Poverty Deluxe

The mutual slump..

2011-04-09T09:12:00.002+03:00

I have nothing to say. It's the end of an era. Mut kattellaa josko joskus taas palaillaan. Ha det bra.

'Shopping list for mom' thank you darling

2011-02-26T06:43:00.003+02:00

I feel all springy. Yrittäjän arki oikeesti.. aika katoaa.. samaa shittii ku aikasemminkin, ideoit pääs miljardi ja aikaa toteuttaa vaan 3, ehkä 4.

Anyway, taidetädit innostaa mua monel taval, koko se simppeliys mikä niis kaavois alkaa olemaan kantava teema ja myös ajatus ettei tulis leikkuujätettä oikeestan, et käyttäs kankaan niin tehokkaasti ku mahdollista. Okei tän voi kääriä ekologisen ajattelun (biohajoavaan) käärepaperiin tän ajatuksen myös mut toinen (ja mun kohdal ehkä suurempi parhaillaan) on ihan taloudellinen puoli. Taloudellinen tilanne ei anna periks ostaa kaikkee sitä tyykimäärää mist haluisin tehdä ja kokeilla, eli osin siks meinaan et ne kankaat mitä mulla on kotona tulee ihan superisti hyötykäyttöön. Ja siin on se sama feng shuinen ajattelu osin myös mikä on jyllänny mun vaatekaapeis ja kodis yleensäki viime aikoina et kun tot kamaa ja materiaalii on omast takaa hyvinkin viljalti ni miks ostaa uutta ku tsekkaa eka vanhat ja olemassaolevat ja laittaa vaatteesen. Saa samalla siivottua yhden kirstun ja 2 Ikean muovilaatikkoa. Handy.

Mut siis ostoslistalla olis silti kaikest huolimatta ihan klassisen tyylikäst raitatrikoota.. pumpulinen tai bambuinen.. okei puuvilla kyl melke voittaa siin mieles et bambu oon nähny vaan yksvärisenä ja puuvillaa piisaa. Mulla on transpiraatioo et tekis puna-valkosest mut samaan aikaan ihan perus musta-valkee kans kutkuttaa kovasti mieltä ja elämää, sydänt kans. Sit haluisin ihan jotain pätevää mustaa villakangasta, ohkasta kuin mun yöuneni ja kiiltävää kuin hiukseni 3 päivän pesemättömyyden jälkeen.

Mut niin, all springy sanoin alussa ja täs oli mun mutkaton aasinsilta asiaan; mä haluun tehdä raidallist ja merellist tavaraa kevääseen. Ja yhdistää taidetätien muodot (hi hi..) miesten vaatteisiin. Tavallaan lopputulos olis somewhat unisex, mut mut.. mä en tykkää siit termist oikeestaa ihan hirveesti. Siin mieles trikoo ja siit tekeminen kliffaa et se aika nopeeta ja iisiä, ei tarvi niin paljoo täristä ja ihmetellä.

Samaan aikaan mua kiehtoo just mist aikasemmin jaappasin niin 1800-luvun alkupuolen miesten vaatteet, samaan aikaan ku nään siin paljon yhteyksii 1920-luvun pöhinöihin. Androgyyni on taas yks sana lisää mist et en niin innostu sanana mut mikä kuvastaa ihan kivasti mun tän hetkist mielentilaa ja ajatumaailmaa.

Ja sit mun silmien eteen aukee tää muotokuva. Vuonna 1924 Romaine Brooks maalas Lady Una Throubridgen muotokuvan jamä oon ihan et say what wha what what.. Niin täydellinen ja niin inspiroiva. Hiukan samaan tapaan ku sen leffan mist jaappasin (Beau Brummellist) ihan eniten sain kiksei sit alusta mis oli kuvattu Brummellin pukeutumisrituaalii ja otettu fiksuu lähikuvaa cravatin sitomisest. Life is in the details. And I like them.

Okei meil alottaa 2 työntekijää täs pian ja meinaan et säädetään niin et sais enemmän aikaa touhuta noit vaatejuttui ja omii mallistoi. Ihan siksikin et mä tarviin sitä ja kaipaan sitä tekemistä ja luomista ja kaikkee sitä hulluutta mitä siihen liittyy. I love it. Ei yrittäjän arki niin kauheet oo, mä tykkään täst et on itsens herra mut aika.. mä haluan lisää aikaa. Ja mun viime aikoina taas pehentuneet unihäiriöt ei auta tilannetta yhtään.

Anyway, mun päivä jatkuu nyt toistaseks taidetätien kaavoil (mist ha ha tulee samoil kaavoil miehil shortsii kevään ja kesän rientoihin). Unisex ja androgyyni. Synergia, rapsakka, tahtotila ja mummonmarkka.

Ha det bra!

This charming man

2011-02-25T06:24:00.002+02:00

Mä katoin eilen leffan 'Beau Brummell: This charming man' vuodelta 2006, tai siis en tiiä onk tullu joskus telsust sarjana tai mite mut se ja sama. Okei, en mee nyt mitenkää syväanalyysiin koska en me koskaa mut mä tavalaan tykkäsin siit. Ihan siks sanaks et siin oli muutamat hyvinkin nätit puvustukselliset detskut ja yksärit. Mul kans vahvasti heikkous miesten muodin suhteen just tuonne vallankumouksen jälkeiseen aikaan, Napoleonin aikoihin. Must ollu kovin fiksuu pukeutuminen sillon. Varsinkin leffas oli hupaisa kohtaus kun Brummell kohtaa kadulla kaks jamppaa ja loukkauksia vaihdetaan; "Dandies!" "Fops!" ja sit otetaan nyrkkitappelu. Hello, punkit ja fiftarit. Nerokasta! Ja voin juonipaljastuksii sen verran et dandyt voittaa tappelun..

Mutta mutta, vallan nostaa päätään halu tehdä jotain fiksuu ja kliffaa vaatetta miehille, ihan kauppaan saakka. Time is money, sanotaan, ja se on niin totta. Emma-gaalan vaatteet on nyt valmiit ja ok, asiakkaat tyytyväisiä ja se on sillai tärkeää että.. well se vaan on tärkeää. Seuraava show ja tapahtuma on kaupal 19.3. ja sitä ennen on pari tapaamista eri merkkien kanssa, Hesassa ja 2 Turussa, lisäks pitäs ehtii tekemään pari projektia ja laittamaan kankaat hyötykäyttöön koska just nyt olen niin rahaton ja tavaraan rakastunut ettei o varaa oikeen ostaa tyykiä. Pakottaa hyödyntämään ne kankaat kun on jo omistukses.

Ha det bra, mä jatkan kahvin juontii ja sit alan sättäämään tasosaumuria ja bambua. (Tässäkään postaukses ollu mitää järkee tai pointtii, I hear Maire calling!)

Down memory lane..

2011-02-24T21:07:00.002+02:00

Mä eksyin mun menneeseen elämään hetkeks, Mairen luo. Mä muistan hämärästi olleeni aika masentunu ja ahdistunu mut en koskaa aatellu milt mun jutut saatto kuulostaa. Vuosia on kulunu 4 tai 5 ja elämäs on kaikki hienosti. Mä en tajunnu sillon yhtään kuin hukas mä oikeesti olin. Tavallaan.. ku mä en millää osaa ajatella et se ihminen kuka on vuodattanu sen kaiken olen minä. Strange.. Elämä kantaa. Ja ystävät.

Anna hyvän kiertää.

Aamun inspis ja ihmetys samas paketis

2011-02-21T06:34:00.006+02:00

Lyhykäisesti ja näppärästi; nousin taas tapani mukaan puol kuudelta, laitoin Rupaul's Drag Race Season 2:n pyörimään taustal ja aloin rullaamaan läpi kaikkii blogei ja uutisii ja sivustoi ja kas!

Sugar oli postannu taannoin ylellisen ihanaa miesten muotii ja mä olin heti et omg täähän on just sitä mitä mä haluun, noin niinku vaatteellisesti ja tyylillisesti. Ylellist harmaat ja mustaa, fiksuu, hiukan ränsistynyttä ja boheemii, hiukan high class ja old money. Robert Geller, I think I love you. Ja Sugar kiitti kun vinkkasit.

Nää kaikki kuvat on kössitty täältä et menkää ja ihmetelkää. Samaan aikaan mieles pyörii ajatuksii et shit, kun kaikki hieno on tehty ni what's the point koittaa enää koskaa mitää. Mut se ajatus menee ohi aika nopeesti. Yleensä.

Kun nyt oiken kattoo näit kuvii ku ne on tällai rivis ja rinnakkai ja alekkain ni onhan täs nyt kovin nätti värimaailma valittu. Kolmannes kuvas mua viehättää lievä Chanelmaisuus ja iskee heti seuraavana ihastuksen puolel miten nokkelasti on laskettuu vyötäröö ja siihen laitettu mun silmiin täs pimeydes ja tähän aikaan aamust smokkivyöltä näyttävä asuste. Mullahan on smokkivöihin kovin suuri rakkaus ja kaikkeen klassisen miestenpukeutumisen tilpehööriin mitä käytetään "kreisisti" ja "vääräs paikas". Thinkin' outside the box ja playing against the designer. Ja mua niin korpee et YouTube on poistanu nerokkaat Brenda Dicksonin klipit vuosten takaa tai sit mä en vaan osaa hakee niit oikeil hakusanoil mut yhtä kaikki, tuubi tarjoo pelkkää parodiaa.. Schade.

Kaikkihan on jo kauan manannu miten pillit on niin last season ja et lahkeet levenee ja siltappaa ja okei, mä käytän nykyään pillei ihan siks et olen lihonu niin kauheesti et kaikki vaan näyttää mun pääl pilleilt. Mut siks sanaks; mä olen alkanu hiukan kaipaamaan jalkatteni ympäril enemmän matskuu hulmuumaan. Tai ei ees hulmuumaan koska tykkäisin et sais olla hiukan jämäkämpi matsku mut tiiätte mitä mä meinaan.

Ja siinähän ne kuitenkin on, kaposet farmarit. Ja ei voi silti sanoo et näyttäs huonolt.. Et ota täst nyt sit selvä mitä Jaakko haluu. Tai no, Jaakko haluu kaiken nyt heti ja samaan aikaan kätevän hallitun vaatekaapin mis kaikki sopis yhtee eikä olis ylettömästi mitää. Koska ylenmäärin on väärin.

Siks sanaks et odotan kovasti kevään ja kesän kamojen saapumist kaupal. Osa on jo tullu osa on tuloillan. Yrittäjän rankka arki (vittu mul on vaikeetaaa...) mut Tanskan yhden tilauksen laskutus on mot helvete ja sitä koitetaan nyt säätää mut sit siin se bonus et ei o meitin virhe jos he laittavat väärän laskun. Tai sit he on laittanu väärät vaatteet meil, mene ja tiedä.

Meillehän on tulossa kama hiukan kaikkialt mut se jännä kun on innostanu meitä on et so far ihan paikalliset merkit on myny melkeen parhaiten. Ja tää on must siin mieles kivaa et antaa varmuutta esim. omien kamojen suhteen et voivat nekin myydä sit aikanans ku saan niit tehtyy, toivottavasti jo maaliskuun alust eteenpäin.

Ja loppuun hehkutan näit päntsyi. Must fiksut. Nyt meen laittaa itteeni nätiks ja alan tekemään bambukaftaanei.

Ha det bra!

He's in fashion

2011-02-20T09:15:00.004+02:00

Juotiin eilen hiukan sellaset kotihöpsöt. Oli skumppaa (obviously..) ja sit suositusten mukaan tehtiin drinksui yhdistämäl Stolichnayaa, raparperiliköörii ja greippimehuu. En o hetkee ollu niin hauskois tunnelmis. Sillai fiksust kivast kotosal. Sit päätin hyödyntää tän hetkisen olon ja laittaa oikeen pitkän tajunnanvirran tulemaan. Ja ihan täysin randomeil kuvil mitkä mulla on talles koneel ja sanon et se on kuulkaas nyt sunnuntai ja mun ei tarvi edustaa tai tehdä mitää päätöksii tai mitää. Ja sen verran vaan sanon et täs ekas kuvas on monet osaset kohdillaan. Mullahan on heikkous frakkeihin ja shaketteihin, enemmä viel frakkeihin. Ja myös pukuihin ja miehiin puvuissa. Puku tekee miehen ja sillee, se ei o ihan hatust vedetty teesi mut samalla siin on se et puku pitää osata kantaa, mies taas ei tee pukua, if you catch my drift.

Miesten muoti on must fabuloivaa. Sen historia ja kaikki ne kreisit käänteet mitä sen piikkii on laitettu. Ja siit tekee viel kreisimmän nimenomaan se et miesten muotia ei tavallaan oo olemassa koska men don't dress for fashion, they dress for fit and comfort. Ikiaikainen totuus. Ja saman todisti Keski-ikäisten miesten muotiblogin pitäjä televisiossa täs viikko pari sit. Mua vallan huvitti Kari Haakanan väite ettei miesten muodissa ole tapahtunu mitään 50 vuoteen, koska olen niin kovin täysin eri mieltä, tietty. Must koko konsepti on sinällään kiinnostava, tää em. blogi. Tottakai se on sarkastinen ja ironinen, mut samalla se vahvistaa just ne kaikki stereotypiat mitä misten muodin kohdal on olemas ja ihmisil mieles. All the way siihen pisteeseen et huumorin piikkiin laitettuna (ja mun taholt kovin kärjistettynä) muodista tai takin materiaalista kiinnostunut mies ansaitsee potkun munille. Ja täs vaihees voin kans sanoo et tää ei nyt liity enää niinkään em. blogiin vaan ihan kokonaiseen miesten muodin kehityksen historiaan, muutaman vuosisadan ajan. Mies ja muoti, muodikas mies, muodista kiinnostunut mies; homo ja/tai kaikin tavoin epäilyttävä karaktääri. Dandy? (Pakko se on sielt kaivaa framil taas se termi ja konsepti. Vaik sekin kokenut pahan inflaation, se termi.) Niinhän se on aina ollut, muodikas mies ei vaan ole ollut mies. Ja siinä määrin yhteiskunnalliseks vaaraks koettu, et väkivalta, henkinen ja fyysinen, on hiljaa hyväksytty tapa diilata nää tyypit (Brummell, Wilde..).

Miesten muodin suhteen ei oikeestaan oo varsinaisesti sillai hyviä blogeja. Ne tuntuu olevan aika kahtia jakautuneita; joko ne on hyperkonservatiivisii ja tarjoaa miehelle vain sen puvun mustana, harmaana ja laivastonsinisenä (keväällä kreiseimmät voi heittää pataan kamelin..) tai sit täysin toista ääripäätä ja dumpattu täyteen silkkoa kiiltokuvaa. Kumpikaan tapa ei tiettykään oo huono tai väärä, who am I to judge, mut must se on vaan hurjan kiinnostavaa et naisille on olemassa sangen laaja spektri blogii ja sivustoo kun hiukan ottaa syvällisemmän otteen yleensäki muotoiluun. Nyt joku vois sit kysyy et miks mun oma blogi on sit niin dorka, et miksen ota ite sitä manttelii harteilleni mut siihen on ihan se yks pätevä syy et mä en jaksa.. must on kivampi lukee muitten valmist tekstii.. Ja siks sanaks taas Valerie Steele; nero ja lahja maailmalle. (Ja sit sanon et tää kuva on taas mun ideaali sisustuksellisesti.)

Mut nii, must on sillai kiinnostavaa et, ihan yleisest siis muoti ei pelkästää miesten muoti, tykätään niin kovin herkäst lytätä turhuutena ja typeryytenä mut samaan aikaan se on kuitenkin koettu niin tärkeeks asiaks et sitä jaksetaan kritsoida ja ironisoida. Jos mietin itteeni, ni ne asiat mitkä oikeest on mulle/musta turhia on kokonaan pois mun elämästäni. Jos oikeen jostain asiast innostun tai vastaavasti tulistun, ni kertoohan se et se on mua tavala tai toisel vahvasti pöyhäsevä asia jos kerran mieltä kaihertaa tai sit suuremmas mittakaavas jos koen sen niin merkittäväks et oikeen alan nähdä vaivaa ja käyttään aikaani ja aivojani sen eteen. Ja gyyl mun täytyy sanoo et ohan miesten muoti ihan sairaan kiinnostavaa. Siin tietty kaikkee bonarii mukana, et gender issuet ja normit, valtava (suht piilotettu, ainakin yritetty) mielikuvamarkkinointi ja bisnes. Miks miehet ei olis samalla tavalla markkinoinnin kohteit ku naiset, koska samal tavalla ne mielikuvat miehille luodaan. Miten pokaat naisen, miten "kuljet omia polkujasi" ja olet aito ehta mies. Kaikkinaiset James Bond ja Indiana Jones viittaukset ja vihjeet. Et ei ei, ei tää o ollenkaa muotii koska se on naisten ja hinttien hommaa, mut kato ku ostat tän uuden mallisen reisitaskuhousun ja vaelluskengät ni daamii kaatuu ja olet askeleen lähempänä alkukantaista sisintäsi. Kun viel ajat sil Hummeril ku se on kaupunkiolois niin näpsä.

Joo mä tykkään muodist ja mä loveen muotiblogei ja yleensäki blogei. Osa on rehellisii, osa on olevanas, osa oikeesti raivostuttaa mua ja silti ja siks just niit luenkin. Mut täs on tää, et koska mä oon niin überhyvä ihmisenä, ni vilpittömästi jos mä nyt sanonkin et oon raivona jostain blogista ni ei se sillee mee et mä jaksaisin keuhkoo lopulta. Mä oon sillee hiuka pikkupoika et oon ihan liekeis melkee kaikest mikä tähän elämään ja maailmaan liittyy. Ja tulkitsen asioi ja analysoin ja rakentelen omii teorioit päässäni. Et inget illa joka suuntaa.

Ja ei, mä en todellakaan pidä muotiblogia vaik muodist ja vaatteist tykkäänki jaappaa. Siin vaan se, et muoti ja vaatteet on likimain ainoot asiat mitkä mua lopulta kiinnostaa ja innostaa niin paljon et jaksan oikeen olla asias kiinni ja tohkeissaan. Mä en ees tiiä lopulta kuka pitää muotiblogii..? Lopultahan kaikki pitää vaan blogii. Osa tavallaa piilottaa sen häpeilemättömän materialismin ja ja halun vaan saada ilmast kivaa ja goodiesei (jos mahollist) hienovarasemmin, osa luukuttaa senkin ihan rehdisti framil. (Ja rehdist materialismist puheen ollen, mun täytyy pian postaa kuvii mun uudest ihanast nahkatakist ku jäi käteen taannoiselt 'Päivä NK:lla' risteilylt vaik se ei jääny haaviin NK:lt)

Eilen törmäsin ekaa kertaa tähän blogii ja oon ihan et täst mä tykkään, ihan tosi paljon. Luettavaa/katottavaa matskuu on vaan niin monta kymment sivullist et siin menee tovi mut mä oon ihan fiiliksis.

