Lisää kenkii ja saappaita..

Tohon edelliseen viitaten mulla on auennu ihan uus maailma netis, kiitos lahtelaisen seilorin. Meil käänty yks ilta puhe punkun ääres kenkii ja saappaisiin ja semminkin päädyttiin lapikkaisiin ja huopikkaisiin. Olin yks ilta tai päivä (menee sekasi ku pimeet koko ajan) just pähkäilin huopikkaiden mysteerii jonkun liikkeen ikkunas ja muistan et mullahan oli lapsena huopikkaat. Ne on nerokkaat, en ala dissaa yhtään, mut en mee niihi sen enempää ku keskityn asiaan. Siin puhues googlasin tietty heti lapikkaat ja linkki-vinkki vei mut Töysän Kenkätehtaan sivuille. Mul on hatara ajatus et saman lafkan nahkaset korkeekorkoset kengät jätin hulluuksissani Lahden Anttilaan taannoin mut ne on mennyttä elämää, ei niistäkää sen enempää. Mut siis se ei ollu se juttu vaan se, et siel sivuil tuli vastaan jatsarit. Terminä tuttu, mut koskaan mul ei o tavallaan auennu ihan täysin se jatsarin syvin olemus. Nythän voi kuvast katto et miten mallaa. Ja mun silmiin näyttää hienolta, sangen hienolta. Toi nilkan tasanen rypytys on puhutteleva, samoin kuin korkee, suora varsi sen yläpuolel. Ihan hippasen pohdintaa aiheuttaa ton saappaan kärki, et meneen liian tillukkaaks, mut toisaalta jos saappaal on kokoo 46 (niinku mun tapaukses pitäs olla) ni siit ei kait ihan heti saa balleriinaa mieleen. Kuitenki musta nahkasaapas.

No joo, niist ite lapikkaist, mähän tietty aloin heti disauttaa et pitäs olla sit mustat, et ne beessit on niinku niin ankeet, ja hallelujaa, ekat mitkä sivuil on laitettuna kuvan kans on juurikin..

..nämä mustaks mainitut menokkaat. Käännetty varsi; nerokas, koukku-kärki; nokkela detalji muuten niin latteaan kenkään, ja tietty etäisesti korseteista muistuttavat nyörit saappaiden takana, taitetus osas.

Osa syy miks nää kolisee mulle ehkä niin paljon on se et näis on niin kovin paljon mukana menneen maailman mallia ja muotoo, jopa alkaa kajastamaan takaraivos muskettisoturit ja seikkailut, menevät nätit miehet kiharoissaan ja samettiviitoissaan. Miinuksena tietty se et liikaa alkaa muskettisotureiden taka nostamaan päätään sellaset ilmiöt ku esim. Lauri Tähkä.. ja tää ei o millään muotoo disautusta tääkään ite herraa kohtaan, enemmänki siihen pohjalais-häröilyyn. Ja toisaalta jos vaappuisin Turun katui näis en tiedä mitä laittaisin ylle muuten. Mut onhan nää hienot. Mutenki mun silmää alkanu taas kerran miellyttää kansallispukujen muodot, miesten pukujen siis. Nättii takkii ja liivii, hienoi leikkauksii kauluksis ja käänteis, kliffaa polvihousuu. Ne tyykit on tietty hiukan iffy mulle, mut jos funssaa mustana ja harmaana ni moi kauniit vaatteet. Kans ne kultanapit tekee mul tiukkaa, niinku kulta herkästi muutenki.. Toisalta miks mä en tykkäis kansallispuvuista kun ne on peräsin ungefär ajalta mist niin kovin tykkään, 1800-luvun huitteilt, sulaahan mun sydän kaikkien Jane Austen-filmatisointienkin kohdal niitten vaatteiden kans. Niin vaan nättei.

