Lasit

Sattumien summan kautta kävi niin et menin komppaan kaverille laseja tai siis kattoon pokia ja menin iteki näöntarkastukseen ja surprise surprise mä tarviin lasit. Ei mitään hirveen vahvaa, meinaan et meen toiselle optikolle vielä et second opinion ja sillee. Mut samaan aikaan mulla on jotenki mieles et mikäs siinä, onhan täs ikää jo ja en o ainoa 30+ kuka tarvii lasit. Palaan asiaan hetken päästä. Tai no, laitoin lasit jo tilaukseen ja kaikkia ajatuksii ja asenteit uhmaten otin lasini Spec saversistä ja kahdet lasit makso yhteensä 79 euroa. Win win, kaiketi. Mut palaillaan tähän teemaan paremmin, ehken jo tänään kunhan pääsen töistä kotiin (haloo, luuhannu kaupungil koko päivän ja tulin kääntyy töihin et bloggaan.. älä Jaakko polta kynttilää molemmista päistä..)

Oo fancy.. Diamonds and pearls, some fur, too

So let's start with diamonds.. Mullahan on suuri rakkaus korvakoruihin ja kaikkeen kimmeltävään. Yleensä tykkään et oikees korvas roikkuu kaikkee kamaa, eiffelii, salamaa, robottii, partaterää ja sillast mut välil tulee hinku olla simppeli ja klassisen tyylikäs ja sit tarvii sellast pientä nättii timanttii. Nää ekat on punaset ja mun makuun just hyvän kokoset. Väri on hyvin tumma ja syvä, aikoinaan Viking Linen kaupast (juovuksissa) ostetut. En o hirveest käyttäny mut toisaalta en o viime aikoina ihan hirveesti käyttäny korviksii muutenkaa. Mul oli nää korvissa Vinokinon loppubileissä Klubilla, tämän juurikin samisen punasen pipon kaverina (muutoin olin sinisis farkuis ja sinises colleges mis on jeesus-printti ja orjantappurakruunu tikattu punasek langal ja punaset Martensit jalassa) ja itse asias tykästyin kovin näihin nyt. Jopa siinä määrin et olen ajatellu laittaa nää korviini tänään töihin mennessäni. Ja ku Lahdest tulee vieraita tänää ni pitää olla nätti. Piippaan tukan ja trimmaan parran ja laitan lahjanarua tukkaan.

Samalla reissulla muistaakseni ostin nää mustat dimangit. Erikoista tavallaan on se et tykkään suurist ja näyttävist korviksist kun ne roikkuu, mut nappien pitää olla must enemmän pienempii ja simppelimpii. Tähän on tietty olemas muutamia poikkeuksia, joista lisää hetken päästä. Mutta silti, tykkään tavallaan näistäkin koska ne on mustat, oon siin mieles helppo jannu. Ja kaikesta huolimatta mulla on hiukan issueita käyttää näitä kavereita. Pitänee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja alkaa käyttää niitä. Se on tavallaan sama juttu ku meet parturii/kampaajal ja laitat uutta tukkaa ja malli ja siin menee hetki ennenku ihan täysin tottuu siihen. Pitää ottaa haltuun niin sanotusti hommat. Eli näillä puheilla nää mustat on sit munkorvissa tänään töissä, ehken jopa punasen pipon kanssa ja muutoin mustissaan, et hiukan värii ja twistii, ja punaset Martensit. Ne on mun lempparit melkee. Haaveilin et tekis uuden version Ihmemaa Ozista, et kloppi Berliinis ja aina kukalauttaa punasii (hiukan kiiltonahkasii) maiharei yhtee pääsee takas. Ne oli osa mun synttärilahjaa aikoinaa matkal, ostin kaikkee muutaki itelleni niinku lahjaks ku selvinny 30 vuotta tääl.