MouMou

Ha det bra!

Quickie

2011-02-05T08:49:00.005+02:00

Mä saatan olla vain romanttinen hupsu mut onk tää kenties ihanin setti you have ever seen? No okei simppeli melko musta ja bla bla mut mä diggajan.

(Alexander McQueen kuva men.style.com)

Mun feng shuinen mania siivota mun kaappeja jatkuu ja samaan aikaan alan keräilemään uusii kliffoi klassisii fiksui ku kävis yksiin eikä olis ollenkaan kompromissei.

Palaillaa. Ha det bra!

Uudet thulet puhaltaa

2011-02-03T23:50:00.003+02:00

Stellan tarina sai mun sisäisen pesänrakentajan mut myös skumpan ja shamppanjan liikakäyttäjän nostamaan päätään. Meil on joo äärest nätit skumppalasit, kait niit sanotaan amerikkalaisiks joissain piireis, mut siis fiksut kultaset reunat ja matalat ja leveet. Onhan meil muutama huilu Ikeasta mut ne ei oikeen kestä mitään ja niit tosiaan vaan se pari enää jäljel. Mut siis niin, me ollaan ihan et what what, kultaus rapisee mein näteist vintage-laseist jokases hellävarases käsin suoritetus tiskaukses ja okei ne kans hiukan nirkkosen kokosii.

Mut oi oi, kaikki murheet unohdettu kun saatiin transpiraatio et meil tulee kans Ultima Thulet pöytään skumpalle. Meillähän on noin arkikäytös Ruska-astiasto muna- ja tuhkakuppeineen (+tietty viilikulhot ja mokkakupit ja kahvikupit ja..) ja siis oikeesti, mikä menee päheemmin Ruskan viereen ku Ultimat? No ei mikään. Ja samaan aikaan sydäntä lämmittää et Ruskan ollessa vaatimattomasti n. 80-osanen sarja myös Ultimaa voi kerätä koko sarjan 10 eri lasia. Iittala kutsuu taas. Ja Ultimas se kliffa puoli et ei o mikään ihan päättömän hintanen setti.

Simplicity and.. öö.. utility?

2011-01-29T08:01:00.004+02:00

Mä oon jo hyvin kauan ollu ihan gaga kimonoihin ja japanilaiseen tapaan suunnitella vaatteita. Otin kirjastosta pinon kimonon historiasta ja, well, kaikesta kerovaa kirjallisuutta ja paras opus tais olla se yks uus (en muista nimee tai tekijää..) mis on vallan kaavoja ja ohjeita kimonon tekonn ja muutenkin siis japanilaisten perinnevaatteiden tekoon.

Mua on alkanu muutenkin kiinnostaa viime aikoina ihan ankaran yksinkertainen tyyli tai oikeemmin tyyli mikä syntyy kun kaavat ja muodot on karsittu ihan äärimmilleen. Mua inspiroi (tää on noloo mut en muista yhtään sit merkkii enkä o laittanu sitä ees kirjanmerkkeihin, anteeks..) hirveesti yhden japanilaisen vaatemerkin ajatus ja konsepti et he tekee vaan yhtä kokoa kaikist vaatteist ja vaate näyttää sitä kautta aina erilaiselta kunkin kantajan päällä. Mua kiinnostaa täs enimmäkseen tavallaan uniikin ja sarjatuotannon välinen harmaa alue, et tehdään sarjassa mut tavoite on saada vaate näyttämään eriltä eri ihmisten päällä. Toinen inspiroiva juttu oli tarina jonka luin Halstonista ja siitä miten Halston ei tykännyt käyttää nappeja tai vetoketjuja, vaan vaatteet oli (yleensä) auki ja sidottavissa kiinni vyön tai muun kappalan avulla, miten Halston vei taas äärimmilleen sen yksinkertaisuuden, ja samal täs on hiukan kaikuja kuin tuossa 1 size-konseptissa, et jokainen voi itse enemmän määritellä miten käyttää kolttuansa.

Mun taidetädit on ollu alusta asti aika samassa hengessä tehtyjä, tavallaan. Oon koittanu saada kaavat minimoitua äärest yksinkertasen muotoon ja leikkuust jäävät hukkapalay koitan saada kans jotenkin hyöytykäytettyy, so far mul on raflaavaa ideaa ja kreisii konseptii päässä. Toisaalta mun taidetädit on viime viikkoina hiukan alkanu siirtymään kohti Spice Girlsei ja kuten Stella totesikin, se ei o mulle mitenkään uutta et projekti elää ja et jännä nähdä sit kuvauksis lopulta mihin saakka se ajatus on vaeltanut.. Touché, Stella.. se on juurikin mun helmasyntei. Ajatus kirmaa nopeemmin kuin jaksaa ja ehtii tehdä protoo ja lopullist päätöst. Mut kattellaa.

Mä en nyt postaa mitään kuvii vaan laitan parit videot tuubista. Ne ei o haute couturee mut ne on mun silmiin taidetta. Näi videois on jotain melkeen hypnoottista ja mä ymmärrän jos ei jaksa kattoo niit kokonaan, ne on aika pitkiä. Mut sisso..

Ha det bra, palaillaan.

Pikasesti vaan fiilistelyy

2011-01-24T09:00:00.003+02:00

Ilman mitään järjestyksii tai sen suurempii filosofioit mun täytyy rohkaista itteeni taas jotenki innostumaan jostain ja siis se meinaa mul täl hetkel kevään ja kesän tuloo ja omaa kauppaa ja mietintää et mitä haluaisin tehdä noin niinku vaatteellisesti ja kaupallisesti ja minällisesti et milt haluun näytää, mikä viehättää silmää ja sillee, you know, important stuff. Stuff that matters, deeply and profoundly.

Okei, pakko hiuka länkyttää mihin kiinnitin huomiota ettei jää kaivelemaan ketään. Fiksu musta setti joo mut mikä on tää turkisjuttu kaulas, onk se huivi onk se liivi? Ketä kiinnostaa se näyttää kliffalt. En muista mist oon tän kuvan nickannu mut jostain, kuva on pariisist ja ui ui, nätti.

Tietty mä oon aika helppoo kauraa heti ku on mustaa paljon ja nahkaa ja kittanaa ja jotenki mystist muotoo. On helppo olla helppo.

Must fiksun näkönen ku (at least in my mind) harmaa college roikkuu mustan nahkatakin yli, et on sellain tunne et hiukan kulahtanu ja vanuttunu. Ja kans; aurinkolasit (ai miten mä odotan et alkaa aurinko paistaa ja voin laittaa mun ylellisen ihanat Jacobsit päähän.. mä niin loveen niit..) ja hattu, nahkatakki ja (at least in my mind) harmaa college. You can't fail, can you?

Kaiki kuvat kössitty Sartolialistin sivuilt ja seuraavas ei niinkää vältsyy puhutellu asu tai mitää sillee ihan spesusti mut must vaan kliffa setti, fiksu takki ja kivat viikset.

Ja vaik kaikki on et oh no viikset on niin passé ja niinku niin out et on ihan super hipsterii et on viikset koska se on niinku post-modernii ironiaa ni mä en jaksa sellasii funsata, ku mä vaan liketän kybäl tät hahmoo, tukkaa ja viiksee ja samal mun täytyy sanoo et Watanaben rotsi on fiksu ja muhun kyl it kuitenki vetoo et tää kuvio ja rikottu linjaa et mis millast ornamenttii et perinteisesti jumppereis nähty rantu onki yhtäkkii bleiskas. Kreisii, mään.. mut kliffaa samal. Ja kaikest mustuuden puuttumisest huolimatta mä melkee voisin nähdä itteni pukeutumas tällaseen kliffaan asuun ja settiin.

Varsinkin ja semminkin, typistän loput kuvat;

Musta hahmo muistuttaa mua taidetädeist ja vimppa kuva muistuttaa mua kovasti Sugarist. Ha det bra. Mul jotenki kupliva tunne et saatan laittaa pätevän referaatin kevään vaatteist tänne jos oikeen inspiroidun ja so far Burberry Prorsumin miesten kuteen oli ihanat..

And after careful consideration..

2010-11-18T08:47:00.007+02:00

Vaik mä kuin olin et joo joo massit liikkeel ja LanvinHeneManee kehiin ni I must say.. kävin niit netitse kattelee uudellee siis ihan kuvii niist vaatteist et ei mallin pääl ja stailattuna ja nätisti laitettuna ja mun tuli sillain olo et en usko et kuitenkaa sit traviin siit setist mitää. Mä oon nyt löytäny Ebayn, big time, ja hyväksyny ja tajunnu sen et Jean Paul Gaultier on mul vaan aina se suurin ja kaunein. En oikee ees tiiä miks, Gaultierin muutamat viime vuosien jutut on ollu suunnattoman tylsiä ja jotenki niist on puuttunu se.. joie de vivre mikä on ollu must niin leimallista Gaultierii. Kun taas ihan pari viime sesonkia on ollu must ihan huippukamaa.

Anyway, Ebay + Jaakko + Gaultierin vanhat kamat siel = Il Paradiso. So far löysin edukkaasti maailman näteimmät aurinkolasit, liituraitapuvun ja farkkutakin. Farkkutakis viel se hauska sattuma et se on samasta mallistosta ku mun ihan eka Gaultierin paita jonka ostin Pariisista keväällä 1994. Puku menee samoihin aikoihin, tais olla -92 vuodelta ja arskat menee kans samaan ysärikauteen. Ne on siniset ja ja ne on nätit. Ja nyt kun sen mustan puvunkin olen ottanu käyttöön ihan jo pariin otteeseen ni mikäs siinä on ollessa, nättinä ja mustana.

Eilen oli siis sitten Dressing Mimia. Mun oma pieni mallisto alotti koko shown ja ihmiset tykkäs. Mähän olin ihan et what what ku tein sitä ku aloin hirveest googlaamaa juttuja boksarikapinasta ja väkivallasta ja siit se sit jatku. Tietty Kellopeli Appelsiini oli mukana, oikeestaan enemmänkin vahingossa, mut olin silti äärest tyytyväinen mun poikien toimintaan lavalla ja backstagella. Vaihdot meni hyvin vaik ihmiset oli alkuu et ei tuu mitää sul on liikaa kreisii shittii ku täytyy ehtii vaihtaa ja laittaa 40 sekunnis. What BS, hyvinhän ne ehti ja kaik oli just jees. Nää kuvat on kaikki Mikko Laaksosen ottamia, Mikko taas on Monsuunista. Eli olinkaikin puolin hyvis käsis ja tykkäsin itse asias omist kuvist eniten koko eilises tapahtumas. It's about me, me, me.

Mä en voittanu yleisöäänestystä mikä oli tietty hiukka downeri mut hey ho elämä on sellaista. Ja eihän mikään estä mua laittamasta omaa settii ja showta ja häppeningii pystyyn. Ja kun se nimikin on jo olemas ja mieles ni se on vaan se et printtaa bannerin ja laittaa tyttäret ja pojat laval. No problem.

Mulla kävi ikäväst ja mun tää tumma malli joutu peruun ku se muutti yllättäen Köpikseen mut mun blondi korvaaja oli asias kiinni ja nätti ku fan ku laitettiin pitsit silmil ja hanskat käteen. Sit nää on näitä et ku ihminen on hiukan noviisi esim. antaa haastattelui ja mutenki sillee kaffel vahvasti puolet ajasta ni must oli äärest yllättävää luke omat sepustukseni käsiohjelmast ku en muista varsinaisesti niit asioit sanoneeni. Ei sil et ne olis ollu väärin mut tavallaan tuntus ku olis joku muu ollu antaas kommenttii ja kertoos asiaa.

Nyt kun on selvitetty avajaiset kaupalla ja Dressing Mimia ni onkin jo aika alkaa säätämää vihdoin omia juttuja kaupalle myyntiin, sillee mallistoa ja tavaraa, jopa hiukan kaupallisemmalla otteella ettei enää niit pellekauluksii ja korsettei miehil ku ne ei, yllättävää kyllä, ollu mikään suksee back in the days.. Ja samaan aikaan mul olis pari tilausta ku pitäs saada tehtyy ja toimitettuu ja se mikä siin on mukavaa on se et ne on mukavia tilauksia ja ei mee hermo ja olen osannu jopa itteni hinnotella ihan kunniallisesti ja sillain et ei mee ihan hyväntekeväisyyteen kaikki niinku mulla on ollu tapana aiemmin.

Noin yleisesti kun palajan viel tuohon yläosan alotuksen ni ohan mun vaatteissa aina aika vahvasti näkyvis vaikutteet, Gaultier etunenässä. Ehkä se yks syy on siihen niin kovaan likettämisen osin se et Gaultier oli mulle se eka iso nimi ku kolahti sillon 80-luvun lopus, 90-luvun alus. Et paluta juurille ja rehellisyyttä itellen et ollaan kaikki kartalla mikä on se juttujen juttu omas elämäs. Tää ei suinkaan tarkota sitä etten tykkäis ihan sikana ihan siis supermonista muits amerkeistä ja suunnittelijoista. tavallaan Gaultier on hiukan samanlainen mulle ku Madonna, et vaik ei oliskaa enää niin aina huipussaan se luovus ja tekeminen ni silti vaan aina ne jossain takaraivossa kummittelee ja on aina mukana. Kun on parikymmentä vuotta ollu uskollinen on kovin hankalaa alkaa vaan täysin hylkäämään. Ei ees Nina Hagen jääny vaik se kesäl pettikin niin kovin pahasti. Joskin sen kohdal oltiin jo hyvin heikoilla jäillä, I must say.. Mulla on myös ajatuksis et ostas ihan uuden kameran ja alkas räiskii kuvii taas ihan uudel otteel. Ja sit tarviin ulkoisen kovalevyn ku alkaa oleen kone niin piukas jo. La di dah..

Ja onhan mulle ihan herran ulkonäkö ollu aina kova juttu. Must Gaultier on jotenki äärest kliffan näkönen ja olonen jannu.

Laitetaa viel ja uudellee loppuun Gaultierin biisi ja video. Hienoa musiikkia, kerrassaan.

Palaillaa.

I'm sorry if it sounds selfish but it's about me me me.

2010-11-06T21:30:00.004+02:00

Kuten kaikki Mairen ystävät ja lukijat varmaan muistaa mä en arastele kuvata itteeni ja laittaa runsait määrii meikkii ja koruu päälle. Mä en o hetkeen kuvannu itteeni, mut olen harvinaisesti ollu it emuitten kuvattavana. Ja siit mä en tykkää. Tavallaan en osaa olla luontevasti kameran edes vaik iteksee touhutes teen sitä ihan mielellää ja kinda nautin siitä.

Viime talvena Tatu Hiltusen kans laitettiin pystyyn Haaksirikkoutuneet näyttely B-galleriaan Turus. Tatu otti must noin 10 000 kuvaa joista sit teki stopmotion animaatioita näyttelyyn, tavallaan elävii muotokuvii.

Ja mä lovesin lopputulost + must mein näyttely ioli ihan mieltsin upee, ihan kokonaisuutena ja saatiinpas siin viel sit aika hyvät arvostelut..

Tatun kaa ollu puheit myös et laitettas uus näyttely pystyy mut se on viel työpöydäl ja plääneis.

Nyt olen mukana Dressing Mimiassa ja Monsuunista mun vaatteet tuli kuvaan Mikko Laaksonen. Mul on mukan siis vaan 4 asua, joista tää 'Lentäjän poika' on yks.

Meil on Mikon kans ollu puhetta et laitettas joku uus prokkis vireille ja pyörimään ja liikkeelle, jotain hiukan artsumpaa ja as we all know mua kiehtoo aina kaikki artsumpi ja jotenkin jos pääsee hiukan irti ihan mainstreamist ja mä en o koskaa oikeen tajunnu tavallaan liian tiukkoi jakoi esim. kuvis eri tyylisuuntii ja sillee, enimmäkseen aina vaan loveen kuvii mis on tarinaa ja artsumpaa otetta.

Lisäks mul on ajatust mieles jo muutamastakin eri projektista joihin oon alustavasti alkanu jakaan kuvaajii et kenen kans haluisin tehdä minkäkin prokkiksen. Ihan siin mieles kenen kuvist oon tykänny ja mikä niis on fiilis ja tunnelma ja mikä sopis mun mielest minkäkin prokkiksen kuviin. Must tää on aika looginen ja kätsy tapa ajatella ja diilaa elämää eteenpäin.

Viimesenä mainitsen Mari Lehdon. Mari kuvas aikanaan mun lopputyömalliston Hollannist ja nyt meil on muhimas yks mallisto/prokkis.

Plus kukaan ei o saanu näin hyvin kiteytettyy mun persoonaa valokuvaan ku Mari sai tähän otokseen. I love it!

Ja yhtä paljon loveen oikeesti tätä konseptii et tuttavapiiri on laaja ja tuntee kaikenlaisii ihmisii ja tuntee lahjakkaita ihmisii ja tyyppei ketkä tekee eri alojen juttuja ja niitten kaikkien kans on samalla pituudella ja ymmärretään toisiamme. Se mys lisää luovuutta, saa oikeesti ihan eri lailla ajatukset ja ideat rullaamaan. Ja kaikki mun tuntevat varmaan tietää myös sen et ku mulla iskee maanisempi vaihe se on menoa.

Mun unelmaisin elämä olis tehdä vaan artsui juttui, tehdä prokkiksii eri ihmisten kans, näytöksii ja leffoi ja kuvauksii ja tv-sarjoi. Kirjoi ja alkaa julkaseen omaa lehtee ja radio-ohjelmaa. Life is sweet when you know talented people. Saa omii heikkouksiikin piilotettuu ku on hyvät kampaajat meikkaajat ja kuvaajat messis..

Palaillaa.

P.S. Ebay mahdollisesti on diilannu mul vintaget Gaultierin lasit.. 48 minsan pääst selvii. Ja poikkis saa Westwoodit joululahkaks. Mut jo ennen jouluu mikä on kiva tietty kans.

