa hiukan ylipitkil hihoilla, hiukan shaalihenkinen kaulus, ei oikeestaan mut silleen massiivinen ja näyttävä. I like it.

Samas kaupas oli kaikki kengät -50% mut ei ollu enää mun kokoo jäljel niist mustit, niitein koristelluist Converseist mitä oon tovin jo kuolannu. Ah, c'est la vie. Ja onhan mulla noita kenkiä, myös Conversei.

Jonkun aikaa olen ollu silleen ettei mulla voi olla neuletakkii, etten tykkää ja ei o mun vaate ku oikeestaan mä en tykkää napeista vaatteessa. En o koskaan tykänny. Mut samainen JC tarjos samaan edukkaaseen 50-70% leikattua hintaa ja mukaan jäi (täst jo muutama viikko aikaa) musta (surprise) neuletakki.

Huonos kuvas ei näy, mut se malliltaan hiukan pidempi ja hihat kans liputtaa hippasen syvemmällä ku normineulees. Matsku on 100% akryylii mikä ei koskaan o mulle mikään hyvä uutinen mut toisaalta.. hinta oli 15€ ja sen kerran ku mä haluan neuletakin, liki 34 vuoden vastustelun jälkeen, must on ihan ok et se sit voi olla vaikka akryylii koska ollaan rehellisii se enemmän ollu päällä himassa. Toisaalta en nykyään käy missään eli mis sitä ees käyttäis..?

Mullahan on myös ne Reebokin tossut mist itse asiassa tykkään kovin, sekä jalas et silmälle. Niist ei o kuvaa mut nekin oli -70% ja hintaa jäi vaatimattomat 27€ ungefär.

Kaikin puolin oon ollu tyytyväinen saldoon. Saanu hyvin edulliseen hintaan uutta ja kivaa, ja koska harmaata ja mustaa ni tietää et tulee oikeen käytettyy, ettei mee haskoon rahat ja vaatteet.

Laitan loppuun jo Facebookistakin tutun kuvan, eli Lahja Haapasen "Pienen tytön liivi" muokattuna miehekkäämmäksi ja lapsella päällä "Tytön mekko" ihan alkuperäisessä koossaan.

Tatu on nero ja lahja maailmalle, oikeesti.

Ich weiss, es wird einmal ein Wunder gescheh'n

Aamu alko niin reteel otteel ja hyvil uutisil et oli ihan pakko oikeen palata. Nina Hagen ja Grace Jones on Helsingis keikal kesäkuun 12. päivä. Oh joy ja liput on jo tilaisuuteen hallussa. Today the world couldn't smell nicer.

Ja suuren päivän kunniaks laitan oiken kaka videookin tähän vielä.

Ha det bra. Ihan mahtavaa!

I'm going into my office #2

Mulla ei o koskaan ihan kovin syvält ottanu keskiaika noin niinku pukujen ja muodin suhteen. Enemmän aina jumittanu rokokoohon ja siit eteenpäin. Katoin pari jaksoo Tudorsia taannoin (eli jotain 2 vuotta sit..) ja täytyy sanoo et jollain taval alko kiinnosta myös se aika. Kun viel löyty tällanen mallisto netist, Asger Juel Larsenin settii. Must very nice joskin ihan hippase mua hämää et on tavallaan suoraan keskiaikaa.. hmm.. et olisko ihan hippasen pitäny varioida? Ja mik mä oon sanoon? Mun kliffaa dataa silti. Mulla on aika laajahko varanto kirjoja muodin historiast ja liki kaikest muotiin liittyväst ja mulla on aika ajoin sellain hinku et pitäs taas alkaa enemmän lukee niitä tai ainaki kattoon kuvii (reading is such a drag..). Tudors mua kiinnostais kattoo ihan silleen et miten on toteutettu puvustus. Eilen katottii pitkäst aikaa Marie Antoinette ja muhun vetoo vaan niin sieluun se leffa, varsinkin puvustus. Ja olis pakkomielle nyt kaivaa jostain esille se Voguen syyskuun numero mis oli Kirsten Dunst kannes ja aivan ihana juttu.. Anyway, mua innostaa siin leffas se tapa käsitellä muotia ja ettei puvustusta tavallaan o tehty epookkiin ihan kokonaan. Se on fabulous.

