So far away..

Mulla on ollu joku mysteeriin kääritty salaisuus meneillään viime aikoina. Oon netis kyl aika aktiivisti mut en o keksiny mitään sanottavaa, jopa siinä määrin etten o käyny lukees ihmisten blogeja niin aktiivisti ku normaalisti. Eka ajattelin et alkaa joku masennuskausi tai flunssa tai mikä tahansa, kunnes tajusin; syksy. Mulla on tietty fiksaatio syksyyn, pimeneviin iltoihin ja siihen et voi kaivaa kaapista esiin vanhat villahuivit ja jutut, talvipompat ja saappaat, mut samaan aikaan mulla kans herkästi taipumus syksysin alkaa vetäytyy omaan hiljasuuteen. En tiiämist moinen johtuu mut monena vuonan on sama käyny. Ja seuraava syy onkin raha tai oikeemmin sen puute. On hämmentävää miten vähän voi viettää sosiaalista elämää rahattomana. Toki voin lähtee hengaileen ja kävelylle, mut harva jaksaa lähtee mukaan jos on mahis paeta kylmää vaikka leffaan tai baariin.

Toisekseen olen ollu hiukan jumissa Lahja Haapasen kanssa. Mulle aukes (hiukan yllättävästä suunnasta) koko näyttelyn teema ja se perimmäinen konsepti. Mulla on ollu koko ajan kutina ja tarkka haju mitä koitan ja haluan sanoa, mut se final clue on puuttunu. Jaakko Hämeen-Anttila piti avajaispuheen Wäinö Aaltosen museon avajaisissa ja joku siinä puheessa sai mun ajatukset loksahtamaan kohdalleen. Nimi on muuttunu (joskin edelleen silkko työnimi) ja värimaailma menny uuteen suuntaan (mustaa ja harmaata toki mut eri suhtessa.. (jos olisin hymiöitä käyttävä ihminen täs olis hymiö)) ja muutenkin sain jotenkin kokonaisuuden enemmän kasaan.

Parhaillaan kirjon kahta pääskystä pellavapaidan etumustaan. En o koskaan kirjonu, and i mean never, joten jälki on sen mukasta, sekavaa ja epätasasta, mut paranee koko ajan. Ja toisaalta se sopii teemaan.

Koitan ryhdistäytyä ja saada itseni ruotuun ja takasin bloggajien maailmaan.

Laters.

Celebration, uusii vaattei ja vanhoi vaattei, lupauksii tulevast

Ihan alkuun all hail The One and Only. Mä en yleensä oo mikään hirvee kokoelmien ystävä. Joo, ne on kliffa tapa saada joku kuva artistin tuotannost varsinki jos takana on pidempi ura ja vast pääsee kelkkaan mukaan (esim. The Cure oli mul sellanen) mut muutoin en aina o ihan messis. Anyway, nyt ilmesty Celebration muutama päivä sit ja mä oon ihan liekeis. Tupla-cd ja 36 biisiä, kaks uutta mukana ja kannes tarra et kaikki on digitaalisesti remasteroitu. Termi ei sano mulle mitään sen enempää paitsi sen et moni vanhaki biisi kuulostaa äärest freesilt jka menevält, jopa uudelta. Voisin kuvitella et muutamassa kappaleessa on hiukan tempoo nostettu ku must on tanssittavampaa (täh? mulla?) ja monis kappaleis on jotain ääniä ja juttuja nostettu enemmän esiin, kaikki kuulostaa terävämmältä ja valitut kappaleet on kyl frouwan parhaimmistoo. Uudet kappaleet, Celebration ja Revolver on joissain suunnis (aika monis) dumattu et tylsii ja näin, mut mul nekin toimii, varsinkin Revolver. Hello, mahtavaa. Tää on mulle niin tiukka paketti ettei paremmast välii, täl mennään pitkälle. 

Ja sit lähdetään suuriin asioihin ja mun vaatteisiin. Muutama hetki sit juttelin ruututakeist ja kaikest ja sain sen verran rykästyy et takki on nyt (nappei ja napinläpii vaille) valmis (mut oikeesti, nappien löytäminen on aika issue lopulta, niit on niin miljoona erilaist ja mä en henk.koht. hirveest tykkää napeista..). Kaavat on sellaset vanhat, Stil-merkkiset ja koko on 54. Mun piti pidentää kaavoi kauttaaltaan 5 cm ku olen niin pitkä jannu. Helmaan, myönnän, olis voinu laittaa viel pari lisää mut vahinko tehty ja toisaalta mulla on aika viljalti pidempää roikkoo ku mun reidet ja.. lantion seutu on mulle hiuka issue, et tykkään peittää mielellää mut toisaalta nyt on aika freesi ja uus olo ku onki hiukan lyhyempää takkia ja linjaa. Jalassa H&M:n farkut, mun lempparit parhaillaan ja sammaleen vihreet Asicsen tossut kokoa 50. Mulla on aika iso jalka ja en o koskaan kokenu sitä ihmettä et olis liian iso kenkä jalas ja kun nää tuli vastaan alessa ne oli pakko poimia mukaan ihan vaan siks et voin tuntee valtavan määrän tyhjää tilaa varpaissa. Se on mulle kreisi tunne, let me tell you.

Samois farkuis jatkoin illalla BFF:n B-day juhliin. Aikoinaan Amsterdamissa olin touhuumassa Sprmrktissa ja siel oli kovin nätti, ohkanen Mads Norgaardin neule, sähkönsininen ja viehko. Mulla ei ollu varaa ostaa sitä mut ostin saman merkin kaulahuivin. Tulin kotii ja muistin/löysin mun UFF:sta ostaman sinisen neuleen mikä äkkiseltään ja mun huonon värimuistin mukaan oli just samaa sävyä kun Norgaardin neule. Ja kun kaupas oli nimenomaan mun ostama huivi laitettu nuken päällä neuleen kaveriks otin tietty idean itelleni ja pöllin sen. Päässä mun fave punanen pipa, Cousteau ja merimiehet.. Can you go wrong? No. 

Jalassa taasen on mun harmaa-mustat Niken varsilenkkarit. Aika elämää nähneet mut jalassa niin mukavat. Ja niissä kiva pieni viittaus Robert Smithiin ja mun omaan nuoruuteen kun iso jumpperi ja varsilenkkari oli the way to go. Tarvisin tai oikeestaan haluisin uudet, hienot varsilenkkarit mut niitten pitäs kyl sit olla kokonaan mustat.. Ilta oli kliffa ja hauska, uskoisin et pitkälti just mun asun ansiosta.

Ja kun tähän hurjan kokeelliseen elämään on päässy kiinni ni uskaliaasti laitoin eilen töihin päälleni mun turkoosin nahkatakin. Se on kans hiukan lyhkäsempi ku mihin oon tottunu ja väri mun silmiin kovin räikeä mut just siks ajattelin et totutan itteni uskaliaasti toimimaan "against the designer" kuten brenda Dickson opastaa nyt jo tuubist deletoidussa pätkässään. 

