Lasit

Sattumien summan kautta kävi niin et menin komppaan kaverille laseja tai siis kattoon pokia ja menin iteki näöntarkastukseen ja surprise surprise mä tarviin lasit. Ei mitään hirveen vahvaa, meinaan et meen toiselle optikolle vielä et second opinion ja sillee. Mut samaan aikaan mulla on jotenki mieles et mikäs siinä, onhan täs ikää jo ja en o ainoa 30+ kuka tarvii lasit. Palaan asiaan hetken päästä. Tai no, laitoin lasit jo tilaukseen ja kaikkia ajatuksii ja asenteit uhmaten otin lasini Spec saversistä ja kahdet lasit makso yhteensä 79 euroa. Win win, kaiketi. Mut palaillaan tähän teemaan paremmin, ehken jo tänään kunhan pääsen töistä kotiin (haloo, luuhannu kaupungil koko päivän ja tulin kääntyy töihin et bloggaan.. älä Jaakko polta kynttilää molemmista päistä..)

Oo fancy.. Diamonds and pearls, some fur, too

So let's start with diamonds.. Mullahan on suuri rakkaus korvakoruihin ja kaikkeen kimmeltävään. Yleensä tykkään et oikees korvas roikkuu kaikkee kamaa, eiffelii, salamaa, robottii, partaterää ja sillast mut välil tulee hinku olla simppeli ja klassisen tyylikäs ja sit tarvii sellast pientä nättii timanttii. Nää ekat on punaset ja mun makuun just hyvän kokoset. Väri on hyvin tumma ja syvä, aikoinaan Viking Linen kaupast (juovuksissa) ostetut. En o hirveest käyttäny mut toisaalta en o viime aikoina ihan hirveesti käyttäny korviksii muutenkaa. Mul oli nää korvissa Vinokinon loppubileissä Klubilla, tämän juurikin samisen punasen pipon kaverina (muutoin olin sinisis farkuis ja sinises colleges mis on jeesus-printti ja orjantappurakruunu tikattu punasek langal ja punaset Martensit jalassa) ja itse asias tykästyin kovin näihin nyt. Jopa siinä määrin et olen ajatellu laittaa nää korviini tänään töihin mennessäni. Ja ku Lahdest tulee vieraita tänää ni pitää olla nätti. Piippaan tukan ja trimmaan parran ja laitan lahjanarua tukkaan.

Samalla reissulla muistaakseni ostin nää mustat dimangit. Erikoista tavallaan on se et tykkään suurist ja näyttävist korviksist kun ne roikkuu, mut nappien pitää olla must enemmän pienempii ja simppelimpii. Tähän on tietty olemas muutamia poikkeuksia, joista lisää hetken päästä. Mutta silti, tykkään tavallaan näistäkin koska ne on mustat, oon siin mieles helppo jannu. Ja kaikesta huolimatta mulla on hiukan issueita käyttää näitä kavereita. Pitänee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja alkaa käyttää niitä. Se on tavallaan sama juttu ku meet parturii/kampaajal ja laitat uutta tukkaa ja malli ja siin menee hetki ennenku ihan täysin tottuu siihen. Pitää ottaa haltuun niin sanotusti hommat. Eli näillä puheilla nää mustat on sit munkorvissa tänään töissä, ehken jopa punasen pipon kanssa ja muutoin mustissaan, et hiukan värii ja twistii, ja punaset Martensit. Ne on mun lempparit melkee. Haaveilin et tekis uuden version Ihmemaa Ozista, et kloppi Berliinis ja aina kukalauttaa punasii (hiukan kiiltonahkasii) maiharei yhtee pääsee takas. Ne oli osa mun synttärilahjaa aikoinaa matkal, ostin kaikkee muutaki itelleni niinku lahjaks ku selvinny 30 vuotta tääl.

Lisää timanttei. Chanelit on mun juhlakorut, tietty, ja juhlaa on herkästi monest syystä. Elämän juhlaa, katoavan nuoruuden juhlaa, lähestyvän keski-iän juhlaa, uuden nousun juhlaa ja (lisää mikä tahansa sana) juhlaa. Ja tää on sit se mist aikasemmin puhuin et pieni nappi voi olla kuitenki hyvin flashy jos siin on juttu ja idea ja täs se ide on tietty et Chanel, maailman klassisin ja suurin laadun ja luxuksen tae.

Diorit sain Tukholman tuliaisina eräältä merimieheltä. Samas reissus sain Gallianon t-paidan (mikä on slightly.. tight, shall we say?). Kimmeltävä pyssy ja kitara on Hollywoodista ostettuja, Hustlerin kaupasta. Siel oli hienoja vyönsolkia kans, sellasii mis on tekstii ja hetken haaveilin soljesta mis luki FAG mut ne makso kuitenki liikaa ja jäi Amerikkaan se tuote.