Meil oli koulus tietty pukuhistoriaa ja toki suuret ja laajat kaaret piirrettiin kans kansallispukujen ja kansanpukujen historiaa. Ne ei koskaan ihan hirvest napannu mua, et minkä kulmakunnan kolttu on millanen ja miks, mut kun nyt aattelen ni eipä sekään pahaks olis tietää tarkemmin, koska tokihan ne vaikutteet eri vaatteisiin on tietty tullu eri suunnilta ja kuitenkin taas se miten kansa tai rahvas on pukeutunu on ollu jokseenkin eri maailmasta ku aateliston (esim..) ja onhan se muodin historia, mitä kovin tykkään lukea, myös paljolti yhteyksis säätyihin ja koko yhteiskunnan rakenteeseen. Ja kans se miten muotia säätelemällä on pidetty kiinni omast paremmuudest ja korostettu sitä.

Me vietettiin joulua eilen. Seilori on meril jo tänää ni oli siin mieles pakko. Tehtiin paahtopaistii ku Stokkal oli nautaa luomuna. Sit perinteiset lanttu- ja perunalaatikot mitkä ostettii valmiina, rosolli ja mun salaista pahetta säilykeherneitä. Oli kliffaa, ruoka oli sairaan hyvää ja juoma kans. Otettii hiukan siiderii ja sit, kas kumma, oli jostain ilmestyny pullo Moët&Chandonia kaappiin. En o aikoihin lussuttanu sitä mut sisso se on hyvää.. oikeen nektarii. Meidän juhlan ja arken kuuluu kans Hynttyyt yhteen, ihan aina. Niin hyvää matskuu, joka taval. Mut siin on sellanen biisi mitä Virpi Nieminen eli Hannele Lauri hyräilee ku se dumpataa (mikä on aika usein.. raasu..) ja siit löysin vaan yhden version, ihan tylsästi still-kuval varustetun videon. Laitan sen nyt tähän koska on must oikeesti komee kappale.

A right to shoes

Mulla on ollu kriisii viime aikoina. Talvi tekee tuloaan ja on silleen kylmä ja mun tennarit ei enää oikeen pidä jäisel maal saati mun rumat mut jalas ah, niin ihanat Niken varsilenkkarit. Oon ollu huonona et tarviin talvisaappaat tai kengät, lähinnä tietty mieli hamuillen kunnollisten prätkäbootsien perään joihin ei o millään varaa. Noh, veropalautukset toi muutaman sata euroa ylimäärästä ja ajattelin et humputtelen itelleni kunnolliset jalkineet talveen. Nyt tää poverty deluxe ajattelu sit pääsi valloilleen kun ajattelin et tarviin hyvät (eli laadukkaat) kengät tai saappaat, jotka kestää aikaa. Siltikin mulla oli rajotteita hinnan suhteen eli laatujalkineitten piti osua tiettyyn hintahaitariin mis kyl oikeesti on valinnan varaa jo ihan mukavasti. Seuraavana kenkien/saappaiden pitäis olla äärest tyylikkäät, klassisen hienot ja monikäyttöset ja silti mun näköset, eli raflaavan emeet. Tää onkin sit suurempi issue Turun miestenkenkien valikoimassa.. Sen mitä olen kierrelly ni ei o osunu silmiin just niitä kun olis ihan pakko saada, ja toisaalta ajankohdan huomioiden ajattelin olla kaukaa viisas ja odottaa 3 viikkoa kun oikeesti luultavasti kaikki kengät romahtaa hinnaltaan hiukkasen.

Kaiken tän tukustelun jälkeen ja aikana mulle kuitenkin valkeni myös se seikka et mulla on kenkii ja saappaita sekä saapikkaita ihan mukavasti, sillain et voisin kuvitella ensin käyväni läpi jo olemassaolevat ja miettii sen jälkeen uudemman kerran et millaset haluan/tarvitsen, ja tietty ratkasta sen pähkinän et onk se pelkkää halua. Mulla on rahattomuuden aikana ollu monta kertaa tunne et kun tulee rahaa haluan ostaa jotain ihanaa itelleni. Nimenomaan ajatus et haluan vaan ostaa jotain, miettimät sen enempää tarviinko jotain. Mut nyt muutama esimerkki jo olevist kengist ku oikeesti soveltuu talveen.