Huivit ja asusteet on mulle iso juttu ja mun kaulassa oleva rätti on oikeesti aika hieno. Mustaa ja valkosta ohkasta lankaa kudottuna hyvin harvaan, sillai et se on kulahtaneen sideharson olosta ja kooltaan aika suuri. Menee aika lyttyyn käytös mut oi miten se on nätti. Siin on mulle ihan pieni punkahtava ote, juurikin samaan henkeen kun ollaan jaapattu Anun tontilla ainakin ja ottaen huomioon iän ja tyylikkään hillityn aikuisuuden.

Mä jopa tykästyin tähän takkiin niin paljon et laitan sen päälle tänäänkin, mustan hupparin ja samojen sinisten farkkujen kanssa. Keep it simple, keep it clean. 

Sekalaisesti Lady Gaga, Burt, Galliano ja omii vanhoi vaattei

Välil saa inspist ja fiilist tavallaan hiukan yllättävistäkin suunnista. PerezHilton kuuluu mun päivittäisiin saitteihin aina aamusin (ja joskus, just in case, iltasin) ja muutama päivä sit siel oli Burt Reynolds kuvas. Ja mun täytyy sanoo et näinkin simppeli juttu kun punanen kravatti muutoin mustas setis näyttää ihan pohjattoman hyvältä. Burt on muutenkin jokseenkin niit vanhempia herasmiehiä kun on mun makuun karismaattisia tai komeita tai mitä vaan, kuitenkin vois sanoo et vetävän näkösiä. Mihin hiukan kiinnitin huomioo on Burtin kavot, tai paremminkin kulmat. Sen verran ahkeraan olen luuhannu eri plastiikkakirurgiaa käsittelevil sivustoil et melkeen vois sanoo et mulla on joku käsitys mitä Burtin kasvoille on tehty, mut en me siihen sen enempää. 

Mut se mihin meen seuraavana on Lady Gaga. Mä en o vältsyy innoissaan Lady Gagan musiikista, paitsi kappaleest "Paparazzi" mis video tekee kans niin paljon (must hienoin video aikoihin, niin loistava ja kaunis) mut oon sitäkin enemmän innoissaan Lady Gagan tyylistä ja koko olemuksesta. Jotensakin puhdasta performanssia koko daami.

Varsin hupaisa oli otsikko ja juttu Mtv:n sivuilla muutama päivä taaksepäin. "Nyt menee liian pitkälle". Says who? Mä en tiiä ärsyttääk mua tällanen tapa tai onk se must vaan huvittavaa. Ehkä molempii. On jotenkin jopa liikuttavaa et joku kokee Lady Gagan menneen liian pitkälle vaatteillaan, ylittäneen sen rajan minkä yli esiintyvä taiteilija ei sais mennä. Jos haluais, vois alkaa funssaamaan (taas kerran..) sitä mikä on hyväksyttävää pop-tähdillä ja toisaalta rock-tähdillä, miten imago ja sen ylläpitäminen on poppareilla jotenkin nolompaa ku rokkareilla ja miten helposti sivuutetaan rokkareilla olevan aivan yhtä paljon imagoa ja roolileikkiä mukana pelissä.

Lady Gaga. Mua harmittaa etten ollu kesällä keikalla Helsingissä, samoin ku mua juilii ihan älyttömästi Grace Jones. Madonnan näin läheltä ja se oli mahtavaa, mut jos olisin tienny totaalisen rahattomuuden iskevän olisin mielihyvin skipannu Ruisrockin ja laittanu rahani Jonesin keikkaan, vaikka. Britney mua ei jääny harmittaan oikeestaan yhtään. Mua ei valitettavasti Britney pöyhäse oikeen mitenkään.

Eihän tää sulkakauluri ja oopperan kummitus nyt voi jättää ketään kylmäks, oikeesti. 

Plus kaulukses olevat helmi- ja ties mitkä kaikki kirjailut on ihan mielipuolisen kauniit. (Saattaa olla et Lahja Haapanen saa jotain vaikutteita tästä.. sa nähdä.) Mul tulee etäisesti mieleen Diorin muutaman vuoden takanen haute couture (1997, kevät/kesä, piti oikeen tarkistaa..) näytös, mis oli paljon saatu inspiraatiota masai-heimon (?) perinteisistä helmikirjailluist vaatteist. Se oli/on edelleen must vaan kovin kaunis kokoelma. Mun täytyy myöntää et tykkään kovin Gallianost Diorin puikois, kun taas Gallianon omat miestenvaatteet ei aina kolahda mulle ihan täysin. Suuri poikkeus oli/on talven 2005 mallisto (okei nyt mun täytyy heti peruu mun puheita, on aika monet Gallianon mallistoist kyl kolahtanu mul..).

 

Ja kun nyt eksyin aiheest hiukan ni voidaan ottaa seuraavaa aasinsiltaa käyttöön ja palata Annan muutaman päivän takaseen juttuun sammareista. 

Se sattu olemaan sama päivä kun mä pitkästä aikaa laitoin päälleni vakosamettiset housut. Ne on siniset, vasiten kulutuspestyt ja siniset. Malli on hivenen bootcut, mikä mun mielest mallaa mun kropal parhaiten ja merkki on Levi's.

Ja koska mulla oli hurjan retee olo ni päätin laittaa päälle samal iskul muitakin vaatteita mitä en o aikoihin käyttäny. Poolon oon tehny ite jostain hyvin tekokuitusesta neuloksesta ku löyty kirpparilta joskus. Ihan mukava pait muuten mut hiostaa ku fan, tietty. Oon jo jonkun aikaa haaveillu et syksyyn ja talveen pitäs olla ruudullinen takki ja sellanen on löytyny Stokkalta syksyllä 2001. Merkki on Matinique mitä ei vissiin enä oo olemas ja takki on kärsiny vuosien saatossa hiukan mikä saattaa kertoo jotain sen laadusta. Päässä yks mun tweed-lätsistä, Turun Hattu & Hansikas tänkin mulle diilannu.. Itse asias kun nyt katon kuvaa ni toi takki ei o yhtään pässimpi, eli se saanee muutaman käyttökerran tänä syksynä vaik olen melkee ollu heivaamas sitä kirppiksel monta kertaa.

Ja kun ruskee ja sininen on mun makuun match made in heaven laitoin Utrechtista ostetut nahkaset nilkkurit jalkaan. Merkist en o ihan varma, kauppa oli nimeltään Cinderella ja voi olla et on joku niitten oma merkki eikä löytyny netist nyt suoraan linkkii ni voi olla et muistan kaupan nimenkin väärin.

Nää nilkkurit on mulle jotenkin.. ihastuin niihin ihan samassa kun näin ne ja kaveri lainas mulle rahat ku ei just sil hetkel ollu tilil (ihme..) ja käytin niit Hollannis aika paljon mut jotenki Suomes nämä(kin) jääny vähemmäl käytöl. Jos nyt ruututakin revanssin kans intoutuisin näitäkin enemmän käyttään.