Turkiksiin mulla liittyy kovin ristiriitanen maailma. En millään muotoa oikeen voi hyväksyy turkisteollisuutta, vaikka syön lihaa ja käytän nahkaa, mut silti turkikset on aina jossain tapauksissa äärest hienoja.. Musta tekoturkki on ostettu aikoinaan mun Hesan koulun oppilaiden järkkäämästä kirppari-häppeningistä. Siin oli sellanen solki-systeemi, et rumaa muovinauhaa ja muoviset soljet, sellaset ku on repuissa, kiinnityksenä. ratkoin ne pois ja nyt tuskailen et millä ilveellä laitan kiinnityksen kuntoon. Tavallaan haaveilen et laittas oikeen 2-rivisen napituksen koska tossa on tuota leveyttä et sais kyl ihan fiksusti laitettuu. Se on muodoltaan hyvin suora ja telttamainen mikä tekee siit hiukan hankala. Toisaalta olen miettiny ihan vaan et olis sama idea ku alkujaan et vyö ja silleen, mut en tiiä, seki voi olla hankala sit käytös ku tarvii kiristää ja suoristaa. Ja kun sama issue on jo toisessa vaatteessa (coming up next). Tän mustan turkin ongelma on kans se ettei siinä oo kaulusta ollenakan ja se tekee päästä golfpallon kokosen ku takki on päällä, eli vaatii ison huivin ja jotain sälää kaulaan mikä tasapainottaa tilannetta. Huivin olen ostanu San Franciscon Urban Outfittersistä ja pipon neulo mun täti jätelangoista. I like them both ja must ne tuo tähän asuun sen joie de vivren mitä niin kaipaan. Tää on sattumalta myös mun iltalenkkien glamourinen word de jour ku vaapun koiran kanssa pihalla.

Tää takki on jostainm kirppikseltä. Olin jo melkee unohatnu sen kun se tuli vastaan mun varastoista. Kaunis ku fan, ehtaa turkista kauluksessa muttapa mutta.. myös iso ku fan. Jos napitan sen kiinni saan päälleni teltan minkä toki voi kuroa vyöllä kasaan mut sit se alkaa herjaamaan vekkiä lanteille ja lopputuloksena on tyttömäinen tutu. Jos taas laitan sen napit auki vyöllä kiinni se menee niin kasaan et taskjut ym jää kaikki peittoon. Olen ajatellu et hiukan kaventais mut en sit tiiä. Toisaalta vois eka ottaa käyttöön ihan vaan siks et se on ja kattois sit miten sen kans yhteiselo alkaa potkimaan.

Takki on myös likanen ja ryppynen, toinen vyölenkki on katki ja sellasta pientä säätöähän tässä on tietty edes mut eipä se maailmoja kaada. Lätsä on pappan vanha ja must sen värit ja kuosi on ihan nappi, mut sekin vaatis ehkä sen et laittas parilla pistolla hattua kiinni lippaan et tulis enemmän newsboy cap eikä Fievel matkalla Amerikkaan.

Mua väsyttää aika reippahasti ja laitan uuden pannun kahvia ja teen jonkun aamiaisen. Siitä se lähtee, uuteen nousuun.

Palaillaan.

So let's play it LOUD

Treffasin Stellan eilen pikasesti, tai no, meni siin sit muutama pullo skumppaa (all hail La Jara) ja siideri ja valkoviini (note to self: ei ikinä enää viinii baaris ellei se oo Viinille mis olis oikesti hyvää viintä framil). Yhtäkaikki, olen hiukan potenu huonoo omaatuntoo etten o jaksanu, ehtiny ja/tai inspiroitunu kirjottaan blogia. Haloo.. Ja et mitä voin laittaa sinne, et jos olis parempi vaan pohtii omaa vaatekaappii (mikä oli mul tavallaan alkujaan ajatus..) et meneek liian kirjavaks jos kaikkee muutaki. Haloo.. Vituu mun blogi ja oikeesti, blogi. Ja saan kiroilla jos haluun, vittu. Mut venaan et saan tarkennettu ajatuksii ku nyt tuntu et astuin jonkun varpaille kuka eilen tunnusti et olis bloggaamas aiheesta.. Hmm.. (Ja oikee syy on ettei aivot millään muotoo oo ihan iskussa viel huonosti nukutun yön ja äärest levottoman fiiliksen combona. Et ei jaksa alkaa yrittää muodostaa järkevii lausei.)

Anyways, tähän hyvän pössiksen sunnuntaihin, oon siis ihan mieltsin hyväl pössiksel liikentees ja kaiken kunniaks mul olis plääni illal ottaa kuvii ku löytyny muutama vanha vaate ku tarvis enemmän huomioo. Mut en me lupaamaa mitää varmaa. Preview on kuitenki et ylelliset turkikset ja säihkyvät timantit valtaa Povertyn Deluxen.

Tähän en laita sen enempää ku yhden videon mikä ollu Radio Jaakon voimasoitos (biisinä ja videona) muutaman päivän. Eurythmics on siin mieles hassu bändi et aina tykänny ja nyt viime aikoina vaan kolissu ihan täpöi (sori..) ja varsinkin tää kappale ja VARSINKIN tää video. Mitä pyhää täydellisyyttä ja siks toiseksee Annie Lennox on ihan käsittämättömän kaunis (ja videos siin punases pitläs peruukis aivan Jerry Hallin näkönen) ja I must say et Dave on aika kuumaa kamaa kans.. Eilen just Stellan kans pohdittiin et onk Dave homo mut ei se o ku ollu kimpas Annien kans ja mun päähänhän ei mahdu ajatus et olis bändi mis on mies ja nainen ja ne ei olis pariskunta tai mies homo. Et muita vaihtoehtoi ei oo. (They think I'm slow..)