Ekaks saapikkaat tai nilkkurit jotka oli aikoinaan osa mun palkaa tehdessäni hommia yhdelle kaverille. Must tyylikästä maksaa palkka kenkinä.. Anyway, nahkaset, harmaan ja mustan kirjavat menokkaat. Kärki on melko suippo, mut must on äärest kliffa detalji et pohja on kulmikas kärjestä. I like it. Nää on hyvät jalassa, kunhan jalka tottuu sen 20 minuuttia kapeaan kärkeen. Miinuksena on et pohja ei o ihan suunnattu Suomen semisti jäiseen maaperään eli nää on hiukan liukkaat. Korkoa on kans, tai siis kantaa, sen verran enemmän ku mun muissa kengissä et pidemmän käyttötauon jalkeen tuntuu melkeen siltä et olisin pitkä.. Kärki on sen veran suippo ja pitkä et välil tuntuu et ihan pitäs keskittyy kävelemiseen ettei kompuroi esim. portaissa. Mut yhtä kaikki, nää on ihan kelpo saapikkaat niihin Turun keleihin ku ei o miinuksel, et vaan enemmän märkää.

Sit tietysti on mun ihan parhaat luotto-kengät eli Berliinistä ostetut punaset, hippasen kiiltonahkaset Martensit. Soveltuminen talveen on varmaan kaikkien maihareita käyttäneiden tiedossa ja mua kiehtoo suuresti tää väri. Oon aika harmaa ja musta ihminen mut monasti laitan maihareitten kaveriks päähäni punasen Cousteau-pipon ja must on hieno ajatella et mula on mustan tahi harmaan varren molemmissa päissä varotusväri et loppu tähän. Mustat maiharit olis kans kivat, mut mun mustat maiharit on pohjast niin pahasti haljennu ettei sovi märkään ja lumiseen aikaan käyttää, falskaa kaiken samassa sisään ja jalka kastuu. Plus se näyttää vääräl taval kulahtaneelta.

Nää on hankalat. Tykkään periaattees kovinki, aikoinaa Utrechtist ostin ku tuntu ettei elämä jatku ilman näitä. Tai siis, mulla oli mun konjakinväriset käärmeennahkaset spittarit mukana ja tarvin niihin sopivan takin. Ostin Amsterdamista kirppikselt punertavan ruskeen prätkärotsimaisen takin mut se ei sopinu kuitenkaa niitten mun kenkien kanssa ja piti hakee takkiin sopivat kengät ja löysin nää. Se oli toki lempeä alusta saakka, mut täs painaa kupissa mun henk.koht. issue etten osaa oikeen yhdistää ruskeeta ja mustaa, eli näit tulee käytettyy harvemmin koska ruskeeta mulla ei niin paljoa ole vaatteessa. Mut tykkään näistä kun kärki on niin talttamainen, et ei kaikki olis niin tiukan suippoo ja terävää. Mun pitää vaan diilata mun ruskeet vaatteet jotenki framil ja ottaa käyttöön.

Ja sit on nää. Stokkalta syksyllä 2007 jos en ihan väärin muista just ennen Hollantii lähtöä. Elämä ei jatkunu ilman saati mahdollisuus lähte opiskelee ulkomaille. Nää on oikestii ihanat. Hippasen prätkä/ratsastussaapasta mukana, mustat ja silti jotensakin sirot ja klassiset. Muhun vetoo kovin tuo reikäkoristelu ja hienot yksityiskohdat leikkauksessa, sekä se seikka et vaikka on vaan vetskari sivussa ni mun rintava jalkani sujahtaa aika iisisti sisään eikä pursta tai kiristä mistää. Ne kengät ja saappaat mitä oon eniten sivusilmäl kattellu et uuset talveen on lopultansa aika liki näitä ja nostaa mulle relevantin kysymyksen et tarviinko oikeesti toiset likimain samanlaiset vaan siit ostamisen ilosta, tai olisko nyt fiksumpaa vaan elää näitten kanssa? Kuitenkin muistetaan sekin ettei esim. nää saappaat oo montaa kertaa ollu jalassa et on likimain uuden veroset. Et onk se mun halu ja tarve ostaa uudet kengät mis suhtees.

What say you, pärjäänkö näillä talven 2009/2010?

