I'm loving it..

Koin inspiroitunu näist housuist, semminkin ku oon ollu vastaavan olosist housuist inspiroitunu jo jonnin aikaa, alkijaan Madonnan jalassa 1987 Who's that girl-kiertueella. Ja ku tein itel yhdet protot Lahja Haapasen housuist mustana collegena ja mustal satiininauhal ja just eilen mietin et jos tekiskin mustat ja täyspitkät ja laittas kultasen nauhan sivusaumaan kulkemaan et oliskin kiva ja erilaisen vyötärön et laittas ihan vyötärön ja sit tänään tulee vastaan tää kuva Sartorialistin sivuil. Hulluutta. Ja samal sivul tuli vastaan hillitty, vaatimaton herrasmies, joka on on laittanut kaiken sävyttäen ja näyttää niin hyvältä, eli jos mulla olis joku tavote elämässä ni se olis näyttää tältä kun ikää on tullu sen verran. Pidän myös hillitystä tavasta kääriä viikset, ettei tarvi lähtee Dalimaiseen hulluuteen ja ylettömyyteen (ylenmäärin on väärin, sanoo ystäväni mamma) ollakseen tres chic ja totally rad.

Ja mulle tuli näist arskoista mieleen et eilen menin hulluuteen ja ostin 3 aurinkolasit Yooxista.. Ne oli niin halpoi ku alen ales ja sit aattelin et ei se ota jos ei annakkaa. Teinkö väärin? Laitan infoo jahka ne hallussa ja tähän loppuun laitan Madonnan tyylikkäis housuissaan kesällä 1987 Torinosa, Italiassa. Seuraavalla kiertueella oltiinki jo napit vastakkain Vatikaanin kanssa. Vatikaani ei oikeen tykänny et piti masturbaatiota lavalla simuloida.

Kuka varastaa kaikki mun ideat?

Luova maailma on kreisi ja outo. Sul tulee maailman siistein ajatus jostain ja sit yhtäkkii se sama idea rullaa sua vastaan ku selaat viattomana kuvia netissä. Turhauttavaa. Ja sit alkaa miettiin et vaikkei aktiivisesti muista nähneens kuvia ni ainahan universumis on altiina kaikelle ja vaikutteet jää johonkin mielen syövereihin kaivelemaan ja muhimaan. Mähän oon esim kuvannu itteeni kautta aikain, välil vahvemmas ehostukses välil enemmän au naturel ja sit aattelin et mun naama mun kuva mun domain. mun pitäs alkaa taas enemmän sutimaan kuvaa, i miss that. Ja sit oon alkanu kelaan et missä menee sairaalloisen narsismin raja, et jos alkaakin tekemään vaikka nyt omaan kauppaan trikoopaitaa ja collegee mihin haluais printtii ni jos laittaakin oman naamansa onk se hyväksyttävää? On tietty, kuulen pienen äänen sanovan takaa ja siks sanaks mietin et laittaako. En tiiä, saa nähdä.

Mut se mikä on siistii et ne yhtäläisyydet ja samat ideat on kuitenki aika arvovaltasest porukast.. Et kokee ite olevans sillee luova nero. Mä oon alkanu sutaa mun vanhoi kuvii musta-valkosiks ihan vaan oikeestaa huvin vuoks, et kunha jotai sättää fotarin kaa ja jostai syyst mä tykkää hirveest, et on sellanen ahdistava mut samal rauhallinen ja kliffa tunnelma.

Oon kelannu sillee et alan keskittyy pienempii asioihi, omistautuun osa-alueel joka on niin pieni et peljästyttää. Ei tuu mitää jos alkaa repelemään itteens liikoi eri suuntii. Et neulet ja neulost, yläosaa oikeestaa vaan. Vihdoinki ollaan saatu sovittuu kaikki mötet eri puolil maailmaa ja syyskuus oltais sit menos Italiaa hakee nättii klänninkii ja elokuus pitäs olla matkalla kohti Tukholmaa hake lisää nättii klänninkii. Kaupalla alkaa oleen kaikki färdig sillai et tietty kalusteet uupuu mut seinät jakatot ja lattia ja yläkerrat. Alkanu tietty hiuka jänskättää mut sillee hyväl taval. Ja tukholmast halun uudet nätit farkut. Pakko saada.. Seilori osti ja ne on niin nätit et pakko mennä peräs shoppaamaan..