I think I must go shopping..

2010-11-03T06:43:00.003+02:00

Oolrait, Lanvin ja H&M on lyöny hynttyyt yhteen ja mä oon ihan et omg..

Mä oon jotensaki lovennu Lanvinii aina siit saakka (eli syksy 2009) ku se laitto pojat laval nätisti menneen maailman henkeen ja mun silmii hiveli kun aistin niin vahvasti sotien välisen henkäyksen kepeän atmosfäärin, Pariisiin karanneet boheemit kirjailijat simppeleis mutta samalla kovin rikkaan (henkisesti, sisäisesti, love is in the air) olosis casual but cool asusteis.

Mä olen ollu jotensaki out of it mitä tulee HeneManen kollaboraatioihin. Lagerfeldist ostin poolon aikanaan mut heitin sen kirppikselle tai roskiin (wtf?) ihan siit simppelsit syyst et se ei oikeen kestäny aikaa ja käyttöä niin hyvin ku olisin suonut. Anyway, mennyttä elämää kaikki tyynni.

Mut nyt must tuntuu et mun pitää olla 23.11. jossain kulmilla katseleen näit vaatteit. So far olen ihan myyty, likimain jokaseen asuun ja vaatteeseen on jo syntyny syvällinen rakkauden ja himon tila, mikä helpottaa vaan menemällä katsoon, sovittaan ja (mitä todennäkösimmin) ostamaan loads of useless stuff and shiny objects. Kun tuntuu ettei mun toimitusjohtajan, trendisetterin ja kiireisen yrittäjärouvan elämä voi jatkuu normaalisesti ellen päivitä mun garderoobia ylellisen edullisel asulla.. Tai kahdella..

What do you say?

Peace.

Hehkutusta ja fiilistelyy ja selityksii ilman kameraa..

2010-10-31T06:54:00.007+02:00

Mulla on kadonnu aikaa sitten se varsinainen pointti miks alotin tän blogin, niinku mun niin monenkirjavat lukijat on varmaan kans huomannu. Yks syy oli virallisesti et mun lempilapseni hiljeni luottokortillisista syistä elokuussa 2009. Toinen oli mun irtisanoutuminen töistä heinäkuussa 2009 ja siit alkanu totaalinen rahattomuus. Ajatus oli ettei tarvis niin hirveesti haalia enää lisää kamaa (koska ei myöskään ollu varaa) vaan enemmänki koittaa hyödyntää omaa vaatevarastoo (mikä on, in all honesty, aika laaja loppupeleis kuitenkin..). No joo, nää pyhät nokkeludet alko jäämään jossain välis kauas taakse ja Mairemainen vapaa-ajattelu sai enemmän tilaa.

Hetki sit koko blogosfääri de la mode oli ihan tulessa ajatuksesta et käytäs vaan (olik se nyt) kuutta vaatettaa vaan kuukauden. Se oli must jotenkin dorka ajatus, samal taval ku "älä osta mitään päivä". Tykkäsin kovin Sugarin ajatuksest ja haasteest ettei turhaan rajota itteään vaan ennemmin ottaa käyttöön kaiken sen ihanan mitä kaapeist jo löytyy valmiina. Se oli omalla tavallaan mun blogin ajatus juurikin ja semminkin.

Siksipä juuri pidän valkeasta, kuten hetki sit vaahtosin, et tarviin uusia farkkuja ja haluan mustan puvun, sellasen ihan klassisen ja nätin, simppelin arkipuvun. Mun housu/farkkutilanne on likimain katastrofaalinen, ollu jo jonkun aikaa, ja kun uus puotikin aukeaa ens viikon torstaina klo 11 (willkommen alles) osoitteessa Kauppiaskatu 3, Turku, tajusin et oikeesti tarviin uusia farkkuja noin niinkun työkäyttöön. Noh, seilori oli kiltti ja lainas mulle 100 € rahaa, jolla sain yhteensä neljä (4) paria housuja ja farkkuja. Kahdet ostin H&M:ltä ihan vaan siks et ne oli edulliset ja otin saman mallisena mustat ja harmaat. Sit mentiin yllättäen Haloselle (I know..) mist löyty alennusrekist äärest kliffat Levikset ja Leet, molemmat 30 € ja hurjas ales siis. Leviksis on kiva pesu ja kulutus, vaikka noin periaatteellisesti olen kulutuksii ja pesui hiukan karsastava nykyjään. Tulee niin pissis ja whote trash olo herkästi.. Samalla olen vihdoin hyväksyny itseni likimain ainoastaan farkkuja käyttäväksi, kuvankauniiksi nuorukaiseksi. Ne HeneManen päntsyt ei o farkut mut kovin liki eli ne on hyväksyttävissä. Osin siksikin pidän farkuista et ne näyttää mun mielestä ihan mieltsin upeilta kaiken kanssa. Kattokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa. Fiksu miesten puolitakki ja solmuke. You can't fail, can you? Ja koska mun kamera on alkanu tekeen hipster potenssiin 3 kuvii en ees jaksa enää yrittää kuvata omiani, voitte vaan kuvitella mun fabulöösit uudet farmarit.

Tähän väliin otan vaan hehkutuksen miten paljon loveen Vmanii.. Ihan vaan tosi paljon loveen. Oon googlannu niitten sivuilla hyvän tovin tänää ja ollu ihan et wau niin siistii ja upeet mut samaan aikaan mul on hiukan se et mä tarvisin ja/tai haluaisin lehden ihan konkreettisena käteeni, paperina ja selattavana. En tiä mikä siin on et nettiversio lehdest ei oo oikee lehti. Mut silti kehotan, ei vaan käsken teit meneen Vmanin sivuille olemaan ihan et wau miten siistii. Love is in the air..

Ja sit just tää, et älä dorka mee ostaan uutta pukuu ku ota se musta, klassisen tyylikäs ylellist villaa oleva Gaultierin puku kaapist, tuuleta ja ala käytää. Ja näin tein.

Ohes kuvaa vaan nätist Gaultierin asust, ei sen kummempaa.

Eli siis, mitä olen oppinut? ekaks et omas kaapis on kamaa ettei tarvi mennä nyt tähän varattomuuteen enempää raiskaamaan luottokortia ja toiseks et edukkaasti saa kans paljon ku on personal shopper messis kuka kävi edelt kattelees kamoja ja olemas pätevä.

Palaillaa, wearing a nice suit.

P.S. Ihan pakko viel tulla kertoon miten paljon aloin loveemaan Italian Vogues ollutta juttua "Silent" postattuna toisel kliffal saitil, The Terrier and Lobster. Ei mulla muuta.

Mä loveen # 1

2010-10-28T08:39:00.002+03:00

Oon ihan et OMG ku luuhasin muutaman merkin kupees NyMagin sivuil (mikä on mun tän hetkinen lemppissaitti) ja kattelin kevään mallistoi ja sille jos joku yhtäkkii haluu ostaa mul lahjoi ni Burberry Prorsum ja Ann Demeulemeester tarjoo kliffoi vinkkei ja ajatuksii Jaakon kaappiin. Wink wink.. Ja siks sanaks viel et se harmaa reikäneule Andrew MacKenzielt ku laitoin kaappiin ja sit ajattelin et never use ja laitan sittenki myyntii niin niin.. kun tuolla Burberryllä oli niin viljalti samanhenkist kamaa ni ihan tuli mieleen et mitäs jos ostanki sen itelleni, ihan vaan siks sanaks et onhan se nätti ku fan..

I feel like such a nobody..

2010-10-27T07:03:00.006+03:00

Jotkut sanoo et pitäs tuntee kaikki ja tietää kuka on kuka ja miks ja mä oon ihan et oh no mä en tunne ketää ja ketä nää kaikki tyypit on ja miks ne on tääl ja mitä ne tekee ja sit bloggaan randomisti aiheest et kliffaa housuu ja näin ja laitan jotenki kuumotavasti tyylikkään jampan sinne kans et on hiukan käännetty viiksee ja laitettu fiksu raidakas skraga ja takki ja aatellu et se on vaan joku fiksun näkönen vanhempi herrasmies ja jatkan elämääni.

Sit satunnaisena lokakuun aamuna Lidlist ostetun espressokahvin lomas rullaan niitä näitä blogeja läpi ja törmään samaan jamppaan uudelleen ja uudelleen ja huomaan et olen ottanu melkosen haasteen itelleni, noin niinkun tyyliesikuvallisesti kun olen charmantisti harmaantunut 50+ lad ja dude. Ja silti in fashion ja totally rad ja casual but cool. Kysees on Nickelson Wooster ja tän tietty kaikki muut tiesi jo mut ei raatsinu sanoo mul et hei dorka se on man of the hour. Mut joo..

Jos nyt jatkan hehkutusta aiheesta Nickelson Wooster, joka on Men’s Fashion Director at Bergdorf Goodman (and by extension, Neiman Marcus). He is also one of the most inspiringly well-dressed men alive, edustaa juurikin sellasta miehekkyyttä ja tyylikkyyttä jota mä.. jumaloin ilmaistakseni asian hillityn vaatimattomasti ja klassisen miehekkäästi. Vaatteet ja asut on sangen klassisia miesten vaatteita, with a twist. Koko jannu on jotenkin.. liioitellun maskuliininen ja just sen hitusen verran "liian" laitettu ja viimeistelty ollakseen kuitenkaan tylsän miehekäs. (Ja itse asiassa tos linkis se myös mainitaan aika samaan henkeen mut I swear to god mä en ollu lukenu sitä vaan tää kaikki tulee mun omasta tajunnastani, you have to believe me!)Nyt kun ollaan avaamassa omaa kauppaa mis on kans miesten vaatetta framilla ja kenkää olen ollu jopa hiukan kummissani ja ihmees ku olen tajunnu et mun pitää alkaa silleen.. edustamaan mun kauppaa ja tuotteita, mun pitää muuntuu paikalliseks Woosteriks in a way, koska ei kukaan tuu kauppaan ostaan kliffaa asuu jos myyjä makaa lattial rikkinäisis, liian lyhyis farkuis ja ite kumisaappaist leikatut sandaalit jalas.

Ja siitä johtuen ja juontaen mulla on listattu mieleen muutama asia ku haluisin ja tarvisin.

Perusfarkkui, mustat ja siniset. Kaposet muttei pillit, okei harmaat olis kans hyvät jatkumot siihen.

Mustan puvun. Ihan simmpeli, kaponen istuva nätti musta miesten peruspuku. Mielellään sivuhalkioil, 2 tai 1 napil, kreisil vuorikankaal. (Okei mul on se Gaultierin musta puku.. siin on vaan dorkat napit eli jos vaihtas ne ni siit mä saisin pätevän puvun.)

Simplicity and utility ja miten jotku vaan jotenki diilaa kaiken näyttää mun silmii hyvält

2010-10-24T11:26:00.005+03:00

Mä olin aikoinaa duunis kirppiksel, tarkemmin sanoen UFF turvas mulle säädyllisen elämän ja suhteellisen vakaan toimeentulon (sain siis aina maksettuu mun luottokortin minimilyhennyksen, noin suurin piirtein ja useimmiten). Lienee helppo uskoo et mun vaatekaappi täytyy herkästi, nopeesti ja ilman loogist tarvetta.

Samaan aikaan siel oli rekit täynnäns kamaa mikä mun silmiin oli vaan et ewww ja WTF. Ja esimerkkinä voisin käyttää liian pientä poplarii täysin epävärisenä, tai muodotonta sini-valkoraidallista palmikkoneuletta helt pumpulisena. Mul ei olis tullu mieleenkään ostaa niitä, eikä varmaan tulis vieläkään ihan helpost ekana ajtuksiin et wau, mä tulen niin rokkaan Turun näis asuis.

Sit menee Sartorialistin sivuil ja bongaa siel kaks jannuu ketkä on mun makuun vaan ihan supertyylikkäinä liikentees. Ja voih, toisel on yllänsä totaalisen epävärinen poplari (mä vaan loveen tät sanaa just nyt ja kutsun kaikkii epätakkei poplareiks) liian lyhkäsel hihal ja huonol istuvuudel ja näyttää ihan priimalta. Toki Diorin väsky ja näpsä nahkahanska auttaa asiaa, luo sen täydellisyyden ja harkitun porvarillisen boheemiuden ristiaallokon mikä kolisee mun sydämen läpi jättäen portit auki universaalil rakkaudel.

Ja sit on tää jannu. Kaikki tietää varmaan jo mun suunnattoman rakkauden ja fiksaation kaikkeen.. merelliseen, shall we say? Mul on nyt jonnin aikaa jo ollu haaveis saada valkonen poolokauluksellinen palmikkoneule mitä sit vois yhdistää sinisen kaposemman ja hiukan kulahtanaamman farmarin kans. Miksei sihen sit laittas iteki hiuka pientä pipaa, esim. punast ja sirmakkaa, hiukankin Cousteau-henkist ja kaivais kaapist ne Dr. Martensin soljelliset kävelykengät? Olis fiksun olonen ja samaan aikaan rento ja.. merellinen.

Mut tää on tää, ku must tuntuu et mä en jotenki aina vältsy osaa kantaa kaikkee niin et tulis se kliffa boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko. Ku mä oon hiukan löperö, et housut klottaan ja säädän, riuhdon ja olen kaikin puolin Aulis Kaakko kun kumarrun tai kyykistyn.

What to do ja olisko se vaan sit se mun boheemiuden ja porvarillisuuden harkitun kaoottinen ristiaallokko, et on sellanen riuhtova ja klottanen?

Hmm.. täytyy funssaa ja oikeen sovitella eri juttui.

Palaillaa.

Santa Madonna # 3

2010-10-17T20:13:00.004+03:00

Seven down, two to go.

Nina Hagen. Kun nuori, itseään etsivä hahmo löytää Salon kirjastost Nina Hagenin omaelämäkerran, Ich bin ein Berliner, se on jotain suurta. Ennen yhdenkään biisin kuulemista mä olin jo fani.

Nina Hagen.

Mulla on ollu elämässä joku.. mä olen aina jotenki hakenu jotain, jotain suurempaa, sillee.. (luvassa latteuksia ja paatosta..) henkisyyttä, hengellisyyttä. Mulle tää kristinusko on aina ollu ahdistava ja siks olikin niin mahtavaa laulaa Hagenin mukana hare krishna mantraa, olla kasvissyöjä, olla (tai siis omalla angstisen teinin maneereillani) hyvä ihminen. Sanomattakin selvää et se kaikki on mennyttä elämää. Mä olen löytänyt itseni ja hyväksyny ettei henkisyyttä tai hengellisyttä o tarkotettu mulle sillä tavoin mitä monet sen löytää ja toteuttaa. Mä löysin muodin ja ihmisyyden, just like that.

Hagenissa mua on aina viehättänyt täysin päätön tyyli. Vahvasti punkista ammentava, sekoitettuna discoon ja rockiin, luokaton meikki.. how can you not love that?

Suuren särön rakkauteen teki 12.6.2010 Kaisafest. Niin kovin odotettu ja etukäteen hehkutettu, ensimmäistä kertaa elämässä Nina Hagen livenä, parikymmentä vuotta jonotusääntä kuunnellen. Ja märkä pyyhe päin naamaa.

Nina on löytänyt jumalan ja jeesuksen, big time. Sen verran olen häijy ja ennakkoluuloinen et siit ei yleensä hyvä seuraa. Eikä seurannutkaan..

Samaan aikaan oon kelannu et haloo.. jokaista huonoa bluesvetoista gospelia vastaan on Hold me, jokaista keskeytettyä huonosti esitettyä kitarointia vastaan on New York / N.Y. ja jokaisen epämääräisen jeesusvälispiikin voi korvata Ave Marialla.

Nina, Nina.. Aiheutit kohun esittämällä miten naisen orgasmi toimii, aiheutit kohun menemällä naimisiin Irokeesin kanssa, kysyit Cosman synnyttyä ensimmäisenä "onko se musta vai valkoinen". Nina Hagen ei koskaan oikeen tuntunut pelaavan sääntöjen mukaantai edes niitä vastaan, Hagen toimi säännöistä täysin piittaamatta. Ja onhan Hagenin tyyli yksinkertaisesti syntisen hieno. Ainakin ollut. Uuden hengellisyyden myötä tyylikin on.. tylsä ja halpa. Tai no, halpahan se tavallaan aina olikin, sehän siinä niin viehättikin. Vaikka Street-levyn kannessa Hagenin sut olivat "by the three great ones; Westwood, Gaultier and Alaïa".

Hold me. Kuvattu Gaultierin myymälässä Pariisissa, lienee aika helppo arvata myös Hagenin puvuston olevan Jean Paul Gaultierin putiikista.

Huoli pois, Nina. I still love you.. Mut ihan siks sanaks, en meinaa ostaa uutta levyäsi. En halua enempää rikkoa menneisyyden loistoa.

Nina Hagen muovas vahvasti aikoinaan mun mielikuvaa.. tai ei.. mtes tän sanoo..? Mun oma mileikuvani naisellisuudesta ja kauneudesta muuttu aika paljon Hagenin ansiosta. Niin ulkonaisesti ku sisäisestikin.

Kun mennees elämäs jaksoin enemmän meikkaa ja kuvaa ja laittaa olin aika.. yks kaveri sano aikoinaan et on kiva kattoo mun kuvia kun mulla ei o mitään rajoja (meikin suhteen). Uskon vahvasti et Nina Hagenin viitoittamalla tiellä siinäkin mentiin.

Santa Madonna # 2

2010-10-14T21:20:00.005+03:00

Jos joku osaa selittää mulle miks homot aina lovee kreisei vanhoi muijii ni please do. Mut siihen sen enempää jumittumatta mä jatkan. Ihan itestään selvänä Isabella Blow. Mua aina kiehtoo ihmiset kenen elämntyönä tuntuu olevan muokata itestään täydellinen objet d'art. Plus tää nimenomanen kuva Isabellasta on yks kauneimmista kuvista mitä olen koskaa nähny. Mä tykkään kuvist ihan sikana jos ei viel ollu yleisesti kollektiivises alitajunnas. Varsinki kuvist mis ihminen, taval tai toisel (ja tähän välii niin hienoja kuvia otti herra Mikko Laaksonen Monsuunista ja mä oon ihan et oo.. mut palaan niihin hetkee myöhemmin). Isabella, poor old tortured soul, mut oh sweet jesus miten täydellinen.

