Sekalaisesti Lady Gaga, Burt, Galliano ja omii vanhoi vaattei

Välil saa inspist ja fiilist tavallaan hiukan yllättävistäkin suunnista. PerezHilton kuuluu mun päivittäisiin saitteihin aina aamusin (ja joskus, just in case, iltasin) ja muutama päivä sit siel oli Burt Reynolds kuvas. Ja mun täytyy sanoo et näinkin simppeli juttu kun punanen kravatti muutoin mustas setis näyttää ihan pohjattoman hyvältä. Burt on muutenkin jokseenkin niit vanhempia herasmiehiä kun on mun makuun karismaattisia tai komeita tai mitä vaan, kuitenkin vois sanoo et vetävän näkösiä. Mihin hiukan kiinnitin huomioo on Burtin kavot, tai paremminkin kulmat. Sen verran ahkeraan olen luuhannu eri plastiikkakirurgiaa käsittelevil sivustoil et melkeen vois sanoo et mulla on joku käsitys mitä Burtin kasvoille on tehty, mut en me siihen sen enempää. 

Mut se mihin meen seuraavana on Lady Gaga. Mä en o vältsyy innoissaan Lady Gagan musiikista, paitsi kappaleest "Paparazzi" mis video tekee kans niin paljon (must hienoin video aikoihin, niin loistava ja kaunis) mut oon sitäkin enemmän innoissaan Lady Gagan tyylistä ja koko olemuksesta. Jotensakin puhdasta performanssia koko daami.

Varsin hupaisa oli otsikko ja juttu Mtv:n sivuilla muutama päivä taaksepäin. "Nyt menee liian pitkälle". Says who? Mä en tiiä ärsyttääk mua tällanen tapa tai onk se must vaan huvittavaa. Ehkä molempii. On jotenkin jopa liikuttavaa et joku kokee Lady Gagan menneen liian pitkälle vaatteillaan, ylittäneen sen rajan minkä yli esiintyvä taiteilija ei sais mennä. Jos haluais, vois alkaa funssaamaan (taas kerran..) sitä mikä on hyväksyttävää pop-tähdillä ja toisaalta rock-tähdillä, miten imago ja sen ylläpitäminen on poppareilla jotenkin nolompaa ku rokkareilla ja miten helposti sivuutetaan rokkareilla olevan aivan yhtä paljon imagoa ja roolileikkiä mukana pelissä.

Lady Gaga. Mua harmittaa etten ollu kesällä keikalla Helsingissä, samoin ku mua juilii ihan älyttömästi Grace Jones. Madonnan näin läheltä ja se oli mahtavaa, mut jos olisin tienny totaalisen rahattomuuden iskevän olisin mielihyvin skipannu Ruisrockin ja laittanu rahani Jonesin keikkaan, vaikka. Britney mua ei jääny harmittaan oikeestaan yhtään. Mua ei valitettavasti Britney pöyhäse oikeen mitenkään.

Eihän tää sulkakauluri ja oopperan kummitus nyt voi jättää ketään kylmäks, oikeesti. 

Plus kaulukses olevat helmi- ja ties mitkä kaikki kirjailut on ihan mielipuolisen kauniit. (Saattaa olla et Lahja Haapanen saa jotain vaikutteita tästä.. sa nähdä.) Mul tulee etäisesti mieleen Diorin muutaman vuoden takanen haute couture (1997, kevät/kesä, piti oikeen tarkistaa..) näytös, mis oli paljon saatu inspiraatiota masai-heimon (?) perinteisistä helmikirjailluist vaatteist. Se oli/on edelleen must vaan kovin kaunis kokoelma. Mun täytyy myöntää et tykkään kovin Gallianost Diorin puikois, kun taas Gallianon omat miestenvaatteet ei aina kolahda mulle ihan täysin. Suuri poikkeus oli/on talven 2005 mallisto (okei nyt mun täytyy heti peruu mun puheita, on aika monet Gallianon mallistoist kyl kolahtanu mul..).

 

Ja kun nyt eksyin aiheest hiukan ni voidaan ottaa seuraavaa aasinsiltaa käyttöön ja palata Annan muutaman päivän takaseen juttuun sammareista. 

Se sattu olemaan sama päivä kun mä pitkästä aikaa laitoin päälleni vakosamettiset housut. Ne on siniset, vasiten kulutuspestyt ja siniset. Malli on hivenen bootcut, mikä mun mielest mallaa mun kropal parhaiten ja merkki on Levi's.