"Skins & punks" -Gavin Watson-

Mä olen aina ollu kallellaa skinien ja punkkien (meneek se noin..?) puolee, ihan nin visuaalisesti oikeestaan. En o koskaa ollu ihan kartalla skinien suhteen et mikä pössis, et ollaank uusnatsii tai kuunnellaak menevästi maailmoja syleilevää poppii ja ollaan rasismii ja eri fobioit vastaan ja rehellisyyden nimiin en o koskaa jaksanu sen enempää ees selvitellä asiaa koska mulle on pitkälle riittäny se et tyypit näyttää niin hyvält. Ja jos oikeen asiaa mietin ni ainahan mä oon omas tyylis enemmä toistanu skinien vaatetust ku punkkien. Hmm.. sisäienn skini nostaa päätään.

Anywyas, Gavin Watson, vanha skini Englannista, on julkassu kirjan omista vanhoista valokuvistaan, 1978-1985 sanoo kansi. Kirjan nimi on simppelisti Skins & Punks, ja omani löysin kirjastosta.

Simplicity and utility, oikeesti. On mustaa ja haraata, farkkuu ja simppelii.

Kalamuijan hanskat toimi aina vaan ja syksyn tullen mullakin ne tulee olemaan aina kädes, voisin kuvitella. Pipat ja myssyt, mustan tai punasen ja mä oon ihan et okei joo, ohan tää ihan siistii.

Ja kas kummaa, edellisen postaukseen viitaten, liian lyhyttä punttia pojilla monasti jalassa ja tietty maiharii.

Ainoa asia mikä mua aika usein teininäki haittas oli se et ohan tuo skinien ulkonäkö aika väkivaltasen näkönen, ja varsinkin sen 90-luvun laman ja kaiken sen hulluuden läpi kahlanneena ku skinit oli se word de jour mitä tuli outcasteihin ja kusipäihin ku pieksi porukkaa kaupungilla ni sillä varjolla ei huvittais olla liikaa skinin näkönen.

Lisäks mulla on kovin mixed emotions Britanniaa kohtaan. Näis tä kirjan kuvissa tulee hiukan sama fiilis ku Neuvostoliiton suhteen; tavallaan järjetön nostalgia mut se on nostalgiaa asioihin mitä ei o koskaan tuntenu. Tai no, ohan Neuvostoliitto siin mis Britannia ja varsinki Lontoo aina ollu visuaalisetsi olemas ja tietyt uutiset ja kuvat on porautunu mieleen lapsuudesta et kaiketi se voi juontaa juurensa sieltä, se nostalgia ja fiilis et tollast just se mun lapsuuteni oli.

Mä tykkään sikana et housun vyötärö nousee tosiaan vyötärölle saakka, etei o vielä tunnettu hipstereitä sen enmpää. Ja tykkään et sälli on jotain 8 (-15 mä EN osaa arvioida ihmisten, varsinkaan lasten, ikää..) ja jo ollaan niin tyylikkäänä ja asiassa kiini sen vaatteen ja asun suhteen.

Mulla on halu ja tarvekin kaiketi, saada uudet mustat maiharit ku vanhoista on pohja halki. Mustat ja terästä kärjessä ja 12-reikäset. Jos siin kupees olis vahingos samanmoiset viininpunasina ni en suuttuis..

Nää kaks vimppaa sällii on vaan.. so cool, so stylish.

Okei kellopelii ja appelsiinii mut samaan aikaan vaan jotenki jaakkoisaa, et kun se näytös on syksyl ni mulahan on jo mieles et mun pojil olis knallit päässä ja ihan siks sanaka on ollu ajatus mieles jo kauan ettei kukaa luule et täst kirjast nyt pölin idean etten oliskaa luova nero ja way out there ja totally rad.. hei haloo..

Mula on projekti päällä et siivoon turhaa roinaa pois (vanhoi kuittei ja City-lehtii, Ilta-Sanomii ja paskaa, 30 cm pätlii kuminauhoi ja pitsirottei) mil oikeesti mä en vaan tee mitään. Mua hiukan kismittää et mun ysärilasit on kadoksissa mut koitan diilaa ja ajatella et materia on vaan materiaa, et uutta saa ja ei saa takertuu liikaa.

Mut silti se kismittää mut onneks mul on uudet kliffat lasit.

Palaillaa, mun täytyy laittaa jotai apetta ja evästä töihin.

I'm Yoko, I'm Japanese

Mulla on ollu likimain niin kauan ku oon jotenki seurannu muotia suuri kiinnostus ja rakkaus Japania kohtaan. Ihan osin koska must kimonot on mieltsin hienoi vaattei, geishat kiehtovii karaktäärei ja japanilainen muotilu ollu aina jotenkin.. cyber ja way out there ja OMG. Mulla oli Issey Miykae kova san ajoskus, nykyää mennää lujempaa ehkä muitten suunnittelijoiden kanssa ja kohdal mut whatevs, japanilainen muotilu on edelleen mun silmiä hivelevää ja kaunista. Yohji Yamamoto on yks mun lempparei nykyjäns ja kovin inspiroiva suunnittelija. Kovin paljon mustaa ja harmaata aika mones mallistos ollu.. liekö sit joku yhteys mun maailmaan ni en me sanoon mitää..