Vyö on kans kirpparilta, sillai semisti niittivyö mut ei niin styrkkii pyramidii ku monasti näkee. 

Things and stuff that makes my day

Ihan alkuun alan vaan hehkuttamaan Junya Watanaben miesten mallistoo ens keväälle.. I'm in love.. kössin kaikki kuvat men.style.comist mikä ei vissiin yllätä ketään mut härregud miten kliffan näköstä meininkiä. Mulla nyt sanomattakin selvästi varmaan kaikil iski hinku ja tarve saada ruudullinen bleiseri tai blazer (sisso mikä sana mut silti parempi ku 'pikkutakki'..). 

Ja muhun vetoo ihan mieltsisti toi lätsä ku se tuntuu olevan kovin paljon niukemman kokonen ku yleensä nyt näkyny lätsii ja newsboyssien cappei.

Ja se mikä mulle on aina toiminu on kesäs käärityt lahkeet farkus ja rennon boho meininki.

Ja koska mua itteeni ihmetyttää miks olen niin nyt kesä fiiliksis ku vois syksyyki ammentaa ja kelailla mut nää nyt vaan osu silmiin ja teki vaikutuksen. Toisaalta nää on kans sellasii juttui et ei o mitenkään kovin sidoksis kesään ja kevääseen, hiukan villavampaa kangasta ja lahkeet alas rullattuna nää on just eikä melkeen passelit Turun syksysil kaduil.

Beige tai beessi on mulle aina ollu henk.koht aika epäväri. Se ei vaadi paljoa et saa sen kolisemaan mulla ja täs tuntuis olevan hiekkaa messissä ni se on jo heti kiva. Ihan sellanen.. kitinharmaanbeige (en osaa oikeen millään kuvailla sitä mikä mul lyö vastaan) on  paha. Hiukan ku mennään enemmän ruskeen sävyjen puolel on yleensä aina kotiinpäin. Eli en siis osais itteeni kuvitella näineen mut nätti ku fan. Ja vaaleenpunanen kompattuna hiekkaan on aina hyvä, sama ku tummanruskeeseen. Ja ruskee ja turkoosi. 

Ja mikä on kovin somaa kaikis näis on huivin nätti ja hillitty asettelu. Mullahan on aika fiksaatio huiveihin ja varsinkin silkkihuiveihin mut samaan aikaan mä olen katellu just tän kaltasii pienel kuviol varustettuu huivii kaupas, kovinkin klassist miesten huivii mut ne ei vaan toimi mulle. Mul pitää olla jotain potkuu, värii tai kokonaan mustaa tai lepardii tai jotain.

Watanabe on kans laittanu hiukan kolhompaa kenkää pojil ja voiko mennä vikaan? No ei voi kyl must.

Mulla on jostain syystä eniten fiiliksii värien suhteen syksysin. Kevät ja kesä menee siin et kliffaa ja voi olla valkosta ja muuta mut syksy on mulle aina ollu se aika kun jostain syyst alan kaipaamaan väriä, joskin syvii, tummii ja murrettui sävyi. Oon aina tyknny syksystä eniten melkeen vuodenajoista. Ja jotensakin poltetut oranssit ja burgundit ja jopa tummansininen (mikä yleensä mua häiritsee aika paljon) toimii. Ja sametti. Ja villa.. Ja nahka. Varsinkin ruskee nahka, hiukan kuluneena. 

Mulla on aika ok valikoima ruskeen eri sävyjä mun nahkatakeissa mut niis on hiukan se issue mist alempana kommenteis tuli kans hiuka ilmi et ne on oikeestaan kaikki kirppikseltä ja kaikis on hihat hippasen liian lyhyet ja se istuvuus muutenkin hiukan niin ja näin. Se harmittaa sinällään koska mun silmiin ruskee nahkatakki ja laukku olis täydellinen kaveri hiukan kuluneel sinisel farkul. Oh well, pitänee alkaa kiertään kuitenkin kirppareilla taasen jos vaikka kävis niin hyvin et sellanen just sopiva yksilö tulis vastaan jostain. Et hiukan rokkikukkoo tähän syksyyn. 

Ja speaking of rokkikukko sain mutsilta kaks Gallian kukkoo. Nää on ollu niin kuan ku muistan mein keittiössä. Ton pienemmän itseasias äiti on mul joskus vasiten ostanu ku iskä toi isomman jostain matkalta mun veljelle.

Nää ajottuu johonkin 70-80 vaihteeseen ja must nää on ihan sairaaan hienot. Mulla on uudet verhot keittiös ja niissä on musta pohja ja halusin mun ikkunalaudal jotain mustaa ja nättii, ku yrtit kuoli jo pois ja se oli tyhjä. Toisekseen nää kukot on aina ollu keittiössä kaikis kämpis mis ne on ollu (no kahdes siis..) ja siks ne kuuluu munkin kämpäs keittiöön. 

Ja tietty joku päivä siin kupees on musta dalahäst. Nää on kans must niin kovin nättei.

I've been shopping for 20 years and I still have nothing to wear

Mä olen aina tykänny tavarasta ihan mielettömästi. Ja ostamisesta. Siin on ollu jotain maagista jopa, siin hetkes kun tavara on virallisesti mun. Fiksumpi vois kuvitella et siin on kans shoppailulla hoidettu jotain henkistä häkkyrää, kompensoitu jonkun muun puuttumista mut koska mä en o fiksumpi en mee siihen sen enempää. Mulla i o koskaan tullu mieleenkuitenkaan esim. varastaa mitään keltään, se ei o oikee tapa. Sillon tavarat ei o oikeesti mun. Kun kaverit laitto tavaraa kirppikselle myyntiin kovin halpaan hintaan en sillonkaan ollu halukas ottamaan niitä muutamia farkkuja ja asusteita mitä kaverit tarjos mulle, vaan nekin mun piti ostaa ihan kassan kautta.  Mun suhde materiaan on sangen.. kaiken pitää olla konkreettisesti kosketeltavissa olevaa. Sama pätee kuviin, mitä mulla on netistä imuroituna tuhansia eri kansiois. Niistäkin suuren osan mun on ollu pakko tulostaa et ne olis oikeampia kuvia.

Nyt kun olen rahaton enkä voi ostaa oikeen mitään, huomaan et mulla on kaikinpuolin eri ote tavaraan ja materiaan. Koska mula ei o mitään ideologiaa taustalla täs ostamattomudessa (ostan samassa kun se on mahdollista ja tulee oikea tuote vastaan) mulla on suurin mielenkiinto itseni kohdal siinä et miten tää tauko shoppailusta vaikuttaa mun tulevaan (toivottavasti..) hiukan rahakkaampaan elämään. Mä en esim. tulosta nykyään mitään turhaan koska mustekin maksaa ja mulla ei o mahollisuutta ostaa uusia värikasetteja, eli säästän musteeni johonkin oikeesti tärkeeseen. 

