Mua alko Hollannissa ollessa hirvesti kiinnostamaan miehisyys ja sen rajat. Siellä Bibi, mein teoriamaikka kannusti hirvesti mua ja tykkäs mun ajatuksenjuoksusta, opasti lukeen hirmu hyvii kirjoi ja suuria ajattelijoita ja niitten näkemyksii. Valtavan hyödyllist ja kiinnostavaa. Ne opukset ja ajattelijat ku ei pöyhässy tai meni mun makuu liian syvälle ja pimeään mä skippasin kesken ja siirryin seuraavaan. Varsinkin mua sattuneesta syystä kiinnosti monet kirjat ja osat kirjoista ku oli enemmän pohdiskeltu muotia ja kulutusta, kuluttajia ja muodin ihmisiä ja aika monet peilas sit aina lopulta, tavalla tai toisel niihin normeihin mitkä meil edelleen taval tai toisle määrittelee miehen ja naisen. Sanomattakin selvää etten koulun ulkopuolel tai sen jälkee oo hirveest metelöiny ajatuksistani, blogis välil silee anonyymisti mut hirvest pohdin asioi taas ja edellen. Lahja Haapanen on nyt kans saanu mut kunnostautumaan asiois. Tai kunnostautumaan, saanu taas enemmän pohtimaan et mitäs nyt sit.. olen mies, olen nainen, olen mies erilainen lauloi Kaseva (muistaakseni..) ja siin mennään. Lahja Haapanen on alkanu muotoutuun mun päässä hienosti. Kauan tukustelin sen kans et mitä varsinaisesti haluan sanoa tai kertoo mun vaatteilla. Ja se aukes siin vaihessa ku kuuntelin Jaakko Hämeen-Anttilaa. Kyse on haluttomuudesta tai kyvyttömydestä kasvaa niihin miehisyyden mittoihin mitä yhteiskunta odottas ja velvottas. Sit jatketaan lapsuutta, taval tai toisel, eristäydytään omiin maailmoihin ja aletaan luomaan omaa merkkikieltä minkä avul toiset pystyy lukemaan sua, ne toiset ketkä on samas tilantees. Samanlainen salakieli mitä lapsena harrastettii, ettei muut ymmärrä.
Gender normit on muutenki mahtavii. Aika usein sitä lukee ja kuulee ja pohtii itekin naisten ajatuksia omast naisellisuudestaan. varsinki sillo ku olin töis vaatekaupassa, naisille asua ja muotia tarjoavassa yrityksssä. Mä kiinnitin huomiota siihen miten hirveen monet, varsinkin hiukan iäkkäämmät tai pintavammat, rouvat tuli pyytämään apua ku on juhlat tulossa, et pitäs olla vähemmän ruma, ei kauniimpi. Sangen usein alotettiin sillä ettei meil varmaan oo mitään sopivaa kun "oon niin ruma/lihava/vanha.. (lisää mikä tahansa adjektiivi) ja kaupankäynnin tarkotus oli löytää vaate mikä peittäis virheet (tai ne oletetut), ei suinkaan korostaa hyviä puolia tai koittaa kaunistaa ihmistä. Muutaman kerran sain ihan kirjaimellisesti asiakkaan kyynelehtimään koska ne ei olsi uskonu et heist voi saada niin kauniin, siis pelkil vaatteilla viel, ei ees ollu meikkiä tai tukkaa laitettu (enkä nyt retostele et olisin niin bloody excellent myyjä vaan enemmänkin sillä et on olemas ihmisiä kenellä on itestään jotenkin niin pysyväisen ruma kuva et istuva ja kaunis vaate saa aikaan niinkin voimakkaan reaktion).Toisalta taas olen ollu myös töissä miesten vaatehtimossa, muutamassakin. Miten miehet, ja nyt puhun siis siit "perusmiehestä" eli juurikin siitä mitä enimmäkseen näkee kaupungilla, iästä ja sosiaaliluokasta puhumatta. Siin oli aika kädetön, jos ainoat vaatteet mitä voi harkita oli sinivalkoruudullinen kauluspaita, hillityn raidallinen solmio ja tummansininen puku. Mietin usein et kuinka monta niitä tarvii, toki aina kaksilla housuilla? Samaan aikaan usein oli mukana se vaimo/tyttöystävä, kenen sana ja maku oli laki ja raamatun viisaus. Kun on valittu solmiota paitaan ja pukuun minun ja mun pomon, muutaman kymmentä vuotta vaatturina toimineen miehen ja asiakkaan omien mieltymysten mukaan, voisin kuvitella et neuvoihin voi luottaa. Mut näinhän se ei ole, koska sit jäätiin odottamaan vaimoa kuka "oikeasti tietää".