Ja kandee hankkii tää video dvd:nä, virittää tietsikka/dvd-soitin kiinni mega-kajareihi ja super-videotykkii, kääntää nupit kaakko ja soittaa ja kattoo repeatil n. 36478 kertaa ja tanssii mukan ilman paitaa hiukan jaloil twistaten. Maailman paras kappale ja video.

Truth or Dare: On the road, behind the scenes and in bed with Magenta Skycode

Mä oon hiukan jälkijunas siin mieles et kaikki muut ehtiny jo hehkuttaa uutta Magentaa jo kaikkial mut parempi myöhään kun ei millonkaan. Siin kans se puoli et mul siit videost tulee niin pohjaton hinku ja kaipuu takas Amerikkaan tien päälle ettei mitään.

Meillä oli ihan ammattikuvaaja mukana reissussa, mut en koe oikeeks laittaa Tatun kuvia tänne ja mun kuvat tyssää Grand Canyonille mut laitanpa ihan kostoks silti muutamii kuvii tänne.

Ihan randomis järjestykses, sekalaisii kuvii must Amerikas. Ekana ollaan rantatiellä Californiassa, matkalla kohti.. no, San Franciscosta lähdettiin Santa Cruzin kautta Los Angeles ja San Diego, mut mä en ihan osaa ees sanoo et olisko tää juse siin Santa Cruzin kulmilla jossain..? Ekat päivät meni mul hiukan usvassa.

Mulla on ihan hirvee hinku päästä takas Amerikkaan. Ollaan jo hiukan puhuttu et oltas menossakin, mut täl kertaa voitais skipata se koko mantereen läpi ajaminen, et ottas enemmän täsmäl, hiukan pidemmäl ajal ja silleesti et olis vaikka Californiassa pari viikkoa ja lentäis pariks viikkoa sit itään. Baltimore jäi mulle mieleen tosi vahvasti ku siellä ei ehditty oleen ku ihan yks ilta, sinne tahtoisin takas. Ja tietty N ykiin, mut kans haluisin nähdä Niagaran putoukset ja käydä Kanadan puolella syömässä.

Hyvin paljon oltiin matkal kans autos levyraatii ja must oli merkillist ja ihanaa et kaikki kappaleet kuulosti ihan sairaan hyvilt, kaikki maisemat oli ihanii ja ihmiset niin täynnä rakkautta ettei koskaan. Oli koko ajan vaan sellanen onnellinen olo. Uudestaan uudestaaan!!!

So far away..

Mulla on ollu joku mysteeriin kääritty salaisuus meneillään viime aikoina. Oon netis kyl aika aktiivisti mut en o keksiny mitään sanottavaa, jopa siinä määrin etten o käyny lukees ihmisten blogeja niin aktiivisti ku normaalisti. Eka ajattelin et alkaa joku masennuskausi tai flunssa tai mikä tahansa, kunnes tajusin; syksy. Mulla on tietty fiksaatio syksyyn, pimeneviin iltoihin ja siihen et voi kaivaa kaapista esiin vanhat villahuivit ja jutut, talvipompat ja saappaat, mut samaan aikaan mulla kans herkästi taipumus syksysin alkaa vetäytyy omaan hiljasuuteen. En tiiämist moinen johtuu mut monena vuonan on sama käyny. Ja seuraava syy onkin raha tai oikeemmin sen puute. On hämmentävää miten vähän voi viettää sosiaalista elämää rahattomana. Toki voin lähtee hengaileen ja kävelylle, mut harva jaksaa lähtee mukaan jos on mahis paeta kylmää vaikka leffaan tai baariin.

Toisekseen olen ollu hiukan jumissa Lahja Haapasen kanssa. Mulle aukes (hiukan yllättävästä suunnasta) koko näyttelyn teema ja se perimmäinen konsepti. Mulla on ollu koko ajan kutina ja tarkka haju mitä koitan ja haluan sanoa, mut se final clue on puuttunu. Jaakko Hämeen-Anttila piti avajaispuheen Wäinö Aaltosen museon avajaisissa ja joku siinä puheessa sai mun ajatukset loksahtamaan kohdalleen. Nimi on muuttunu (joskin edelleen silkko työnimi) ja värimaailma menny uuteen suuntaan (mustaa ja harmaata toki mut eri suhtessa.. (jos olisin hymiöitä käyttävä ihminen täs olis hymiö)) ja muutenkin sain jotenkin kokonaisuuden enemmän kasaan.

Parhaillaan kirjon kahta pääskystä pellavapaidan etumustaan. En o koskaan kirjonu, and i mean never, joten jälki on sen mukasta, sekavaa ja epätasasta, mut paranee koko ajan. Ja toisaalta se sopii teemaan.

Koitan ryhdistäytyä ja saada itseni ruotuun ja takasin bloggajien maailmaan.

Laters.

