Tarpeita

Olen löytäny uudelleen kirjaston nerouden. Nuorena luin koko ajan ja kulutin kirjastossa aikaa määrättömästi. Jotensakin tunsin oloni aina turvalliseks kirjastos, ihan ku olisin kuulunu sinne. Ja Turun vanha pääkirjasto oli musta aivan mielipuolisen hieno. Uus kirjastokin on hieno, en sano sitä, mut rempan ja uuden rakentamisen yhteydes must vanhan puolen tunnelmasta on jotain kadonnu. Ei sinne kuulu liukuovet (eller hur ska man kalla dem?) tai lasiseinät. 

Mut siitä huolimatta oon aika tohkeissani ollu kirjastossa viime aikoina. Varsinkin nyt kun on näyttely tulos ja ajatukset karkailee koko ajan eri suuntiin. Lahja Haapanen alkanu rakentuu mielessäni hippasen jopa eri suuntaa ku alkujaan ajattelin. Perusta on sama, Lahjan kaavat muokattuna mun näkemyksel (ja viime lauantaina diilasin näyttelyn lähtemään Berliiniin ens kesänä, saa nähä, alkoholilla oli osuutta asiaan..) mut mukaan on alkanu tulemaan enemmän sävyjä ja ajatusta. Kun puhutaan historiasta kuitenkin ja pukuhistoriasta en oikeen voi välttyy viehtymyksest lisätä elementtei siit suunnast. Kaivoin esiin Jean Hunnisettin kirjasta kopioidun pätkän. Olin Kansallismuseossa tekees lopputyötäni back in the days ja siellä oli Hunnisettin opus "Period costumes for stage and screen - Patterns for women's dress 1500-1800" ja nyt tietty mua rasittaa etten silon kopioinu koko kirjaa vaan pelkästään osan, enimmäkseen rokokoon ja satunnaiset 1500-luvun kaulukset ja myllynkivet. 

Happy day on se et kirjastossa olis (ja ihan hyllyssä, tosin Ruskolla mut saahan ne tilattua keskustaan) viis eri Hunnisettin kirjaa, kaikki siis eri aikoja ja teemoja, 1500-1909 ja naisille kaikki mutta yhtäkaikki. Okei yhden voisin skippaa koska se on keskiaikaa ja jostain syystä keskiaika on aina ollu mulle äärest tylsä ja vastenmielinen periodi. Tai ei nyt vastenmielinen mut vaan totaalisen epäkiinnostava. Siin voi olla sekin et siihen linkittyy niin paljon nuoruuden tuttavia kenel oli elämää suurempii juttui Taru sormusten herrasta ja roolipelit ja sitä kautta haettiin paljon keskiajast kamaa ja inspist roolipeleihin. Mulla on aina ollu rokokoo kovaa valuuttaa, siit ollankin hypätty sit suoraan viime vuossadan vaihteeseen. Viime vuosina mulla on alkanu nostaan päätään 1500-luku (kiitos sarjan "The Tudors" ja leffan "Elisabeth the golden age") ja rokokoon jälkeinen aika, oikeestaan koko 1800-luku ja se siinä valossa miten maskuliinisuus ja nykynormit miesten pukeutumisen ja miehisyyden suhteen on syntyny ja jalostunu nykysille uomille.

Eli, nyt kun luottokortit on katkolla ja rahaa ei ole muutenkaan mihinkään oon aika tyytyväinen  et saan kirjastosta opukset mitkä haluan. 

Lahja Haapanen on saanu mut kans taas (tai edelleen..?) innostumaan dandyismistä ja dandyistä. Se on jotensakin ikuisuinen mulla se fiksaatio, mutta myös tähän projektiin sopiva teema. Koko systeemi alkanu kuitenkin (taas..) kallistumaan enemmän siihen suuntaan et miehisyys ja maskuliinisuus ja sen tutkinta ja pohtiminen aika olennaista. Kuvaajan kanssa ollan sovittu et antasin sille vapaat kädet kaiken suhteen mut god damn it ku mulla alkanu tuleen niin vahvasti kaikkee ajatusta ja ideaa päähän. 

Muuten mulla ei ole tarpeita. Mustat farkut haluisin syksyks, mulla on niitä muutama pari mihin mahdun kun kevennän itteeni, nahkatakin haluisin (kts. edellä) ja olen sitä mieltä et tarvisin pätevät talvikengät. Se ei tietty oo totta koska mulla on kenkii ja talvisempiikin juttui. Mun täytynee palata niihin. Kun oikeesti en keksi mitään mitä tarvitsisin mitä ei olis kaapissa jo ennestään. 

Eva Perón

Mulla on parhaillaan luvussa Alicia Dujovne Ortizin kirja "Evita köyhien kuningatar". Tykkään kun ei liikoja kaunistella tahi huoritella sen enempää mikä mulle aina on vakuuttava tapa diilata. Ja onhan tää nyt kiehtovaa. Mimmi tulee ei-mistään ja takoo ittensä maan johtoon. Oon saanu sen kuvan kuitenkin et Eva Perón sai aikaan aika paljon muutoksia, olik peräti niin et naisille tuli äänioikeus Evitan ansiosta, taval tai toisel? Okei, eli aviottomana ja aviorikoksen tuloksena syntyny nainen, ammatiltaan näyttelijätär (eikä siinäkään jobissa vissiin mitenkään spectacular) nousee kaikkien vastustuksest huolimatta maan johtoon, ensimmäiseks naiseks. Not too shabby. Sit tulee esiin näitä ikiaikaisia juttuja, ketä kaikkia Eva on bylsiny matkalla? Onk sil oikeesti merkitystä? Ei tietenkään mut naisten kohdal se toki on se helpoin ja mutkattomin tapa lytätä ihmisarvo. 