Viel ehkä yks aste lisää kovaa dataa mulle oli aikoinaa Fruits ja Fresh Fruits kirjat ku ostin mis oli kuvattu japanilaisii nuorii Harajukun alueella mieltsin kreisei asuis ja vaatteis, osin aivan päättömis releissä ja aikana ennen Hellooksei ja katumuoti blogei, in fact, aikana ennen internetin maailmaa se oli nuorel wanna-be fashionistal aivan uskomaton maailma (okei oli netti sillo jo olemas mut se ei ollu sellanen ku nykyää, eikä mul ollu siis tiettykää nettii kotona..). Ja voisin kuvitella et siit on peräsin mun rakkaus katumuotia kohtaan ja kiinnostus ihmisten pukeutumiseen ihan arjen pyörtees. Näite jätkien housut on ihanat, aivan uskomattoman ihanat, samoin ku tykkään edellisen foton jannun kerroksellisuudest ja väreist ihan mieltsisti.

Mun fiksaatio liian lyhkäsen lahkeen kans voi hyvin tän nuorukaisen kanssa ja kaiken mustan keskel mä aina huomaan et must värikkäät setit näyttää niin hyvältä. Hetkellisesti innostun aina iteki haalimaan kaikkee värikäst (=ei mustaa) ja kuvittelen et siit alkaa mun elämäs uusi ajanjakso ja kausi ja my ass, sit ne värikkäät kuteet roikkuu mun kaapeis muutaman vuoden hintalaput paikallaa kunnes siivoon kaapit ja annan ne seiloril kenel ne on aina hiuka liian isoi. Mut that's life in the Jaakko household. Mulla on myös joku suunnaton lempi hattui ja pipoi kohtaan ja sikskin tä pipa jannun päässä on must viehko, melkeen yhtä viehko kun..

..tää pinkki hattu yhdistettynä ruutuun, joka on raitojen ohel mun lempparii kuoseis. Pallot ei oike nekää pielee mee eli pidän kuvioist, vois sanoo. Mut täl hetkel erityisesti ruuduista. Kaikki varmaa muistaa taannoin sen ruutukokeilun ku olin tehny takin ja sit yhdistin siihen kreisii hattuu ja huivii ja samaan aikaan se kokonaisuus et värii ja kuosii yhtyy rakkauden salaliittoon ja kaikki oli juurikin kohdallaan mut se en vaan ollu mä ja takki päätyi myös seilorille ja mä yhdistin hattuu ja huivii mustan takin ja sisso ku heti näytti niin pal paremmalt ja mulle sopivammalt. Plus mä loveen tän jannun päntsyi..

Kuten myös tän jannun. Vajaamittasta ja nättii, ruutua yllä ja lätsä päässä. You can't fail, can you? Ja nätti kenkä yhdistyy hauskaan sukkaan ja must olis pakko saada jotai ton tapasta ylle mut sillee you know, kokomustana...

Ja meinas unohtu ihan nää kaikki kuvat on kössitty suoraan The Sartorialistin sivuilta.

And black is the new black

Mä oon viime aikoina ollu taas enemmän ompelukoneen ääres ja ku on tehny sillee hiuka protoi tulevaa varten ni oon sit tehny itellenei samas käyttövaatetta. Samaan syssyyn kerron et koska olin/olen niin tohkeissani Lahja Haapasen kaavoista olen jatkanu niitten kanssa sättäämistä, ihan hetken kaavoi säätäen ja muunnellen, just sil ajatuksel et olis enemmä jatkuvuutta ja elämää. Alkuun tietty toi musta ihana viskoosinen tunika, mist tein kans collegeisen version lyhyempänä ja siit tuli aika hieno kanssa. Siitä kuvaa myöhemmin. Oon käyttäny otta tunikaa ihan kotiolois mut se niin ihanan tuntunen et miksen vois mennä yleisel oaikal ku tällast hellet ja kaikke nyt ilmoilla. Ja menenkin. Mulla on toi päällä hiukan sellanen musta vapahtaja meets Batman olo, ihan sillai vaan hyvällä.

Ja sit on tä kollaasii. Eilen illalla ilman hipstamaticia (ku ei o viel ehditty hankkii seilorin iPuhelimeen..) oltii koiran kaa lenksal ja vasiten laitoin uutta mustaa ylle. Jalassa on mun uudet ihan ehdottoman lempparihousut, mustaa collegee ja laajal mital haaremihousuu, gummisnööri vyötäisillä. Niin hyvä olla ja yrittää nuo jalassa, oikeen kiva. Site päällä on harsomaisesta neuloksesta tehty Haapasen kaavoja muokaillen jumpperi. Alla oleva hihaton on ihan vaan H&M. Mä huomasin myös et koska mulla on suurin rakkaus mustaan ja en o lopulta aikoihin käyttäny ihan koko mustaa, et se tuntuu hyvältä, niin on ku olis kotiinsa tullu vuosien tauon jälkeen. I love black and it's like the new black in my life.