Hiukan samalla tavalla mua inspiroi aina vaan Elisabeth - The Golden Age mis varsinkin on aivan mielipuolisen nätti visuaalinen ilme saatu aikaan, varsinkin pukujen suhtee. Mua risoo ettei löydy kunnon kuvaa Jordi Mollàst Espanjan Filipinä ku sil on siin kuvas täydellinen tukka, tai siis kuvas ku siin roolis. Ja ku nyt tätä tukusteluu käyn et hulmuavat mut rasvaset kutrit tai siisti miesten puolitukka ni siin olis väkevää vuoropuheluu edes ku sain hyvät kuvat Jordist.

Ja tää kaikki käsittämätön jaappaus on pohjustusta sil et mä sain pätkätyön Turun Keskiaikamarkkinoiden puvustosta. Vaikka oon aina palvonu muodin historiaa Jumalan sanana ja ehdottomana, absoluuttisena oikeana tienä en o oikee koskaa jaksanu digata keskiajast. Nyt täytyy vissii perehtyy siihen hiuka enemmän. Mulla on oma yritys ja kaikki edelleen vahvasti mukana kuvioissa ja silleen.. et en o unohtanu mut mua jopa hiukan innostaa olla mukana tuolla, vaik mulla ei o muuten mitään suurta tai sen erityisempää rakkautta keskiaikaan, toisin ku vaikka 1800-lukuun ja miesten pukeutumiseen Jane Austenin tahdissa. Samaan aikaan pohdin ja aprikoin et miten sit sen kaiken säädän ja meneek koko ajan aikaa ohi suun ja elämä valuu tiimalasissa kohti vääjäämätöntä loppuaan ennenku saan yrityksen ja House of Idiotin tai Vem är du?:n tai ihan vaikka Jaakko Mäkisen rullaamaan..?

Monta mones. Tänään siivoan hiukan kaappejani ja laatikoitani, koska löysin muutaman vanhan Burdan mis on ihan huippukamaa kaavois. Toinen on vuodelta 1992 ja toinen 1993, lisäks mutsilla on tallessa ihan älytön määrä kaavalehtiä siltä ajalta. Eli voi olla et Lahja Haapanen saa uutta potkua ja siirtyy pula-ajasta kohti nykyaikaa. Varsinkin jos ajattelee et ottais niit ysärikaavoi lähtökohdaks miestenvaatteisiin (ne tietty kaikki siis naisille) ni vois saada kliffaa ajatusta ja uutta potkuu, hiukan vois Boy George toimia inspiksenä ja näin.

Ja se oranssi ruututakki vaihto omistajaa muutama päivä sitten.. annoin sen seilorille ku hän enemmän värien ystävä. On aika olla rehellinen itelleen ja hyväksyä ettei värit vaan ihan sellasenaan oo mua varten. Paint it black ja Fade to grey ja mun väriskaala on täydellinen.

Kriisii..

Mulla olis yks luottokortti mis olis hiukan jopa tilaa ja sit ihan sattumalta olin Yooxis ja sisso, löyty nää. Ja olis mun kokoo, ja olis niin kovin nätit ja niin kovin haluisin. Mitä sissoa mä teen..?

Imitation is the highest form of flattery

Tuo musta minimekolta vaikuttava vaate on Lahja Haapasen kaavoista tehty yks proto. Meinasin et se menee taivahalle, mut kun laitoin sen päälle huomasin et se on ihan sairaan ihana. Se on viskoosia ja laskeutuu kuni unelma. Oon tohkeissani jättäny siit pääntien viimeistelemättä mut sen ehtii.

Kun muissa piireissä on projektina Chanelia ja Westwoodia, mulla on projektina ottaa oma vaatevarasto käyttöön, including this one. Mustat tahi harmajat farmarit alle, kroppa kireemmäks kun viskoosi on niin armotonta ja kesäl mulla on messevä ja ilmava tunika. Samoin mulla on se valkonen pellavainen kaftaani odottamassa mahattomampaa kesää.

En o meikannu ja kuvannu aikoihin, mut muistin taas miten paljon siit pidän. Huomaan kans et täl kertaa ku meikin teki toinen taloudes asuva henkilö, siit tuli ammattimaisemman olonen. Mullahan ei o mitään alan koulutust tai tietämystä mistään, ja oon aina Mairen kanssa touhunnu sormet purkkiin ja maalannu otsaa ja liimannu nappia poskeen.