Celebration, uusii vaattei ja vanhoi vaattei, lupauksii tulevast

Ihan alkuun all hail The One and Only. Mä en yleensä oo mikään hirvee kokoelmien ystävä. Joo, ne on kliffa tapa saada joku kuva artistin tuotannost varsinki jos takana on pidempi ura ja vast pääsee kelkkaan mukaan (esim. The Cure oli mul sellanen) mut muutoin en aina o ihan messis. Anyway, nyt ilmesty Celebration muutama päivä sit ja mä oon ihan liekeis. Tupla-cd ja 36 biisiä, kaks uutta mukana ja kannes tarra et kaikki on digitaalisesti remasteroitu. Termi ei sano mulle mitään sen enempää paitsi sen et moni vanhaki biisi kuulostaa äärest freesilt jka menevält, jopa uudelta. Voisin kuvitella et muutamassa kappaleessa on hiukan tempoo nostettu ku must on tanssittavampaa (täh? mulla?) ja monis kappaleis on jotain ääniä ja juttuja nostettu enemmän esiin, kaikki kuulostaa terävämmältä ja valitut kappaleet on kyl frouwan parhaimmistoo. Uudet kappaleet, Celebration ja Revolver on joissain suunnis (aika monis) dumattu et tylsii ja näin, mut mul nekin toimii, varsinkin Revolver. Hello, mahtavaa. Tää on mulle niin tiukka paketti ettei paremmast välii, täl mennään pitkälle. 

Ja sit lähdetään suuriin asioihin ja mun vaatteisiin. Muutama hetki sit juttelin ruututakeist ja kaikest ja sain sen verran rykästyy et takki on nyt (nappei ja napinläpii vaille) valmis (mut oikeesti, nappien löytäminen on aika issue lopulta, niit on niin miljoona erilaist ja mä en henk.koht. hirveest tykkää napeista..). Kaavat on sellaset vanhat, Stil-merkkiset ja koko on 54. Mun piti pidentää kaavoi kauttaaltaan 5 cm ku olen niin pitkä jannu. Helmaan, myönnän, olis voinu laittaa viel pari lisää mut vahinko tehty ja toisaalta mulla on aika viljalti pidempää roikkoo ku mun reidet ja.. lantion seutu on mulle hiuka issue, et tykkään peittää mielellää mut toisaalta nyt on aika freesi ja uus olo ku onki hiukan lyhyempää takkia ja linjaa. Jalassa H&M:n farkut, mun lempparit parhaillaan ja sammaleen vihreet Asicsen tossut kokoa 50. Mulla on aika iso jalka ja en o koskaan kokenu sitä ihmettä et olis liian iso kenkä jalas ja kun nää tuli vastaan alessa ne oli pakko poimia mukaan ihan vaan siks et voin tuntee valtavan määrän tyhjää tilaa varpaissa. Se on mulle kreisi tunne, let me tell you.

Samois farkuis jatkoin illalla BFF:n B-day juhliin. Aikoinaan Amsterdamissa olin touhuumassa Sprmrktissa ja siel oli kovin nätti, ohkanen Mads Norgaardin neule, sähkönsininen ja viehko. Mulla ei ollu varaa ostaa sitä mut ostin saman merkin kaulahuivin. Tulin kotii ja muistin/löysin mun UFF:sta ostaman sinisen neuleen mikä äkkiseltään ja mun huonon värimuistin mukaan oli just samaa sävyä kun Norgaardin neule. Ja kun kaupas oli nimenomaan mun ostama huivi laitettu nuken päällä neuleen kaveriks otin tietty idean itelleni ja pöllin sen. Päässä mun fave punanen pipa, Cousteau ja merimiehet.. Can you go wrong? No. 

Jalassa taasen on mun harmaa-mustat Niken varsilenkkarit. Aika elämää nähneet mut jalassa niin mukavat. Ja niissä kiva pieni viittaus Robert Smithiin ja mun omaan nuoruuteen kun iso jumpperi ja varsilenkkari oli the way to go. Tarvisin tai oikeestaan haluisin uudet, hienot varsilenkkarit mut niitten pitäs kyl sit olla kokonaan mustat.. Ilta oli kliffa ja hauska, uskoisin et pitkälti just mun asun ansiosta.

Ja kun tähän hurjan kokeelliseen elämään on päässy kiinni ni uskaliaasti laitoin eilen töihin päälleni mun turkoosin nahkatakin. Se on kans hiukan lyhkäsempi ku mihin oon tottunu ja väri mun silmiin kovin räikeä mut just siks ajattelin et totutan itteni uskaliaasti toimimaan "against the designer" kuten brenda Dickson opastaa nyt jo tuubist deletoidussa pätkässään. 

Huivit ja asusteet on mulle iso juttu ja mun kaulassa oleva rätti on oikeesti aika hieno. Mustaa ja valkosta ohkasta lankaa kudottuna hyvin harvaan, sillai et se on kulahtaneen sideharson olosta ja kooltaan aika suuri. Menee aika lyttyyn käytös mut oi miten se on nätti. Siin on mulle ihan pieni punkahtava ote, juurikin samaan henkeen kun ollaan jaapattu Anun tontilla ainakin ja ottaen huomioon iän ja tyylikkään hillityn aikuisuuden.

Mä jopa tykästyin tähän takkiin niin paljon et laitan sen päälle tänäänkin, mustan hupparin ja samojen sinisten farkkujen kanssa. Keep it simple, keep it clean. 

