So far away..

Mulla on ollu joku mysteeriin kääritty salaisuus meneillään viime aikoina. Oon netis kyl aika aktiivisti mut en o keksiny mitään sanottavaa, jopa siinä määrin etten o käyny lukees ihmisten blogeja niin aktiivisti ku normaalisti. Eka ajattelin et alkaa joku masennuskausi tai flunssa tai mikä tahansa, kunnes tajusin; syksy. Mulla on tietty fiksaatio syksyyn, pimeneviin iltoihin ja siihen et voi kaivaa kaapista esiin vanhat villahuivit ja jutut, talvipompat ja saappaat, mut samaan aikaan mulla kans herkästi taipumus syksysin alkaa vetäytyy omaan hiljasuuteen. En tiiämist moinen johtuu mut monena vuonan on sama käyny. Ja seuraava syy onkin raha tai oikeemmin sen puute. On hämmentävää miten vähän voi viettää sosiaalista elämää rahattomana. Toki voin lähtee hengaileen ja kävelylle, mut harva jaksaa lähtee mukaan jos on mahis paeta kylmää vaikka leffaan tai baariin.

Toisekseen olen ollu hiukan jumissa Lahja Haapasen kanssa. Mulle aukes (hiukan yllättävästä suunnasta) koko näyttelyn teema ja se perimmäinen konsepti. Mulla on ollu koko ajan kutina ja tarkka haju mitä koitan ja haluan sanoa, mut se final clue on puuttunu. Jaakko Hämeen-Anttila piti avajaispuheen Wäinö Aaltosen museon avajaisissa ja joku siinä puheessa sai mun ajatukset loksahtamaan kohdalleen. Nimi on muuttunu (joskin edelleen silkko työnimi) ja värimaailma menny uuteen suuntaan (mustaa ja harmaata toki mut eri suhtessa.. (jos olisin hymiöitä käyttävä ihminen täs olis hymiö)) ja muutenkin sain jotenkin kokonaisuuden enemmän kasaan.

Parhaillaan kirjon kahta pääskystä pellavapaidan etumustaan. En o koskaan kirjonu, and i mean never, joten jälki on sen mukasta, sekavaa ja epätasasta, mut paranee koko ajan. Ja toisaalta se sopii teemaan.

Koitan ryhdistäytyä ja saada itseni ruotuun ja takasin bloggajien maailmaan.

Laters.