Vaatteiden suhteen huomaan oikeesti sen mitä olen tavallaan tienny aina; mulla on vaatteita aika paljon ja oikeesti kivoja vaatteita. Osin olen lihonu ihan itse aiheutetuista syistä enkä oikeen mahdu kaikkiin vaatteisiin, osin kroppaan vaikuttaa parhaillaan lääke, mikä turvottaa ja hidastaa aineenvaihduntaa. Mulla on siis oma hylly kaapissa vaatteita mitkä on 'uusia' kunhan saan taas lääkkeet pois ja kroppani kuosiin. Koska mun on hankalaa, liki mahdotonta, heittää mitään pois mun on smaan aikaan turha haalia lisää kamaa ympärilleni kun toisest pääst ei kuitenkaan mitään poistu. 

Hollannissa meil oli kans samantyyppinen koe tai testi. Sovittiin luokan kans et kukaan ei osta mitään joulukuun alusta valmistumiseen saakka, eli runsas puol vuotta. Siinä oli sillon enemmänkin se ajatus taustalla, osan tehdessä mallistoa, et jos ite ei osta mitään, miten saa toisen ostamaan oman tuotteen, et millä sä markkinoit omaa mallistoas jos samaan aikaa olet ettei ostaminen kannata. Se meni koko luokan osalta ennemmin tai myöhemmin.. tai siis kaikki osti jossian välissä jotain.

Eniten mua itessäni nyt kiinnostaa se, et tuleek täs ostamattomuden aikan opittua joku uus tapa kuluttaa. Toki mä pidän ajatuksesta, et olis valtava vaatekaappi ja -varasto, mist vois aina tilanteen mukaan ammentaa uutta ja "uutta" päälle, antaen osan levätä ja odottaa vuoroaan. Mulla itse asiassa on jotain sinne päin. Mut koska olen jumittanu samoissa harmaissa farkuissa ja huppareissa jo niin kauan, niin musta tuntuu et tää tekee mulle ihan hyvää tämä periodi. Mä luultavasti löydän kaapeistani paljonkin sellasta, mitä en ees muistanu olevan. Ja sitten jossain välissä, kun on myös tehny näitä hurhan kokeellisia juttuja (ruutupaita..) voi ehkä osata paremmin otaa ja löytää kaupoista jotain uutta ja mahtavaa, mikä sopii moniin jo ennestään kaapissa oleviin vaatteisiin.

Esimerkiks Stella, kyläs ollessaan taannoin, komppas mua laittamaan mun mustan paljetti-sliparin ja "Chanelin"-huivin illan asuks ja se toimi ihan täydellisesti ja se oli ehkä ensimmäisii orastavii kertoi kun tajusin et mähän voisin oikeesti kans alkaa enemmän käyttää jo olemassa olevia vaatteita, jopa hiukan rohkeemmin. Et kiitos Stellalle siitä. Ja samaa settii olen käyttäny uudemmankin kerran sen jälkeen. 

Olik täs tajunnanvirras joku juju? 

Picking up the pieces of what I've had

Päätin jatkaa mun rohkeeta (?) linjaa tänään töihin. Mut meni lähtö sen verran löperiks et oli pakko ottaa paloina setti.

Joltain UFF:in euron päivilt mukaan tarttunu, hiukan topattu nahkaliivi on roikkunu vuosia jo eteises eikä o eksyny päälle ku muutaman kerran. Tänää oli se päivä ku sai revanssii ja itse asias siit tuli samassa mun uus lempivaate. Kun alle laitto NK:lta ostetun mustan samettisen (tai oikeemmin tuohan on plyysiä) Paul & friendsin takin mikä sekin ollu päällä arviolta 3 kertaa ni siitähän se ajatus sit lähti. Koska syksy on mun lempivuodenaikoi oli ihana taas laittaa kaulaan Amsterdamin Sprmrktista ostettu Mads Norgaardin villa-kashmirinen huivi, äärest klassist ruutukuosii ja siihen komppaamaan poikamaista olemusta Turun Hattu&Hansikkaan tweedlätsä.

Tää lätsä on itseasiassa mulle kaikista mieluisin, vaik on muutama muukin, hiukan vastaavan olonen hyllyl. Joku täs musta-valko-harmaas vaan kiehtoo. Tulee niin poikamaisen nuori olo, et Oliver Twistin kans Lontoon kaduil keppostelemas ja lehtii kauppaamas.

Tykkään liivin nahan kuluneisuudesta. Ei kuitenkaan liikaa ettei o turhan rönttönen tuntu. Iän myötä huomannu et ei enää samat risasuudet ja kuluneisuudet toimi ku nuorempana. Kloorivalkastut vaatteet on aika mennyttä mun kohdal (paitsi ne yhdet farku ku tykkään kovasti) ja sama vaatteen kuluneisuus. Ei saa olla liian risa tai reikänen. Silleen hienostuneen ja arvokkaan oloisesti et saa kuitenkin fiiliksen et on ennenkin kierretty tahkoa ja sen jälkeen viel muutakin. Tietty mulla on mun luottovyö taas päällä, minkä sitä ihminen itelleen voi. 

Kuvan pönöttävä maha on toivottavasti pian mennyttä elämää ja kun taiten laittaa vaatteet kerroksittain päälle ni saa luotuu illuusion hoikast varrest, et kaikki pönötys ja pullotus on vaan vaatteiden kerrostumaa sutkin varren päällä.

Mulla on joku veto ja tenho edelleen kerrospukeutumiseen ja tiettyihin siluetteihin mitkä kolissu jo vuosia ja edelleen. Palaan niihin kunhan otan aiheeks mun lempivaatteen, tädin mulle neuloman mustan villapaidan 1995 talvelta. Soli Cure-aikaa eli koolla oli merkitystä.

Ettei menis liian synkäks mun luottotossut. Valkoset (?) Converset. Risat ku fan mut näitten kohdalla voi joustaa mun yllä hehkuttamast periaatteest et hillityn kulunutta. Valkoses tossus saa näkyy koko elämän saasta.

Kaiken kaikkiaan ja huolimatta 33 ikävuoden kolkuttelusta kulman takana muhun vetoaa edelleen ja aina vedonnu sellanen tietty rock-henkisyys. Musta on aina musta, harmaa tulee hyvänä kakkosena. Mut sen rock-henkisyyden haluaisin jotenki saada kans päivitettyy A/W 09/10 kauteen sopivaks. Tykkään olla ihan raamikas ja roteva mut en silti halua sortuu siihen mua eniten ahdistavaan posseen (+/- 35 jampat tummansinisissä puvuissa ottamas bissee perjantaina töide jälkee ylämappi rennostu avattuna ja solmio löysättynä, maha paidan nappei kiristäen) tai vastaavasti olla se pateettinen keski-ikänen ku äheltää pillifarkun jalkaa ja notkuu nuorisobaarin tiskillä. Eli pitäs saada pidettyy oma keskenkasvunen persoona mukana aikustuessaan hillitysti ja asiallisesti. 