Isabellaa on kiitelty hirveest et se löysi McQueenin, et se oli Philip Treacyn muusa, et se oli sitä ja tätä mut must vaan tärkein meriitti on et Isabella tuntui (ja kaikki tietty ihan vaan hiljaisen miehen tarkkaavaisuudella etäält tulkittuna) vaan vilpittömästi rakastavan muotia ja.. muotia. Nimenomaan muotii konseptina, taiteena, ei vältsyyn vartin välein vaihtuvina Gina Tricotin roitteina (no offense GT mut mun käsitys muodist on tiukka ja siihen posseen mahtuu hyvin HYVIN harva merkki..).

Ja kun nyt muodin saral ollaan ni täytyyhän mun lovettaa (fäsärikaudel pitäs likettää kaikkee mut se on ärsyttävästi rajattu reaalimaailman ulkopuolel, ärsyy).

Luin ekaa kertaa Diane Pernetist musitaakseni Gloriasta vuosia sitten. Sellain sivun kokonen juttu, siin oli muitakin muotimaailman "kummajaisii" esitelty sivun verran ja Dianest sanottiin ettei Diane puhu vaan "hengittää sanoja", käyttää aina auringonvarjoa koska iho on niin herkkä auringolla ja kuulusta nutturasta/mantillasta et kukaan ei tiedä kuka sen tekee ja miten mut se on aina ylväänä pystys (ja tohon mantillaan liittyen ette usko miten hankalaks kävi löytää siit infoo, Anu sit autto, kide siit). Yhtäkaikki, must se oli jotenki fabuloivasti kirjotettu ja sanottu. Ja samaan aikaan sydämes läikähti ku mieleen heräs ajatus et on olemas hahmo, karaktääri, kenel saattaa olla imago ja.. tai kenel voisko sanoo on rooli niin vahvasti pääll koko ajan et se ei enää oo rooli, you know what I'm trying to say?

A bitch with drug habit mut Marlenel ei tiettävästi ollu mitään drug habittii. Sen sijaan Marlenel oli melko avara katse suunnattuna maailman, kuppiin ei sylketty eikä mitään heitetty pois. Maalliset lihan ilot olivat lähellä sydäntä ja kenties maailman historian täydellisimmät kasvot. Ever.

Shanghai Expressin puvustuksesta vastas Travis Banton, sangen merkittävä karaktääri Hollywoodin elokuvamaailmas, mitä tulee puvustusten suhteen. Tän puvun suhteen muistan lukeneeni jostain (olisko ollu joku Dietrich-elämäkerta..?) miten kauan haettiin oikeaa sulkaa ja väriä pukuun, et näyttää just oikealta mustavalkosella filmillä. Useamman testin jälkeen päädyttiin värjättyihin kukonsulkiin. Myös Dietrich ite oli aika haka tietämään mis valossa näyttää parhaalta, opastaen kuvausryhmää valojen asennuksessa. Itse näyttelemist Marlene ei pitänyt kovin kummoisena taitona, eikä viimesen haastattelun aikana edes laskenut tekemiään mykkäelokuvia elokuviks.

And last but not least, Anna Piaggi.

Mä en oikeen tiedä mitä mä halusin sanoo täl listauksel vanhoi akkoi kreiseis vaatteis, kai jotain.. Tai sit en, muuta ku korostaa miten paljon maailmaan mahtuu hienoi tyyppei, ketä mä jotenkilovetan ja rispektaan, mitä mä pidän kunnioitettavana taiteen keräämisenä..

Mä en o koskaan osannu ajatella hirveesti sukupuolta, varsinaisesti. En o koskaa tajunnu kun puhutaan tyttöbändeist tai korostetaan mis tahansa uutises sukupuolta. Mut huomaan sen, varsinki näin vanhemmiten, et herkemmin liketän (vanhoja) naisia. Näin keittiös psykologin pallil istuessani pohdin josko se osin n sitä et naisten mahikset saavuttaa jotain.. "suurta" elämässä on enemmän kiven takana ku miehillä, kenel oletetaan olevan se taito ja pätevyys ihan luonnostaan? Ja herkästi naiset ottavat kovin maskuliinisen otteen menestyesään/menestyäkseen kovin patriarkaalisis maailmois (politiikka, pankki..) ikäänku se ei naisellisel otteel olis mahdollist menestyy, ja hyvin saattaa siis olla et lasikatto tulis kovinki nopeesti vastaan.

Siks kaiketi mua kiehtoo nää rouvat, ketkä ovat tehneet mitä halunneet, taval tai toisel, ja muutamas tapaukses suosiolla hylänneet miehiset keinot ja tavat ja sen sijaan menneet all the way toiseen ääripäähän? miehenä mun on hankala käsittää millasta on olla nainen, miten paljon on olemas näkymättömii rajoi ja estei. Homona mä tajuan äärest hyvin millasta se voi olla. Millasta on kun ihmisarvo on ajoittain olematon. Kun joutuu todistamaan kaiken pätevyytensä ja silti suoritus kuitataan "ihan hyväksi".

Poor old you..

2010-10-14T06:50:00.003+03:00

Monil japanilaisil suunnittelijoil on liki maaginen ote vaatteen muotoiluun, tapa suhtautuu vaatteeseen sangen.. arkkitehtonisesti joka tenhoaa muhun. Sit menen nymagin sivuil ja siel on listattu hits & misses ja oh no, likimain koko Comme des Garconsin mallisto on luotsattu suoraan "worst looks" osioon.. How come..?

Rei, I still love you..

I wish I was a little bit taller

2010-10-13T18:10:00.007+03:00

Mul ei hirveest oo mitää toivelistoi näkyny missää mut nyt ajattelin et sen kerran ku bloggaan ja olen luuhannu netis ja men.styles ni voishan sitä laittaa hiukan kuvaa mis on kliffoi vaattei ja nättei kokonaisuuksii.

Ja sit mennään aina Amerikkaan saakka ja Duckie Brownin syksyyn 2010. Ja järkytyksest mykkänä tietty heti alkuun harmaata mustaa, miten voi Jaakko tykätä? Mutta siis, kaikki on kyllästymiseen saakka pätkässy lahkeita jo jonkun aikaa mut näyttäähän se hyvält. Mua varsinkin kiehtoo hillityt kuosit, raidat ja ruudut, minkä takia olen aika tohkeissani näist seteist. Mulla henkilökohtaisesti on hiukan hankala ajatella esim värei päälleni tai mitään hirveen räikeetä, sen me opimme varmaan kaikki siit oranssist ruututakista jonka tein itelleni ja sittemmin lahjotin seilorille. Mut varsinkin oikeanpuoleinen puku mun makuun jopa hiukan psykedeelisine kuoseineen näyttää ihan mieltsin hyvältä. Mullahan on suuri viehtymys erilaisiin tweedeihin ja monasti koen tunnekuohuja tweedien kohdalla joissa on pieniä väritäpliä messissa, ihan sen tylsän musta-harmaan ohella. Ja kas kummaa, mustat kynsikkäät? Niit pitää ihmisellä olla useita, aina vaan. Miksei myös harmaita.

Vaik aina olen et käytän pelkkää mustaa ni lopulta viime aikoina oon ollu runsaasti värein somistautunu. Semminkin väreinä kulahtaneet farkut (sinistä) ja vielä kulahtaneemmat tennarit (vihreet, back in the days..). Lisäks loveen mun vaaleeta farkkutakkia ja hetken aikaa sit postaamaani punasta huivia. Musta ja punan on must aina olu niin kovin nätti combo et ei paremmast väliä. Mä uskallan väittää et mun päällä ihan punanen rotsikin olis ihan mieltsin upee ja kantaisin sen hyvin mut sit taas.. mä oon niin tohelo et se olis alta yksikön skumpas ja liejus, et siks sanaks mustaa ja nahkaa mulle, tai sit se farkku just ku voi pestä huoletta 60 astees ja aina vaan paranee ulkonäkö. Kliseisen kaunis musta setti, timmi farkku ja timmi rotsi, ehkä vähän täydelist. Mulla on Stockmann Tailor lapulla varustetty smokki, vissiinkin jonkun aikaa jo ikää kerääny vaate ku löyty kirppikseltä, minkä olen ajatellu ottaa nyt käyttöön, semisti välikausivaatteeks. Se on aika paksu ja lämmin, istuu ku fan ja, tä on ehkä tärkein, sopis hyvin mun uusien aurinkolasien kanssa..

Ja sit paluu alkuu et ruudut näyttää hyvält, ni joo niin näyttää mut sit kans muutama tovi sit laiton siit kirjast "Skins and punks" ja et kuin hienolt kaikki näytti ni enhä mä voi olla pitämät täst, enhän?

Mä meen nyt laittaa vihreet teetä ja tekee vatsalihaksii et näyttäsin yhtä nätilt ku mallit. Tukka alkaa oleen jo sille et sen saa potaks kammattuu. Sit vaan.

Palaillaa.

Santa Madonna # 1

2010-10-12T07:00:00.010+03:00

Daphne Guinness on mulle täysin uus tutavuus mut oi miten kliffa sellanen. Daphne on Guinnessin panimon perijätär ( love the word..) ja lisäks ollu naimisissa kreikkalaisen laivanvarustaja-miljardöörin pojan kans ja kaiken tän kerron vaan siks et Daphne on loaded, ja must on niin kauniisti kerrottu wikis et Daphne on "noted collector of haute couture". Tää tietty laittaa mul slaittisen.. kateuden tai miks sitä nyt sanois. Jotkut keräilee kirppiksilt mauttomii hääpukui ja kaftaanei, jotkut keräilee haute couturee. I mean come on, sä olet collector of haute couture.. Voik ihmisel olla hienompaa harrastust ja varsinki jos ajattelee mun mielipiteit nykytaiteest (esim.) ni jos haluaa olla taiteen suosija ja tukija mennään sit siihen aitoon kauneuteen ja täydellisyyteen ja aletaan keräilemään taidetta; haute couturea. Briljanttia.

Daphne oli Alexander McQueenin ja Isabella Blown ystävä, osti Isabellan vaatekokoelman perikunnalta ja on laittamassa käsittääkseni omaa kokoelmaansa esille ens syyskuussa F.I.T:en New Yorkiin. Ihan niinku joku haluis olla kulmilla.

Mä katoin taas kerran Diorin juhlanäytöksen Versaillesista.. Mä niin loveen couturee ja varsinki Diorii. Mun makuun ehken muut couture talot ei vaan ihan onnistu ihan siin mis Dior onnistuu, valitettavasti. Vaik kuinka haluisin yhtä paljon jumaloida Gaultierii ja Chanelii ni se ei vaan ihan samal taval onnistu. Toisaalta kummalakaa merkil ei o niin kukkopoikaa Napoleonin inkarnaatioo puikois.. hmm..

Mä olen aina tienny tietty Anna Wintourin (aina..?) ja näin mut se ei o koskaa oikee ollu mulle mikää sellanen juttu. Varsinkaan September Issuen jälkee mut palataa siihen hetken pääst. Sen sijaan oon ihan in love Anna Dello Russoon (Fashion Director at Large & Creative Consultant, Vogue Nippon). Kirveellä veistetty naama ja romuluinen kroppa ja oh my god, Brian.. Anna kuuluu hiukan samaan sarjaan ku Ranskan Voguen Carine Roitfeld.. Mut Annassa on jotain oikeesti maagista.. Mä tutustuin Annaan paremmin tavallaan Jak&Jilin kautta kuka tuntuu kans loveevan Russoa niin että sattuu. Anna Dello Russossa on kans viehättävää tapa pukeutuu melko ennakkoluulottomasti mikä taas poikkeaa esim. Wintourista aika tavalla. En tarkota et pitää vaihtaa vaatetta sen 7 kertaa päivässä, en millään muotoa. Mutta musta on myös virkistävää ja ihanaa kattella kuvia ihmisest kuka oikeesti pukeutuu randomil otteel, ilman mitään tiettyä linjaa.

Ja speaking of ihmisist ketkä pukeutuu kreisin latteesti ja tylsästi ja ei mihinkään shall we talk about mun ihan ehdottomast lempparikaraktäärist ikinä (ja mä tiedän etten o yksin tän kans); Grace Coddington. Tän rouvan takia Wintour ei tunnu missään, tän takia September Issue on tullu katottuu varovaisen arvion mukaan 20 kertaa. Emmä niinkään ees kato sitä, annan sen pyörii taustal monasti, kuuntelen sitä ja välil klikkailen mun lempikohtii. Mua häikäsee Coddingtonis (based on the film..) se kovin lämpimän oloinen persoona ja se järjettömän ammattitaitoinen ote duuniin ja kaikki on vaan niin kohdillaan. Ja toki must on hupaisaa katsoo Annan ja Gracen hentoista tukustelua muutamassa kohtauksessa. Ja sangen jäätävän tuntuista tunnelmaa toisissa. Mä en usko et ne on mitään hirveen hyvii kaverei..?

Palaillaa.

Raindrops on roses and whiskers on kittens..

2010-10-10T09:14:00.003+03:00

Bright copper kettles and warm woolen mittens,
Marc Jacobs sunglasses with subtle logos,
Wolford kashmir scarf and Donegal tweed cap, these are a few of my favorite things..

Ok hk, mun hipstamatic Sony jatkaa kuvien valmiiks photoshoppaamist ja mä oon tyyttis koska se säästää aikaa. Ja tulee luonnostaan hiukan Warholmainen ote kuvii..

Mä aloin hiukan komppaa Stellaa, koska syksy on mun(kin) lemppariaikaa. Lähinnä siks et sillon voi laittaa isoo jumpperii päälle, kerrostaa huivii ja asustetta ja luoda illuusio hoikast varrest runsaan villakasan alla. Kesäsin se kittana trikoo ja valuva viskoosi paljastaa aika armotta Rubensmaisen varren ja it's not good..

Yhtä kaikki, some of my favorite things on oikeestaan tässä, so far (voi klikkaa vaan uudel välilehdel ton biisin soimaan taustal, ehkä upein show tost kappaleest ever heard ja parast on se ettei se lopu ikinä). Hamaan hautaan saakka luukutettu Wolfordin ylellisen punainen kashmir-huivi, Donegal tweedinen lätsä ja mun uudet ja ikiihanat Jacobsit. Mun täytyy myös sanoo et Jacobseis on mukavaa sekin ettei oo niin mustan mustat linssit, et liukuvärjättyy ja muutoinkin hiukan läpikuultavampaa. Mun syntynälahjana saadut tummat silmänaluset korostuu kauniisti ja enää puuttuis se laastari nenäst ja vois lähtee Strindbergin terassil Nordströmin mainoskassin kans.

Ens viikol pitäs ekojen lähetysten saapuu Italiasta ja se on ihan mahtavaa, tietty.. Siel on mieltsei neuleit tulos ja ihan sattumalt löyty kliffa Andrew MacKenzien neule, hiuka sillee verkkomainen ja harmaa mustil yksäreil (mikä on turkuu ja tarkottaa detskuu). Ja ehkä joku Rebl on kans katottu et kiva itel esim. työvaatteena sit uudes puodis. Ja ens lauantain mä vietän Tukholmas, voi olla et on punast huivi kaulas ja tweedii pääs ja Jacobsii kasvoil. Mua vaan tietty kyrsii ettei tosimaailmas voi koskaa olla hipstamatic..

Palaillaa.

Rebl without a cause

2010-09-24T15:52:00.004+03:00

Mä oon hehkuttanu Tom Reblii jo aikasemminkin, tääl ja mennees elämäs (mitä kaipaan hulluna takasin..). Ja niinku olen länkyttäny täälläki oltiin juuri viikko sit Italiassa tapaamassa Herr Rebliä ja hakemas tavaraa meidän kauppaan. Mieltä lämmittää suuresti, et on muitakin ketkä on liekeis Reblist.

Sen verran uskaltanen raottaa salaisuuksien verhoo et ainakin tätä kuvan neuletta tulee mustana ja harmaana.. Quelle surprise mä olin tohkeissani mustist ja harmaist neuleist.. Muutenkin, kun olin naputtanu rekin täyteen pelkkää mustaa tajusin et kaikki ei o niinku mä, jotkut oikeesti haluaa.. värejä.

En tiiä kuinka paljon saan kertoo ja kuinka paljoa edes haluan kertoo vielä mut onnen kantamoisena samal reissul jäi käteen muitakin merkkei, uusii merkkei. Hienoi merkkei. Ja ehkä omaan kaappiin yks harmaa reikänen neule mustil yksityiskohdil.

Laitan viel Fantastic Manin sivuilt löytyneen ylellisen videon. Pretty. Pretty and rather black, don't you think?

Palaillaa.

I wear my sunglasses at night

2010-09-20T19:05:00.005+03:00

Mulla on suuri rakkaus aurinkolaseihin. Tykkään ihan valtavan paljon, olen aina tykänny. Pidän melkee arskoist enemmän ku vaatteist tai kengist. Tai pidänki. Mun pukeutuminen on niin ankeen tylsää et kun sen kaposemman farkun laittaa sen harmaan tai mustan hupparin kans ni se on melkee siinä. Oon nyt tänä kesänä oikeen riehaantunu ja alkanu sillee ihan hiukan niinku toteuttaan mun fantasioitani. Esimerkiks olen tosi kauan haaveillu Marc Jaobsin laseist ja nyt mul on sellaset, koska Gaultier on mulle edelleen hyvin iso nimi olen päättäny et mul saa olla useammat Gaultierit. Dieselit taas jäi matkaan enemmän hysterian kautta ja pakkomielteest vaan ostaa aurinkolasit.

(Jean-Paul Gaultier, Diesel, Marc by Marc Jacobs)

Mun listalla on vielä Chanelit (tietty) ja yhdet Diorit. Must mul kuuluis olla laatikos viel YSL:it ja Tom Fordit ja ehken hiukan yllättäen Burberryt.

Mä olen materialisti, tykkään merkeist ja mä en osaa ees kokee siit mitään huonoo omaatuntoo. Varsinki noi Jacobsit on päässä aivan unelmaiset, linssit on mitä parhainta sävyä eikä vedä maailmaa harmaaks. Dieselit ja Jacobsit on molemmat liukuvärjätyt eli maailmaa pystyy katselemaa eri sävyillä. Mä oon ihan rakastunu mun laseihi.

Ja koska en o kuitenkaa niin hipster et mul olis iPhonee ja Hipstamatic prints (mikä se on se juttu.. en muista..) ni must on mahtavaa et mun 5 vuotta palvellu kamera alkaa tekeen tenää ja mun ei tarvi enää ees photoshoppaa kuvii sen enempää ku ne on jo valmiiks pinkkei ja usvasii. Handy.