Lisää timanttei. Chanelit on mun juhlakorut, tietty, ja juhlaa on herkästi monest syystä. Elämän juhlaa, katoavan nuoruuden juhlaa, lähestyvän keski-iän juhlaa, uuden nousun juhlaa ja (lisää mikä tahansa sana) juhlaa. Ja tää on sit se mist aikasemmin puhuin et pieni nappi voi olla kuitenki hyvin flashy jos siin on juttu ja idea ja täs se ide on tietty et Chanel, maailman klassisin ja suurin laadun ja luxuksen tae.

Diorit sain Tukholman tuliaisina eräältä merimieheltä. Samas reissus sain Gallianon t-paidan (mikä on slightly.. tight, shall we say?). Kimmeltävä pyssy ja kitara on Hollywoodista ostettuja, Hustlerin kaupasta. Siel oli hienoja vyönsolkia kans, sellasii mis on tekstii ja hetken haaveilin soljesta mis luki FAG mut ne makso kuitenki liikaa ja jäi Amerikkaan se tuote.

Turkiksiin mulla liittyy kovin ristiriitanen maailma. En millään muotoa oikeen voi hyväksyy turkisteollisuutta, vaikka syön lihaa ja käytän nahkaa, mut silti turkikset on aina jossain tapauksissa äärest hienoja.. Musta tekoturkki on ostettu aikoinaan mun Hesan koulun oppilaiden järkkäämästä kirppari-häppeningistä. Siin oli sellanen solki-systeemi, et rumaa muovinauhaa ja muoviset soljet, sellaset ku on repuissa, kiinnityksenä. ratkoin ne pois ja nyt tuskailen et millä ilveellä laitan kiinnityksen kuntoon. Tavallaan haaveilen et laittas oikeen 2-rivisen napituksen koska tossa on tuota leveyttä et sais kyl ihan fiksusti laitettuu. Se on muodoltaan hyvin suora ja telttamainen mikä tekee siit hiukan hankala. Toisaalta olen miettiny ihan vaan et olis sama idea ku alkujaan et vyö ja silleen, mut en tiiä, seki voi olla hankala sit käytös ku tarvii kiristää ja suoristaa. Ja kun sama issue on jo toisessa vaatteessa (coming up next). Tän mustan turkin ongelma on kans se ettei siinä oo kaulusta ollenakan ja se tekee päästä golfpallon kokosen ku takki on päällä, eli vaatii ison huivin ja jotain sälää kaulaan mikä tasapainottaa tilannetta. Huivin olen ostanu San Franciscon Urban Outfittersistä ja pipon neulo mun täti jätelangoista. I like them both ja must ne tuo tähän asuun sen joie de vivren mitä niin kaipaan. Tää on sattumalta myös mun iltalenkkien glamourinen word de jour ku vaapun koiran kanssa pihalla.

Tää takki on jostainm kirppikseltä. Olin jo melkee unohatnu sen kun se tuli vastaan mun varastoista. Kaunis ku fan, ehtaa turkista kauluksessa muttapa mutta.. myös iso ku fan. Jos napitan sen kiinni saan päälleni teltan minkä toki voi kuroa vyöllä kasaan mut sit se alkaa herjaamaan vekkiä lanteille ja lopputuloksena on tyttömäinen tutu. Jos taas laitan sen napit auki vyöllä kiinni se menee niin kasaan et taskjut ym jää kaikki peittoon. Olen ajatellu et hiukan kaventais mut en sit tiiä. Toisaalta vois eka ottaa käyttöön ihan vaan siks et se on ja kattois sit miten sen kans yhteiselo alkaa potkimaan.

Takki on myös likanen ja ryppynen, toinen vyölenkki on katki ja sellasta pientä säätöähän tässä on tietty edes mut eipä se maailmoja kaada. Lätsä on pappan vanha ja must sen värit ja kuosi on ihan nappi, mut sekin vaatis ehkä sen et laittas parilla pistolla hattua kiinni lippaan et tulis enemmän newsboy cap eikä Fievel matkalla Amerikkaan.