Mulla on kans koneella liuta Sartolialistilta kössittyjä kuvia näteist japseist mut siihen palajan hetkee myöhemmin, jahka olen saanu hiukan rauhottumaan tän mustan ihailun. Palaillaa.

Life is fantastic

Syvine kriisien kautta kahlanneena jatkan bloggaamista. Nina Hagen, käydän se nyt läpi t's, oli mun elämäni suurin pettymys. Ikäni (no melkee) odottanu et frouwa olis livenä silmien edes, koko kevät seilorin kans luuhattu netin sivuilla ja videoita kytätty ja oltu ihan et OMG ja LOL ja SIC ja fuck, Hagen päättää löytää Jeesuksen ja koko keikka on epämäärästä, blues-vetosta heikkoa gospelia. Siis huonoa vieläpä. Oltiin alkuun et okei ääni ei o sama mitä se on ollu mut se on ihan fine kysees on Nina Hagen, tiedettii et gospelii tulee mukana mut oltii et se on ihan fine se on silti Nina Hagen.. oltiin hyväksyys niin paljon koska kysees oli kuitenkin Nina Hagen, maailman nerokkain karaktääri. Mehän ei oikeen edes osattu pukee pettymystä sanoiks ennenku seuraavana päivänä ku padot aukes matkalla Turkuu ja haavat revittii auki. Vieläkään ei o voitu kuunnella Hagenia. Kreiseint täs kaikes on just se et se musiikkihan on tietty ihan nerokasta ja näin mut jotenki just nyt en o ihan viel valmis laittaan levyä soimaan. Onneks siellä oli Hagenin jälkeen Grace Jones ja se show oli jotain tajunnanräjäyttävän loistavaa.. Oikeesti, ihan kusipäisen täydellist dataa. Se pelasti paljon ja ainakin voidaan kuitenkin todeta et ollaan nähty Nina Hagen, valitettavasti todistettu sen täydellisyyden dekadenssi. And it wasn't pretty..

Mulla olis tarkotus ottaa kuva mun uusista lempihousuista ja postaa tänne mutta juuri nyt ne on pyykissä kiitos hektisen (=humalaisen ja sotkuisen..) Hesan reissun. Mä olin pukeutunu esiripuksi ja tajusin hetkee myöhemmin ettei se ollu se juttu sit kuitenkaa milt olisin halunnu näyttää ni mein täytyy ottaa uus reissu Hesaan kesäl vielä ja mun täytyy oikeen keskittyy asioihin ja asuihin. Ja jälleen kerran kesäinen yö sumuisella (in my mind, that is) Iso-Roballa ja mulla tuli hirvee ikävä Helsinkiin.. Ollaan avaamassa kauppaa Turkuun eli se ei o just nyt mahdollista mut se ajatus kytee jossain tajunnassa koko ajan, liekin koko vaan vaihtelee näköjään. Siin vaihessa ku menee kattoo asuntojen hintoja se melkein tyrehtyy mut se ei paljoa vaadi et onkin taas roihu päällä. Mut nää on näitä juttuja. Mä palajan jahka olen saanu housut pestyä ja kuivattua.

Waiting for the show to begin

Mä löysin Nina Hagenin yläasteella. Ennen ku olin kuullut ensimmäistäkään kappaletta lainasin Salon kirjastosta Hagen omaelämäkerran "Ich bin ein Berliner - aistillinen ja yliaistillinen elämäni" ja kirjan likimain käsittämätön dadaismi iski suoraan sydämeen. Ensimmäinen levy oli niinikään Salon kirjastosta lainattu "Angstlos". Musa ei ihan suoraan tehny ihan yhtä suurta vaikutusta ku kirja mut syvälle se kolisi silti. Muutaman kuuntelun jälkeen olin aivan myyty. Levy oli nauhotettu ankeesti tietty c-kasetille. Ja "I love Paul" oli aivan helmi samoin kuin "New York/N.Y.".