Sekalaisesti Lady Gaga, Burt, Galliano ja omii vanhoi vaattei

Välil saa inspist ja fiilist tavallaan hiukan yllättävistäkin suunnista. PerezHilton kuuluu mun päivittäisiin saitteihin aina aamusin (ja joskus, just in case, iltasin) ja muutama päivä sit siel oli Burt Reynolds kuvas. Ja mun täytyy sanoo et näinkin simppeli juttu kun punanen kravatti muutoin mustas setis näyttää ihan pohjattoman hyvältä. Burt on muutenkin jokseenkin niit vanhempia herasmiehiä kun on mun makuun karismaattisia tai komeita tai mitä vaan, kuitenkin vois sanoo et vetävän näkösiä. Mihin hiukan kiinnitin huomioo on Burtin kavot, tai paremminkin kulmat. Sen verran ahkeraan olen luuhannu eri plastiikkakirurgiaa käsittelevil sivustoil et melkeen vois sanoo et mulla on joku käsitys mitä Burtin kasvoille on tehty, mut en me siihen sen enempää. 

Mut se mihin meen seuraavana on Lady Gaga. Mä en o vältsyy innoissaan Lady Gagan musiikista, paitsi kappaleest "Paparazzi" mis video tekee kans niin paljon (must hienoin video aikoihin, niin loistava ja kaunis) mut oon sitäkin enemmän innoissaan Lady Gagan tyylistä ja koko olemuksesta. Jotensakin puhdasta performanssia koko daami.

Varsin hupaisa oli otsikko ja juttu Mtv:n sivuilla muutama päivä taaksepäin. "Nyt menee liian pitkälle". Says who? Mä en tiiä ärsyttääk mua tällanen tapa tai onk se must vaan huvittavaa. Ehkä molempii. On jotenkin jopa liikuttavaa et joku kokee Lady Gagan menneen liian pitkälle vaatteillaan, ylittäneen sen rajan minkä yli esiintyvä taiteilija ei sais mennä. Jos haluais, vois alkaa funssaamaan (taas kerran..) sitä mikä on hyväksyttävää pop-tähdillä ja toisaalta rock-tähdillä, miten imago ja sen ylläpitäminen on poppareilla jotenkin nolompaa ku rokkareilla ja miten helposti sivuutetaan rokkareilla olevan aivan yhtä paljon imagoa ja roolileikkiä mukana pelissä.

Lady Gaga. Mua harmittaa etten ollu kesällä keikalla Helsingissä, samoin ku mua juilii ihan älyttömästi Grace Jones. Madonnan näin läheltä ja se oli mahtavaa, mut jos olisin tienny totaalisen rahattomuuden iskevän olisin mielihyvin skipannu Ruisrockin ja laittanu rahani Jonesin keikkaan, vaikka. Britney mua ei jääny harmittaan oikeestaan yhtään. Mua ei valitettavasti Britney pöyhäse oikeen mitenkään.

Eihän tää sulkakauluri ja oopperan kummitus nyt voi jättää ketään kylmäks, oikeesti. 

Plus kaulukses olevat helmi- ja ties mitkä kaikki kirjailut on ihan mielipuolisen kauniit. (Saattaa olla et Lahja Haapanen saa jotain vaikutteita tästä.. sa nähdä.) Mul tulee etäisesti mieleen Diorin muutaman vuoden takanen haute couture (1997, kevät/kesä, piti oikeen tarkistaa..) näytös, mis oli paljon saatu inspiraatiota masai-heimon (?) perinteisistä helmikirjailluist vaatteist. Se oli/on edelleen must vaan kovin kaunis kokoelma. Mun täytyy myöntää et tykkään kovin Gallianost Diorin puikois, kun taas Gallianon omat miestenvaatteet ei aina kolahda mulle ihan täysin. Suuri poikkeus oli/on talven 2005 mallisto (okei nyt mun täytyy heti peruu mun puheita, on aika monet Gallianon mallistoist kyl kolahtanu mul..).

 

Ja kun nyt eksyin aiheest hiukan ni voidaan ottaa seuraavaa aasinsiltaa käyttöön ja palata Annan muutaman päivän takaseen juttuun sammareista. 

Se sattu olemaan sama päivä kun mä pitkästä aikaa laitoin päälleni vakosamettiset housut. Ne on siniset, vasiten kulutuspestyt ja siniset. Malli on hivenen bootcut, mikä mun mielest mallaa mun kropal parhaiten ja merkki on Levi's.

Ja koska mulla oli hurjan retee olo ni päätin laittaa päälle samal iskul muitakin vaatteita mitä en o aikoihin käyttäny. Poolon oon tehny ite jostain hyvin tekokuitusesta neuloksesta ku löyty kirpparilta joskus. Ihan mukava pait muuten mut hiostaa ku fan, tietty. Oon jo jonkun aikaa haaveillu et syksyyn ja talveen pitäs olla ruudullinen takki ja sellanen on löytyny Stokkalta syksyllä 2001. Merkki on Matinique mitä ei vissiin enä oo olemas ja takki on kärsiny vuosien saatossa hiukan mikä saattaa kertoo jotain sen laadusta. Päässä yks mun tweed-lätsistä, Turun Hattu & Hansikas tänkin mulle diilannu.. Itse asias kun nyt katon kuvaa ni toi takki ei o yhtään pässimpi, eli se saanee muutaman käyttökerran tänä syksynä vaik olen melkee ollu heivaamas sitä kirppiksel monta kertaa.