Mun lempparia

2010-09-01T13:10:00.005+03:00

Kun tänään olin ekaa kertaa nahkatakki päällä, huopahattu päässä ja huivi kaulassa vaappumassa kohti museota ni mä hyväksyin ja huomasin ja vannoin et se on syksy nyt. Aamulla ostin lennot Milanoon mut hyppään kentällä suoraan Riminin junaan josta meen jo pian Firenzeen. Milanosta lähden kans takas mut ite kaupunkia en tule näkemään ollenkaan. Ens kerralla sit.

Täytyyk mun sanoo et hattu, takki ja huivi on kaikki mustii? Jalas mul oli ne musta-valkoset spittarit ku ostin San Franciscosta syksyllä 2008 (siitäki on 2 vuotta aikaa omg mä en tajuu..) ja mustemmiks värjätyt pillit. Ja mä katoin itteeni peilistä ja huomasin et I look good ja et kokomusta on vaan se mun juttu. Ja tajusin kans et siinähän mulla on se mun outfit tuonne Italiaa, et simppelii mustaa hiukan rokkii hiukan klassist eli vois sanoo et sit kokonaa mua.

Mun passi on hajonnu ja jouduin hakeen uuden. Mun vanha passi oli marraskuussa 2001 myönnetty ja nyt oli elokuun loppu 2010. 9 vuotta välii ja mun täytyy sanoo et must menty parempaan suuntaan.

Mulla on taas ja edelleen tarve saada siivottua mun elämääni. Heitin 3 kengät roskiin. 3 kengät jotka on palvellu niin hyvin ettei ollu enää ehjää kohtaa. i kengät meni kirppikselle, yhdet tulen laittaa myyntii omalle osastolle. Viel on parit kengät ku tavallaan tykkään mutta mitkä on niin kopromissei ja myös huonot jalassa etten haluu niit pilaamaan mun muuten niin hyvää feng shuita mun vaatekaapis.

Syksy on mun lempiaikaa ja meinaan tänään kaivaa framille mun isot ihanat huivit ja laittaa ne yöks tuulettumaan parvekkeel ettei liikaa haise lavender ja koimyrkky.

I need a man..

2010-08-26T11:17:00.002+03:00

Sugarin ja Anun tonteilla on käyty hurjasti keskusteluu naiseudest ja mediat ja naiskuvast näin yksinkertaistaen (sorry, I'm a man..) ja mä oon kovin tykänny lukee niit keskustelui mut samaan aikaa must tuntuu et mul ei o oikee sanottavaa niihin mitää.. Ja ihan johtuen siit et olen mies enkä voi ikinä tietää miltä tuntuu olla nainen ja katsoo vaikka kaupungilla uikkari- ja alusasumainoksii (kuten jossain.. Sugarin tontilla keskustelussa mainittii..?).

Yleisesti ottaen oon hiukan taipuvainen ajattelemaan, kuten monet sano kans, ettei ole olemassa mitää yksittäistä kasvotonta mediaa minkä syytä on kaikki nuorten tyttöjen anoreksiat ja häiriintyneet minäkuvat, eikä edes niiden "homosuunnittelijoiden kenen märkiä seksiunia naismallit ovat" (kuten Cosmossa alkukesästä joku älykkö taas kolumnoi..). Typistettynä mun uskoni mukaan kyseessä on juurikin kysynnän ja tarjonnan laki, ei 'muotimaailma' ole päättänyt (kukakoskamissä..?) että laihuus on kova sana kansan suuresta vastustuksesta huolimatta, ei ketään pakoteta mihinkään. edit. Anu sanoo kaiken niin paljon fiksummin ja paremmin omalla tontillaan, käykää lukemassa.. Mua on aina huvittanu ja ärsyttäny nimeomaan ajatus et muoti on jotain johon joko a) pakotetaan ja/tai b) on vain heikkojen tyhmien ja persoonattomien tapa elää. Ja täss päästään taas mun lempiaiheeseen ja mysteeriin; miehiin ja muotiin.

Miehethän ei harrasta muotia (paitsi homot jotka nyt ei o miehiä ja ketkä haluis vaan bylsii 13-vuotiaita poikia ja siks ne pakottaa laihat mallit lavalle meikeis ja iltapuvuis), muoti on (tyhmien, pinnallisten ja heikkojen) naisten juttu. Mutta kun katselee mihii kauduilla ja toreilla ei voi olla huomaamatta niit stereotyyppisiä hahmoja tai rooleja mitämiehillä, varsinkin miehillä ketkä ei o siinä puku-univormussaan. Nehän on niin.. muotia, sitä illuusiota mistä naistenlehtien todellisuutta vääristelevät mainokset ja muotijutut saa shittiä niskaansa. Miks sulla on maastokuvioiset reisitaskuhousut jalassa kaupungilla? Miks on niin kova juttu että alla on Hummer Suomen kaupunkien kaduilla? Miks se hiusten kampaaminen on niin hankalaa ja miks kesällä kuuluu (ihan ku joku vallan pakottais..) repelemään ne crocsit jalkaan ja Karhun mainosteeppari päälle? Koska mies on metsästäjä, koska mies ei välitä muodista, koska mies ei saa välittää muodista. Lopputuloksena on just se vastareaktio. Jos muodilla ja itsestään huolehtimisella ei olis väliä ei perus-jannu sitä niin kovin vastustais. Jos pukeutumisestaan huolehtiminenei olis niin v**n homoa ei sitä vastaan tarvis niin kynsin ja hampain tapella. Kaikessa rullaa pehmoisena taustalla opitut asenteet. Mut samaan aikaan näitä asenteita tarvitaan siinä mielessä et 'miesten' on helpompi dissaa kaikki mikä niitä pelottaa naisten (ja homojen) jutuks ja 'naiset' voivat sit keskenään riidellä miten kauheeta/ihanaa se on kun media pakottaa. Am I making any sense?

Mut takas miehiin; miks tarvii kaupungissa olla ne maastokuvioiset reisitaskuhousut? Koska mies on metsästäjä, luonnonlapsi kuka vie perheelle tappamansa saaliin. Koska ne on mukavat jalassa? Koska niillä luodaan se mielikuva et ollaan niin kovin machoa, et ollaan vaan poikettu kaupunkiin ohimennen terassille kiireisen eräretkeilyn lomassa. 'Miehet' on sinällään aika säälittäviä. 'Naiset' edes uskaltaa myöntää olevansa pinnallisia ja materialisteja, jopa nauraa sille. 'Miehet' ei uskalla, miehet on niin v**n tosissaa itsensä kanssa, se Hummer on niin hyvä ku turvallinen ja kun armeijakin käyttää ni sen on pakko olla kestävä ja pääsee ydinhyökkäystä pakoon Punavuoren kittanoita kujia pitkin ja kuten artikkelissa sanottiin ei tarvinnu varoa mitään. Minkä auton kanssa tarvii varoa mitään jos ei siitä autostaan niin kovin välitä? Ihan for real, sehän on vaan säälittävää..

Ja kaikessa pyörii taustalla hento ääni joka toteaa aina vaan ja uudestaan et miks muotia ja designia niin dissataan? Kun jokaisen tuotteen takana, joka meidän maailmassa on, on myös tuotteen suunnittelija, joku joka on tehnyt tuotteen, joku joka on luonut tuotteelle sen imagon ja kehittänyt mielikuvilla ihmisille sen tarpeen että se ostetaan, myös niiden Prisman reisitaskuhousujen ja sen Hummer H3:n. 'Miesten'lehdet eivät markkinoi muotia, niissä vaatteet kaupataan (edelleen, Edvardiaanisen ajan henkeen) for fit and comfort. Miehille se puku on pakko, joten miksi se ei sitten voi olla loppuun saakka suunniteltu merkkituote joka maksaa pienituloisemman kuukausipalkan verran? Eihän se ole muotia, eihän se ole turhamaisuutta. Varsinkaan kun siinä mainoksessa on taustalla vaarallista viidakkoa ja urbaania aavikkoa.

Mutta huomaahan sitä itsessäänkin olevan niiden joidenkin outojen steretypioiden vahvasti mukana ajatuksissa. Oltiin Tukholmassa ja kun (maailman ihanimman) kaupungin katuja ja kuppiloita luuhattiin ajattelin et eihän Ruotsissa oikeesti voi olla enempää homoja ku Suomessakaan kunnes jouduin palauttamaan mieleeni ettei siellä olekaan, siellä ihmiset (miehet) vaan vilpittömästi panostaa enemmän ulkonäköönsä ja välittää siitä mitä ne laittaa päälle. Mutta huomaahan sen näköjään olevans iteki aika ajoin sangen putkiaivoinen..

Antakaa meille Barabbas.

Tavoilleni uskollisena eksyin aiheesta, jaappasin niitä näitä, toistin latteuksia ja paatoksia sekä itseäni. Ja sen kunniaksi laitan loppuun kipaleen koska musiikki on kivaa. Ja hyvää. Ja haluan takas Tukholmaan pian..

I'm loving it..

2010-08-10T07:02:00.002+03:00

Koin inspiroitunu näist housuist, semminkin ku oon ollu vastaavan olosist housuist inspiroitunu jo jonnin aikaa, alkijaan Madonnan jalassa 1987 Who's that girl-kiertueella. Ja ku tein itel yhdet protot Lahja Haapasen housuist mustana collegena ja mustal satiininauhal ja just eilen mietin et jos tekiskin mustat ja täyspitkät ja laittas kultasen nauhan sivusaumaan kulkemaan et oliskin kiva ja erilaisen vyötärön et laittas ihan vyötärön ja sit tänään tulee vastaan tää kuva Sartorialistin sivuil. Hulluutta. Ja samal sivul tuli vastaan hillitty, vaatimaton herrasmies, joka on on laittanut kaiken sävyttäen ja näyttää niin hyvältä, eli jos mulla olis joku tavote elämässä ni se olis näyttää tältä kun ikää on tullu sen verran. Pidän myös hillitystä tavasta kääriä viikset, ettei tarvi lähtee Dalimaiseen hulluuteen ja ylettömyyteen (ylenmäärin on väärin, sanoo ystäväni mamma) ollakseen tres chic ja totally rad.

Ja mulle tuli näist arskoista mieleen et eilen menin hulluuteen ja ostin 3 aurinkolasit Yooxista.. Ne oli niin halpoi ku alen ales ja sit aattelin et ei se ota jos ei annakkaa. Teinkö väärin? Laitan infoo jahka ne hallussa ja tähän loppuun laitan Madonnan tyylikkäis housuissaan kesällä 1987 Torinosa, Italiassa. Seuraavalla kiertueella oltiinki jo napit vastakkain Vatikaanin kanssa. Vatikaani ei oikeen tykänny et piti masturbaatiota lavalla simuloida.

Kuka varastaa kaikki mun ideat?

2010-08-03T06:48:00.002+03:00

Luova maailma on kreisi ja outo. Sul tulee maailman siistein ajatus jostain ja sit yhtäkkii se sama idea rullaa sua vastaan ku selaat viattomana kuvia netissä. Turhauttavaa. Ja sit alkaa miettiin et vaikkei aktiivisesti muista nähneens kuvia ni ainahan universumis on altiina kaikelle ja vaikutteet jää johonkin mielen syövereihin kaivelemaan ja muhimaan. Mähän oon esim kuvannu itteeni kautta aikain, välil vahvemmas ehostukses välil enemmän au naturel ja sit aattelin et mun naama mun kuva mun domain. mun pitäs alkaa taas enemmän sutimaan kuvaa, i miss that. Ja sit oon alkanu kelaan et missä menee sairaalloisen narsismin raja, et jos alkaakin tekemään vaikka nyt omaan kauppaan trikoopaitaa ja collegee mihin haluais printtii ni jos laittaakin oman naamansa onk se hyväksyttävää? On tietty, kuulen pienen äänen sanovan takaa ja siks sanaks mietin et laittaako. En tiiä, saa nähdä.

Mut se mikä on siistii et ne yhtäläisyydet ja samat ideat on kuitenki aika arvovaltasest porukast.. Et kokee ite olevans sillee luova nero. Mä oon alkanu sutaa mun vanhoi kuvii musta-valkosiks ihan vaan oikeestaa huvin vuoks, et kunha jotai sättää fotarin kaa ja jostai syyst mä tykkää hirveest, et on sellanen ahdistava mut samal rauhallinen ja kliffa tunnelma.

Oon kelannu sillee et alan keskittyy pienempii asioihi, omistautuun osa-alueel joka on niin pieni et peljästyttää. Ei tuu mitää jos alkaa repelemään itteens liikoi eri suuntii. Et neulet ja neulost, yläosaa oikeestaa vaan. Vihdoinki ollaan saatu sovittuu kaikki mötet eri puolil maailmaa ja syyskuus oltais sit menos Italiaa hakee nättii klänninkii ja elokuus pitäs olla matkalla kohti Tukholmaa hake lisää nättii klänninkii. Kaupalla alkaa oleen kaikki färdig sillai et tietty kalusteet uupuu mut seinät jakatot ja lattia ja yläkerrat. Alkanu tietty hiuka jänskättää mut sillee hyväl taval. Ja tukholmast halun uudet nätit farkut. Pakko saada.. Seilori osti ja ne on niin nätit et pakko mennä peräs shoppaamaan..

"Skins & punks" -Gavin Watson-

2010-07-23T07:42:00.002+03:00

Mä olen aina ollu kallellaa skinien ja punkkien (meneek se noin..?) puolee, ihan nin visuaalisesti oikeestaan. En o koskaa ollu ihan kartalla skinien suhteen et mikä pössis, et ollaank uusnatsii tai kuunnellaak menevästi maailmoja syleilevää poppii ja ollaan rasismii ja eri fobioit vastaan ja rehellisyyden nimiin en o koskaa jaksanu sen enempää ees selvitellä asiaa koska mulle on pitkälle riittäny se et tyypit näyttää niin hyvält. Ja jos oikeen asiaa mietin ni ainahan mä oon omas tyylis enemmä toistanu skinien vaatetust ku punkkien. Hmm.. sisäienn skini nostaa päätään.

Anywyas, Gavin Watson, vanha skini Englannista, on julkassu kirjan omista vanhoista valokuvistaan, 1978-1985 sanoo kansi. Kirjan nimi on simppelisti Skins & Punks, ja omani löysin kirjastosta.

Simplicity and utility, oikeesti. On mustaa ja haraata, farkkuu ja simppelii.

Kalamuijan hanskat toimi aina vaan ja syksyn tullen mullakin ne tulee olemaan aina kädes, voisin kuvitella. Pipat ja myssyt, mustan tai punasen ja mä oon ihan et okei joo, ohan tää ihan siistii.

Ja kas kummaa, edellisen postaukseen viitaten, liian lyhyttä punttia pojilla monasti jalassa ja tietty maiharii.

Ainoa asia mikä mua aika usein teininäki haittas oli se et ohan tuo skinien ulkonäkö aika väkivaltasen näkönen, ja varsinkin sen 90-luvun laman ja kaiken sen hulluuden läpi kahlanneena ku skinit oli se word de jour mitä tuli outcasteihin ja kusipäihin ku pieksi porukkaa kaupungilla ni sillä varjolla ei huvittais olla liikaa skinin näkönen.

Lisäks mulla on kovin mixed emotions Britanniaa kohtaan. Näis tä kirjan kuvissa tulee hiukan sama fiilis ku Neuvostoliiton suhteen; tavallaan järjetön nostalgia mut se on nostalgiaa asioihin mitä ei o koskaan tuntenu. Tai no, ohan Neuvostoliitto siin mis Britannia ja varsinki Lontoo aina ollu visuaalisetsi olemas ja tietyt uutiset ja kuvat on porautunu mieleen lapsuudesta et kaiketi se voi juontaa juurensa sieltä, se nostalgia ja fiilis et tollast just se mun lapsuuteni oli.

Mä tykkään sikana et housun vyötärö nousee tosiaan vyötärölle saakka, etei o vielä tunnettu hipstereitä sen enmpää. Ja tykkään et sälli on jotain 8 (-15 mä EN osaa arvioida ihmisten, varsinkaan lasten, ikää..) ja jo ollaan niin tyylikkäänä ja asiassa kiini sen vaatteen ja asun suhteen.

Mulla on halu ja tarvekin kaiketi, saada uudet mustat maiharit ku vanhoista on pohja halki. Mustat ja terästä kärjessä ja 12-reikäset. Jos siin kupees olis vahingos samanmoiset viininpunasina ni en suuttuis..

Nää kaks vimppaa sällii on vaan.. so cool, so stylish.

Okei kellopelii ja appelsiinii mut samaan aikaan vaan jotenki jaakkoisaa, et kun se näytös on syksyl ni mulahan on jo mieles et mun pojil olis knallit päässä ja ihan siks sanaka on ollu ajatus mieles jo kauan ettei kukaa luule et täst kirjast nyt pölin idean etten oliskaa luova nero ja way out there ja totally rad.. hei haloo..

Mula on projekti päällä et siivoon turhaa roinaa pois (vanhoi kuittei ja City-lehtii, Ilta-Sanomii ja paskaa, 30 cm pätlii kuminauhoi ja pitsirottei) mil oikeesti mä en vaan tee mitään. Mua hiukan kismittää et mun ysärilasit on kadoksissa mut koitan diilaa ja ajatella et materia on vaan materiaa, et uutta saa ja ei saa takertuu liikaa.

Mut silti se kismittää mut onneks mul on uudet kliffat lasit.

Palaillaa, mun täytyy laittaa jotai apetta ja evästä töihin.

I'm Yoko, I'm Japanese

2010-07-17T07:12:00.004+03:00

Mulla on ollu likimain niin kauan ku oon jotenki seurannu muotia suuri kiinnostus ja rakkaus Japania kohtaan. Ihan osin koska must kimonot on mieltsin hienoi vaattei, geishat kiehtovii karaktäärei ja japanilainen muotilu ollu aina jotenkin.. cyber ja way out there ja OMG. Mulla oli Issey Miykae kova san ajoskus, nykyää mennää lujempaa ehkä muitten suunnittelijoiden kanssa ja kohdal mut whatevs, japanilainen muotilu on edelleen mun silmiä hivelevää ja kaunista. Yohji Yamamoto on yks mun lempparei nykyjäns ja kovin inspiroiva suunnittelija. Kovin paljon mustaa ja harmaata aika mones mallistos ollu.. liekö sit joku yhteys mun maailmaan ni en me sanoon mitää..