Muutamaa vuotta myöhemmin olin lukiossa ja menossa ostamaan itelleni kuukauskorttia bussiin kun eksyin matkalla Comeback (?) levydivariin mistä löysin muistaakseni alle sadalla markalla "In Extase", "Nina Hagen" ja "Nunsexmonkrock" levyt. Needless to say mä olin aivan liekeissä. Varsinkin kun levyjä tarkemmin tutkiessani huomasin et "Nina Hagen" levyllä oli art direction by Jean Paul Gaultier. Ja de va de. Myöhemmin "Street"-levyn sisäkannessa oli mainittuna kansikuvasta että miss Hagens wardrobe by the three great ones Gaultier, Westwod and Alaïa. Nuorelle klopille kuka on vaan täysin fabuloitunut muodista ja kreiseistä tyypeistä ei vaan voi laittaa parempaa settiä framille. En tiä kuinka monta kertaa ja tovia vietin pohtien mikä asu on kenenkin suunnitelijan. Ja "Hold me" on osin kuvattu Gaultierin Pariisin liikkeessä ja ollaan seilorin kanssa kovasti vakuuttuneita siitä et 1988-89 aikoihin sijottuva video on aika tarkkaan JPG:n puvustamaa.. Kappale on ihana ja video esittelee tavallaan.. akuisemman Hagenin mitä ei vielä nähty "1985 Extasy Drive"-videolla..

Miks mä tykkään niin kovin Hagenista? Ihan alkujaan olin vaan vaikuttunu siitä, et on olemas ihmisii ketkä vaikuttaa niin seinähullulta (hyvällä tavalla) eikä silti o missään välissä vaipunu sellaseen marttyyriyteen mitä jotkut toisin sanoen en o koskaa lukenu haastatteluja mis Hagen olis sen enempää valitellu kuinka hankalaa elämä on ollut. Seuraavana on tietysti musiikki ja ennen kaikkea Hagenin ääni. Neljä oktaavia pyhää täydellisyyttä. Varsinkin uran alkuaikoina myös tapa käyttää (=raiskata..) ääntään.

Mulle Hagen on aina edustanut.. jotenkin ehdottomuutta, samaan tapaan ku Madonna, itse asiassa. Molemmat artistit on omalla tavallaan toteuttaneet itseään ja omaa näkemystään, eri tavoin ja eri motiiveistakin, kaiketi. Toisaalta mistä minä tiedän ihmisten motiiveja..?

12.6. Nina Hagen nousee sit lavalle Helsingissä. Ja se on kreisii. Mulla on ollu ihan hippasen sellanen outo olo et onk Hagen jo ihan kehäraakki ja tää klassinen vanha ajatus et kun artisti saapuu Suomeen on ura jo ehtoopuolella mut sehän ei ees nykyään ole niin. Ja toisaalta taas Hagen on (vasta kuultua infoa mulla) on edelleen Saksassa melko pidetty ja suosittu mediapersoona. Viva-kanavalla Hagenin oma talkshow on ollut hyvin suosittu ja Amerikassa Hagenilla on vankka oma fanikantansa. Ja mitä olen nyt tuubista kattellu esiintymisiä viime syksyltä ja talvelta vaikuttaa rouva olevan äärest hyvässä iskussa. Eli en malta odottaa kesäkuun alkua ja hetkeä jolloin Nina Hagen on vihdoin ihan oikeesti elävän mun omien pikku simmujen edessä. Mulla on ajatus et lahjotan Hagenille pienen lahjan keikan aikana tai sitä ennen jo. Ihan vaan vaatteen, simppelin bambuisen teepparin. Joskaan mulla ei o mitään hajua minkä kokonen Nina Hagen on..

Mitä mittään, kaikille on varmaan ollu jo pidempään selvää et olen suuri Hagen-fani. Arvostan ja kunnioitan, ihailen ja rakastan.. Edelleen samoista syistä ku aikoinaan ihastuin mut samaan aikaan, näin kun vuosiakin on jo kertynyt enemmän, alkanu näkemään Hagenissa muitakin ulottuvuuksia kuin pelkän "friikin". Tai no jaa.. enemmänkin just päin vastoin, juurikin alkanut hahmottamaan kuinka "friikki" Nina Hagen oikeatsi on, (ja pelkästään hyvällä tavalla).

Laitan loppuun katkelman Hagenin omaelämäkerrasta ja vielä yhden videon missä, I must say, peruukki melkein varastaa shown..

Palaillaan.

Voi paskat! Meillä ihmisten perheellä ei ole rakkautta! Miten surulliselta se minusta toisinaan tuntuukaan! Tänään esimerkiksi kuljeskelin kadulla kaunis lila peruukki päässäni ja kaiken yläpuolella iso karamellirusetti. Ja olin aivan inspiroitunut ostoksista. Silloin kuljin sellaisen rakennustyöläisen ohitse, joka oli parhaillaan luudanvarressa. Ja me saimme niin pahoja molemminpuolisia vibraatioita, että tämä työläinen huomautti minulle aivan raa'asti ja vastenmielisesti, että "miltähän sitä nyt oikein näytetään?"