Bonarina täs se et kun oli kunnon spaatteli ja toinen laittamassa, saatiin mun metsittyneet kulmat oikeen kivasti viiksivahalla ja meikkivoiteella piilotettua. Ja Fairylla sai pestyy vahan pois.

september issue / guess who i have a crush on vol. 2

Fashionising.. Oon nyt kattonu September Issuee pari kertaa lisää. En ihan tarkkaan muista mitä siit viimeks jaappasin, mut voi olla et tulen nuyt puhumaan itseäni pussiin ja ristiriitaisin väittein sättäämään omaa näkemystäni.

Eli lyhyesti; mä pidän siitä leffasta tai dokkarista ihan ältsisti. En tiiä tietenkään Anna Wintourin salaisuukisa tai Devil wears Pradan totuuspohjaa, varmasti osin joo ja sit taas ei. Kaiken kaikkiaan Wintourista jää mulle aika sympaattinen kuva, ja silleen.. ammattimainen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun taustavoimina on armeijan verran porukkaa tekemässä hommia.

Tottakai on ihan mielettömän kiehtovaa seurata miten yhteen numeroon pakataan niin valtava määrä energiaa ja taitoa, saati sit rahaa. Muutamat mun silmiin täydellisen kauniit kuvaukset ja jutut feidataan surutta, riippumatta siitä kuinka paljon niihin on hassattu rahaa. I sort of like that ja samaan aikaan on ikään kuin sääli, koska herra tietää miten paljon mä esim. rakastan kauniita kuvia ja jos alkaa pohtimaan ja aprikoimaan miten paljon on äärest nättei kuvii laitettu roskiin kenenkään niitä sen enempää näkemättä tulee ontto olo. Dokkarissa on myös se kiehtova puoli et vaikka Wintour eittämättä on se viimeinen sana ja ylin päätäntävalta lehden suhteen, on taustalla mieltsi määrä porukkaa, ketkä tekee ja ideoi, kuvaa ja stailaa sen kerman mitä Wintourille näytetään. Leffassa mun silmissä aivan uusiin ulottuvuuksiin ja arvostuksen sfääreihin nousee..

Ultratyylikäs Grace Coddington. Ja pikainen kierros ympäri nettiä antaa mul taustatukea, etten o ihan yksin mielipiteeni kanssa.

Coddington (kuten tuossa linkin jutussakin anotaan) tuntuu olevan niitä harvoja, jotka "uskaltavat" olla napit vastakkain Wintourin kanssa. Toisaalta Coddington on yllättävän napakka ja tiukka, samaan aikaan ollessaan äärest lungi ja ihastuttavan oloinen ihminen. Ja kuten Wintourkin, hyvin tiukasti ajassa ja työssään kiinni. Muutamassa kohtaa Coddington antaa ymmärtää haluavansa vain luoda kauneutta ja kuka voisi olla pitämättä ihmisest kuka haluaa omistaa elämänsä kauneuden luomislle? Honestly, I'm in loooove...

Coddingtonin ulkonäkö on kans must mahtavaa. Luonnottoman kuivana harottava tukka, kulahtaneet sandaalit ja säkkimäiset mustat klänningit päällä. Ja se kuva Voguen (anteeks, Runwayn..) toimituksesta, joka annettiin Prada leffassa on sangen toinen. Tyhmäähän on verrata Pradaa ja Septemberiä, koska toinen on kuitenkin fiktiivinen ja toinen dokkari, mut väistämättä niitä tulee rinnastettua kaiken sen metakan jälkeen, mitä Pradan aikoihin oli Wintourista, Voguesta ja kaikest.

Mulla ei oikeen oo silleen idoleita, Madonna tietty ja sillee.. mutta mulla on muutamia hahmoja mist tykkään ihan sikana. Anna Wintour ei tavallaan kuulu siihen porukkaan, vaik kovin arvostankin ja tykkään siit hahmosta tai brändistä (yuck..) joka Anna Wintour on, samalla tavalla ku Lagerfel ja Galliano. Mutta Grace Coddington, hello, pääsi samal listal ku on Anna Piaggi ja nykyjään myös Anna dello Russo. Onk joku muu pistäny merkil et Anna esiintyy monis yhteyksis..? Liittyyk se jotenki muotiin? Ja Vogueen?

Ja laitetaan nyt loppuun jotenkin niin obvious video et kaikki alkaa kakomaan mut all hail the queen.. (yet again..) Mun maailmassa yks nerokkaimpia esiintymisiä. Holy Madonna.

