Camp "Sydän auki"

Lienee hiukan ikääntymisen merkkejä kun alkaa lukeen ja saamaa kiksei sellasist asioist mist ei aikasemmi kuvitellu et sais kiksei. Yks sellanen on Mark Levengoodin kirja 'Riemujen rikkaus ja surujen summa'. Tai siinä ei o mitää et saa kiksei Levengoodin kirjoista mut.. no joo, eteenpäin. STuossa opuksessa on yks kirjotus mist tykkään ihan mielettömästi. Siinä herra Levengood puhuu ihmisistä jotka ovat täysin sopimattomia ammattiinsa, eikä pelkästään sopimattomia vaan "..lahjattomia tavalla, joka edistää aktiivisesti sitä että mailmasta tule kummallinen paikka.." koska sellaisia ihmisiä Levengood omien sanojensa mukaan kantaa sydämessään ikuisesti. Esimerkkinä kalliin putiikin myyjätär. Asiakas oli tuskaillut kovia hintoja ja pyytänyt näyttämään jotain oikein halpaa ja myyjätär oli kehottanut asiakasta katsomaan itseään peilistä. Mä ymmärrän niin hyvin mistä on kyse. Mä "kerään sydämeeni" myös ihmisiä. Mul ei o niinkää pointtina ovatko ne ihmiset lahjakkaita tai lahjattomia vaan enemmänki kyse on siitä miten sinnikkäästi ja onnellisesti he elävät omaa elämäänsä.

Mulla on tietty liki pohjaton rakkaus campiin (kellä ei olis, haloo..) ja mua kiinnostaa se raja mikä menee tietoisen ja tiedostamattoman, järjen ja hulluuden välillä. Ihan ekana yks hahmo vuosikymmenien takaa kenest oon pitäny jo kauan on Florence Foster Jenkins. Oopperalaulaja ja esimerkki par excellence. Tietojen mukaan laulutuntejakin ottanut, varakkaan isänsä perinnöllä uransa rahoittanut musiikinrakastaja, jonka (wikipedian mukaan) "..äänityksistä käy selvästi ilmi, että hänellä oli vain vähän sävelkorvaa ja rytmitajua. Hän pystyi vain vaivoin ylläpitämään sointia..". Jenkins vertasi itseään muihin aikansa oopperalaulajiin ja konserteissa kuultu nauru ja pilkka kuitattiin ammattikateutena.

Mua nyppii tavallaan se tapa mil Jenkinsiä on käsitelty, ja vaikka julkaista postuumisti levy Jenkinsin esiintymisistä ja laittaa ne neljä kysymysmerkkiä nimeen, että varmasti kaikki tajuavat mistä on kyse. Kyllä sen tajuaa kaiketi muutenkin? On niin kovin helppo nauraa toisen, myönnettäköön, täydelliselle kyvyttömyydelle laulaa mut samaan aikaan pakkohan se on kunnioittaa ihmistä kuka on niin täynnä intohimoa ja rakkautta omaa alaansa kohtaan et tekee levytyksiä ja esiintyy loppuunmyydyille saleille. Ja kuten Jenkins ite sanoi: "People may say I can''t sing, but no one can ever say I didn't sing". Ja tässä on must jotain niin pohjatonta elämänviisautta et menee kylmät väreet. Hiukan samalla tavalla kun pidän pohjattomasti Ed Woodista ja kuten taisin taannoin märsätäkin et must on typerää antaa toiselle palkinto "Maailman huonoin ohjaaja" jos toinen on vilpittömästi tehnyt kaikkensa rakastamansa asian eteen. Mene ja tiedä.

Eräs hahmo kenestä pidän valtavasti ja josta en edes ihan hirveesti tiiä on Kellokosken mielisairaalan pitkäaikainen asukas "Prinsessa". Kuopiossa syntynyt Anna Lappalainen päätyi mutkien kautta Kellokosken sairaalaan 1930-luvulla, diagnoosinaan vaikea skitsofrenia. Lappalainen (tai tässä vaiheessa rva Svedholm mentyään naimisiin) oli englannin prinsessa, Kellokosken sairaala oli hänen kesäpalatsinsa. Henkilökunta ja muut potilaat olivat hänen hoviväkeään. Prinsessa oli niin hyvässä kunnossa, että sai liikkua vapaasti sairaalan alueella ja Kellokoskella. Aika ajoin hierojan töitä tehden ja saamallaan palkalla muille potilaille kestejä järjestäen. Kaikki arvonimet ja tittelit, joita henkilökunnalle ja muille potilaille annettiin säilyivät koko Prinsessan Kellokoskella asumisen ajan. Mielenterveyshoitaja Ilkka Raitasuo oli prinssi Henrik, ja kun Prinsessa säästösyistä siirrettiin Nikkilän sairaalaan totesi Prinsessa prinssi Henrikille lähtevänsä vain talvipalatsiinsa asuttuaan jo niin kauan kesäpalatsissaan. Jostain lehdestä lukemani tarinan mukaan olisi Prinsessa todennut viimeisinä hetkinään häntä hoitaneelle lääkärille "en minä ole mikään prinsessa, minä olen Lappalainen". Prinsessasta tehdään elokuvaa jonka pitäis olla levotyksessä syksyllä 2010. Sanomattakin selvää et meinaan mennä sen katsomaan.

Mä tykkään keräillä myös sydämeeni ihmisiä jotka tavalla tai toisella puhuttelee mua. Keskimäärin voi kai sanoo et mun kokoelmani koostuu tavalla tai toisella valtavirrasta poikkeavat tyypit. Ja vielä enemmän ku puhuttelee ni nää ihmiset myös inspiroi mua aivan mieltsin paljon.

Ja laitetaa viel loppuun yks friikki kenest tykkään aivan pohjattomasti: Klaus Nomi.

Hauskaa vappua kaikille.