Sådant är livet

Nyt uuden maailman ja elämän kynnyksel mä oon hirveest alkanu funssaamaa et jos mulla olis oma pieni liike, vaikka nyt Turussa, ni milt mä haluisin et se näyttää. Menemät sen enempää varsinaisesti myytäviin tuotteisiin mua on alkanu pohdituttaa visuaalinen ote ja ajatus. Kelleen ei liene epäselvää et pälyilen vinkkii ja inspistä suuresti Ruotsin suunnalta, tietty Tukholma mut samas nostaa Malmö päätään, et itää ja länttä (tai no, etelää..), merellises atmosfääris yhtäkaikki. En o koskaan käyny Malmön kulmil ja perustankin nyt mun rajattoman tietämykseni Vice-lehden mukana tulleeseen pienee slipariin minkä pääl lukee "Flippat.se 2009 28-30 OKT" koska siin oli muutamii ihan kullan arvosia vinkkejä, esim. muutamast liikkeest kiintoisa kuva. Okei, mun metsästys ei tuottanu tulosta eli en löydä sitä kliffaa otosta mikä oli vihkoses mut kauppa oli kuitenkin sellanen kun Svensson Shop. Kuvas oli nätisti hylly ja tanko, oiken tyylikkän musta-valkeana. Muhun vetoo yksinkertanen ja käytännöllinen, oikes suhtees bohemian chic ja skandinaavinen minimalismi ripauksel Itä-Berliinin rapistunutta neuvosto-romantiikkaa. Tä on hurjan tyylikäst kertoo mist tykkää ku ei muista yhdenkää kliffan paikan nime tai osotetta et joutuu turvautuun kuvauksiin ja mielleyhtymiin. MUTTA Berliinissä, Kastanienalleella oli yks ihan huippuliike. Huipun siit teki lähinnä se et asiakkail tarjottiin aina skumppaa ja meit synttäripoikii kovin houkuteltiin baarii mukaa ja kaikkee. Oikeen jäi kiva tunnelma. Mä en tietty mista yhtään sen paikan nimee, mut vahvasti sellanen tunne et se saatto olla joku näist paikoist. Toisaalta siit on kans 3 vuotta aikaa ja mahdollisuus siihen et kauppaa ei enää ole on suuri. Yhtäkaikki, nariseva ja kulunu lautalattia, isot ikkunat ja simppelii valkost, how could I not love it? Siel oli myynnis mukavaa tavaraa (ziisös mitä kuvaust..) ja vaik oli sit enemmän tunnetuikin merkkei ni oli ohes kans ruotsalaisen taiteilijan tekemää printtipaitaa, numeroitua ja rajotettua erää mist mul jäi käteen maailman hienoin keltanen pöllöpaita. Ikävää on se et oon paisunu niist ajoist sen verran et pöllön naaman venyttäminen nykysen vartalon pintaan lähentele eläinrääkkäystä, eli parempia aikoja odotellen.

Turkulaiset varmaan monet muistaa Marianne Thomen liikkeen Tyyntä myrskyn edellä takavuosilt? Se oli ilmeltään kovinkin täydellinen liike, pidin kovasti. Tyylikkyyden ohella se oli hiukan kuin keidas nuorel klopil ku tykkäs mustist ja erikoisemmist vaatteist, se oli ihan paratiisi ja siel vietin kans muutaman työharjoittelun lukios ku piti olla tutustumas työelämään. Käytiin Helsingis huinimas ja ostelee vaatteit ja oli äärest kivaa. Sen tapasen liikkeen voisin tykätä laittaa pystyyn.

Eli mun pitänee alkaa tekeen ja piirtään kaikkii pohjaratkasui ja ideoit paperille. Jos oikeen olis uuttera ottais mittastikun käte ja mitais ja piirtäis oikeen suhtees ja laskien, hmm.. Ja sil aikaa ku mä mittailen ja piirtelen voi kaikki muut käydä ihmettelemäs Josefina Larin vaatteit. Mua kovin puhuttelee suuri osa niist.