Korvakorut on mulle yks juttu kun huomaan et jääny melkeen kokonaan vaik mulla on niit hyvin paljon ja äärest nättei. Mun täytyy psyykkaa itteeni et onko se hitti tai huti kun ripustan korviini kamaa. Tai olisko simppeli, starssinen tupla-C asiallisempi ku Eiffelit ja salamat? Nää kysymykset on kans kovin sidoksissa aikaan, päivään ja fiilikseen.

Ja speaking of tyypit kun näyttää ikäistään nuoremmilt ni morjens Justus. Yli 12-vuotias paappa ja luultiin pennuks ku oltii iltalenkil. Jusu on mun ihan paras asuste nykyää. Jusun kans kaikki näyttää hyvält.

Andy Candy, Darling Dandy

(edit. mulla ei siis ole tarkotus millään muotoa dissata mitään sivustoa tai kenenkään mielipiteitä, ajatuksia tai näkemyksiä. tää oli vaan ajatuksia, jotka heräs lukiessani erinäisiä blogeja ja jatkumoa mua pitkään mietityttäneestä asiasta; dandyismistä, dandyistä ja siitä miten ne termit ja ilmiöt koetaan nykyaikana. mulla on omat, hollannissa varsinkin vahvistuneet ajatukset ja näkemykset mitkä ei aina ole sulassa sovussa yleisten näkemysten kanssa.)

 

Koska mulla on tänään töissä tylsästi harmaa neule, valkonen t-paita sen alta hiukan liputtaen, vaaleat, väljähköt levikset ja kulahtaneet, maalitahraiset Adidaksen Superstarit en jaksa alkaa siitä sen enempää kertomaan. 

Mut toisaalla, tarkemmin sanottuna sivustolla nimeltä Keikari on tullu vietettyy aikaa. Lähtökohtaisesti oikeen kiva ja kiinnostava blogi, klassist miesten pukeutumista ja tyyliä. Mitä arvostan kans suuresti, on alotus ettei kysees o muotiblogi ja korostettu muutamas kohtaa kysees olevan vaan kirjottajan mielipide asioista. Mä en ala sen enempää asiaa dissaamaan tai kiistämään, ei o tarvetta. (And I feel a "BUT" coming..)

Mutta.. Lueskelin blogia, kattelin tunnisteita ja lueskelin lisää. Samoin kuin sivusto dandyism.net mua häiritsee muutama seikka. Ihan alkuun termin 'dandy' käyttö niin viljalti ja toisaalta "Beau" Brummellin pohjaton kunnioitus ja jalustalle nostaminen. Miks? Koska (ja huom. mun tulkintaa) Brummellin myötä ikään kuin syntynyt dandyismi oli nimenomaan tapa olla kumartamatta ketään, olla nostamatta jalustalle muita, koska silloin olis tavalla tai toisella elänyt niiden normien mukaan mitä yhteiskunnas oli tarjota. Teollinen vallankumous oli vahvasti mukana, keskiluokka synty osin näistä syistä ja seurauksista, suuremmalla osalla ihmisiä oli yhtäkkiä mahdollisuus hankkia uusia vaatteita ja luuhata kaupungilla joutopäivää viettäen. Uusi teollisuus taas mahdollisti tavaroiden halvemmalla tuottamisen suuremmilla volyymeillä. Uudet työt toimistoissa ja virastoissa vaati (miehiltä) uuden pukeutumistavan. Eli kaiken kaikkiaan, uusia duuneja mihin tarvittiin uudentyyppisiä vaatteita joita sai nyt hankittua edullisemmin ja paremmin kun oli tilipussi. 

Mikä musta on huvittavaa on juurikin se, ettei muoti ollu mitenkään olennaista vaikka Brummellille, kuten ei rahakaan. Ne oli vaan tapoja ja mahdollisuuksia ilmaista itseään, erottautua "rahvaasta" ja toteuttaa omaa hedonistista elämäänsä mut ne ei ollu mitenkään tärkeitä. Oikeestaan esim. Brummellin elämän voi nähdä suurena rahan halveksuntana, kuten myös sen yhteiskunnan missä hän eli. Se miten dandyt pukeutu 1800-luvun alussa taas loi pohjan koko viktoriaanisen ajan miesten pukeutumiselle josta se kehitty edvardiaanisen ajan kautta likimain nykymuotoonsa. Vallankumous söi lapsensa. Musta on siis ironista et nykyajan käsitys ilmiöstä 'dandy' on niin jumittunut tiettyihin ihmisiin ja hahmoihin, tapoihin ja tyyleihin. Koska se ei o dandyismin varsinainen ydin. Toisaalta voi muistaa ja ajatella et sanat elää myös, dandyn merkitys on kans vesittyny, samoin kuin punk, aikojen saatossa. Siinä vaiheessa kun on mahdollista saada kaikille kaikkea ei voi olla enää mitään uniikkia tarjolla. Siks ei nykyaikana ihminen ole dandy vaan käyttämällä teetettyä pukua ja mittatilauspaitaa. Ei o olemassa listaa minkä eri kohdat, asenteet ja vaatekappaleet kasaan saatuaan voi olla tyytyväisenä ajatellen olevansa vihdoin aito dandy. Antti Nylén on loistava esimerkki miten dandyismin voi nähdä ja tulkita nykypäivänä.

Dandyism.net sivustolla on kuvia myös jostain häppeningistä. Kivoi kuvii, todella, hienoi asui ja vaatteita ja nättei vanhoi autoi.. mutta.. mun silmiin yhdessäkään kuvassa ei ole osunu linssin eteen dandy. Kyseessä on must enemmänkin eskapismi ei dandyismi. 

Täs päästään mun yhteen suuresti rakastamaani kirjaan "The New English Dandy" mist olen toises elämäs jaapannu kans vissiin aikoinaan. Aivan mahtava opus ja mikäli en muista aivan väärin just nyt niin suuri osa ei kokenu mitenkään mielekkääks kutsua itseään dandyksi. Must se, jos mikä, kertoo et kysees on ehta ja aito, hieno mies. Se on mulle suurin kysymys ja issue, kun musta aito dandy ei ikinä kutsu itse itseään dandyks. Miks luokitella itseään kun samaan aikaan haluaa elää luokittelujen ulkopuolella? Mulle kolisee myös tuo kirja siks et siinä on jaettu miehet viel alaluokkiin. Aivan mahtava opus ja siitä kans kuvia katsellessaan huomaa miten käsite 'dandy' oikeesti on täysin tulkinnasta kiinni. Ei omasta vaan muiden, sivullisten tulkinnoista. 

Ja sit, jos ja kun mult kysytään kuka sit on dandy nykyään ni morjens, onhan niitä ketkä täyttää ne dandyismin kriteerit mitkä olen päähäni listannu. Mut ei, en taida alkaa niit listaamaan tähänkään sen enempää vaikka se olis niin kovin helppoa.