Ja kun ruskee ja sininen on mun makuun match made in heaven laitoin Utrechtista ostetut nahkaset nilkkurit jalkaan. Merkist en o ihan varma, kauppa oli nimeltään Cinderella ja voi olla et on joku niitten oma merkki eikä löytyny netist nyt suoraan linkkii ni voi olla et muistan kaupan nimenkin väärin.

Nää nilkkurit on mulle jotenkin.. ihastuin niihin ihan samassa kun näin ne ja kaveri lainas mulle rahat ku ei just sil hetkel ollu tilil (ihme..) ja käytin niit Hollannis aika paljon mut jotenki Suomes nämä(kin) jääny vähemmäl käytöl. Jos nyt ruututakin revanssin kans intoutuisin näitäkin enemmän käyttään.

Vyö on kans kirpparilta, sillai semisti niittivyö mut ei niin styrkkii pyramidii ku monasti näkee. 

Things and stuff that makes my day

Ihan alkuun alan vaan hehkuttamaan Junya Watanaben miesten mallistoo ens keväälle.. I'm in love.. kössin kaikki kuvat men.style.comist mikä ei vissiin yllätä ketään mut härregud miten kliffan näköstä meininkiä. Mulla nyt sanomattakin selvästi varmaan kaikil iski hinku ja tarve saada ruudullinen bleiseri tai blazer (sisso mikä sana mut silti parempi ku 'pikkutakki'..). 

Ja muhun vetoo ihan mieltsisti toi lätsä ku se tuntuu olevan kovin paljon niukemman kokonen ku yleensä nyt näkyny lätsii ja newsboyssien cappei.

Ja se mikä mulle on aina toiminu on kesäs käärityt lahkeet farkus ja rennon boho meininki.

Ja koska mua itteeni ihmetyttää miks olen niin nyt kesä fiiliksis ku vois syksyyki ammentaa ja kelailla mut nää nyt vaan osu silmiin ja teki vaikutuksen. Toisaalta nää on kans sellasii juttui et ei o mitenkään kovin sidoksis kesään ja kevääseen, hiukan villavampaa kangasta ja lahkeet alas rullattuna nää on just eikä melkeen passelit Turun syksysil kaduil.

Beige tai beessi on mulle aina ollu henk.koht aika epäväri. Se ei vaadi paljoa et saa sen kolisemaan mulla ja täs tuntuis olevan hiekkaa messissä ni se on jo heti kiva. Ihan sellanen.. kitinharmaanbeige (en osaa oikeen millään kuvailla sitä mikä mul lyö vastaan) on  paha. Hiukan ku mennään enemmän ruskeen sävyjen puolel on yleensä aina kotiinpäin. Eli en siis osais itteeni kuvitella näineen mut nätti ku fan. Ja vaaleenpunanen kompattuna hiekkaan on aina hyvä, sama ku tummanruskeeseen. Ja ruskee ja turkoosi. 

Ja mikä on kovin somaa kaikis näis on huivin nätti ja hillitty asettelu. Mullahan on aika fiksaatio huiveihin ja varsinkin silkkihuiveihin mut samaan aikaan mä olen katellu just tän kaltasii pienel kuviol varustettuu huivii kaupas, kovinkin klassist miesten huivii mut ne ei vaan toimi mulle. Mul pitää olla jotain potkuu, värii tai kokonaan mustaa tai lepardii tai jotain.

Watanabe on kans laittanu hiukan kolhompaa kenkää pojil ja voiko mennä vikaan? No ei voi kyl must.

Mulla on jostain syystä eniten fiiliksii värien suhteen syksysin. Kevät ja kesä menee siin et kliffaa ja voi olla valkosta ja muuta mut syksy on mulle aina ollu se aika kun jostain syyst alan kaipaamaan väriä, joskin syvii, tummii ja murrettui sävyi. Oon aina tyknny syksystä eniten melkeen vuodenajoista. Ja jotensakin poltetut oranssit ja burgundit ja jopa tummansininen (mikä yleensä mua häiritsee aika paljon) toimii. Ja sametti. Ja villa.. Ja nahka. Varsinkin ruskee nahka, hiukan kuluneena. 

Mulla on aika ok valikoima ruskeen eri sävyjä mun nahkatakeissa mut niis on hiukan se issue mist alempana kommenteis tuli kans hiuka ilmi et ne on oikeestaan kaikki kirppikseltä ja kaikis on hihat hippasen liian lyhyet ja se istuvuus muutenkin hiukan niin ja näin. Se harmittaa sinällään koska mun silmiin ruskee nahkatakki ja laukku olis täydellinen kaveri hiukan kuluneel sinisel farkul. Oh well, pitänee alkaa kiertään kuitenkin kirppareilla taasen jos vaikka kävis niin hyvin et sellanen just sopiva yksilö tulis vastaan jostain. Et hiukan rokkikukkoo tähän syksyyn. 