Ja koska mulla oli hurjan retee olo ni päätin laittaa päälle samal iskul muitakin vaatteita mitä en o aikoihin käyttäny. Poolon oon tehny ite jostain hyvin tekokuitusesta neuloksesta ku löyty kirpparilta joskus. Ihan mukava pait muuten mut hiostaa ku fan, tietty. Oon jo jonkun aikaa haaveillu et syksyyn ja talveen pitäs olla ruudullinen takki ja sellanen on löytyny Stokkalta syksyllä 2001. Merkki on Matinique mitä ei vissiin enä oo olemas ja takki on kärsiny vuosien saatossa hiukan mikä saattaa kertoo jotain sen laadusta. Päässä yks mun tweed-lätsistä, Turun Hattu & Hansikas tänkin mulle diilannu.. Itse asias kun nyt katon kuvaa ni toi takki ei o yhtään pässimpi, eli se saanee muutaman käyttökerran tänä syksynä vaik olen melkee ollu heivaamas sitä kirppiksel monta kertaa.

Ja kun ruskee ja sininen on mun makuun match made in heaven laitoin Utrechtista ostetut nahkaset nilkkurit jalkaan. Merkist en o ihan varma, kauppa oli nimeltään Cinderella ja voi olla et on joku niitten oma merkki eikä löytyny netist nyt suoraan linkkii ni voi olla et muistan kaupan nimenkin väärin.

Nää nilkkurit on mulle jotenkin.. ihastuin niihin ihan samassa kun näin ne ja kaveri lainas mulle rahat ku ei just sil hetkel ollu tilil (ihme..) ja käytin niit Hollannis aika paljon mut jotenki Suomes nämä(kin) jääny vähemmäl käytöl. Jos nyt ruututakin revanssin kans intoutuisin näitäkin enemmän käyttään.

Vyö on kans kirpparilta, sillai semisti niittivyö mut ei niin styrkkii pyramidii ku monasti näkee. 

I've been shopping for 20 years and I still have nothing to wear

Mä olen aina tykänny tavarasta ihan mielettömästi. Ja ostamisesta. Siin on ollu jotain maagista jopa, siin hetkes kun tavara on virallisesti mun. Fiksumpi vois kuvitella et siin on kans shoppailulla hoidettu jotain henkistä häkkyrää, kompensoitu jonkun muun puuttumista mut koska mä en o fiksumpi en mee siihen sen enempää. Mulla i o koskaan tullu mieleenkuitenkaan esim. varastaa mitään keltään, se ei o oikee tapa. Sillon tavarat ei o oikeesti mun. Kun kaverit laitto tavaraa kirppikselle myyntiin kovin halpaan hintaan en sillonkaan ollu halukas ottamaan niitä muutamia farkkuja ja asusteita mitä kaverit tarjos mulle, vaan nekin mun piti ostaa ihan kassan kautta.  Mun suhde materiaan on sangen.. kaiken pitää olla konkreettisesti kosketeltavissa olevaa. Sama pätee kuviin, mitä mulla on netistä imuroituna tuhansia eri kansiois. Niistäkin suuren osan mun on ollu pakko tulostaa et ne olis oikeampia kuvia.

Nyt kun olen rahaton enkä voi ostaa oikeen mitään, huomaan et mulla on kaikinpuolin eri ote tavaraan ja materiaan. Koska mula ei o mitään ideologiaa taustalla täs ostamattomudessa (ostan samassa kun se on mahdollista ja tulee oikea tuote vastaan) mulla on suurin mielenkiinto itseni kohdal siinä et miten tää tauko shoppailusta vaikuttaa mun tulevaan (toivottavasti..) hiukan rahakkaampaan elämään. Mä en esim. tulosta nykyään mitään turhaan koska mustekin maksaa ja mulla ei o mahollisuutta ostaa uusia värikasetteja, eli säästän musteeni johonkin oikeesti tärkeeseen. 

Vaatteiden suhteen huomaan oikeesti sen mitä olen tavallaan tienny aina; mulla on vaatteita aika paljon ja oikeesti kivoja vaatteita. Osin olen lihonu ihan itse aiheutetuista syistä enkä oikeen mahdu kaikkiin vaatteisiin, osin kroppaan vaikuttaa parhaillaan lääke, mikä turvottaa ja hidastaa aineenvaihduntaa. Mulla on siis oma hylly kaapissa vaatteita mitkä on 'uusia' kunhan saan taas lääkkeet pois ja kroppani kuosiin. Koska mun on hankalaa, liki mahdotonta, heittää mitään pois mun on smaan aikaan turha haalia lisää kamaa ympärilleni kun toisest pääst ei kuitenkaan mitään poistu. 