Viel ehkä yks aste lisää kovaa dataa mulle oli aikoinaa Fruits ja Fresh Fruits kirjat ku ostin mis oli kuvattu japanilaisii nuorii Harajukun alueella mieltsin kreisei asuis ja vaatteis, osin aivan päättömis releissä ja aikana ennen Hellooksei ja katumuoti blogei, in fact, aikana ennen internetin maailmaa se oli nuorel wanna-be fashionistal aivan uskomaton maailma (okei oli netti sillo jo olemas mut se ei ollu sellanen ku nykyää, eikä mul ollu siis tiettykää nettii kotona..). Ja voisin kuvitella et siit on peräsin mun rakkaus katumuotia kohtaan ja kiinnostus ihmisten pukeutumiseen ihan arjen pyörtees. Näite jätkien housut on ihanat, aivan uskomattoman ihanat, samoin ku tykkään edellisen foton jannun kerroksellisuudest ja väreist ihan mieltsisti.

Mun fiksaatio liian lyhkäsen lahkeen kans voi hyvin tän nuorukaisen kanssa ja kaiken mustan keskel mä aina huomaan et must värikkäät setit näyttää niin hyvältä. Hetkellisesti innostun aina iteki haalimaan kaikkee värikäst (=ei mustaa) ja kuvittelen et siit alkaa mun elämäs uusi ajanjakso ja kausi ja my ass, sit ne värikkäät kuteet roikkuu mun kaapeis muutaman vuoden hintalaput paikallaa kunnes siivoon kaapit ja annan ne seiloril kenel ne on aina hiuka liian isoi. Mut that's life in the Jaakko household. Mulla on myös joku suunnaton lempi hattui ja pipoi kohtaan ja sikskin tä pipa jannun päässä on must viehko, melkeen yhtä viehko kun..

..tää pinkki hattu yhdistettynä ruutuun, joka on raitojen ohel mun lempparii kuoseis. Pallot ei oike nekää pielee mee eli pidän kuvioist, vois sanoo. Mut täl hetkel erityisesti ruuduista. Kaikki varmaa muistaa taannoin sen ruutukokeilun ku olin tehny takin ja sit yhdistin siihen kreisii hattuu ja huivii ja samaan aikaan se kokonaisuus et värii ja kuosii yhtyy rakkauden salaliittoon ja kaikki oli juurikin kohdallaan mut se en vaan ollu mä ja takki päätyi myös seilorille ja mä yhdistin hattuu ja huivii mustan takin ja sisso ku heti näytti niin pal paremmalt ja mulle sopivammalt. Plus mä loveen tän jannun päntsyi..

Kuten myös tän jannun. Vajaamittasta ja nättii, ruutua yllä ja lätsä päässä. You can't fail, can you? Ja nätti kenkä yhdistyy hauskaan sukkaan ja must olis pakko saada jotai ton tapasta ylle mut sillee you know, kokomustana...

Ja meinas unohtu ihan nää kaikki kuvat on kössitty suoraan The Sartorialistin sivuilta.

And black is the new black

2010-07-13T22:17:00.003+03:00

Mä oon viime aikoina ollu taas enemmän ompelukoneen ääres ja ku on tehny sillee hiuka protoi tulevaa varten ni oon sit tehny itellenei samas käyttövaatetta. Samaan syssyyn kerron et koska olin/olen niin tohkeissani Lahja Haapasen kaavoista olen jatkanu niitten kanssa sättäämistä, ihan hetken kaavoi säätäen ja muunnellen, just sil ajatuksel et olis enemmä jatkuvuutta ja elämää. Alkuun tietty toi musta ihana viskoosinen tunika, mist tein kans collegeisen version lyhyempänä ja siit tuli aika hieno kanssa. Siitä kuvaa myöhemmin. Oon käyttäny otta tunikaa ihan kotiolois mut se niin ihanan tuntunen et miksen vois mennä yleisel oaikal ku tällast hellet ja kaikke nyt ilmoilla. Ja menenkin. Mulla on toi päällä hiukan sellanen musta vapahtaja meets Batman olo, ihan sillai vaan hyvällä.

Ja sit on tä kollaasii. Eilen illalla ilman hipstamaticia (ku ei o viel ehditty hankkii seilorin iPuhelimeen..) oltii koiran kaa lenksal ja vasiten laitoin uutta mustaa ylle. Jalassa on mun uudet ihan ehdottoman lempparihousut, mustaa collegee ja laajal mital haaremihousuu, gummisnööri vyötäisillä. Niin hyvä olla ja yrittää nuo jalassa, oikeen kiva. Site päällä on harsomaisesta neuloksesta tehty Haapasen kaavoja muokaillen jumpperi. Alla oleva hihaton on ihan vaan H&M. Mä huomasin myös et koska mulla on suurin rakkaus mustaan ja en o lopulta aikoihin käyttäny ihan koko mustaa, et se tuntuu hyvältä, niin on ku olis kotiinsa tullu vuosien tauon jälkeen. I love black and it's like the new black in my life.

Mulla on kans koneella liuta Sartolialistilta kössittyjä kuvia näteist japseist mut siihen palajan hetkee myöhemmin, jahka olen saanu hiukan rauhottumaan tän mustan ihailun. Palaillaa.

Life is fantastic

2010-07-12T06:56:00.003+03:00

Syvine kriisien kautta kahlanneena jatkan bloggaamista. Nina Hagen, käydän se nyt läpi t's, oli mun elämäni suurin pettymys. Ikäni (no melkee) odottanu et frouwa olis livenä silmien edes, koko kevät seilorin kans luuhattu netin sivuilla ja videoita kytätty ja oltu ihan et OMG ja LOL ja SIC ja fuck, Hagen päättää löytää Jeesuksen ja koko keikka on epämäärästä, blues-vetosta heikkoa gospelia. Siis huonoa vieläpä. Oltiin alkuun et okei ääni ei o sama mitä se on ollu mut se on ihan fine kysees on Nina Hagen, tiedettii et gospelii tulee mukana mut oltii et se on ihan fine se on silti Nina Hagen.. oltiin hyväksyys niin paljon koska kysees oli kuitenkin Nina Hagen, maailman nerokkain karaktääri. Mehän ei oikeen edes osattu pukee pettymystä sanoiks ennenku seuraavana päivänä ku padot aukes matkalla Turkuu ja haavat revittii auki. Vieläkään ei o voitu kuunnella Hagenia. Kreiseint täs kaikes on just se et se musiikkihan on tietty ihan nerokasta ja näin mut jotenki just nyt en o ihan viel valmis laittaan levyä soimaan. Onneks siellä oli Hagenin jälkeen Grace Jones ja se show oli jotain tajunnanräjäyttävän loistavaa.. Oikeesti, ihan kusipäisen täydellist dataa. Se pelasti paljon ja ainakin voidaan kuitenkin todeta et ollaan nähty Nina Hagen, valitettavasti todistettu sen täydellisyyden dekadenssi. And it wasn't pretty..

Mulla olis tarkotus ottaa kuva mun uusista lempihousuista ja postaa tänne mutta juuri nyt ne on pyykissä kiitos hektisen (=humalaisen ja sotkuisen..) Hesan reissun. Mä olin pukeutunu esiripuksi ja tajusin hetkee myöhemmin ettei se ollu se juttu sit kuitenkaa milt olisin halunnu näyttää ni mein täytyy ottaa uus reissu Hesaan kesäl vielä ja mun täytyy oikeen keskittyy asioihin ja asuihin. Ja jälleen kerran kesäinen yö sumuisella (in my mind, that is) Iso-Roballa ja mulla tuli hirvee ikävä Helsinkiin.. Ollaan avaamassa kauppaa Turkuun eli se ei o just nyt mahdollista mut se ajatus kytee jossain tajunnassa koko ajan, liekin koko vaan vaihtelee näköjään. Siin vaihessa ku menee kattoo asuntojen hintoja se melkein tyrehtyy mut se ei paljoa vaadi et onkin taas roihu päällä. Mut nää on näitä juttuja. Mä palajan jahka olen saanu housut pestyä ja kuivattua.

Waiting for the show to begin

2010-05-29T07:27:00.002+03:00

Mä löysin Nina Hagenin yläasteella. Ennen ku olin kuullut ensimmäistäkään kappaletta lainasin Salon kirjastosta Hagen omaelämäkerran "Ich bin ein Berliner - aistillinen ja yliaistillinen elämäni" ja kirjan likimain käsittämätön dadaismi iski suoraan sydämeen. Ensimmäinen levy oli niinikään Salon kirjastosta lainattu "Angstlos". Musa ei ihan suoraan tehny ihan yhtä suurta vaikutusta ku kirja mut syvälle se kolisi silti. Muutaman kuuntelun jälkeen olin aivan myyty. Levy oli nauhotettu ankeesti tietty c-kasetille. Ja "I love Paul" oli aivan helmi samoin kuin "New York/N.Y.".

Muutamaa vuotta myöhemmin olin lukiossa ja menossa ostamaan itelleni kuukauskorttia bussiin kun eksyin matkalla Comeback (?) levydivariin mistä löysin muistaakseni alle sadalla markalla "In Extase", "Nina Hagen" ja "Nunsexmonkrock" levyt. Needless to say mä olin aivan liekeissä. Varsinkin kun levyjä tarkemmin tutkiessani huomasin et "Nina Hagen" levyllä oli art direction by Jean Paul Gaultier. Ja de va de. Myöhemmin "Street"-levyn sisäkannessa oli mainittuna kansikuvasta että miss Hagens wardrobe by the three great ones Gaultier, Westwod and Alaïa. Nuorelle klopille kuka on vaan täysin fabuloitunut muodista ja kreiseistä tyypeistä ei vaan voi laittaa parempaa settiä framille. En tiä kuinka monta kertaa ja tovia vietin pohtien mikä asu on kenenkin suunnitelijan. Ja "Hold me" on osin kuvattu Gaultierin Pariisin liikkeessä ja ollaan seilorin kanssa kovasti vakuuttuneita siitä et 1988-89 aikoihin sijottuva video on aika tarkkaan JPG:n puvustamaa.. Kappale on ihana ja video esittelee tavallaan.. akuisemman Hagenin mitä ei vielä nähty "1985 Extasy Drive"-videolla..

Miks mä tykkään niin kovin Hagenista? Ihan alkujaan olin vaan vaikuttunu siitä, et on olemas ihmisii ketkä vaikuttaa niin seinähullulta (hyvällä tavalla) eikä silti o missään välissä vaipunu sellaseen marttyyriyteen mitä jotkut toisin sanoen en o koskaa lukenu haastatteluja mis Hagen olis sen enempää valitellu kuinka hankalaa elämä on ollut. Seuraavana on tietysti musiikki ja ennen kaikkea Hagenin ääni. Neljä oktaavia pyhää täydellisyyttä. Varsinkin uran alkuaikoina myös tapa käyttää (=raiskata..) ääntään.

Mulle Hagen on aina edustanut.. jotenkin ehdottomuutta, samaan tapaan ku Madonna, itse asiassa. Molemmat artistit on omalla tavallaan toteuttaneet itseään ja omaa näkemystään, eri tavoin ja eri motiiveistakin, kaiketi. Toisaalta mistä minä tiedän ihmisten motiiveja..?

12.6. Nina Hagen nousee sit lavalle Helsingissä. Ja se on kreisii. Mulla on ollu ihan hippasen sellanen outo olo et onk Hagen jo ihan kehäraakki ja tää klassinen vanha ajatus et kun artisti saapuu Suomeen on ura jo ehtoopuolella mut sehän ei ees nykyään ole niin. Ja toisaalta taas Hagen on (vasta kuultua infoa mulla) on edelleen Saksassa melko pidetty ja suosittu mediapersoona. Viva-kanavalla Hagenin oma talkshow on ollut hyvin suosittu ja Amerikassa Hagenilla on vankka oma fanikantansa. Ja mitä olen nyt tuubista kattellu esiintymisiä viime syksyltä ja talvelta vaikuttaa rouva olevan äärest hyvässä iskussa. Eli en malta odottaa kesäkuun alkua ja hetkeä jolloin Nina Hagen on vihdoin ihan oikeesti elävän mun omien pikku simmujen edessä. Mulla on ajatus et lahjotan Hagenille pienen lahjan keikan aikana tai sitä ennen jo. Ihan vaan vaatteen, simppelin bambuisen teepparin. Joskaan mulla ei o mitään hajua minkä kokonen Nina Hagen on..

Mitä mittään, kaikille on varmaan ollu jo pidempään selvää et olen suuri Hagen-fani. Arvostan ja kunnioitan, ihailen ja rakastan.. Edelleen samoista syistä ku aikoinaan ihastuin mut samaan aikaan, näin kun vuosiakin on jo kertynyt enemmän, alkanu näkemään Hagenissa muitakin ulottuvuuksia kuin pelkän "friikin". Tai no jaa.. enemmänkin just päin vastoin, juurikin alkanut hahmottamaan kuinka "friikki" Nina Hagen oikeatsi on, (ja pelkästään hyvällä tavalla).

Laitan loppuun katkelman Hagenin omaelämäkerrasta ja vielä yhden videon missä, I must say, peruukki melkein varastaa shown..

Palaillaan.

Voi paskat! Meillä ihmisten perheellä ei ole rakkautta! Miten surulliselta se minusta toisinaan tuntuukaan! Tänään esimerkiksi kuljeskelin kadulla kaunis lila peruukki päässäni ja kaiken yläpuolella iso karamellirusetti. Ja olin aivan inspiroitunut ostoksista. Silloin kuljin sellaisen rakennustyöläisen ohitse, joka oli parhaillaan luudanvarressa. Ja me saimme niin pahoja molemminpuolisia vibraatioita, että tämä työläinen huomautti minulle aivan raa'asti ja vastenmielisesti, että "miltähän sitä nyt oikein näytetään?"

Kamaa ja tavaraa, alkaen vanhimmiasta

2010-05-15T09:14:00.003+03:00

Tää tulee hiukan ankeesti mut sellast se nyt on. Oon niin turpees kunnos etten tohdi laittaa tai siis jaksaa yrittää ottaa parempaa kuvaa..

Tää jumpperi on mun kaapin vanhin, jota edelleen käytän. Aikoinaan kielikurssilla Brightonissa 1991 ostin tyylikkäästä putiikista, merkki on Jigsaw ja malli tietenkin naisten. Ja taitaa olla myös eka kerta kun ostin vaatteen naisten osastolta. Ei sillä et se olis mitenkään wow ja OMG mut enemmänkin sillä et vuonna 1991 olen jo ollu aika nonchalant sen suhteen onk vaate terkoitettu miehel tai naisel. Meikit ja korut löyty vast muutaman vuoden pääst. Anyway, tää jumpperi on 100% puuvillaa, aika tiukka tavallaan neulokseltaan. Mä näen täs, uskokaa tai älkää, ihan slaittisen merihenkisyyden. Mulla oli teininä suuret fiksaatiot esim poolokaulukseen. Mulla oli aina poolo ja melkeen aina musta. Nykyään mulla on melkeen aina joku huivi kaulassa. I can see a pattern here.. Tähän jumpperiin oon tehny sellasen fiksauksen et olen laittanu helmaan taakse parit gummisnöörit, ihan siks et malli on sangen A ja koska neulos on sen veran styrkkiä kamaa on jumpperi päällä aika teltta, ei silleen yhtään kiva. Nyt se on talaa enemmän pussitava ja seilori-henkisyys in my mind lisääntyy koska nyt voin ajatela olevani merimieskassi, matkalla tuntemattomaan.

Mulla meni jonkin aikaa etten käytäny tätä, mieli teki mut ei vaan osannu käyttää (lue= malli haittas mua enkä jaksanu vaan laittaa niit kuminauhoi..). Yks syy miks tää on ollu kuitenki aina jotenki mukana kuvioissa on se et pidän täst vaatteest ihan homona ja toinen on tunnearvo, muistot. Mun eka ulkomaanmatka, ainakin yksin, kesällä 1991. Kuukaus vapaana Englannis. Se oli ihan sairaan hienoa, oikeesti. Palaan tuohon tunnearvoon hetken pääst. Sitä ennen kuittaan lupauksen yhdel ankeel otoksel:

Minttua ja vaaleanpunasta. Ja unelmain farkkutakki. Ja quelle surprise, huivi kaulassa.

Tiettykään kuvis ei näy niin hyvin noi värit, paitaki on enemmä sillee tyttömäisen hempee ja housut kulahtaneen mintut. Huivi kaulassa on mun ihan uus ihana, aitoa asetaattia ja kirppiksellä maksoi euron. Mä tykkään, vaik kauan luulin et mul ei tollaset pienet huivit käy yhtään mut toi käy ja pidän siit. Klassist palloo. Sanomattakin on selvää et näin kukertavas asus en ikimaailmas vois astuu ulos ovest, enemmä mustaa ja sillee.. Mut kiintoisaa täs on itse asias se et tää asu on ihan sikahalpa.. Ei sil et se olis nyt mitenkää revolutionary costume for today mut tajusin just vaan et farkut makso 9€ ja paita 7€ molemmat HeneManelt. Takki (Levi's, pakko nyt mainita..) oli -50% ja siis.. öö.. muistaakseni sit jäi jotain 60€ ja huivi 1€. Mutta siis, takki. Oon kauna halunnu hiukan kulahtaneen olosta, napakasti istuvaa farkkutakkia ja ostn yhden aikoinaa, kompromissin, en koskaa käyttäny. Luulis nyt jo mun tajuuvan et jos olen kokoo xl ja haluun napakan takin ja joudun sen takii ostaan koon m ni se ei vaan istu mut silti ostin. Se on sellain tynnyrimäinen rode, eikä ees oikeen värinen. Tää yksilö on ihan priima ja JUST sellanen ku halusin Ja kokoo xl mikä meinaa et se on kaavotettu juuri sillai kivan timmiks. I love it. Ja olen jopa niin iloveit et olen jkäyttäny sitä ihan sikana. Koko ajan. Jopa rikkoen muodin sääntöjä, denim on denim is a fashion faux pas, koska mua ei sillee oikeesti pöyhäse ku oon niin rebel. Mutta siis mulla on ollu viime aikoina univormuna tuo takki, nuo ekan kuvan farkut (niist lisää hetken pääst) lahkeet käärittyinä ja musta huppari, joskus hatul, joskus ilman. Kesämies. Mut niin, noi farkut, siivosin taas kaappini ja sielt löyty muutamat farkut ku olin unohtanu, noi on yhdet niist. Mulla on muutamat Nudiet ku istuu päin persettä ja olen noikin kuitannu niihi liian lyhkäsiin ja dorkan levysiin, ku kattonu vaan et Nudiet, hyi v'**u. Mut sit vetäsin jalkaani ja noi on aivan täydelliste. Jopa pesut eli kulutukset on sillee hallittavissa olevat. Ja toinen iso juttu mulle on se, et haluun taas alkaa käyttää Gaultierin Le Male-tuoksuu. Se on must vaan niin hyvä ja maailman tyyriimmän olonen pullo ja pakkaus. Se on kärsiny hiukan inflaatioo ku jurvot on ominu sen, mut sit kelasin et paskaak mä sellasest välitä? Et denimii denimil ja Le Male korvan taakse ja de va de. Uusi Pelsepuuppi on syntynyt. Tai siis no, uus ja uus, jonkun päivityksen läpikäyny kuitenki.