You think you're a man but you're only a boy

Mua alko Hollannissa ollessa hirvesti kiinnostamaan miehisyys ja sen rajat. Siellä Bibi, mein teoriamaikka kannusti hirvesti mua ja tykkäs mun ajatuksenjuoksusta, opasti lukeen hirmu hyvii kirjoi ja suuria ajattelijoita ja niitten näkemyksii. Valtavan hyödyllist ja kiinnostavaa. Ne opukset ja ajattelijat ku ei pöyhässy tai meni mun makuu liian syvälle ja pimeään mä skippasin kesken ja siirryin seuraavaan. Varsinkin mua sattuneesta syystä kiinnosti monet kirjat ja osat kirjoista ku oli enemmän pohdiskeltu muotia ja kulutusta, kuluttajia ja muodin ihmisiä ja aika monet peilas sit aina lopulta, tavalla tai toisel niihin normeihin mitkä meil edelleen taval tai toisle määrittelee miehen ja naisen. Sanomattakin selvää etten koulun ulkopuolel tai sen jälkee oo hirveest metelöiny ajatuksistani, blogis välil silee anonyymisti mut hirvest pohdin asioi taas ja edellen. Lahja Haapanen on nyt kans saanu mut kunnostautumaan asiois. Tai kunnostautumaan, saanu taas enemmän pohtimaan et mitäs nyt sit.. olen mies, olen nainen, olen mies erilainen lauloi Kaseva (muistaakseni..) ja siin mennään. Lahja Haapanen on alkanu muotoutuun mun päässä hienosti. Kauan tukustelin sen kans et mitä varsinaisesti haluan sanoa tai kertoo mun vaatteilla. Ja se aukes siin vaihessa ku kuuntelin Jaakko Hämeen-Anttilaa. Kyse on haluttomuudesta tai kyvyttömydestä kasvaa niihin miehisyyden mittoihin mitä yhteiskunta odottas ja velvottas. Sit jatketaan lapsuutta, taval tai toisel, eristäydytään omiin maailmoihin ja aletaan luomaan omaa merkkikieltä minkä avul toiset pystyy lukemaan sua, ne toiset ketkä on samas tilantees. Samanlainen salakieli mitä lapsena harrastettii, ettei muut ymmärrä.

Gender normit on muutenki mahtavii. Aika usein sitä lukee ja kuulee ja pohtii itekin naisten ajatuksia omast naisellisuudestaan. varsinki sillo ku olin töis vaatekaupassa, naisille asua ja muotia tarjoavassa yrityksssä. Mä kiinnitin huomiota siihen miten hirveen monet, varsinkin hiukan iäkkäämmät tai pintavammat, rouvat tuli pyytämään apua ku on juhlat tulossa, et pitäs olla vähemmän ruma, ei kauniimpi. Sangen usein alotettiin sillä ettei meil varmaan oo mitään sopivaa kun "oon niin ruma/lihava/vanha.. (lisää mikä tahansa adjektiivi) ja kaupankäynnin tarkotus oli löytää vaate mikä peittäis virheet (tai ne oletetut), ei suinkaan korostaa hyviä puolia tai koittaa kaunistaa ihmistä. Muutaman kerran sain ihan kirjaimellisesti asiakkaan kyynelehtimään koska ne ei olsi uskonu et heist voi saada niin kauniin, siis pelkil vaatteilla viel, ei ees ollu meikkiä tai tukkaa laitettu (enkä nyt retostele et olisin niin bloody excellent myyjä vaan enemmänkin sillä et on olemas ihmisiä kenellä on itestään jotenkin niin pysyväisen ruma kuva et istuva ja kaunis vaate saa aikaan niinkin voimakkaan reaktion).

Toisalta taas olen ollu myös töissä miesten vaatehtimossa, muutamassakin. Miten miehet, ja nyt puhun siis siit "perusmiehestä" eli juurikin siitä mitä enimmäkseen näkee kaupungilla, iästä ja sosiaaliluokasta puhumatta. Siin oli aika kädetön, jos ainoat vaatteet mitä voi harkita oli sinivalkoruudullinen kauluspaita, hillityn raidallinen solmio ja tummansininen puku. Mietin usein et kuinka monta niitä tarvii, toki aina kaksilla housuilla? Samaan aikaan usein oli mukana se vaimo/tyttöystävä, kenen sana ja maku oli laki ja raamatun viisaus. Kun on valittu solmiota paitaan ja pukuun minun ja mun pomon, muutaman kymmentä vuotta vaatturina toimineen miehen ja asiakkaan omien mieltymysten mukaan, voisin kuvitella et neuvoihin voi luottaa. Mut näinhän se ei ole, koska sit jäätiin odottamaan vaimoa kuka "oikeasti tietää".