Mut siin asias olen tiukasti samaa mieltä et nainen ei voi olla dandy (paitsi Marie Antoinette..) ihan vaan siitä syystä et.. ei vaan voi. Muoti, pukeutuminen ja ulkonäkö on niin tiukasti naisille "osoitettu" leiviskä täs maailmassa ettei se tapa millä dandy on aikoinaan käyttäny vaatteita demonstraationa  ja venyttämässä maskuliinisuutta ja miehisyyttä ei onnistu naisilta koska naisille vaatteiden käyttö, muodin seuraaminen ja tyyleillä kikkailu, ulkonäöll viestiminen, on jo niin ominaista tai siis koko ilmiö on niin 'naisellinen' ettei siinä ole samoja aseita ja mahiksia. Dandyismi oli nimenomaan miehisyyden rajojen rikkomista ja uusien luomista, yhteiskunnan normien ja luokkien rajojen venyttämistä. Samaan aikaan dandyismi ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Aikoinaan Hollannis olin kovasti sitä mieltä et dandyt oli aikansa punkkareita eikä se ajatus o mitenkään mun mielestä haalistunu. Punk tosin hoiti hommat toisin kotiin.  

Uuteen nousuun

Mul on hurjan kokeellinen (?) olo koko ajan. Ja kun kaverit sano et Tukholmassa on ruutupaita just nyt juttujen juttu ni tottakai mullaki on sit oltava ajassa mukana.Ostin tän, mun oikeestaan ainoan aj aekan ruutupaidan New Yorkista viime marraskuun ihan lopulla. Samana päivänä oikeestaan ku palattiin Suomeen. Paita makso 9,90 dollaria (en löydä dollarii mun näppikselt..). Mut ettei mee ihan levottomks ni laitoin tutut ja turvalliset H&M:n farkut ja mustan Turo Red Labelin liivin päälle. Liivi löyty Lahdest kans samast Sokoksen alest mist edellisen postauksen housut, -70% alennust ja hintaa jäi jotain 20+ euroa. Must ihan ok. Kaulassa on silkkinen musta huivi, mis kudottuna ruutukuosia. Sen ostin vanhast työpaikast ku lopultansakin tykkään silkkihuiveist aika paljon. Mun kengät on ostettu joskus Biancon alesta 29,90 hintaan ja sain ne ja toiset tillukkaat lahjaks tai oikeestaan palkaks kaverilta. Niis oli pohja hiukan haljennu mut kipasin ne Tori Suutarille mikä tarinan (ja omien kokemusten perusteella) on äärest hyvä, halpa ja nopea, kaikin puolin kompattava kokonaisuus. Mua vaan hiukan risoo ettei tällain terävä, kapee kenkä eniten parhaillaan hivele silmää. Niit on ollu jo jonkun aikaa ja tavallaan alkanu kaipaamaan hiukan jotain.. muuta muotoo. Anyway, täs asus olen tänään töissä, ja varmaan illalla kans kun lähden hummamaan kaupunkii. (Tai siis kaverin pihal lasihuoneesee. Mul on pienet piirit.) Mä jotensaki koen et tää setti tuo mun raamikkaaseen kroppaan yhen inan lisää miehekäst pöhinää, mut ettei menis liian machoiluks ni laitoin mun leijonanpään jälkee hienoimman vyön, turkoosin strasisoljen. Kimmeltää kauniisti ja on must muutenki kaikin puolin väkevä ilmestys. Löysin sen aikoinaa Ruuturouvasta Helsingist. Rouvat kehräs hunajaa ku kaks homoo vaappus sisää ja katteli glitterei.

Mun neulomiset edistyy ihan jees. Mun toinen puikko jäi Lahteen nyt viikko sit ja olen hiukan hukas ilman sitä. En ihan tarkkaan tiiä mite se on mahdollist unohtaa, se on kokoo 20 eli vois luulla et se pistää silmää mist tahansa luukust ja kolost, mut ei, sinne jäi. Mulla siis työn ala paita, musta reikänen (saak niil puikoil muuta..?) jumpperi talveks. Sanomattaki selvää ettei mul o mistään kaavoista mitään hajua, mut ideana olis et raglanhihal eli oon sillee silmämääräsesti kattonu koska alkaa kaventaa ja koska hihaa leventää. Mua tavallaan jännittää et mitä siit tulee. Lanka on sellast hiukan paksumpaa, jotai sekotetta. Se on joskus ollu jotain mut se joku on purettu ja lanka on isois keris ja osin pätkissä.

Mut tää juttu ku on päällä on must tavallaan ihan jees ja hauska. Huivi mis olen neulonu tai virkannu (ketjusilmukkaa) päät yhtee et ne on ninkun hihat. Lanka on jotain.. en tiiä mitä, mutsi oli löytäny Wiklundin poistolaareista ihan pilkkahintaan ja tietty hamstrannu. Sellast paksumpaa ja epätasasempaa, väri kans kirjava et tekee neulees sit harmaan ja mustan kirjavaa settii. Ja ku mul yleensä on enemmän mustaa ja harmaata ni täähän kivasti sitoo värit yhtee. Voisin jopa kuvitella käyttäväni joskus jossain jonkun mustan tai harmaan vaatteen kanssa.

Mä oon nyt vaan jumittanu toi jeesus-paita päällä kaikis kuvis. Mut siit tykkään. Oon painanu tota samaa naamaa noin 3564 paitaan ja kassiin enkä vieläkää oo kyllästyny. Paita, mihin tää nimenomanen jeesus on painettu, on kirppikselt löytyny äärest tiukka ja kapoenen mut viljalti venyvä miesten aluspaita. Jos olis tota musta-harmaata lankaa vielä ni siit sais kivasti setin ku neulois simppelin paidan mis oli shiukan antavampi pääntie. Et olis niinku poolopaita mut jättäis rakoo kauluksne ja paidan väliin. Tietty sen sit pitäs olla oikeestaan hihaton sen paidan. Et ei menis niin paljoo ees lankaa mut kun sitä ei o yhtää jälellä ni turha täs on sen enempää tuskailla asiaa, menny mikä menny.

Varmaa aika helppo huomata et mä keskimäärin tykkään neuleist, ja viel enemmän tykkään jos se on hiukan krouvimpaa jälkee.

Mist pääsenki kätevän aasinsillan kautta seuraavaan paitaan ku on kaapissa kanssa mut so far ei o tainnu olla koskaan päällä, ellen väärin muista.

Tää musta ja reikänen neulos on ihan ostettua tavaraa. Sain sen kaverilta ku se teki lopputyötään Taikin vaatepuolelle ja autoin ompelushommis. Sain ylijäämäpalan tätä ihan mielettömän messevää tavaraa itelleni. Pala oli sen kokonen et siit olis saanu tehtyy ihan peruspaidan, mut koska tykkään kuitenki et hiukan leikkii muodoil ni tein paidan käyttäen mun Hesan koulun opinnäytetyön kaavoi. Tein siis miehen ja naisen rokokooajan puvut ja miehen vaatteen muoto oli ihan mielettömän hieno, tai siis sen puvun takin. Eli otin sen takin hihoista kaavan ja et pysyis ajan fiilis enemmän siirsin sivu- ja olkasaumoja taaksepäin. Takakappaleet tein kokonaan tummanharmaasta trikoosta kun ei tuo reikänen tosiaan riittäny. Hihoihin menee aika paljon kun ovat käyrät ja hankalan muotoset. Pieni detalji paidas on se et kaiken lisäks vahingos ompelin hihat väärinpäin, eli oikea hiha vasemmal ja toisin päin. Ammattilainen on ammattilainen. Mut itseasiassa se jopa toimii paremmin ku paita on päällä. Se antaa lisää kierrettä ja .. "outoutta" kokonaisuuteen. Eli onni onnettomuudessa eniveis.