But tonight I'm just cleaning out my closet

Kun tuossa aikasemmin ehdin jo lupaamaan et ruutuja tiedossa niin sehän tuli sutkiin perään. Eli, vanha tuttu ruututakki, vanha tuttu ruutuhuivi ja uusi tuttavuus, ruutuhattu. Mä en o ihan varma toimiik noi yksiin tai onk se suurin ongelma siinä ettei toi o kokonaan musta toi setti.. hmm.. Täytyy huomenna laittaa päälle jos ja kun poistun ovesta ulos muutoinkin kuin koiran kanssa lenkille. Musta on eri kivaa et takki mätsää noin nätisti meidän eteisen seinään. Coordinate..

Muutama viikko taaksepäin siivoilin hiukan kaappejani ajatuksella et less is more ja et olis enimmäkseen ne kamat framilla mitä oikeesti käyttää ja toisekseen ne kamat mitä oikeesti pitäis käyttää.. eli ne kliffaakin kliffemmat vaatteet mitkä roikkuu tyhjän panttina ja odottaa joissain tapauksis sitä ensimmäistäkin käyttökertaa.

Ja lopputulos on oikeestaan tässä. Nerokkaasti ja vanhana Photoshop-mestarina liitin kuvat yhteen luoden näin realistisen kuvan koko kaapista. Okei, onhan mulla sit toinen kaappi mis henkaril kamaa (ja vaatehuone..) mut kaiken kaikkiaan oon jopa tyytyväinen mun kaappieni tilaan nyt. Ei sillä et alkaisin liikaa jaappaamaan et yhdet farkut riittää, mut enemmän mulle aika ajoin tulee tarve "henkiselle puhdistumiselle" ja mun tapaukses mun henksiyyteni makaa mun vaatekaapissa.

Ylähyllyllä on värejä ja suuresti vaatteita, mitä haluaisin käyttää ja ei vaan o tullu käytettyy. Nyt kun ne on framilla toivon et ne oikeesti pamahtais päälle jopa joskus. Lähinnä käyttöä odottaa oranssi, hiukan glitterinen ja ah niin akryylinen slipari, tyylikästä kasari-muotoilua, väljä ja rento. Ja sliparin päällä on Tukholmasta saakka tuotu Gallianon t-paita. Se on hieno ja oikeesti tykkään siit kovin mut sen linjat on enemmänkin kasarin vastakohta, suht napakkaa linjaa, ei mun nykysel kropal passelii ollenkaan.

Farkut on siivottu, oikeestaan vaan järjestetty. Muutama pari meni kiertoon koska olivat rikki. Alahylly on omistettu tyhjille henkareille. Niitä ei o koskaan liikaa. Housuissa on mukana mun kahdet tavoitefarkut. Toiset mustat, mitkä menee melkeen päälle ja toiset, Edwinit jopa, mitkä saa lahkeistaan ylle mut nappi ja vetskari ei kohtaa napinläpeä ja vetskarin toista puolta. Ei ees silleen et olis tuskallist olla, vaan rehellisesti EI me kiinni ollenkaan. Not good. Mut ne on mun tavotteet. Kinda sad, koska muil on tavotteena Chanelii ja Westwoodii ja mul on tavotteena mahtuu mustiin H&M:n farkkuihin vuodelta 2004.. Such is life.

Ja kun nyt siivouksista puhutaan kävin kans läpi mun koneen mappei. Mulla on tapana keräillä kuvia, paljon kuvia.

Mulla on etäinen tunne et tähän kuvaan liittyy jotenkin Yamamoto, mist se on peräsin I have absolutely no idea. Mut tykkään täst kuvast ihan älyttömästi. Valot, varjot bla bla bla mut enimmäkseen vaatteen tai asun linjat. Hello perfection.

Mut mysteeri, mites ruudut? Aika näyttää.

Guess who I have a crush on..?

Cator Sparks on New Yorkilainen kirjoittaja ja mones yhteydessä, myös omasta toimestaan, nimetty dandyksi, moderniksi 'keikariksi' tai 'muotileijonaksi'. Menemättä sen enempää mun halveksuvaan asenteeseeni muutamia sanoja kohtaan ilamsen ihan vilpittömän ja suuren ihastukseni herra Cator Sparksiin.