Hollannissa meil oli kans samantyyppinen koe tai testi. Sovittiin luokan kans et kukaan ei osta mitään joulukuun alusta valmistumiseen saakka, eli runsas puol vuotta. Siinä oli sillon enemmänkin se ajatus taustalla, osan tehdessä mallistoa, et jos ite ei osta mitään, miten saa toisen ostamaan oman tuotteen, et millä sä markkinoit omaa mallistoas jos samaan aikaa olet ettei ostaminen kannata. Se meni koko luokan osalta ennemmin tai myöhemmin.. tai siis kaikki osti jossian välissä jotain.

Eniten mua itessäni nyt kiinnostaa se, et tuleek täs ostamattomuden aikan opittua joku uus tapa kuluttaa. Toki mä pidän ajatuksesta, et olis valtava vaatekaappi ja -varasto, mist vois aina tilanteen mukaan ammentaa uutta ja "uutta" päälle, antaen osan levätä ja odottaa vuoroaan. Mulla itse asiassa on jotain sinne päin. Mut koska olen jumittanu samoissa harmaissa farkuissa ja huppareissa jo niin kauan, niin musta tuntuu et tää tekee mulle ihan hyvää tämä periodi. Mä luultavasti löydän kaapeistani paljonkin sellasta, mitä en ees muistanu olevan. Ja sitten jossain välissä, kun on myös tehny näitä hurhan kokeellisia juttuja (ruutupaita..) voi ehkä osata paremmin otaa ja löytää kaupoista jotain uutta ja mahtavaa, mikä sopii moniin jo ennestään kaapissa oleviin vaatteisiin.

Esimerkiks Stella, kyläs ollessaan taannoin, komppas mua laittamaan mun mustan paljetti-sliparin ja "Chanelin"-huivin illan asuks ja se toimi ihan täydellisesti ja se oli ehkä ensimmäisii orastavii kertoi kun tajusin et mähän voisin oikeesti kans alkaa enemmän käyttää jo olemassa olevia vaatteita, jopa hiukan rohkeemmin. Et kiitos Stellalle siitä. Ja samaa settii olen käyttäny uudemmankin kerran sen jälkeen. 

Olik täs tajunnanvirras joku juju? 

Andy Candy, Darling Dandy

(edit. mulla ei siis ole tarkotus millään muotoa dissata mitään sivustoa tai kenenkään mielipiteitä, ajatuksia tai näkemyksiä. tää oli vaan ajatuksia, jotka heräs lukiessani erinäisiä blogeja ja jatkumoa mua pitkään mietityttäneestä asiasta; dandyismistä, dandyistä ja siitä miten ne termit ja ilmiöt koetaan nykyaikana. mulla on omat, hollannissa varsinkin vahvistuneet ajatukset ja näkemykset mitkä ei aina ole sulassa sovussa yleisten näkemysten kanssa.)

 

Koska mulla on tänään töissä tylsästi harmaa neule, valkonen t-paita sen alta hiukan liputtaen, vaaleat, väljähköt levikset ja kulahtaneet, maalitahraiset Adidaksen Superstarit en jaksa alkaa siitä sen enempää kertomaan. 

Mut toisaalla, tarkemmin sanottuna sivustolla nimeltä Keikari on tullu vietettyy aikaa. Lähtökohtaisesti oikeen kiva ja kiinnostava blogi, klassist miesten pukeutumista ja tyyliä. Mitä arvostan kans suuresti, on alotus ettei kysees o muotiblogi ja korostettu muutamas kohtaa kysees olevan vaan kirjottajan mielipide asioista. Mä en ala sen enempää asiaa dissaamaan tai kiistämään, ei o tarvetta. (And I feel a "BUT" coming..)

Mutta.. Lueskelin blogia, kattelin tunnisteita ja lueskelin lisää. Samoin kuin sivusto dandyism.net mua häiritsee muutama seikka. Ihan alkuun termin 'dandy' käyttö niin viljalti ja toisaalta "Beau" Brummellin pohjaton kunnioitus ja jalustalle nostaminen. Miks? Koska (ja huom. mun tulkintaa) Brummellin myötä ikään kuin syntynyt dandyismi oli nimenomaan tapa olla kumartamatta ketään, olla nostamatta jalustalle muita, koska silloin olis tavalla tai toisella elänyt niiden normien mukaan mitä yhteiskunnas oli tarjota. Teollinen vallankumous oli vahvasti mukana, keskiluokka synty osin näistä syistä ja seurauksista, suuremmalla osalla ihmisiä oli yhtäkkiä mahdollisuus hankkia uusia vaatteita ja luuhata kaupungilla joutopäivää viettäen. Uusi teollisuus taas mahdollisti tavaroiden halvemmalla tuottamisen suuremmilla volyymeillä. Uudet työt toimistoissa ja virastoissa vaati (miehiltä) uuden pukeutumistavan. Eli kaiken kaikkiaan, uusia duuneja mihin tarvittiin uudentyyppisiä vaatteita joita sai nyt hankittua edullisemmin ja paremmin kun oli tilipussi. 