Ja pakko laittaa tänne viel ku on niin nostalginen biis ja video ja aivan liian vähän soinu täs osottees.

Haaveita

2010-05-08T12:25:00.003+03:00

Niinku mä oon jaapannu jo aikasemmi on kaikkee pläänii päällä just nyt, ollu jo hetken aikaa. Yks suuri issue on se et me ollaan mun kamun kaa saatu ja löysetty täydellinen liiketila, just se nimenomainen mist ollaan alust saakka haaveiltu. Se on loistavalla paikalla, täydllisen kokonen, mahtavan hintanen ja se on tavallaan mulle hiukan paluuta juurille koska olin siin samassa liiketilassa aikoinaan vakkarihengaaja likimain joka päivä. Meil on tietty jo kova pöhinä pääl et miten rempataan ja laitetaan ja must on ihan mahtavaa et meil menee maku niin yksiin jo nyt kaiksi ideois et saadaa varmasti unelmien liiketila laitettuu kasaan.

Mulla on tiettyjä fiksaatioita mist en kait pääse eroon ennenku ne on toteutettu. Yks niistä on korut, kaulakorut lähinnä ja rukousnauhat ym. mitä keräilen asetettuna roikkumaan tietyl taval. Se ei o mun originaali idea, Ruotsista napattu kliffa ajatus minkä otan hyötykäyttöön ja laitetaan ojennukseen elämä.

Mulla on edessä kaikkee mahtavaa ja samalla kaikkee tosi.. erilaista vastuuta ja hirveesti hommia mut se on ainoastaan hyvä koska mulla on ollu jo pitkään täydellinen tyhjäkäynti olo päällä, tosi kauan. Odotan niin mielettömästi et sais jo alkaa maalaamaa ja laittamaa. Ja kaverin laaja tuttavapiiri jesaa just niissä asioissa mist ollaan oltu hiukan huonona et hankalaa ja kallista.

Mulla on päällä mun "kaapin vanhin" just nyt (ainaki näin äkkiseltää sanoisin sen olevan mun kaapin vanhin käytös oleva vaate) mut siihen mun täytynee palata myöhemmin ja koska mä oon luvannu palata niin miljoonan asian suhteen asiaan myöhemmin mun täytyy ens viikol laittaa framil megapäivitys vanhinta vaatetta, minttua ja vaaleenpunasta, farkkutakkia, housua.. blah.. mut kattellaa.. mä koitan päästä kameran eteen JA sit mun pitää kehittää ylellisen tyylikkäät fani-vaatteet kesäkuun keikal ku on Hagenii ja on Grace Jonesii..

Palaillaa.

Camp "Sydän auki"

2010-04-29T09:09:00.004+03:00

Lienee hiukan ikääntymisen merkkejä kun alkaa lukeen ja saamaa kiksei sellasist asioist mist ei aikasemmi kuvitellu et sais kiksei. Yks sellanen on Mark Levengoodin kirja 'Riemujen rikkaus ja surujen summa'. Tai siinä ei o mitää et saa kiksei Levengoodin kirjoista mut.. no joo, eteenpäin. STuossa opuksessa on yks kirjotus mist tykkään ihan mielettömästi. Siinä herra Levengood puhuu ihmisistä jotka ovat täysin sopimattomia ammattiinsa, eikä pelkästään sopimattomia vaan "..lahjattomia tavalla, joka edistää aktiivisesti sitä että mailmasta tule kummallinen paikka.." koska sellaisia ihmisiä Levengood omien sanojensa mukaan kantaa sydämessään ikuisesti. Esimerkkinä kalliin putiikin myyjätär. Asiakas oli tuskaillut kovia hintoja ja pyytänyt näyttämään jotain oikein halpaa ja myyjätär oli kehottanut asiakasta katsomaan itseään peilistä. Mä ymmärrän niin hyvin mistä on kyse. Mä "kerään sydämeeni" myös ihmisiä. Mul ei o niinkää pointtina ovatko ne ihmiset lahjakkaita tai lahjattomia vaan enemmänki kyse on siitä miten sinnikkäästi ja onnellisesti he elävät omaa elämäänsä.

Mulla on tietty liki pohjaton rakkaus campiin (kellä ei olis, haloo..) ja mua kiinnostaa se raja mikä menee tietoisen ja tiedostamattoman, järjen ja hulluuden välillä. Ihan ekana yks hahmo vuosikymmenien takaa kenest oon pitäny jo kauan on Florence Foster Jenkins. Oopperalaulaja ja esimerkki par excellence. Tietojen mukaan laulutuntejakin ottanut, varakkaan isänsä perinnöllä uransa rahoittanut musiikinrakastaja, jonka (wikipedian mukaan) "..äänityksistä käy selvästi ilmi, että hänellä oli vain vähän sävelkorvaa ja rytmitajua. Hän pystyi vain vaivoin ylläpitämään sointia..". Jenkins vertasi itseään muihin aikansa oopperalaulajiin ja konserteissa kuultu nauru ja pilkka kuitattiin ammattikateutena.

Mua nyppii tavallaan se tapa mil Jenkinsiä on käsitelty, ja vaikka julkaista postuumisti levy Jenkinsin esiintymisistä ja laittaa ne neljä kysymysmerkkiä nimeen, että varmasti kaikki tajuavat mistä on kyse. Kyllä sen tajuaa kaiketi muutenkin? On niin kovin helppo nauraa toisen, myönnettäköön, täydelliselle kyvyttömyydelle laulaa mut samaan aikaan pakkohan se on kunnioittaa ihmistä kuka on niin täynnä intohimoa ja rakkautta omaa alaansa kohtaan et tekee levytyksiä ja esiintyy loppuunmyydyille saleille. Ja kuten Jenkins ite sanoi: "People may say I can''t sing, but no one can ever say I didn't sing". Ja tässä on must jotain niin pohjatonta elämänviisautta et menee kylmät väreet. Hiukan samalla tavalla kun pidän pohjattomasti Ed Woodista ja kuten taisin taannoin märsätäkin et must on typerää antaa toiselle palkinto "Maailman huonoin ohjaaja" jos toinen on vilpittömästi tehnyt kaikkensa rakastamansa asian eteen. Mene ja tiedä.

Eräs hahmo kenestä pidän valtavasti ja josta en edes ihan hirveesti tiiä on Kellokosken mielisairaalan pitkäaikainen asukas "Prinsessa". Kuopiossa syntynyt Anna Lappalainen päätyi mutkien kautta Kellokosken sairaalaan 1930-luvulla, diagnoosinaan vaikea skitsofrenia. Lappalainen (tai tässä vaiheessa rva Svedholm mentyään naimisiin) oli englannin prinsessa, Kellokosken sairaala oli hänen kesäpalatsinsa. Henkilökunta ja muut potilaat olivat hänen hoviväkeään. Prinsessa oli niin hyvässä kunnossa, että sai liikkua vapaasti sairaalan alueella ja Kellokoskella. Aika ajoin hierojan töitä tehden ja saamallaan palkalla muille potilaille kestejä järjestäen. Kaikki arvonimet ja tittelit, joita henkilökunnalle ja muille potilaille annettiin säilyivät koko Prinsessan Kellokoskella asumisen ajan. Mielenterveyshoitaja Ilkka Raitasuo oli prinssi Henrik, ja kun Prinsessa säästösyistä siirrettiin Nikkilän sairaalaan totesi Prinsessa prinssi Henrikille lähtevänsä vain talvipalatsiinsa asuttuaan jo niin kauan kesäpalatsissaan. Jostain lehdestä lukemani tarinan mukaan olisi Prinsessa todennut viimeisinä hetkinään häntä hoitaneelle lääkärille "en minä ole mikään prinsessa, minä olen Lappalainen". Prinsessasta tehdään elokuvaa jonka pitäis olla levotyksessä syksyllä 2010. Sanomattakin selvää et meinaan mennä sen katsomaan.

Mä tykkään keräillä myös sydämeeni ihmisiä jotka tavalla tai toisella puhuttelee mua. Keskimäärin voi kai sanoo et mun kokoelmani koostuu tavalla tai toisella valtavirrasta poikkeavat tyypit. Ja vielä enemmän ku puhuttelee ni nää ihmiset myös inspiroi mua aivan mieltsin paljon.

Ja laitetaa viel loppuun yks friikki kenest tykkään aivan pohjattomasti: Klaus Nomi.

Hauskaa vappua kaikille.

Everybody

2010-04-27T06:46:00.002+03:00

Mä tykkään hirveest musast ja kuuntelen likimain koko ajan jotain. Oon viime päivät jumittanu Madonnaa. Varsinki Everybody on soinu repeatillä, live-versio The Girlie Show-kiertueelta vuodelta 1993, Japanista ja Australiasta. Everybody on mulle jostain syystä aina ollu yks.. defining moment Madonnan suhteen, samoin ku Vogue ja Frozen. Samaan settiin mennee koko Blond Ambition-kiertue vuodelta 1990 ja Re-Invention Tour kesällä 2004. Tää saattaa osin johtua siit et olinmolemmat katsomassa, Göteborgissa ja Lontoossa. Viime kesäinen Suomen keikka oli tietty siks sanaks mahtava et Madonna oli Suomessa ja mä olin siinä likimain eturivissä. Ja olihan show ihan yltiöpäisen hieno joskin mun täytyy ikäväkseni tunnustaa et uusin levy, Hard Candy, ei o oikeen uran huippuhetkiä. Siinä kaikaa hippasen huolimattomuus ja.. tai ei huolimattomuus vaan selanen.. se on hiukan tylsä levy.

Mut Everybody on toiminu aina ja musta tää on ihan huippu, alus on pätkä Sly & the Family Stonen kappaletta Everybody is a star ja samaa yhtyettähän lainattii 1990 Blond Ambitionilla Keep it togetherin alussa.

Ylellist lukemist ja suunnitelmii

2010-04-25T20:27:00.003+03:00

Mulla on muutama kirja lainassa kirjastosta ja hello, oon liekeis. Toinen on "Period costume for stage and screen", oikeestaa vaan yks osanen Jean Hunnisettin kirjoist, tää kipale kattaa naisten muotia ajalta 1800-1909. Nyt tuntuu et rokokoo alkaa maailman nerokkaimpana tyylisuuntana siirtyy hiukan syrjään ja 1800-luku jylläämään. Ja toinen opus työn alla just nyt on Norah Waugh'n kirja "The cut of men's clothes 1600-1900". Sillee jyrkempää dataa, originaalei kaavoi osin siinä mis Hunnisettin kirjassa on kyse nimenomaan siitä miten saadaan tehtyä vaatetta ja asua epookkiin ja tallennettua selluloidille.

Yks syy miks taas touhuun vanhain kaavain kans on se et syksyks olis tarkotus saada tehtyy pieni malliston tynkä kun marraskuussa on tapahtuma jossa olen mukana, Dressing Mimia. Kun tilanne vaatii rockia ja burleskia ja mä haluan olla tietty uskollinen itelleni ja tehdä miesten vaatteita mulla on nyt päällä pohdinta miten yhdistän kaiken.

Jos mä mietin rockia, mulle tulee mieleen tietty ekana Freddie Mercury ja Queen, koko se mielipuolisen arrogantti kukkoilu. Seuraavana mulle nousee takaraivoon mielikuvia Ziggy Stardustista vaikken ole ees mitenkää suuri fani, tai siis ollenkaan. Mut onhan se tyyli ihan kohdillaan ja siinä on vahvasti mukana sitä androgyniaa mist toisaalta tykkään, enemmänki täysin.. meinasin laittaa aseksuaali mut sehän nyt ei pidä olenkaa paikkansa, pikemminki päinvastoin. Mulle rock on huumoria ja seksiä, likimain narsistista otetta elämään ja toki, muotiin ja vaatteisiin.

Mitä on burleski mulle..? Ihan rehellisesti mä en tiedä burleskista oikeen mitään, sillai tarpeeks. Mulle tulee mieleen lähinnä Dita Von Teese ja se ei nyt hirveen kauas kanna. Joo toki mulla on nyt se burleskin ydin sillai hallussa et tiiän kinda mitä siin tapahtuu ja näin mut se on hiukan taas kyse mulla enemmän kait siitä et se on kovin vahvasti naisten juttu, naisille ja naisilta vaikka toki mukana miehiäkin on viljalti. Ja sit mä haluan lähteä mukaan miehillä.

Kun nyt mietin rockia ja burleskia, androgyniaa ja seksuaalisuutta ja sitä kaikke miesten kantimilta päästään kovin helposti taas aivan sinne alkulähteille; seiloreihin ja drag queeneihin. Seiloriessa tykkään et saa olla kovasti miehekästä, punttia ja nättiä ja jos mukaan sotkee jotain vahvasti naisellisii elementtei all the better. Mieleen nousee tietty ihan ekana Querelle ja Papillon. Ja kuten olen aikasemminki samojen kuvien kohdal sanonu jostain syystä Cabaret on mulle kovin seilori-henkinen leffa.. Tai ehkä se Cabaret ei o niinkään seiloria ku se on mun käsitys burleskista, et näen sen enemmän kabareena, seksin ja iloittelun värittämänä sukupuolivapaana vyöhykkeenä.

Mistä pääsen seuraavaan aiheeseen eli drage queeneihin. Mä tietty pidän kovasti mut samaan aikaan mua ehkä hiukan jo nyppii vastaan ne samat turnerit ja madonnat unohtamatta koivuniemee et must on ihan mahtavaa jos koko tämänkin konseptin nostaa hiukan uudel tasol. Ja ihan ehdoton siin on tietysti Hedwig and the angry inch. Gotta love it..

Eli näil eväil mun pitäs nyt työskennellä. Ei ollenkaan huonot lähtökohdat, ei. Ja ku mukaa sotkee viel mun suuret fiksaatiot punkkareihin ni siin sitä sit ollaan.

In a nutshell, 70-lukua ja pukuhistoriaa, naisii ja miehii, seilorei ja maakrapui. Marlene ja Liza, Querelle ja Elisabeth I.

Mua harmittaa ihan sikana ettei löydy enää sitä ihan mielettömän upeeta videota.. en ees muista sen jannun nimee mut se kuka oli maalannu mustan tiukan jakauksen kaljuunsa ja esitti ihan mielipuolisen nätisti Dietrichin "Want to buy some illusions".. löysin sen linkin omista varastoista mut siinä ei o nimeä ja toisekseen se video on poistettu tuubista.. Oh dear. Mut korvaan sen sit Hedwigillä.

Arrr...

2010-04-24T21:22:00.004+03:00

Kisusta tuli uusien korusäilyttimien valvoja.

Ja rasiat on virkannu mein äiti. Meil on yks kannellinen viel keittiös sipuleit varten.

Koitan palat asiaan heti ku mun korut alkaa oleen ihan sillee oikeesti järjestykses.

Mä en muistanu ey mul on niin helvetisti helmii.. Mut hyvähän se on. Paitsi mun ehdoton lempikoru on kateissa.. Yhyy..

Ahoy, sailor!

2010-04-20T09:44:00.002+03:00

Elämä rullaa eteenpäin ja mä oon ollu suht aktiivina oman yrityksen suhteen. On tehty laskelmaa ja liiketoimintasuunnitelmaa ja mun täytyy oikeen kehasta miten loistavaa palvelua oon saanu Potkurissa, eli siel paikassa mis just alottelevii yrittäjii (ja kaikkii yrittäjii siis) jeesataan ja neuvotaan. Likimain parasta palvelua mitä olen saanu missään koskaan including Gaultierin liike Lontoossa back in the days..

Oon ollu jotenki hermona monien asioiden suhteen, enkä vähiten oman heikon numeropään takia ja siks et kaikki laskelmathan perustuu vaan ja ainoastaan täl hetkel (optimistisiin mutta realistisiin..) arvioihin alkavan vuoden ja esim. ens vuoden myynneistä. Kapulana rattaissa on tietty se et Turusa on vaatetusalalla kilpailu niin kovaa parhaillaan ettei Finnvera oo kovin suopea yrityslainojen suhteen mutta yrittänyttä ei laiteta ja never know, olen saanu pudoteltuu yhteityökumppaneihin muutamat isommat nimet jo ennestään melkosen pitkään listaan eli toivotaan parasta. Lisäks etuna on jo työn alla olevat muutamat isommat tilaukset jotka edesauttaa suuresti.

Olen kovin miettiny myös tietysti omaa alaa ja omaa segmenttiä sillä alalla ja kovin olen menossa siihen suuntaan et alkasin keskittyy sit pelkästään miesten vaatteisiin. Mua itteeni lämmittää suuresti esim. Haaksirikkoutuneet näyttelyn saamat hyvät arvostelut ja näyttelyn poikimat tilaukset. Eikä ollenkaan haittaa et mul on portfoliossa Tatun kuvia koska Tatu on nero (olenk mä joskus maininnu et tykkään Tatun kuvista ihan sikan..?). Vaikka osa tilauksist menikin naisille mun näyttelystä se ei haittaa niinkään. Tilanne on kuitenki "parempi" ku aikoinaan Hundparkissa mis kaikki vaatteet (miesten- siis) myytiin naisille. Hmm.. makes no sense to me mut niin se vaan oli.

Sen lisäks et mulla on muutamat tilaukset nyt päällä ja muutama isompi duuni alkamassa oon ihan mielettömän innoissani tulevasta tapaamisesta Milanossa, toivottavasti jo toukokuussa. Olen niin peukut pystyssä et kaikki menee hyvin ja neuvottelut saadaan molempia osapuolia tyydyttävään tulokseen ja tulevaisuus loistaa kirkkaampana kuin koskaan.