      

Mähän tykkäsin kovin Madonnasta Evitana, leffasta kaikkineen. En yleensä ihan hirveesti jaksa musikaalei ja Madonnan leffat on keskimäärin sellasii etten o nähny ku kerran ihan vaan kuriositeettina et olen nähny. Madonnan valinta Evitaks.. sehän oli kova pala monille (joillein..?) Argentiinassa. Kun olivat sitä mieltä et Madonna on liian moraaliton eikä millään muotoa sopiva henkilö esittään Santa Evitaa. Aika kultaa muistot ja aikojen saatossa tottuutta on muutellu Evita itse, Juan Perón, peronistit ja britit. Kaikki osapuolet on ollu mukana sopassa, muokkaamassa totuutta mieleisekseen ja lopputulos on kuitenkin Evitan pyhyys joillein tahoille. Sen kans toisaalta ymmärtää. Oli rouva sit mitä tahansa, häijy ahne etc. niin mitä sit? Kun niille köyhille perheille kun saivat Evitan avulla kodin ja koulutuksen on varmaan ollu ihan se ja sama ketä pyhimys on tallonu matkalla. Ja enimmäkseen potkittiin yläluokkaa, varsinkin brittejä.

Mulle parasta antia on kirjassa kuvaukset siitä miten hahmo Eva Perón, presidentin puoliso on luotu ja rakennettu. Toki ne sivutaan enemmän ohimennen mut silti. On äärest mahtavaa et jo 40-luvulla on ollu niin tärkeää se imago, mitä laittaa päälle, miten voidaan tulkita hiukset, vaatteet, kampaukset ja korut.  Tai ainahan se on niin ollu, ihan syystä kuninkaalliset on asunsa ja tukkansa laitattanu, koko, väri, materiaalit, kaikkihan on lopulta sitä samaa imagonrakennusta. Evitan kohdalla hiukset on ollu äärest suuri (näin olen tän kyseisen kirjan kohdalla päätelly) tarinankertoja. Sama kampaaja värjäs ja laitto aina, myös sillon kun Evita oli jo balsamoitu. 

Mua on aina kiehtonu legendat ja myytit ihan valtavasti. Elvis on sellanen hahmo.

Ja Coco Chanel on tietty toinen kenest voisin lukea loputtomiin. Ja Chanel on.. onk se peräti kaks leffaa kun tulos syksyl teattereihin hänest? 

New day

Aikoinaan Hollannissa koulussa alotettiin testi tai koe, päätettiin koko luokan voimin olla ostamatta mitään runsaan puolen vuoden aikajaksolla. Mähän tietty flippasin jo muutaman kuukauden päästä kuten aika moni muukin mein porukasta. Nyt, hiukan pakon sanelemana, mulla on alkamassa oma vastaava testi. Johtuen ihan siitä ettei mulla ole juurikaan varaa ostaa mitään parhaillaan mulla on kypsynyt ajatus saada oma (face it, aika laaja..) vaate- ja kenkävarasto käyttöön ja nimenomaan hyöty sellaiseen. 

Mä en tiedä monia asioita maailmassa mitkä olis v**sempia ku köyhyys tai oikeammin rahattomuus. Mulla ei o mitään tarvetta, halua tai tarkotusta glorifioida rahattomuutta (köyhyys on mun mielessä kuitenkin jotain suurempaa ja pahempaa ku mun tänhetkinen tilanne)  vaan enemmänkin tarkastella tai jollain tavalla tutkia omaa elämääni ja itseäni. Paskat, konkrettisesti tarkotus on tarkastella mun vaatekaappia ja katsoa mitä oikeasti tarvitsen kun selaan lehtiä ja saitteja ja haluun kaiken niiden sivuilta. 

Parhaillaan mulla on tarve saada mustat farkut. Mulla on muutamat, mut olen onnistunu paisumaan sen verran et nyt ne ei mahdu päälle. Mulla on muutamat tummat (semisti harmaat) mitkä on ok jalassa ja kliffat, semminkin tarkotus on värjätä ne mustiks, tai ainakin tummemmiks. Samaan kylyyn pääsee mun pari vanhaa H&M hupparii kun on pesuissa haalistunu. Ja typerintä koko tilantees on et mähän olisin teoreettisesti (ja käytännössäkin) suht kykeneväinen tekemään kans ite vaatteita. Eli uuteen aikkan.

Se etten mahdu mun farkkuihin linkittyy samaan sarjaan ku toinen projekti eli saada kroppa takas niihin hoikempiin mittoihin, muutama tovi taaksepäin elämässä ja sen kun saan kuntoon aukee mulla taas vaatevarasto aivan eri tavalla. Musta ei myöskään ole mielekästä tai järkevää ostaa nyt mitään kun kova tarkoitus ja pyrkimys on saada kroppa kondikseen. 

Minä vappuna 1978. Meil oli kotona maailman hienoimmat tapetit. Tai no, melkee. Hienommat oli mun äidin kodissa 50- ja 60-luvulla. Harmaalla pohjalla kurkia, sellasia suuria kuvia, ei mitään syhräystä. Mulla on joku fiksaatio parhaillaan ruskeen eri sävyihin ja keltaseen (sinappiin). Mut lopultakaan en käytä oikeen muta ku mustaa ja harmaata. En tiiä..