Dandyismi on kiehtonu mua kauan, varsinkin sen luomat monet mielleyhtymät ja ihmisten ajatukset dandyistä. Ne ei yleensä ole vältsyyn positiivisia tai kovinkaan korkealle rankattuja. Ja mieleen nousee pari kysymystä; ensinnäkin miksi? Muoti ja sitä seuraacat/ohjaavat/rakastavat ihmiset on kovin helppo nollata koska muoti on pinnallista ja turhaa, yksinkertaisten ihmisten oikkuja (joskin se tavalla tai toisella on kaikkien osa tässä maailmassa, vaatetus ja muoti sekä niillä itsensä ilmaiseminen ja sanattomien viestien lähettäminen, heimoon kuuluminen jne.) ja toisekseen ketä v**u kiinnostaa--? Mua hämentää itsessäni juuri nää puolet, miks mua jollain tavalla häiritsee et ihmiset pitää mua dorkana ku ne kuulee et olen vaatesuunnittelija? Miks mun pitäis oikeesti välittää siitä? Eli, moving on..

Yleensä mulla nousee karvat pystyyn ku joku kutsuu itse itseään dandyksi. Mun mittapuulla (ja sehän on absluuttisen ainoa oikea mittapuu) dandyksi kutsutaan jotakuta toista, ei itseään. Dandyismi on mun tulkintani mukaan ollut aikoinaan halua olla kuulumatta mihinkään luokkaan (keski-, aatelisto..) ja tapa korostaa omaa persoonaansa, täydellisen hedonistista luomusta, omaa uniikkia itseään. Sebastian Horsley on kaiken mulle pyhän dandyismin alapuolella, esimerkkinä ihmisistä ketkä kutsuu itseään dandyksi. Jos ja kun dandy ymmäretään jotenkin.. normeja venyttävänä ja rohkeana sekä irvokkaana hahmona, Horsely saa pisteet kotiin. Toisaalta taas musta on ärsyttävää elää nykyaikana 'dandynä' noudattaen niitä määreitä ja täyttäen ne lokerot, joihin dandyt ja dandyismi on aikojen saatossa sysätty. Eli kun noudattaa huolellisesti niitä normeja ja rajoja, jotka on dandylle suotu aikojen saatossa itse asiassa kovin kiltisti suostuu mukautumaan normeihin ja ennalta määrättyihin lokeroihin. And that sucks.

Dandy, rakkaudesta itseensä, koetaan usein jotenkin historiallisena reliikkinä, menneisyydestä inspiraatiota ammentavana hahmona. Osin varmasti paikallaan, mikäli muoti ja vaatetus on ainoa tai edes se pääasiallinen syy olla dandy. Miesten pukeutuminen sellaisena kuin me sen tunnemme (puvut, kravatit..) on pitkälti muotoutunut dandyen (miten toi sana pitäis suomeks taivuttaa..?) pukeutumisen pohjalta. Tosin eroa on jo 1800-luvun lopulla, jolloin dandyksi kutsutut miehet olivat sangen eri näköisiä kuin esi-isänsä, Brummell ja kumppanit.

Cator Sparksilla on blogi nimeltä 'Diary of a Sugar Dandy'. Cator Sparks kirjoittaa muodista eri lehtiin ja nettisivuille. Miksi Cator ei ärytä mua ollessaan omaehtoisesti 'dandy'? Näissä kuvissa, joista tykkään ja jotka pöllin tältä sivustolta, Rose Callahan Photography, pelataan ehdottomasti kliseisten ajatusten kanssa, on tehty kotiläksyt klassisen miesten pukeutumisen suhteen ja otettu kivat, aistikkaat kuvat joista puuttuu mulle yleensä kovin rakas uhon ja väkivallan tuntu, samoin ku dekadenssin hento tuoksu. Nää kuvat näyttää Catorin sellaisena kuin minä tykkään että dandy saa olla. Perfection.