Ja speaking of rokkikukko sain mutsilta kaks Gallian kukkoo. Nää on ollu niin kuan ku muistan mein keittiössä. Ton pienemmän itseasias äiti on mul joskus vasiten ostanu ku iskä toi isomman jostain matkalta mun veljelle.

Nää ajottuu johonkin 70-80 vaihteeseen ja must nää on ihan sairaaan hienot. Mulla on uudet verhot keittiös ja niissä on musta pohja ja halusin mun ikkunalaudal jotain mustaa ja nättii, ku yrtit kuoli jo pois ja se oli tyhjä. Toisekseen nää kukot on aina ollu keittiössä kaikis kämpis mis ne on ollu (no kahdes siis..) ja siks ne kuuluu munkin kämpäs keittiöön. 

Ja tietty joku päivä siin kupees on musta dalahäst. Nää on kans must niin kovin nättei.

I've been shopping for 20 years and I still have nothing to wear

Mä olen aina tykänny tavarasta ihan mielettömästi. Ja ostamisesta. Siin on ollu jotain maagista jopa, siin hetkes kun tavara on virallisesti mun. Fiksumpi vois kuvitella et siin on kans shoppailulla hoidettu jotain henkistä häkkyrää, kompensoitu jonkun muun puuttumista mut koska mä en o fiksumpi en mee siihen sen enempää. Mulla i o koskaan tullu mieleenkuitenkaan esim. varastaa mitään keltään, se ei o oikee tapa. Sillon tavarat ei o oikeesti mun. Kun kaverit laitto tavaraa kirppikselle myyntiin kovin halpaan hintaan en sillonkaan ollu halukas ottamaan niitä muutamia farkkuja ja asusteita mitä kaverit tarjos mulle, vaan nekin mun piti ostaa ihan kassan kautta.  Mun suhde materiaan on sangen.. kaiken pitää olla konkreettisesti kosketeltavissa olevaa. Sama pätee kuviin, mitä mulla on netistä imuroituna tuhansia eri kansiois. Niistäkin suuren osan mun on ollu pakko tulostaa et ne olis oikeampia kuvia.

Nyt kun olen rahaton enkä voi ostaa oikeen mitään, huomaan et mulla on kaikinpuolin eri ote tavaraan ja materiaan. Koska mula ei o mitään ideologiaa taustalla täs ostamattomudessa (ostan samassa kun se on mahdollista ja tulee oikea tuote vastaan) mulla on suurin mielenkiinto itseni kohdal siinä et miten tää tauko shoppailusta vaikuttaa mun tulevaan (toivottavasti..) hiukan rahakkaampaan elämään. Mä en esim. tulosta nykyään mitään turhaan koska mustekin maksaa ja mulla ei o mahollisuutta ostaa uusia värikasetteja, eli säästän musteeni johonkin oikeesti tärkeeseen. 

Vaatteiden suhteen huomaan oikeesti sen mitä olen tavallaan tienny aina; mulla on vaatteita aika paljon ja oikeesti kivoja vaatteita. Osin olen lihonu ihan itse aiheutetuista syistä enkä oikeen mahdu kaikkiin vaatteisiin, osin kroppaan vaikuttaa parhaillaan lääke, mikä turvottaa ja hidastaa aineenvaihduntaa. Mulla on siis oma hylly kaapissa vaatteita mitkä on 'uusia' kunhan saan taas lääkkeet pois ja kroppani kuosiin. Koska mun on hankalaa, liki mahdotonta, heittää mitään pois mun on smaan aikaan turha haalia lisää kamaa ympärilleni kun toisest pääst ei kuitenkaan mitään poistu. 

Hollannissa meil oli kans samantyyppinen koe tai testi. Sovittiin luokan kans et kukaan ei osta mitään joulukuun alusta valmistumiseen saakka, eli runsas puol vuotta. Siinä oli sillon enemmänkin se ajatus taustalla, osan tehdessä mallistoa, et jos ite ei osta mitään, miten saa toisen ostamaan oman tuotteen, et millä sä markkinoit omaa mallistoas jos samaan aikaa olet ettei ostaminen kannata. Se meni koko luokan osalta ennemmin tai myöhemmin.. tai siis kaikki osti jossian välissä jotain.

Eniten mua itessäni nyt kiinnostaa se, et tuleek täs ostamattomuden aikan opittua joku uus tapa kuluttaa. Toki mä pidän ajatuksesta, et olis valtava vaatekaappi ja -varasto, mist vois aina tilanteen mukaan ammentaa uutta ja "uutta" päälle, antaen osan levätä ja odottaa vuoroaan. Mulla itse asiassa on jotain sinne päin. Mut koska olen jumittanu samoissa harmaissa farkuissa ja huppareissa jo niin kauan, niin musta tuntuu et tää tekee mulle ihan hyvää tämä periodi. Mä luultavasti löydän kaapeistani paljonkin sellasta, mitä en ees muistanu olevan. Ja sitten jossain välissä, kun on myös tehny näitä hurhan kokeellisia juttuja (ruutupaita..) voi ehkä osata paremmin otaa ja löytää kaupoista jotain uutta ja mahtavaa, mikä sopii moniin jo ennestään kaapissa oleviin vaatteisiin.

