Andy Candy, Darling Dandy

(edit. mulla ei siis ole tarkotus millään muotoa dissata mitään sivustoa tai kenenkään mielipiteitä, ajatuksia tai näkemyksiä. tää oli vaan ajatuksia, jotka heräs lukiessani erinäisiä blogeja ja jatkumoa mua pitkään mietityttäneestä asiasta; dandyismistä, dandyistä ja siitä miten ne termit ja ilmiöt koetaan nykyaikana. mulla on omat, hollannissa varsinkin vahvistuneet ajatukset ja näkemykset mitkä ei aina ole sulassa sovussa yleisten näkemysten kanssa.)

 

Koska mulla on tänään töissä tylsästi harmaa neule, valkonen t-paita sen alta hiukan liputtaen, vaaleat, väljähköt levikset ja kulahtaneet, maalitahraiset Adidaksen Superstarit en jaksa alkaa siitä sen enempää kertomaan. 

Mut toisaalla, tarkemmin sanottuna sivustolla nimeltä Keikari on tullu vietettyy aikaa. Lähtökohtaisesti oikeen kiva ja kiinnostava blogi, klassist miesten pukeutumista ja tyyliä. Mitä arvostan kans suuresti, on alotus ettei kysees o muotiblogi ja korostettu muutamas kohtaa kysees olevan vaan kirjottajan mielipide asioista. Mä en ala sen enempää asiaa dissaamaan tai kiistämään, ei o tarvetta. (And I feel a "BUT" coming..)

Mutta.. Lueskelin blogia, kattelin tunnisteita ja lueskelin lisää. Samoin kuin sivusto dandyism.net mua häiritsee muutama seikka. Ihan alkuun termin 'dandy' käyttö niin viljalti ja toisaalta "Beau" Brummellin pohjaton kunnioitus ja jalustalle nostaminen. Miks? Koska (ja huom. mun tulkintaa) Brummellin myötä ikään kuin syntynyt dandyismi oli nimenomaan tapa olla kumartamatta ketään, olla nostamatta jalustalle muita, koska silloin olis tavalla tai toisella elänyt niiden normien mukaan mitä yhteiskunnas oli tarjota. Teollinen vallankumous oli vahvasti mukana, keskiluokka synty osin näistä syistä ja seurauksista, suuremmalla osalla ihmisiä oli yhtäkkiä mahdollisuus hankkia uusia vaatteita ja luuhata kaupungilla joutopäivää viettäen. Uusi teollisuus taas mahdollisti tavaroiden halvemmalla tuottamisen suuremmilla volyymeillä. Uudet työt toimistoissa ja virastoissa vaati (miehiltä) uuden pukeutumistavan. Eli kaiken kaikkiaan, uusia duuneja mihin tarvittiin uudentyyppisiä vaatteita joita sai nyt hankittua edullisemmin ja paremmin kun oli tilipussi. 

Mikä musta on huvittavaa on juurikin se, ettei muoti ollu mitenkään olennaista vaikka Brummellille, kuten ei rahakaan. Ne oli vaan tapoja ja mahdollisuuksia ilmaista itseään, erottautua "rahvaasta" ja toteuttaa omaa hedonistista elämäänsä mut ne ei ollu mitenkään tärkeitä. Oikeestaan esim. Brummellin elämän voi nähdä suurena rahan halveksuntana, kuten myös sen yhteiskunnan missä hän eli. Se miten dandyt pukeutu 1800-luvun alussa taas loi pohjan koko viktoriaanisen ajan miesten pukeutumiselle josta se kehitty edvardiaanisen ajan kautta likimain nykymuotoonsa. Vallankumous söi lapsensa. Musta on siis ironista et nykyajan käsitys ilmiöstä 'dandy' on niin jumittunut tiettyihin ihmisiin ja hahmoihin, tapoihin ja tyyleihin. Koska se ei o dandyismin varsinainen ydin. Toisaalta voi muistaa ja ajatella et sanat elää myös, dandyn merkitys on kans vesittyny, samoin kuin punk, aikojen saatossa. Siinä vaiheessa kun on mahdollista saada kaikille kaikkea ei voi olla enää mitään uniikkia tarjolla. Siks ei nykyaikana ihminen ole dandy vaan käyttämällä teetettyä pukua ja mittatilauspaitaa. Ei o olemassa listaa minkä eri kohdat, asenteet ja vaatekappaleet kasaan saatuaan voi olla tyytyväisenä ajatellen olevansa vihdoin aito dandy. Antti Nylén on loistava esimerkki miten dandyismin voi nähdä ja tulkita nykypäivänä.

Dandyism.net sivustolla on kuvia myös jostain häppeningistä. Kivoi kuvii, todella, hienoi asui ja vaatteita ja nättei vanhoi autoi.. mutta.. mun silmiin yhdessäkään kuvassa ei ole osunu linssin eteen dandy. Kyseessä on must enemmänkin eskapismi ei dandyismi. 

Täs päästään mun yhteen suuresti rakastamaani kirjaan "The New English Dandy" mist olen toises elämäs jaapannu kans vissiin aikoinaan. Aivan mahtava opus ja mikäli en muista aivan väärin just nyt niin suuri osa ei kokenu mitenkään mielekkääks kutsua itseään dandyksi. Must se, jos mikä, kertoo et kysees on ehta ja aito, hieno mies. Se on mulle suurin kysymys ja issue, kun musta aito dandy ei ikinä kutsu itse itseään dandyks. Miks luokitella itseään kun samaan aikaan haluaa elää luokittelujen ulkopuolella? Mulle kolisee myös tuo kirja siks et siinä on jaettu miehet viel alaluokkiin. Aivan mahtava opus ja siitä kans kuvia katsellessaan huomaa miten käsite 'dandy' oikeesti on täysin tulkinnasta kiinni. Ei omasta vaan muiden, sivullisten tulkinnoista. 

Ja sit, jos ja kun mult kysytään kuka sit on dandy nykyään ni morjens, onhan niitä ketkä täyttää ne dandyismin kriteerit mitkä olen päähäni listannu. Mut ei, en taida alkaa niit listaamaan tähänkään sen enempää vaikka se olis niin kovin helppoa.

Mut siin asias olen tiukasti samaa mieltä et nainen ei voi olla dandy (paitsi Marie Antoinette..) ihan vaan siitä syystä et.. ei vaan voi. Muoti, pukeutuminen ja ulkonäkö on niin tiukasti naisille "osoitettu" leiviskä täs maailmassa ettei se tapa millä dandy on aikoinaan käyttäny vaatteita demonstraationa  ja venyttämässä maskuliinisuutta ja miehisyyttä ei onnistu naisilta koska naisille vaatteiden käyttö, muodin seuraaminen ja tyyleillä kikkailu, ulkonäöll viestiminen, on jo niin ominaista tai siis koko ilmiö on niin 'naisellinen' ettei siinä ole samoja aseita ja mahiksia. Dandyismi oli nimenomaan miehisyyden rajojen rikkomista ja uusien luomista, yhteiskunnan normien ja luokkien rajojen venyttämistä. Samaan aikaan dandyismi ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Aikoinaan Hollannis olin kovasti sitä mieltä et dandyt oli aikansa punkkareita eikä se ajatus o mitenkään mun mielestä haalistunu. Punk tosin hoiti hommat toisin kotiin.