Kamaa ja tavaraa, alkaen vanhimmiasta

Tää tulee hiukan ankeesti mut sellast se nyt on. Oon niin turpees kunnos etten tohdi laittaa tai siis jaksaa yrittää ottaa parempaa kuvaa..

Tää jumpperi on mun kaapin vanhin, jota edelleen käytän. Aikoinaan kielikurssilla Brightonissa 1991 ostin tyylikkäästä putiikista, merkki on Jigsaw ja malli tietenkin naisten. Ja taitaa olla myös eka kerta kun ostin vaatteen naisten osastolta. Ei sillä et se olis mitenkään wow ja OMG mut enemmänkin sillä et vuonna 1991 olen jo ollu aika nonchalant sen suhteen onk vaate terkoitettu miehel tai naisel. Meikit ja korut löyty vast muutaman vuoden pääst. Anyway, tää jumpperi on 100% puuvillaa, aika tiukka tavallaan neulokseltaan. Mä näen täs, uskokaa tai älkää, ihan slaittisen merihenkisyyden. Mulla oli teininä suuret fiksaatiot esim poolokaulukseen. Mulla oli aina poolo ja melkeen aina musta. Nykyään mulla on melkeen aina joku huivi kaulassa. I can see a pattern here.. Tähän jumpperiin oon tehny sellasen fiksauksen et olen laittanu helmaan taakse parit gummisnöörit, ihan siks et malli on sangen A ja koska neulos on sen veran styrkkiä kamaa on jumpperi päällä aika teltta, ei silleen yhtään kiva. Nyt se on talaa enemmän pussitava ja seilori-henkisyys in my mind lisääntyy koska nyt voin ajatela olevani merimieskassi, matkalla tuntemattomaan.

Mulla meni jonkin aikaa etten käytäny tätä, mieli teki mut ei vaan osannu käyttää (lue= malli haittas mua enkä jaksanu vaan laittaa niit kuminauhoi..). Yks syy miks tää on ollu kuitenki aina jotenki mukana kuvioissa on se et pidän täst vaatteest ihan homona ja toinen on tunnearvo, muistot. Mun eka ulkomaanmatka, ainakin yksin, kesällä 1991. Kuukaus vapaana Englannis. Se oli ihan sairaan hienoa, oikeesti. Palaan tuohon tunnearvoon hetken pääst. Sitä ennen kuittaan lupauksen yhdel ankeel otoksel:

Minttua ja vaaleanpunasta. Ja unelmain farkkutakki. Ja quelle surprise, huivi kaulassa.

Tiettykään kuvis ei näy niin hyvin noi värit, paitaki on enemmä sillee tyttömäisen hempee ja housut kulahtaneen mintut. Huivi kaulassa on mun ihan uus ihana, aitoa asetaattia ja kirppiksellä maksoi euron. Mä tykkään, vaik kauan luulin et mul ei tollaset pienet huivit käy yhtään mut toi käy ja pidän siit. Klassist palloo. Sanomattakin on selvää et näin kukertavas asus en ikimaailmas vois astuu ulos ovest, enemmä mustaa ja sillee.. Mut kiintoisaa täs on itse asias se et tää asu on ihan sikahalpa.. Ei sil et se olis nyt mitenkää revolutionary costume for today mut tajusin just vaan et farkut makso 9€ ja paita 7€ molemmat HeneManelt. Takki (Levi's, pakko nyt mainita..) oli -50% ja siis.. öö.. muistaakseni sit jäi jotain 60€ ja huivi 1€. Mutta siis, takki. Oon kauna halunnu hiukan kulahtaneen olosta, napakasti istuvaa farkkutakkia ja ostn yhden aikoinaa, kompromissin, en koskaa käyttäny. Luulis nyt jo mun tajuuvan et jos olen kokoo xl ja haluun napakan takin ja joudun sen takii ostaan koon m ni se ei vaan istu mut silti ostin. Se on sellain tynnyrimäinen rode, eikä ees oikeen värinen. Tää yksilö on ihan priima ja JUST sellanen ku halusin Ja kokoo xl mikä meinaa et se on kaavotettu juuri sillai kivan timmiks. I love it. Ja olen jopa niin iloveit et olen jkäyttäny sitä ihan sikana. Koko ajan. Jopa rikkoen muodin sääntöjä, denim on denim is a fashion faux pas, koska mua ei sillee oikeesti pöyhäse ku oon niin rebel. Mutta siis mulla on ollu viime aikoina univormuna tuo takki, nuo ekan kuvan farkut (niist lisää hetken pääst) lahkeet käärittyinä ja musta huppari, joskus hatul, joskus ilman. Kesämies. Mut niin, noi farkut, siivosin taas kaappini ja sielt löyty muutamat farkut ku olin unohtanu, noi on yhdet niist. Mulla on muutamat Nudiet ku istuu päin persettä ja olen noikin kuitannu niihi liian lyhkäsiin ja dorkan levysiin, ku kattonu vaan et Nudiet, hyi v'**u. Mut sit vetäsin jalkaani ja noi on aivan täydelliste. Jopa pesut eli kulutukset on sillee hallittavissa olevat. Ja toinen iso juttu mulle on se, et haluun taas alkaa käyttää Gaultierin Le Male-tuoksuu. Se on must vaan niin hyvä ja maailman tyyriimmän olonen pullo ja pakkaus. Se on kärsiny hiukan inflaatioo ku jurvot on ominu sen, mut sit kelasin et paskaak mä sellasest välitä? Et denimii denimil ja Le Male korvan taakse ja de va de. Uusi Pelsepuuppi on syntynyt. Tai siis no, uus ja uus, jonkun päivityksen läpikäyny kuitenki.