Esimerkiks Stella, kyläs ollessaan taannoin, komppas mua laittamaan mun mustan paljetti-sliparin ja "Chanelin"-huivin illan asuks ja se toimi ihan täydellisesti ja se oli ehkä ensimmäisii orastavii kertoi kun tajusin et mähän voisin oikeesti kans alkaa enemmän käyttää jo olemassa olevia vaatteita, jopa hiukan rohkeemmin. Et kiitos Stellalle siitä. Ja samaa settii olen käyttäny uudemmankin kerran sen jälkeen. 

Olik täs tajunnanvirras joku juju? 

Picking up the pieces of what I've had

Päätin jatkaa mun rohkeeta (?) linjaa tänään töihin. Mut meni lähtö sen verran löperiks et oli pakko ottaa paloina setti.

Joltain UFF:in euron päivilt mukaan tarttunu, hiukan topattu nahkaliivi on roikkunu vuosia jo eteises eikä o eksyny päälle ku muutaman kerran. Tänää oli se päivä ku sai revanssii ja itse asias siit tuli samassa mun uus lempivaate. Kun alle laitto NK:lta ostetun mustan samettisen (tai oikeemmin tuohan on plyysiä) Paul & friendsin takin mikä sekin ollu päällä arviolta 3 kertaa ni siitähän se ajatus sit lähti. Koska syksy on mun lempivuodenaikoi oli ihana taas laittaa kaulaan Amsterdamin Sprmrktista ostettu Mads Norgaardin villa-kashmirinen huivi, äärest klassist ruutukuosii ja siihen komppaamaan poikamaista olemusta Turun Hattu&Hansikkaan tweedlätsä.

Tää lätsä on itseasiassa mulle kaikista mieluisin, vaik on muutama muukin, hiukan vastaavan olonen hyllyl. Joku täs musta-valko-harmaas vaan kiehtoo. Tulee niin poikamaisen nuori olo, et Oliver Twistin kans Lontoon kaduil keppostelemas ja lehtii kauppaamas.

Tykkään liivin nahan kuluneisuudesta. Ei kuitenkaan liikaa ettei o turhan rönttönen tuntu. Iän myötä huomannu et ei enää samat risasuudet ja kuluneisuudet toimi ku nuorempana. Kloorivalkastut vaatteet on aika mennyttä mun kohdal (paitsi ne yhdet farku ku tykkään kovasti) ja sama vaatteen kuluneisuus. Ei saa olla liian risa tai reikänen. Silleen hienostuneen ja arvokkaan oloisesti et saa kuitenkin fiiliksen et on ennenkin kierretty tahkoa ja sen jälkeen viel muutakin. Tietty mulla on mun luottovyö taas päällä, minkä sitä ihminen itelleen voi. 

Kuvan pönöttävä maha on toivottavasti pian mennyttä elämää ja kun taiten laittaa vaatteet kerroksittain päälle ni saa luotuu illuusion hoikast varrest, et kaikki pönötys ja pullotus on vaan vaatteiden kerrostumaa sutkin varren päällä.

Mulla on joku veto ja tenho edelleen kerrospukeutumiseen ja tiettyihin siluetteihin mitkä kolissu jo vuosia ja edelleen. Palaan niihin kunhan otan aiheeks mun lempivaatteen, tädin mulle neuloman mustan villapaidan 1995 talvelta. Soli Cure-aikaa eli koolla oli merkitystä.

Ettei menis liian synkäks mun luottotossut. Valkoset (?) Converset. Risat ku fan mut näitten kohdalla voi joustaa mun yllä hehkuttamast periaatteest et hillityn kulunutta. Valkoses tossus saa näkyy koko elämän saasta.

Kaiken kaikkiaan ja huolimatta 33 ikävuoden kolkuttelusta kulman takana muhun vetoaa edelleen ja aina vedonnu sellanen tietty rock-henkisyys. Musta on aina musta, harmaa tulee hyvänä kakkosena. Mut sen rock-henkisyyden haluaisin jotenki saada kans päivitettyy A/W 09/10 kauteen sopivaks. Tykkään olla ihan raamikas ja roteva mut en silti halua sortuu siihen mua eniten ahdistavaan posseen (+/- 35 jampat tummansinisissä puvuissa ottamas bissee perjantaina töide jälkee ylämappi rennostu avattuna ja solmio löysättynä, maha paidan nappei kiristäen) tai vastaavasti olla se pateettinen keski-ikänen ku äheltää pillifarkun jalkaa ja notkuu nuorisobaarin tiskillä. Eli pitäs saada pidettyy oma keskenkasvunen persoona mukana aikustuessaan hillitysti ja asiallisesti. 

Korvakorut on mulle yks juttu kun huomaan et jääny melkeen kokonaan vaik mulla on niit hyvin paljon ja äärest nättei. Mun täytyy psyykkaa itteeni et onko se hitti tai huti kun ripustan korviini kamaa. Tai olisko simppeli, starssinen tupla-C asiallisempi ku Eiffelit ja salamat? Nää kysymykset on kans kovin sidoksissa aikaan, päivään ja fiilikseen.

Ja speaking of tyypit kun näyttää ikäistään nuoremmilt ni morjens Justus. Yli 12-vuotias paappa ja luultiin pennuks ku oltii iltalenkil. Jusu on mun ihan paras asuste nykyää. Jusun kans kaikki näyttää hyvält.