Mähän olen pukeutujana kovin tylsä, itse asiassa. Mustan ja harmaan riemukkaat sävyt yhtyy välillä kirkuvaan tumman siniseen. Mutta mutta.. ekassa kuvassa Catorin asu on mun silmiin aivan täydellisen kaunis. Mua on aina kiehtonut suuresti eri kuosien ja materiaalien holtiton yhdistäminen, teoreettisesti täysin yhteensopimattomat vaatteet oikein yhdistettynä (tai sit pukeutumalla aamusin pimeässä) saa aikaan likimain täydellisiä kokonaisuuksia, harmonisen kaoottisia ja.. kliffoja asuaj. Vaikkei ekassa kuvassa ole muuta kuin ruutu yhdistettynä kirjavaan neuleeseen (intarsia-?) ja kovin huolella sävytetty housut takin kuosiin on siinä jotain häiritsevän kaunista. Eli rankemminkin voi värejä ja kuoseja sekoittaa ja silti ollaan kuivilla. Siin lienee yks juttu mitä mun pitää opetella enemmän, värien käyttöä ja kuosien myös. Mun viime syksynä tekemä oranssi ruututakki esim.. Koska olen liian laiska nousemaan ja ottamaan kuvia, maalaan mielikuvan kaikille. Eli, olen ajatellu et jahka on sellainen aika vuodesta laitan ruututakin päälle, yhdistän siihen mustapohjaisen huopahatun, jossa valkoisia ja punaisia ruutuja ja kaulaan yhdistän valkoisen, aiemmin nähdyn Mads Norgaardin ruutuhuivin. Eli aloittaisin iisisti, yhdistämällä eri ruutuja ja värejä. Kuosit pysyis iisimmällä otteella silti. Siitä olis hyvä jatkaa sitten.

Ja miks mua ei ärsytä et Cator Sparks kutsuu itseään dandyksi? Koska Cator on niin nätti. Nätti ku fan..

Paluu ja sättäystä, uusintoi ja toistoo

Okei, eilen illalla mul iski hirmuinen tarve löytää pari kuvaa ku olen joskus löytäny jostain, netist ne imuroinu koneel mut samaan aikaan murehdin et mahtaak mulla olla se originaali lehtikin jossain. Pyörin netissä hädissäni ja ennen ku meen varsinaiseen asiaan laitan oheen äärest kliffan kuvan mikä tuli vastaan sattumalta. Ja pohjustan loputtomal jorinallani tätä aihetta.

Eka kuva on sivustolta The Terrier and Lobster, mist on eilisen pikasen selailun ansiosta tulossa yks mun lempipaikoista (ja mun TODELLA pitäs päivittää tuohon kupeeseen enemmän linkkejä mis pyörin). Kuva, ja ne loputkin, on alkujaan napattu New York Timesin sivuilta ja hello perfection.. Ihan alkuun mallin ulkonäkö, viiksineen kaikkineen; hear hear! Kun lähipiirissä pohditaan pitäiskö viikset ajaa tai pitää laittaa nää kuvat uuteen mallin ainakin mun ajattelun. Toivottavasti ei o viel merituulet sheivannu ylähuulelta karvoja ennen tän jutun näkemistä. Mutta varsinainen pointti on tietty vaatteet, stailaus ja kuvat, miljööt ja pensselit. Mullahan on tietty (suurikin) fiksaatio dandyismiin sellsena ku se alkujaan "oikeati" oli. Suuri rakkaus pukuhistoriaan ja varsinkin 1800-lukuun ja sen aikana tapahtuneeseen muutokseen ja toisaalta jämähtymiseen miesten muodin suhteen. Seuraavana rakastan suuresti yläluokkaista dekadenssia, sitä roolileikkiä mitä esim. köyhtyneet aateliset jatkaa, let your feelings slip boy but never your mask boy. Samaa dekadenssia on Grey Gardensissa (mikä on ollu edustettuna eri blogeissa ja kommenteissa, Anu, Anna, Stella..), jotain pohjattoman surullista ja kaunista. Dandyismissa ei koskaan ollu kyse vaatteista ja/tai muodista, päinvastoin. Siinä mielessä toki, että dandyt tykkäs käyttää vaatteita demonstraation välineenä, osana sitä omaa täydellisyyden ja itseriittoisuuden performanssiaan joka ammensi vaikutteita aatelisista ja hyötyi teollisesta vallankumouksesta. Koska olen kyllästymiseen saakka jaapannu dandien (?) olleen aikansa punkkareita muhun tietysti vetoaa myös näissä nykyisissä tulkinnoissa viittaukset armeijaan ja väkivaltaan, ikäänkuin referenssinä niihin taisteluihin, joita maskuliinisuuden valtavirtojen ulkopuolelle eristäytyneet miehet käyvät. The battle scars of all the good times. Tän pohjustuksen kanssa kehotan vaan tsekkaamaan kaikki kuvat tuolta lobsterista. Ne ovat ihan järjettömän kauniita.