Eli tän tyhjänpäiväsen jaappauksen avul koitin luoda pohjaa sil mitä ajattelin seuraavana sanoa; kuinka paljon miehet ei o kiinnostunu muodista ja vaatteista koska se on opetettu äitien, isien ja yhteiskunnan toimesta? Onko se oikesti vilpitöntä kiinnostumattomuutta tai vaan niin vahvasti selkäytimen nakutettu ikiaikainen viisaus, et miehille ei ole muotia, miehille on pukeutuminen, sekin järkevästi ja hillitysti? Ja kun seuras vierestä pariskuntien ostoshetkiä ni ei ne vaimot/tyttöystävätkään kovinkaan suuresti kompannu miehen omia valintoja tai ees sitä mahdollisuutta et miehel olis ollu oma mielipide tai ajatus. Tää ajatusmalli on varmasti viime vuosina hiukan hälventyny, mut yhtä takuuvarmasti on sangen voimissaan yhteiskunnan ylimmillä portailla, eli pankki- ja bisnesmaailmassa, politiikassa ja periaattessa kaikissa niisä ihmisryhmissä ketkä taval tai toisel tekee elantoaan itsellään, esim. asunnonvälittäjänä. Kun kyse on uskottavuudest täytyy tiettyi normei ja ohjeita noudattaa. Mies on aina luotettava ja ryhdikäs, ei kikkaile vaatteilla tai oikeemmin ei kikkaile muodilla. Ja samoista syistä oikeestaan miehil on kehittyny puku, arkeen ja juhlaan. Must on ironista myös se et puku on kehittyny nykysen tiukan tylsään muotoonsa oman aikans kapinallisten vaatteist ja tyylist, siit hioutuen ja aina vaan yksinkertsemmaks mennen.

Must rokokoo on aina ollu mahtavaa aikaa, ihan vaan se kepeyden ja jotenkin.. totaalisen ilmapäisyyden vuoksi. Se ilmapäisyys nyt ei o llu tietenkään rokokoon yksinoikeutta mut jotenki koko Versaillesin hovi sääntöineen ja tyyleineen.. morjens, mahtavaa. Mut vielä enemmän, tyylillisesti, oon aina tykänny hiukan myöhemmäst ajasta, 1800-luvun pöhinöistä, ilman panierei ja turhii härpäkkei, varsinkin miesten pukeutuminen on ollu ihan ässää sillon. Jane Austenin kaikki filmatisoinnit on must ihan täydellisii, lähinnä siis juurikin puvustukseltaan. Napakkaa ja istuvaa, se on se juttu, samoin ku korket kaulukset ja runsaat cravatit, pellavaista ja silkkistä. Musta pystykaulus on nerokas, varsinkin jos se on monin kerroin, et on liivi alla mis kans pystykaulusta ja siihen kieputettu muutaman kierrosta pitsikoristeista pellavaa ni jo lähtee!

Muahan on jopa säälittäny Ranskan Louis XIV, sama ku Marie Antoinette. Talk about haluttomuudetsa ja kykenemättömyydestä haluttuihin miehisyyden mittoihin. Napoleon on must ollu aina hupaisa karaktääri, ja tyylikkäämpi ku Louis XVI.

Ja Lahja Haapaseen palatakseni; jos joku on hienoo ja nerokasta on se kun kaks ihmisen lasta lyö päänsä yhte ja alkaa tekee yhteist näyttelyy ja molemmat tahoillaa tukustelee iteksee kaikkee ja ne kaikki ajatukset vaan toimii ihan täydellisesti yhteen. Tatu on vittu nero, oikeesti. Eilen käytii jämpti ja pätevä puhelinsäätö ja maailma kirkastu.