Takaa sen huomaa tietty ettei o ihan kohdillaan takahiha ja takakappale. Mut jos en nyt väärin muista ni ne ei muutenkaan ollu ihan kohdistettavissa ne kappaleet.

Mulla on enemmänkin, huomaan, ajatusta käydä läpi mun vaatteita ja koittaa ottaa niitä hyötykäyttöön kun ei o varaa ostaa uusia. Toisaalta kun ne uusien ostamiset menee niin helposti siihen et ostan uuden harmaan collegen ja mustan hupparin. Eilen Zarassa sanoin jyrkän EI:n sinivalkoselle raidalliselle poololle. Olis ollu kovin nätti punasen Cousteau-pipan kanssa ja sinisel vakosamettihousul mut ollaan rehellisii, niit raidallisii pooloi ja muita on jo aika riittämiin mun kaapeissa. Eli olen järkevä ja aikuinen. Se ei nyt maksanu kun 19,90 mut senkin rahan voi laittaa vaikka kenkien suutarikuluihin.

Olen jotenkin nyt innoissani ajatuksesta et enemmän korjaa vanhaa ja fiksaa ja uusiokäyttää kun ostais uutta. Tää on aina ollu tietty mulla mielessä mut nyt totaalisen rahattomuuden (mikä tulee olemaan jatkuva olotila vielä muutaman tovin eteenpäin) kohdatessa on ollu vaan pakko ryhdistäytyä senkin asian suhteen. Ei mulla ole mitenkään vallankumouksellisen valaistunu olo, ihmiset on kautta aikain osannu roudaa kenkänsä suutarille kun ne hajoaa, tai korjata revenneen housun. Tää on nyt mun jatkumo tai oma versio siitä testistä kun Hollannin koulussa tehtiin ettei olis saanu ostaa mitään liki vuoteen. Nyt kun mulla on pakko olla ostamatta ni voisin kuvitella et mulla hiukan alkaa avartumaan oma maailma ja vaatekaappi. Jos vaikka sais rykästyä itseään viel sen verran et alkais oikeesti vaikka tekeen ite itellen joskus jotain. Koska siitä mä tavallaan aina haaveilen, et olis ikäänkuin omavarainen, ainakin osittain, vaatteiden suhteen. Ja toisaalta mua hiukan kiinnostaa myös omal kohdalla se miten suhtaudun kauppoihin. Kun ei o varaa oikeen mihinkään mut silti haluais uutta ni just se et laittaak sen 20 € pooloon millasii on jo olemas tai olisko jopa fiksu ja ostais joskus jotain tyyriimpää, jotain mitä ei olis ja jota jopa tarvitsis?

(Ja ite tekemisestä puheenollen Lahja Haapasen "Pojan housun kaava", jonka aamulla suurensin 1,5:1 kokoon ja tein lakanasta, näyttää ihan tautisen hyvältä. Laitan siitä enemmän infoa kunhan mun proto on jotain muuta kun lakanaa. Ja kunhan se lopullinen idea alkaa kypsymään. Mä en usko et niille housuille tulee muotoon muutoksi, ainoastaan taskua ym. yksityiskohtaa ja sepaluksen mietintä. Anyway, ne on lyhyet lahkeesta ja korkeat vyötäröstä, ne on hienot malliltaan. Aika huvittavaa myös se, et Lahja Haapanen on saanu mut niin kovininnostumaan vaatteista ja ompelusta ym. taas.)

Hold your horses

Mulla on aina välil kova tarve koittaa jotain uutta, sillee itel uutta. Vaik mulla on se suuri ihastus klassiseen miesten vaatetukseen (täysin ohi kaiken mut pakko tarttuu ku tuli mielee mut miten hieno sana on vaatehtimo, miesten vaatehtimo) niin silti kuljen aina farkuissa, and i mean AINA farkuissa. Tykkän kovin kans farkkutakeist mut samaan aikaan ei oikeen o mulle luontevaa laittaa farkkutakkii farkkujen kaa päälle. Siks olin aamul retee ja koitin Lahdest Sokoksen alennuksesta viime syksynä löytyneitä Turo Red Labelin suoria housuja mun farkkutakin kanssa. Se mikä mua monissa suorissa housuissa häiritsee on juurikin et usein taskut on sellaset viistot lirpukkeet mitkä aukee ja leventää äsärii ihan valtavasti. Kun siihen yhdistää sellasen lievän turvotuksen ni lopputulos ei o nätti. Anyway, olin sanomassa.. Turun Hattu ja Hansikas on hatun takan, Donegal Tweed sanoo lappu sisäpuolella, ja punainen kashmir-huivi taas lahja edellises työpaikas, Wolford sanoo merkki kulmas brodeerattuna. Must simpsakka kokonaisuus ja voisin jopa kuvitella et uskaltautuisin ihan ulos asti näis releissä. Mut en ihan vielä, syksymmäl. Housun malli on kaponen mut ihan niin liki ei tarvi villasekotteen hyväillä mua eli muutama kilo pois ja uus yritys.

 
Mun suuri rakkaus huiveihin on ikuinen projekti. Tää lieväti hipahtava (anteeks Stella..) löyty Stokkan alesta neljällä eurolla muutama viikko sitten. Mä tykkään mut samaan aikaan käyn pientä tukusteluu päässäni et minkä sorttisen vaatteen kans sit ylle. Jotenki haluisin nähdä ruskeen nahan kanssa mut mun kaikki ruskeet nahkatakit on jotenkin elämänsä eläneet ja toisaalta ei olis varaa hankkii uutta, tai ees haluu ku jos oon ihan rehellinen ni mun pääl ei ruskeeta nahkaa hirveen usein tulis nähtyy varmaan kuitenkaan. Mene ja tiedä, mut nyt mulla on tiukka tinki päällä et laitan tuon harmaa housu-farkkutakki kombinaation joskus päälle ku lähden ulos.

Ja se mitä länkytin tovi sitten mustasta puvusta niin kaivoin esiin mun mustan puvun. Se on ostettu Amsterdamista, puoleen hintaan suuresta outlet-myymälästä joulukuussa 2003 ku olin vaihdossa Hollannissa. Viimeinen päivä, koneen lähtöön tovi aikaa, krapula edellisen illan läksiäisistä ja hysteerinen olo Visa taskussa. Merkki on Gaultier ja vaikka teoreettisesti tykkään siitä ni mua ihan hioppasen haittaa muutama seikka siinä.