Se, mitä hain tuonne eksyessäni oli Numéro Homme-lehden numero 12 syksyltä 2007 (jos en ihan mee metsään..) ja niistä muutama otos alla. Varsinaisesti aloin hakemaan tuota alempaa kuvaa, harmaata villakangasta ja turkista, ihan vaan tuon maailman hineoimman tukan vuoksi. Oon koittanu säätää itelleni pidempää tukkaa, mut samaan aikaan must mulle käy lyhyempi kovasti paremmin, ja keväänkin ollessa kulmilla mulla on hiukan ajatusta et olisko aika vaan leikkaa tukka taas lyhkäseks..?

Näiden kuvien vaatteet on käsittämättömän nätisti laitettu esille. Talk about dandyism ja slaittinen eskapismi. Pyhää kauneutta, rauhallisuutta ja menneiden aikojen kaipuuta ja romantiikkaa. Muhun myös vetoaa näis kuvissa se, et ne on vaan otettu simppelisti syudiossa, ei missään lokaatiossa (joka taas noissa ekoissa kuvissa toimii aivan täydellisesti), ja kovasti säädettyjen valojen ja varjojen (luultavasti myös huolellisen käsittelyn myöhemmin) avulla saatu aikaan sangen maalauksellinen maailma. Tulee mieleen vanhat muotokuvat ja samaan aikaan Hollywoodin alkuvuosien tähdistään ottamat promokuvat, Yul Brynner ja Gary Grant, hiukan myöhemmästä ajasta Lawrence of Arabia..

Varsinaisen höjdaren mulle antaa vaatteiden laikkaukset ja mallit. Korkeat kaulukset, runsaat huivit ja ylenpalttisen.. ylellinen minimalismi. Nästan perfekt. Tai ei ees nästan.

Mutta tää on siis se tukka ku haluisin saada, tää on niin kiva. Ja koska olen Jane Austenini kattonu ja Mr. Darcyni plokannu (Colin Firth, tietty..) olen kans hiukan et kunnon pulisongit olis kovaa kamaa, nätisti trimmatut ja huolitellut, koko posken peittävät sivupalot (niin ankee yritys olla leikkisä sanojen ja suomennosten kanssa.. anteeks). Ongelmaks nousee täs kohtaa mun vaatimaton ja esipuberteettinen parrankasvu.. mun posket pysyy urheasti harvan ja risuisen semiparran peitossa oitis ku koitan antaa kasvaa. Kunnon viikset olen aikoinaan saanu aikaan mut posket pysyy huonoina. Schade.

Mutta näissä kuvissa mun huomio kiinnittyy tietty kans huiveihin kaulassa, kovinkin suoraan otettu vinkkiä Beau Brummellista, tai no, koko 1800-luvun alun miesten tavasta kietoa cravat kaulaansa.

Tähän loppuun laitan vielä yhden kuvan, joka sai mun maailman flippailemaan kun löytyi (en tosiaan muista tähän hätään mistä..) lehdestä. Pätee monet samat asiat ku aiemmin mainitsin, nätti valojen leikki, hillitty menneen maailman tunnelma. Kliffat vaatteet laitettu sotaisaan ja vastarintaisaan tyyliin päälle. I'm in love.

Mulla on alkanu nousemaan taas suuri hinku saada aikaan kaikkee, alkaa tekemään ja säätämään. Tänään meen keittämään itse kasvislientä mutsin kanssa, mut sitä ennen laitan muutaman työhakemusken menemään. Tai ei työhakemuksen, vaan hakemuksen josko pääsis mukaan porukkaan ja sais taas tuotteitaan myyntiin ja olis taas asioiden ytimessä ja tapahtumien polttopisteessä, Helsingissä, ees tuotteellisesti vaik itse pysyiskin Turussa. Laters.
.

Kylläpä aika rientää..