Mua väsyttää aika reippahasti ja laitan uuden pannun kahvia ja teen jonkun aamiaisen. Siitä se lähtee, uuteen nousuun.

Palaillaan.

So let's play it LOUD

Treffasin Stellan eilen pikasesti, tai no, meni siin sit muutama pullo skumppaa (all hail La Jara) ja siideri ja valkoviini (note to self: ei ikinä enää viinii baaris ellei se oo Viinille mis olis oikesti hyvää viintä framil). Yhtäkaikki, olen hiukan potenu huonoo omaatuntoo etten o jaksanu, ehtiny ja/tai inspiroitunu kirjottaan blogia. Haloo.. Ja et mitä voin laittaa sinne, et jos olis parempi vaan pohtii omaa vaatekaappii (mikä oli mul tavallaan alkujaan ajatus..) et meneek liian kirjavaks jos kaikkee muutaki. Haloo.. Vituu mun blogi ja oikeesti, blogi. Ja saan kiroilla jos haluun, vittu. Mut venaan et saan tarkennettu ajatuksii ku nyt tuntu et astuin jonkun varpaille kuka eilen tunnusti et olis bloggaamas aiheesta.. Hmm.. (Ja oikee syy on ettei aivot millään muotoo oo ihan iskussa viel huonosti nukutun yön ja äärest levottoman fiiliksen combona. Et ei jaksa alkaa yrittää muodostaa järkevii lausei.)

Anyways, tähän hyvän pössiksen sunnuntaihin, oon siis ihan mieltsin hyväl pössiksel liikentees ja kaiken kunniaks mul olis plääni illal ottaa kuvii ku löytyny muutama vanha vaate ku tarvis enemmän huomioo. Mut en me lupaamaa mitää varmaa. Preview on kuitenki et ylelliset turkikset ja säihkyvät timantit valtaa Povertyn Deluxen.

Tähän en laita sen enempää ku yhden videon mikä ollu Radio Jaakon voimasoitos (biisinä ja videona) muutaman päivän. Eurythmics on siin mieles hassu bändi et aina tykänny ja nyt viime aikoina vaan kolissu ihan täpöi (sori..) ja varsinkin tää kappale ja VARSINKIN tää video. Mitä pyhää täydellisyyttä ja siks toiseksee Annie Lennox on ihan käsittämättömän kaunis (ja videos siin punases pitläs peruukis aivan Jerry Hallin näkönen) ja I must say et Dave on aika kuumaa kamaa kans.. Eilen just Stellan kans pohdittiin et onk Dave homo mut ei se o ku ollu kimpas Annien kans ja mun päähänhän ei mahdu ajatus et olis bändi mis on mies ja nainen ja ne ei olis pariskunta tai mies homo. Et muita vaihtoehtoi ei oo. (They think I'm slow..)

Ja kandee hankkii tää video dvd:nä, virittää tietsikka/dvd-soitin kiinni mega-kajareihi ja super-videotykkii, kääntää nupit kaakko ja soittaa ja kattoo repeatil n. 36478 kertaa ja tanssii mukan ilman paitaa hiukan jaloil twistaten. Maailman paras kappale ja video.

Truth or Dare: On the road, behind the scenes and in bed with Magenta Skycode

Mä oon hiukan jälkijunas siin mieles et kaikki muut ehtiny jo hehkuttaa uutta Magentaa jo kaikkial mut parempi myöhään kun ei millonkaan. Siin kans se puoli et mul siit videost tulee niin pohjaton hinku ja kaipuu takas Amerikkaan tien päälle ettei mitään.

Meillä oli ihan ammattikuvaaja mukana reissussa, mut en koe oikeeks laittaa Tatun kuvia tänne ja mun kuvat tyssää Grand Canyonille mut laitanpa ihan kostoks silti muutamii kuvii tänne.