Mikä musta on huvittavaa on juurikin se, ettei muoti ollu mitenkään olennaista vaikka Brummellille, kuten ei rahakaan. Ne oli vaan tapoja ja mahdollisuuksia ilmaista itseään, erottautua "rahvaasta" ja toteuttaa omaa hedonistista elämäänsä mut ne ei ollu mitenkään tärkeitä. Oikeestaan esim. Brummellin elämän voi nähdä suurena rahan halveksuntana, kuten myös sen yhteiskunnan missä hän eli. Se miten dandyt pukeutu 1800-luvun alussa taas loi pohjan koko viktoriaanisen ajan miesten pukeutumiselle josta se kehitty edvardiaanisen ajan kautta likimain nykymuotoonsa. Vallankumous söi lapsensa. Musta on siis ironista et nykyajan käsitys ilmiöstä 'dandy' on niin jumittunut tiettyihin ihmisiin ja hahmoihin, tapoihin ja tyyleihin. Koska se ei o dandyismin varsinainen ydin. Toisaalta voi muistaa ja ajatella et sanat elää myös, dandyn merkitys on kans vesittyny, samoin kuin punk, aikojen saatossa. Siinä vaiheessa kun on mahdollista saada kaikille kaikkea ei voi olla enää mitään uniikkia tarjolla. Siks ei nykyaikana ihminen ole dandy vaan käyttämällä teetettyä pukua ja mittatilauspaitaa. Ei o olemassa listaa minkä eri kohdat, asenteet ja vaatekappaleet kasaan saatuaan voi olla tyytyväisenä ajatellen olevansa vihdoin aito dandy. Antti Nylén on loistava esimerkki miten dandyismin voi nähdä ja tulkita nykypäivänä.

Dandyism.net sivustolla on kuvia myös jostain häppeningistä. Kivoi kuvii, todella, hienoi asui ja vaatteita ja nättei vanhoi autoi.. mutta.. mun silmiin yhdessäkään kuvassa ei ole osunu linssin eteen dandy. Kyseessä on must enemmänkin eskapismi ei dandyismi. 

Täs päästään mun yhteen suuresti rakastamaani kirjaan "The New English Dandy" mist olen toises elämäs jaapannu kans vissiin aikoinaan. Aivan mahtava opus ja mikäli en muista aivan väärin just nyt niin suuri osa ei kokenu mitenkään mielekkääks kutsua itseään dandyksi. Must se, jos mikä, kertoo et kysees on ehta ja aito, hieno mies. Se on mulle suurin kysymys ja issue, kun musta aito dandy ei ikinä kutsu itse itseään dandyks. Miks luokitella itseään kun samaan aikaan haluaa elää luokittelujen ulkopuolella? Mulle kolisee myös tuo kirja siks et siinä on jaettu miehet viel alaluokkiin. Aivan mahtava opus ja siitä kans kuvia katsellessaan huomaa miten käsite 'dandy' oikeesti on täysin tulkinnasta kiinni. Ei omasta vaan muiden, sivullisten tulkinnoista. 

Ja sit, jos ja kun mult kysytään kuka sit on dandy nykyään ni morjens, onhan niitä ketkä täyttää ne dandyismin kriteerit mitkä olen päähäni listannu. Mut ei, en taida alkaa niit listaamaan tähänkään sen enempää vaikka se olis niin kovin helppoa.

Mut siin asias olen tiukasti samaa mieltä et nainen ei voi olla dandy (paitsi Marie Antoinette..) ihan vaan siitä syystä et.. ei vaan voi. Muoti, pukeutuminen ja ulkonäkö on niin tiukasti naisille "osoitettu" leiviskä täs maailmassa ettei se tapa millä dandy on aikoinaan käyttäny vaatteita demonstraationa  ja venyttämässä maskuliinisuutta ja miehisyyttä ei onnistu naisilta koska naisille vaatteiden käyttö, muodin seuraaminen ja tyyleillä kikkailu, ulkonäöll viestiminen, on jo niin ominaista tai siis koko ilmiö on niin 'naisellinen' ettei siinä ole samoja aseita ja mahiksia. Dandyismi oli nimenomaan miehisyyden rajojen rikkomista ja uusien luomista, yhteiskunnan normien ja luokkien rajojen venyttämistä. Samaan aikaan dandyismi ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Aikoinaan Hollannis olin kovasti sitä mieltä et dandyt oli aikansa punkkareita eikä se ajatus o mitenkään mun mielestä haalistunu. Punk tosin hoiti hommat toisin kotiin.