Ja pakko laittaa tänne viel ku on niin nostalginen biis ja video ja aivan liian vähän soinu täs osottees.

Haaveita

Niinku mä oon jaapannu jo aikasemmi on kaikkee pläänii päällä just nyt, ollu jo hetken aikaa. Yks suuri issue on se et me ollaan mun kamun kaa saatu ja löysetty täydellinen liiketila, just se nimenomainen mist ollaan alust saakka haaveiltu. Se on loistavalla paikalla, täydllisen kokonen, mahtavan hintanen ja se on tavallaan mulle hiukan paluuta juurille koska olin siin samassa liiketilassa aikoinaan vakkarihengaaja likimain joka päivä. Meil on tietty jo kova pöhinä pääl et miten rempataan ja laitetaan ja must on ihan mahtavaa et meil menee maku niin yksiin jo nyt kaiksi ideois et saadaa varmasti unelmien liiketila laitettuu kasaan.

Mulla on tiettyjä fiksaatioita mist en kait pääse eroon ennenku ne on toteutettu. Yks niistä on korut, kaulakorut lähinnä ja rukousnauhat ym. mitä keräilen asetettuna roikkumaan tietyl taval. Se ei o mun originaali idea, Ruotsista napattu kliffa ajatus minkä otan hyötykäyttöön ja laitetaan ojennukseen elämä.

Mulla on edessä kaikkee mahtavaa ja samalla kaikkee tosi.. erilaista vastuuta ja hirveesti hommia mut se on ainoastaan hyvä koska mulla on ollu jo pitkään täydellinen tyhjäkäynti olo päällä, tosi kauan. Odotan niin mielettömästi et sais jo alkaa maalaamaa ja laittamaa. Ja kaverin laaja tuttavapiiri jesaa just niissä asioissa mist ollaan oltu hiukan huonona et hankalaa ja kallista.

Mulla on päällä mun "kaapin vanhin" just nyt (ainaki näin äkkiseltää sanoisin sen olevan mun kaapin vanhin käytös oleva vaate) mut siihen mun täytynee palata myöhemmin ja koska mä oon luvannu palata niin miljoonan asian suhteen asiaan myöhemmin mun täytyy ens viikol laittaa framil megapäivitys vanhinta vaatetta, minttua ja vaaleenpunasta, farkkutakkia, housua.. blah.. mut kattellaa.. mä koitan päästä kameran eteen JA sit mun pitää kehittää ylellisen tyylikkäät fani-vaatteet kesäkuun keikal ku on Hagenii ja on Grace Jonesii..

Palaillaa.

Camp "Sydän auki"

Lienee hiukan ikääntymisen merkkejä kun alkaa lukeen ja saamaa kiksei sellasist asioist mist ei aikasemmi kuvitellu et sais kiksei. Yks sellanen on Mark Levengoodin kirja 'Riemujen rikkaus ja surujen summa'. Tai siinä ei o mitää et saa kiksei Levengoodin kirjoista mut.. no joo, eteenpäin. STuossa opuksessa on yks kirjotus mist tykkään ihan mielettömästi. Siinä herra Levengood puhuu ihmisistä jotka ovat täysin sopimattomia ammattiinsa, eikä pelkästään sopimattomia vaan "..lahjattomia tavalla, joka edistää aktiivisesti sitä että mailmasta tule kummallinen paikka.." koska sellaisia ihmisiä Levengood omien sanojensa mukaan kantaa sydämessään ikuisesti. Esimerkkinä kalliin putiikin myyjätär. Asiakas oli tuskaillut kovia hintoja ja pyytänyt näyttämään jotain oikein halpaa ja myyjätär oli kehottanut asiakasta katsomaan itseään peilistä. Mä ymmärrän niin hyvin mistä on kyse. Mä "kerään sydämeeni" myös ihmisiä. Mul ei o niinkää pointtina ovatko ne ihmiset lahjakkaita tai lahjattomia vaan enemmänki kyse on siitä miten sinnikkäästi ja onnellisesti he elävät omaa elämäänsä.