Bonusta on et se on ihanan kevyttä ja hienoa villaa. Tykkään puvun housuista kun ovat hieman leveämmät, ettei ihan pillit, mut silti kapealinjaiset (tää oli varmaan niin pistämätön kuvaus et kaikki heti juones mukana et miten lahje menee). Siis kangas on niin kauniisti laskeutuvaa ettei ne oo lievästä leveydestään huolimatta mitenkään leveät ne lahkeet.

Vuori on musta-valkoraidallinen ja sanomattakin selvää et pienet yksityiskohdat tekee puvusta.. well, puvun. Hihojen napit aukeaa eli ei o vaan ommeltu näön vuoks nappeja halkion kupeeseen, sivuhalkiot takana ja pieni niskalenkki ulkopuolella. Housut tulee ihan oikeesti ylös, mikä on uutta ja ihmeellistä mulle kenen farkut on vuosia roikkunu säädyllisyyden vesirajalla. Täl hetkel puku istuu oikein kivasti ja on kuitenkin niin nätisti tehty et se päällä on ihan varma olo ja tunne, et on tilanteen tasalla.

Kengät tähän on hiukan probleema. En tykkää yhtään et jos leveempi lahje ni kapeempi kengänkärki, pitäs olla pyöreempi. Mut samaan aikaan mun jalkaan ei vaan sovi sellanen "perus" pukukenkä, liian tillukas. Maiharit olis kivat mut mut.. tarviik mun tätä ajatust enää jatkaa?

Miinuksena täs puvus on neljä nappia. Mulla ei o tietoo milt ajalta tää puku on peräsin, et mennäänk siin kaupassa kuinka sesonkien mukaan tai onk vaan randomilla otteella vanhaa mallistoa eri merkeiltä. Mut 4 nappia on must hiukan liian suljettu ajatus puvun takin kohdal.

Toinen issue mulle on tää nappilista. Se on tällanen kulmikas. En tiiä miten pitäs ajatella.

Tylsyys

Mulla on tietty fiksaatio yksinkertaseen ja simppeliin tyyliin ja sen mukaan oon tietty haalinu kaikkii vaattei. Mut samaan aikaa must mul on ihan sairaan tylsii vaattei. Tänää päädyin laittaa päälle ite tehtyä, alle ja päälle. Alla on valkonen hihaton t-paita mis jeesus-printti, päällä raglan-hihanen paita. Tykkään tosta matskusta aika paljon, se on sellanen semisti läpikuultava, metallii mukana et siin hiukan kiiltoa ja neulokses on hentoa raitaa mitkä elementit ei tiettykää näy kuvassa. 

Tää on hiukan kriisin paikka. Samaan aikaan haluisin olla äärest avantgardee ja tyylikäs ja hahmottaa maailmaa outojen muotojen avul mut sit taas meen kauppaan/teen ite ja lopputulos on aina sama, tylsä ja simppeli juttu. Jalas mul on mun turvalliset Martensit, vanhat ku fan ja toises pohja halki mut ne luo mulle turvallisuuden tunteen et kaikki lopulta ihan jees ja sit siihen päälle San Franciscosta ostetut Levi's farkut. Farkuist en osaa oikee luopuu. Ne menee aina ja asuun ku asuun.

Takiks ajattelin tätä kirppikselt joskus löytynyttä.. öö tuulitakkia..? Sellain hiukan kahiseva pinta, tuntuu pitävä pienen tihkun. Joo, tykkään tästä mut sama ku ne lasit ja pipa eilen ni en o oikee koskaa osannu laittaa päälle ja must ihan ok toimii täs mut siltikään en o ihan varma onk tää mun takki. Täst tulee vahvasti fiilis sellasesta tietynsorttisesta, semi-tiedostavasta jannusta kuka mä en ole (mä en o ees semisti tiedostava..). Mut ajattelin testaa tänään kuitenkin ku pitää käydä kaupungik asioil ja kaikkee et olisko tää mulle mahdollinen takki kuitenkin. Onhan se musta et siin mieles sen vois kuvitella kelpaavan mulle. 

Se mikä on huvittavaa ja samaan aikaan jopa hiukan ärsyttävää on et kuitenkin olis ite ihan osaava tekemän ja laittamaan mut silti hyvin harvakseltaan tulee tehtyy mitään ja senkin hetken ku saa tehtyy itelee jotai ni ei jaksa ihan samal taval keskittyy esim. muotoon ja malliin.

(Olen kans tullu siihen tulokseen et mul on osa vaatteist edelleen jossain. Muutamii juttui tullu mieleen ku en o nähny sit hollantiin lähdön ja vahva epäilys et ne on jossain mein mökin vintillä olemas.)

Kun tällanen aina vetoo muhun. Tää on yks proto Lahja Haapasen kaavakirjasta otetuist kaavoist. Alunperin "pikkulapsen paita" nimel kulkenu kaava, muodoltaan erikoinen (siis se kaava on neliö) ja pienel muokkauksel (selkäkappale meni osittain uusiks) ja huomattavalla suurennuksella (2:1) tein itel sopivan kokosen kaavan. Tai siis itel/aikuselle. Tää on jotain vanhaa, aika tekokuitusta tyykiä ku olen joskus ostanu kuutisen metriä, nätisti laskeutuvaa neulosta. Jotenkin tää muoto mua viehättää ihan mielettömästi. Tää olis mun omana vaatteena just se mitä haen; simppeli mut silti muodoltaan ei niinkään. Mähän en keskimäärin tykkää printeistä tai teksteistä vaatteissa, kuvien pitäs olla aika selkeitä ja isoja (kuten tuo jeesus ylempänä) ja siks mulla kolisee enemmän muoto ja kans materiaali et miten sama muoto muuttuu eri matskuilla. Ja koska olen niin kovin mustan ystävä mulla on ajatus testaa tää vaate myös mustana. Tässä vaatteessa on ihan häivähdys sitä tiettyä japanilaista avantgardea mist kans kovin tykkään. Vaikkei nyt ihan suoraan voi sanoa kuka ja mis mut etäisesti tulee mieleen Yohji Yamamoton (muistaakseni..) kaavat ku oli SHOWstudion sivuil ladattavissa muutama vuos sitten. 

Täs versiossa on poolokaulus koska halusin testaa toimiiko se, varsinki jos hiukan laajentais sitäkin et laskeutuuk se miten mut en o vakuuttunu siitä eli se jäänee tähän versioon. Myös kuvassa näkyvät manboobsit toivottavasti katoaa syksyn mittaan ku olen alkanu hiukan kropan remontointia myös.

Eli tavoite; marraskuussa mustana ja viimeistellyin kaavoin tehtynä mulla on oma kappale ilman tissejä, simppeli mutta kiinnostava vaate. (Miks marraskuussa? koska siihen mennes ajattelin olla tiukemmas kuosis.)

Toisaalta tällä koolla täst kaavast sais kans naisille aika helposti mekon/tunikan, jos hiukan helmaa viel pidentäis.