Okei, päivityksenä heti alkuun et mulla ei o lapikkaita, enkä usko et saan ostettuu koska olen rahaton mikä tietty sopii kovin mainiosti blogin henkeen ja teemaan. Mun taannoinen pohdinta talvikengistä on käytännössä todennettu huonoks kokonaisuudeks, maiharit on sairaan liukkaat ja muutama päivä Munkkiniemen hiekoittamattomilla kaduilla oli puhdasta helvettiä. Kaikki muut lohmii eteenpäin tukevasti ja varmasti lipokkaissaan ja tennareissaan ja mä lipsun perässä nätit punaset Martensit liukuen. Oikeesti, hell.. Mutta kevättä odotellessa, onhan jo helmikuu. Mutta ne jalkineet jotka on hyvät talvises ja liukkaas kelis on mun mustat ja järkevät kävelykengät. Oon huomannu ettei mun nätit ja tyylikkäät, eri asuihin huolella valitut tennarit ja tossut o oikeesti hyvät jalassa kun kuljen koiran kanssa (oikeesti) välillä pitkiäkin lenkkejä, ja päädyin hankkimaan alennuksella Reebokin kokomustat ulkoilu/kävelykengät. Se, mikä mua risoo niissä hiukan on et ne ei o mitenkään kovin nätit. Urheiluvaatteet harvoin on, itse asiassa, tai urheilujalkineet ja se on sylettäny mua jo kauan, kinda. Mutta jos haen positiivisia puolia uusista lipokkaistani ni seuraavat listataan; 1) ne on mustat 2) niissä on hentosesti (mun silmiin) tanhukenkien tunnelmaa mikä puolestaan linkittää niitä jotenkin enemmän taas lapikkaiden suuntaan. Win-win, koitan ajatella nykyään hirveen positiivisesti kaikesta.

Mun ympärillä kuohuu. Parilla ystävällä on Project Chanel käynnissä ja mulla on sellanen tunne et ihan täs lähipiiris on Project Westwood aluillaan. Hmm.. kannustan kaikkia suurel sydämel ja rakkaudel ja samaan aikaan mietin mikä olis mun project.. Gaultieria on kaapissa useampia kappaleita, Weswoodia ei yhtään, Dioroa löytyy yksin kappalein ja Gallianoa muutama (2) kappale. Randomit D&G:n hihaton, Helmut Langin t-paita ja Marc by Marc Jacobsia 1 kpl. Sanomattakin lienee selvää ettei D&G tahi Marc o koskaan ollu päällä. Ja koska olen niin pöllämystyneen ihastunut Anun ajatukseen "täydellisestä vaatekaapista" oon ajatellu et ehkä se mun project vois olla ihan vaan vakaasti omaan kaappiin liittyvä. Et ottaisin oikeesti hyötykäyttöön mun olemassaolevat vaatteet ja kengät. Miks osa on käyttämättä liittyy mun kroppaan. Olin aikoinaan hyvin laihassa kunnossa (eikä mennä sen enempää pohtimaan syömishäiriöitä tai issueita ruuan suhteen..) ja sillon hankin viljalti kivaa vaatetta. Aikojen saatossa olen saanu lihaa luitteni päälle enemmän ku olis tarpeen ja en yksinkertaisesti mahdu mun vaatteisiin enää, ainakaan tavalla mikä sopis mun silmille. Eli jos 10 kiloa putoaa se on nyrkkisääntönä n. 2 kokoa (trade secrets, tän perusteella edellisessä työpaikassa opastettiin rouvia kokoen suhteen; 1 koko = n. 5 kg) ja sillon mahdun mukavasti (mukavammin) suurempaan osaan mun vaatteita ja farkkuja. Ta daa!! Eli sit ei tarvis murehtii miksei mulla ole mustia farkkuja, koska nehän on kaapissa, ei vaan mee päälle. Tai miks valkonen kliffa ja kesänen paita pönköttää mahan kohdalta, ei pönöttäis enää. Toisaalta (kaksteränen miekka) ajattelen et ehkä siin vois olla kans yks issue ja dilemma minkä yli pitäs päästä, et oppis hyväksymään itsensä enemmän sellasena ku just nyt on, ettei ala liikaa haihattelemaan et sit kun sit kun, et antaa painon pudota ja silti käyttää suurempaa osaa vaatteista, ettei alistuis niin totaalisesti niihin ideaalikuviin ja -mittoihin mitä on omaksunu aikojen saatossa. Tää vois olla kans yks iso askel kohti normaalimpaa suhdetta ruokaan ja syömiseen. Ja siin ohes sit vois vaikka ottaa järkevän asenteen myös vaatekaappiinsa.

Meillä ollaan viime aikoina muutenkin alettu enemmän pohtimaan ruokaa ja sen olemassaoloa. Mut sopiiko et palaan siihen toiste? Mulla on jopa hinku ottaa kuvia mun vaatteista, myös niistä mihin en just nyt mahdu ja kattoo et milt näyttää ja saada vilpitön mielipide ja palaute.

Okei, palaan kuvien kanssa myöhemmin asiaan, koitan ihan tänään saada otettuu fotoi, koska se olis olis kiva ylläri.