Mulla on tietty liki pohjaton rakkaus campiin (kellä ei olis, haloo..) ja mua kiinnostaa se raja mikä menee tietoisen ja tiedostamattoman, järjen ja hulluuden välillä. Ihan ekana yks hahmo vuosikymmenien takaa kenest oon pitäny jo kauan on Florence Foster Jenkins. Oopperalaulaja ja esimerkki par excellence. Tietojen mukaan laulutuntejakin ottanut, varakkaan isänsä perinnöllä uransa rahoittanut musiikinrakastaja, jonka (wikipedian mukaan) "..äänityksistä käy selvästi ilmi, että hänellä oli vain vähän sävelkorvaa ja rytmitajua. Hän pystyi vain vaivoin ylläpitämään sointia..". Jenkins vertasi itseään muihin aikansa oopperalaulajiin ja konserteissa kuultu nauru ja pilkka kuitattiin ammattikateutena.

Mua nyppii tavallaan se tapa mil Jenkinsiä on käsitelty, ja vaikka julkaista postuumisti levy Jenkinsin esiintymisistä ja laittaa ne neljä kysymysmerkkiä nimeen, että varmasti kaikki tajuavat mistä on kyse. Kyllä sen tajuaa kaiketi muutenkin? On niin kovin helppo nauraa toisen, myönnettäköön, täydelliselle kyvyttömyydelle laulaa mut samaan aikaan pakkohan se on kunnioittaa ihmistä kuka on niin täynnä intohimoa ja rakkautta omaa alaansa kohtaan et tekee levytyksiä ja esiintyy loppuunmyydyille saleille. Ja kuten Jenkins ite sanoi: "People may say I can''t sing, but no one can ever say I didn't sing". Ja tässä on must jotain niin pohjatonta elämänviisautta et menee kylmät väreet. Hiukan samalla tavalla kun pidän pohjattomasti Ed Woodista ja kuten taisin taannoin märsätäkin et must on typerää antaa toiselle palkinto "Maailman huonoin ohjaaja" jos toinen on vilpittömästi tehnyt kaikkensa rakastamansa asian eteen. Mene ja tiedä.

Eräs hahmo kenestä pidän valtavasti ja josta en edes ihan hirveesti tiiä on Kellokosken mielisairaalan pitkäaikainen asukas "Prinsessa". Kuopiossa syntynyt Anna Lappalainen päätyi mutkien kautta Kellokosken sairaalaan 1930-luvulla, diagnoosinaan vaikea skitsofrenia. Lappalainen (tai tässä vaiheessa rva Svedholm mentyään naimisiin) oli englannin prinsessa, Kellokosken sairaala oli hänen kesäpalatsinsa. Henkilökunta ja muut potilaat olivat hänen hoviväkeään. Prinsessa oli niin hyvässä kunnossa, että sai liikkua vapaasti sairaalan alueella ja Kellokoskella. Aika ajoin hierojan töitä tehden ja saamallaan palkalla muille potilaille kestejä järjestäen. Kaikki arvonimet ja tittelit, joita henkilökunnalle ja muille potilaille annettiin säilyivät koko Prinsessan Kellokoskella asumisen ajan. Mielenterveyshoitaja Ilkka Raitasuo oli prinssi Henrik, ja kun Prinsessa säästösyistä siirrettiin Nikkilän sairaalaan totesi Prinsessa prinssi Henrikille lähtevänsä vain talvipalatsiinsa asuttuaan jo niin kauan kesäpalatsissaan. Jostain lehdestä lukemani tarinan mukaan olisi Prinsessa todennut viimeisinä hetkinään häntä hoitaneelle lääkärille "en minä ole mikään prinsessa, minä olen Lappalainen". Prinsessasta tehdään elokuvaa jonka pitäis olla levotyksessä syksyllä 2010. Sanomattakin selvää et meinaan mennä sen katsomaan.

Mä tykkään keräillä myös sydämeeni ihmisiä jotka tavalla tai toisella puhuttelee mua. Keskimäärin voi kai sanoo et mun kokoelmani koostuu tavalla tai toisella valtavirrasta poikkeavat tyypit. Ja vielä enemmän ku puhuttelee ni nää ihmiset myös inspiroi mua aivan mieltsin paljon.

Ja laitetaa viel loppuun yks friikki kenest tykkään aivan pohjattomasti: Klaus Nomi.

Hauskaa vappua kaikille.