Eli tän tyhjänpäiväsen jaappauksen avul koitin luoda pohjaa sil mitä ajattelin seuraavana sanoa; kuinka paljon miehet ei o kiinnostunu muodista ja vaatteista koska se on opetettu äitien, isien ja yhteiskunnan toimesta? Onko se oikesti vilpitöntä kiinnostumattomuutta tai vaan niin vahvasti selkäytimen nakutettu ikiaikainen viisaus, et miehille ei ole muotia, miehille on pukeutuminen, sekin järkevästi ja hillitysti? Ja kun seuras vierestä pariskuntien ostoshetkiä ni ei ne vaimot/tyttöystävätkään kovinkaan suuresti kompannu miehen omia valintoja tai ees sitä mahdollisuutta et miehel olis ollu oma mielipide tai ajatus. Tää ajatusmalli on varmasti viime vuosina hiukan hälventyny, mut yhtä takuuvarmasti on sangen voimissaan yhteiskunnan ylimmillä portailla, eli pankki- ja bisnesmaailmassa, politiikassa ja periaattessa kaikissa niisä ihmisryhmissä ketkä taval tai toisel tekee elantoaan itsellään, esim. asunnonvälittäjänä. Kun kyse on uskottavuudest täytyy tiettyi normei ja ohjeita noudattaa. Mies on aina luotettava ja ryhdikäs, ei kikkaile vaatteilla tai oikeemmin ei kikkaile muodilla. Ja samoista syistä oikeestaan miehil on kehittyny puku, arkeen ja juhlaan. Must on ironista myös se et puku on kehittyny nykysen tiukan tylsään muotoonsa oman aikans kapinallisten vaatteist ja tyylist, siit hioutuen ja aina vaan yksinkertsemmaks mennen.
Must rokokoo on aina ollu mahtavaa aikaa, ihan vaan se kepeyden ja jotenkin.. totaalisen ilmapäisyyden vuoksi. Se ilmapäisyys nyt ei o llu tietenkään rokokoon yksinoikeutta mut jotenki koko Versaillesin hovi sääntöineen ja tyyleineen.. morjens, mahtavaa. Mut vielä enemmän, tyylillisesti, oon aina tykänny hiukan myöhemmäst ajasta, 1800-luvun pöhinöistä, ilman panierei ja turhii härpäkkei, varsinkin miesten pukeutuminen on ollu ihan ässää sillon. Jane Austenin kaikki filmatisoinnit on must ihan täydellisii, lähinnä siis juurikin puvustukseltaan. Napakkaa ja istuvaa, se on se juttu, samoin ku korket kaulukset ja runsaat cravatit, pellavaista ja silkkistä. Musta pystykaulus on nerokas, varsinkin jos se on monin kerroin, et on liivi alla mis kans pystykaulusta ja siihen kieputettu muutaman kierrosta pitsikoristeista pellavaa ni jo lähtee!
Muahan on jopa säälittäny Ranskan Louis XIV, sama ku Marie Antoinette. Talk about haluttomuudetsa ja kykenemättömyydestä haluttuihin miehisyyden mittoihin. Napoleon on must ollu aina hupaisa karaktääri, ja tyylikkäämpi ku Louis XVI.Ja Lahja Haapaseen palatakseni; jos joku on hienoo ja nerokasta on se kun kaks ihmisen lasta lyö päänsä yhte ja alkaa tekee yhteist näyttelyy ja molemmat tahoillaa tukustelee iteksee kaikkee ja ne kaikki ajatukset vaan toimii ihan täydellisesti yhteen. Tatu on vittu nero, oikeesti. Eilen käytii jämpti ja pätevä puhelinsäätö ja maailma kirkastu.