Ihan randomis järjestykses, sekalaisii kuvii must Amerikas. Ekana ollaan rantatiellä Californiassa, matkalla kohti.. no, San Franciscosta lähdettiin Santa Cruzin kautta Los Angeles ja San Diego, mut mä en ihan osaa ees sanoo et olisko tää juse siin Santa Cruzin kulmilla jossain..? Ekat päivät meni mul hiukan usvassa.

Mulla on ihan hirvee hinku päästä takas Amerikkaan. Ollaan jo hiukan puhuttu et oltas menossakin, mut täl kertaa voitais skipata se koko mantereen läpi ajaminen, et ottas enemmän täsmäl, hiukan pidemmäl ajal ja silleesti et olis vaikka Californiassa pari viikkoa ja lentäis pariks viikkoa sit itään. Baltimore jäi mulle mieleen tosi vahvasti ku siellä ei ehditty oleen ku ihan yks ilta, sinne tahtoisin takas. Ja tietty N ykiin, mut kans haluisin nähdä Niagaran putoukset ja käydä Kanadan puolella syömässä.

Hyvin paljon oltiin matkal kans autos levyraatii ja must oli merkillist ja ihanaa et kaikki kappaleet kuulosti ihan sairaan hyvilt, kaikki maisemat oli ihanii ja ihmiset niin täynnä rakkautta ettei koskaan. Oli koko ajan vaan sellanen onnellinen olo. Uudestaan uudestaaan!!!

So far away..

Mulla on ollu joku mysteeriin kääritty salaisuus meneillään viime aikoina. Oon netis kyl aika aktiivisti mut en o keksiny mitään sanottavaa, jopa siinä määrin etten o käyny lukees ihmisten blogeja niin aktiivisti ku normaalisti. Eka ajattelin et alkaa joku masennuskausi tai flunssa tai mikä tahansa, kunnes tajusin; syksy. Mulla on tietty fiksaatio syksyyn, pimeneviin iltoihin ja siihen et voi kaivaa kaapista esiin vanhat villahuivit ja jutut, talvipompat ja saappaat, mut samaan aikaan mulla kans herkästi taipumus syksysin alkaa vetäytyy omaan hiljasuuteen. En tiiämist moinen johtuu mut monena vuonan on sama käyny. Ja seuraava syy onkin raha tai oikeemmin sen puute. On hämmentävää miten vähän voi viettää sosiaalista elämää rahattomana. Toki voin lähtee hengaileen ja kävelylle, mut harva jaksaa lähtee mukaan jos on mahis paeta kylmää vaikka leffaan tai baariin.

Toisekseen olen ollu hiukan jumissa Lahja Haapasen kanssa. Mulle aukes (hiukan yllättävästä suunnasta) koko näyttelyn teema ja se perimmäinen konsepti. Mulla on ollu koko ajan kutina ja tarkka haju mitä koitan ja haluan sanoa, mut se final clue on puuttunu. Jaakko Hämeen-Anttila piti avajaispuheen Wäinö Aaltosen museon avajaisissa ja joku siinä puheessa sai mun ajatukset loksahtamaan kohdalleen. Nimi on muuttunu (joskin edelleen silkko työnimi) ja värimaailma menny uuteen suuntaan (mustaa ja harmaata toki mut eri suhtessa.. (jos olisin hymiöitä käyttävä ihminen täs olis hymiö)) ja muutenkin sain jotenkin kokonaisuuden enemmän kasaan.

Parhaillaan kirjon kahta pääskystä pellavapaidan etumustaan. En o koskaan kirjonu, and i mean never, joten jälki on sen mukasta, sekavaa ja epätasasta, mut paranee koko ajan. Ja toisaalta se sopii teemaan.

Koitan ryhdistäytyä ja saada itseni ruotuun ja takasin bloggajien maailmaan.

Laters.