Olenkokenu hiukan issueita lainahakemusta tehdessäni summien suhteen. Paljonko joutuu ja toisaalta haluaa ottaa lainaa? Samaan aikaan tarvii konekannan uusimista ja haluaisin saada massii alkuvaraston ja ostoihin ihan hetken verran ja toisaalta omaa elantoakin täytyy miettiä mut ei taas haluais olla turhan kovissa veloissa kun ennestään on opintolainaa alla et on aikoinaa saanu kliffat tutkinnot ja homman siinä mielessä haltuun.

Mut kaiken tukustelun ohellakin ja siitä huolimatta ja sen vuoksi ja miten vaan olen enemmän kuin innoissani parhaillaan kaikest tapahtuvast sättäämisest. Ahoy, sailor, ehkä se merimatka alkaa nyt mitä Andy Hollannissa lupaili tarot-korteista ja ehkä uusi ja tuleva yhteistyökumppani on se vaalea androgyyni paashipoika joka myös näky korteissa. Mene ja tiedä. Nyt tarvii eniten uskoa itsensä ja onhan se mukavaa et muutkin uskoo muhun.

The sun is here, let's cover up

2010-04-14T12:12:00.005+03:00

Must on jopa liikuttavaa et löysin neljät ylellisen ihanat aurinkolasit oddee.com sivuilta otsikon "12 strangest sunglasses" alta.

Nää ketjut on ihanat, kovinkin tulee mieleen Carrie Bradshaw enkä osaa ees alkaa kuvittelee miks. Ehkä etäisesti tulee mieleen se jakso ja kohtaus ku Carrie on dumpattu ja ne on kattoos jotai baseball-matsia ja Carriella on päässä peililasit, sellaset jotenki yli-isot aviatorit jos en ihan totaalisen väärin muista. Toisaalta näin ku ajattelee on mukana hiukan sellanen humoristinen gettokultamainen ote. Ite en oikee diggaa et kultaa ku oon enemmä hopean ystävä mut nätithän nää on, toki.

Nää Kerin Rosen lasit on ihan sairaan mageet ja emeet. Ja se mitä hetkellisesti tuol puuhasin netis ni eipä jätä kylmäks muutkaa mallit ja lasit. I'm loving it. Eikä hinnatkaa nyt ollu ihan niin päättömii ku vois herkästi kuvitella ja ajatella. Hmm.. Mullahan on fiksaatio isoihin laseihin ja seuraavana mun suurimpii issueit on mun suuri pää mis tarvii olla jotenki ihan superin kokoset lasit et ne olis mun päässä isot. Ja sit voi kaiketi ajatella kans et se saattaa olla vaan mun (isossa) päässäni se iso pää, mut oli niin tai näin ni mulla ollu hankalaa löytää isoi lasei. Toisaalta taas siin voi olla seki et miehil ei keskimäärin tehdä sellasii isoi kärpäsii mist tykkäisin eli naisten lasien kans on menty ja sit taas voisin kuvitella et naisil tehdyt lasit on vaan sit pienempii.

Ja isot ja pyöreet on mulle aina herkkä kohta ja nää Sonia Rykielin lasit on must aivan täydellisen kauniit. Ja hillityn tyylikkäästi laitettu miehekkään asiallinen helmikoristelu..

Mullahan oli ne isot mustat pyöreet mut ne hajos totaalisesti ja ne meni roskii. Ku sangat hajos ja sit linssit irtos ja sit raamit halkes eli ne oli sit jo aika loppuun kaluttu. Mut sellaset isot pyöreet mä haluisin taas. Tai sit hyväksyn asiat sellasenaan kun ne on ja otan ne pyöreet Gaultierit käyttöö, nyt kun on uus vaalee ja timmisti istuva farkkutakki..

Mut sit palaan viel näihin Rykielin upeisii laseihin. Hiukan mulle tulee mieleen Chanel täst helmest, etten olis tavallaan ollu yllättyny vaik olis ollu Tupla-C sangas.

Mut Chanel ei ole tehny näit helmikkäitä arskoja wanna be- asiakkailleen ja asiakkailleen vaan laittanu kivasti pitsin linssiin. Ei tääkää nyt kylmäks jätä tiettykään mut ehkä malli mun makuun ippasen turhan sporttinen..?

Aurinko paistaa ja taas on aika ja mahdollisuus reippahalla otteella avata laatikko ja koittaa edes ottaa hyötykäyttöön ne kaikki kymmenet arskat joita olen keräilly vuosien varrella. Edes yrittäen ees 25 % niist jos tulis käyttöön oltais kovasti voiton puolella..

Urbania, le nouveau dandyism # 2; Duckie Brown

2010-04-11T08:24:00.004+03:00

Koska aloin funssaamaan Annan urbaaniutta enemmänkin päätin ottaa oikeen asiaks jatkaa jaappaamistani. Ja ottaa framil yhden merkin tahi suunnittelijan tai -kaksikon;

Duckie Brown. New Yorkissa 2001 Steven Coxin ja Daniel Silverin perustama miestenvaatemerkki. Fabulous..

En ala nyt väittämään et Duckie Brown on suoraan mun käsitys urbaanista, mut aika liki sitä päästään. Bonuksena muita elementtejä joista pidän suuresti.

Tavallaan vois väittää että koko käsite miesten muoti on aika urbaani. Vielä pitkälle viime vuosisataa miehille ei ollut tai tehty muotia; naiset pukeutuivat muodin mukaan ja muodin takia, miehet tarpeen ja statuksen vuoksi. Sanomattakin selvää että miesten vaatetus noudatti tarkkoja ohjeita ja sääntöjä, muuttui aikojen saatossa ja kertoi kantajastaan kaiken oleellisen mikä likimain käsitti vain ja ainoastaan sosiaalisen aseman yhteiskunnassa. Tämä kaikki hiukan kärjistäen, tietty.

Miesten muoti ja pukeutuminen koki suuria murroksia hippi- ja punk-liikkeiden myötä ja murtui uudelleen 1980-luvulla kun kehitettiin the new man. The new man ei sinällään ollut kiinnostunut muodista, oikeastaan päinvastoin. Miehille tehtiin muotia mutta kaikissa mainoksissa korostettiin likimain edvardiaanisia sukupuolinormeja. The new man oli enemmänkin markkinavoimien kehittämä macho joka kuluttaa muotia ja kosmetiikkateollisuuden hyödykkeitä saadakseen naisia ja rahaa, ollakseen mies.

Mulle miesten muoti on kiinnostavaa kun se rikkoo rajoja, leikkii normeilla ja varsinkin kun se noudattaa perinteisiä miesten pukeutumisen koodeja. Ja siinä Ducki Brown saa mun sydämen väpättämään. Keväältä 2006 olevat kuvat (ja kaikki kuvat siis kähvelletty Duckie Brownin sivuilta) edustaa juuri sitä puolta mistä pidän suuresti. Klassisia miesten vaatteita, puku, pikkutakki (sana jota vihaan..) ja päällystakki joka vaikuttaa melko trenssimäiseltä. Kankaiden kuosit tuovat vaatteisiin sen lisän joka tekee niistä kiinnostavia ja ei-perinteisiä. Malli ei ole periteisellä tavalla miehekäs tai edes vältsyyn komea mutta ah, niin ihana ja juurikin täydellisesti vaateiden sisään sopiva. Urbaanin vaatteista tekee se simppeli puoli etten osaa itse nähdä näitä vaatteita miesten päällä muuta kuin urbaanissa ympäristössä, toisin sanoen kaupungissa (koska mulle urbaanius liittyy kaupunkiin).

Kevät 2007 seuraavassa kuvassa puolestaan on yksinkertaisessa värimaailmassaan jo hyvinkin tyylikkään simppeliä jatkumoa klassisille miesten vaatteille, mutta tavallaan miehisyyden normeja venytetään kirjaimellisesti repelemällä vaatteiden mittasuhteita huolettomasti. Mittasuhteilla leikkiminen edustaa mulle uutta tapaa tutkia miestä ja miehisyyttä, samaan aikaan urbaaniutta. Jos ei tarvitse miettiä vaatteen käytännöllisyyttä vaikka peltotöissä (mä menen niin metsään pian tän mun maalaisliiton kanssa..) tai muutoin raskaissa fyysisissä töissä, jos työ on vaikka näytön edessä istumista tai latten juomista show roomeissa voi huoletta laittaa ylleen kreisin kokoiset housut ja ladon kokoisen jumpperin. Toisin sanoen urbaani elämä ja maailma on myös luonut uudet puitteet ihmisille, työympäristöjä joissa ei tarvitse (tai voisin kuvitella edes saa tarpeeksi luovalla alalla..) pukeutua tylsään pukuun ja harmaaseen solmioon windsorsolmulla. Urbaani mies toisaalta voi hyvinkin haluta erottua siitä massasta jonka teollinen vallankumous loi, keskiluokasta ja sen univormusta, osoittaakseen olevansa yksilö ja uniikki.

Urbaaniin liittyy tietty minimalismi ja boheemius, samoin kuin androgyyni olemus, tiettyyn pisteeseen saakka mielestäni. Aiemmin jaappasin etten ole suoranaisen androgynian suurin komppaaja vaan juuri eri sukupuolten merkkikieletsä lainattujen elementtien fani.

Syksy 2007, värit ja edelleen klassiset miesten vaatteet, kuosit ja hoikka mallipoika, tietyllä tavalla androgyyni mutta silti selkeästi mies. Mittasuhteiden rikkominen jatkuu ja mulle herää kysymys riittääkö pelkkä hoikkuus ja lapsekkaan poikamainen kroppa tekemään miehestä androgyynin? Kun tavallaan se taitaa olla niin.. Toisin sanoen olenko itekin omaksunut niin tiukkaan miehisyyden ja lihaksikkaan kropan yhteyden et alan näkemään naisellisuutta hoikassa varressa? Harmaassa neuleessa voi nähdä jotain viittauksia naisellisempaan jumpperiin, laskeutuva materiaali, valuva kaulus..?

Pa da pa pa paa I'm loving it.. Syksy 2009 tähän loppuun vielä ja ollaan pitkällä.

Huomaan tietty olevani tai haluavani ite noudattaa näitä samoja ohjeita ja sääntöjä mist jaappasin edellä. Lahja Haapasen kaavoilla tehdyt vaatteet sai mut ite innostumaan ihan eri tavalla taas miehistä ja vaatteista antaen jopa potkua ajatukselle alkaa keskittymään pelkästään miesten vaatteisiin ja nimenomaan harjaannuttaen itseäni jatkuvasti pelkästään miesten muodin suhteen ja parissa.

Kuten on varmaan tullu selväksi god only knows miten monta kertaa mut mä olen vilpittömän kiinnostunut miesten muodin historiasta ja sen muutoksista ja miten se korreloi yhteiskunnan muutosten kanssa. Ja kuten olen varmasti monta kertaa myös hehkuttanut kirjoja jatkan ja toistan, kertaus on opintojen äiti;

"Modern Menswear" -Hywel Davies-
Ja kas kummaa, Duckie Brown kannessa..

Ha det bra, ens kertaan.

Urbania, le nouveau dandyism

2010-04-10T19:58:00.005+03:00

Anna pisti mut miettimään asioita ja lähinnä urbaaniutta mist mä sit tietty pääsin miettii mun omaa lempiaihetta dandyismiä ja sen olemassaolon ja synnyn yhteyttä urbaaniuteen. Kuten Annan tontilla jaappasinkin mä yhdistän urbaaniuteen tietyn boheemin ja itse asiassa myös jossain määrin androgyynin olemuksen. Mua tietty viehättää hirmusesti ajatus sukupuoliroolien sekottamisesta eli siin mieles en o aina niin tavallaan sen androgynian fani sinällään vaan enemmän saan kiksei selkeemmist sukupuolten merkkien ja normien sekottamisesta. Jos en ihan väärin muista on Ranyan kuva napattu Jak&Jilistä ja Emre Stil in Berlinistä. Ranyan meikki on äärest nätti. Kun yhdistää klassisen kauniin 20-lukulaisen smokey eyes-meikin raflaavaan kapeaan viikseen ei vaan voi mennä vikaan. Emre puolestaan saa mun sydämen pamppailemaan aurinkolaseillaan, huppu/viitta/kankaan suikaleellaan ja rietty kans viiksillään. Mulle viikset ja parta on aina kova juttu, niiden eri muodot kertoo omaa tarinaansa ja tietty hyvin vahvasti korostaa omaa tyyliä ha voi toki vastaavasti mennä pahasti pieleen. Punanen pipo ja raidallinen jumpperi nyt vaan mun makuun vaatii sen hiukan risuttuneen ja/tai harmaantuneen parran tai oikeammin sängen, urbaaniin naamaan ja asuun sopii historiallisesti linkittyvä ohkanen viiksi, Pariisin ja Berliinin yökerhojen keikareiden kasvoilta lainattuna, hepsankeikka kainalossa.

Kuten sanoin mun mielestä urbaaniin kuuluu tietty boheemius. Ja komppaan Stellaa myös siinä ettei urbaania oikeen voi tavallaan määritellä, et siihen kuuluu ikäänkuin kuulumattomuus; eri ryhmien tyylejö ja koodeja sekoittava ja lainaileva tyyli, oman persoonan ja identiteetin vahvistamista (pitkälti kuten dandyt). Kaikki seuraavat kuvat on napattu The Sartolialistin sivuilta vuosien saatossa, sen enempää en osaa niist sanoo kun ne vaan on lojunu mun mapeissa koneella. Itse asiassa nää on jopa niin vanhoja et nää on mun vanhan koneen seivatut tiedostot jotka sain ku kone teki tenän keväällä 2008.

En oikeen osaa edes selittää just et mikä näissä mun mielestä on urbaania, kaikissa kuvissa ei vältsyyn ees oo kokonaisuudessaan urbaani jamppa kuvassa vaan saattaa olla et on vaan jokin yksityiskohta joka kolahtaa. Mutta toisaalta eikö se juuri ole tavallaan se ydin mitä koitan tässä jaapata? Et ei ole sitä selkeetä mitä osoittaa sormella ja sanoa että "toi on urbaani toi ei oo".

Ja ihan ku tupakka olis mulla nyt jotenkin korkeella näis kuvis..?

Nätei asui mun makuun nää kaikki.

Nyt alan syömä halloumi-salaattia ja kattelemaan Casinoa. Se on hieno leffa vaik se väkivalta mua ei koskaa innosta. Mut Sharon on niin nättinä siinä ja toisaalta meidän perheen eräs osakas pitää niin kovin 1970-luvusta et siin riittänee silmänruokaa kaikille. Jusulle annetaan savustettu häränhäntä.

Palaillaan

Neulei, haalarei ja lahjoi; hyvän pössiksen viikko aluillaan siis

2010-03-09T07:50:00.003+02:00

Äärest onnistuneiden avajaisten jälkeen (ja viel kiitos kaikille osallistuneille) on arki taas edes. Ihan alkuun Anun mukanaan tuoma avajaislahja, maailman hienoin seilorikisu. Täs ei näy mut toises käsivarres.. öö.. tassunvares (?) on myös bonarina valkoinen ankkuri. Niin hieno ja pääsi oitis pianon päälle mun mustan lumiukon viereen. On kuin tehdyt toistensa kavereiks.

Oon ollu Anun hahmoista kauan ihan liekeissä ja nyt oon tyyttis ku sain oman kaiffarin kotiin. Ja kun on musta ni sopii kaiken kanssa. Mullahan kävi jo mieles et miten kisun sais viritettyy jonkun takin olalle sillai ettei takki tai kisu kärsis, et tulis sellanen merikarhu tunne et papukaija olalla ja piippu huules. Which makes me wonder pitäskö alkaa polttaan piippua? Hmm.. annetaan sen ajatuksen viel hautuu hetken aikaa. Mut sanotaanko kans näin et kisu antaa aika pal inspistä olemuksellan mahdolliseen tulevaan seilorin morsian harmaassa collegessa mallistoon..

Anu kans laitto omalla tontillaan mieltsin hienoja neulesysteemejä framille. Mulla on aina hinku neuloa ja tehdä ja oppi ja kokeilla mut samaan aikaan mun kärsivällisys on historian huonoin ja esim. mun kokeilu pyöröpuikoilla ja ohkasel harmaalla bambulangalla kesti tasan kaks kerrosta. not my cup of tea. Vaihdoin kympin pikkoihin ja stydiin lankaan ja jo lähti. Opettelen nyt pudottaan silmukoita et saa reikästä ja räkästä, vallan punkhenkistä jumpperia tehtyä. So far näyttää tosi hyvältä ja nythän on tietty hinku koitta tehdä jumpperii ja paitaa. Saas kattoo.

Mut sillä välin ku odotellaan sitä settii voidaan vaan ihastella Kris Van Asschen (vitsi ku muistas milt sesongilt tää on.. kuvan alkuperä on kuitenkin men.style.com) maailman hienointa musta kaapua tahi viittaa tahi vaan huivia joka on levitetty päälle. Mun silmiin näyttää äärest vetävältä et on se laaja musta kangas yhdistettynä tiukkaan valkeaan olemukseen muutoin. Ja varsinkin kun tulkintani mukaan päällä on haalari mis kovasti entisaikojen alusasun tunnelma. Eikä jyrkän kokonen saapas o koskaan vikatikki in my mind. Kris Van Assche on mulle jotenkin kova juttu. Simpsakkaa meininkii ja nättii tulosta. Tietty mulle tulee etäisesti kaikuja myös tän asun kohdalla kotoisasta Daniel Palillosta ja sehän ei o millään muotoa huono juttu. Joskin Van Asschen setti on simppelimpi ku Palillon setit. Setti. Ja ku olen kovin fiiliksis ite Lahja Haapasen kaavoista koen mielekkäänä ajatuksena myös tehdä niistä uuden setin ihan silleen myyntiin. Avajaisissa olis kovin tullu tilauksii mut en juuri muista mitä kuka ja silleen eli ottakaa yhteyttä ketkä oli kiinnostuneita ja mistä.. (Ammattilainen on puhunut.)

Ja haalareista vielä sen verran et vaikka rintakehän paljastelu on mulle hiukan no no oon aika tohkeissaan tästä haalarista. Mieleen tulee jokin musta seilori-kisu.. hmm..

Yeensäkin ajatus haalarista on alkanu kiehtomaan mua viime aikoina ihan siks et simppeli yks vaate mil saa koko kehon peittoon. Täs nimenomaisessa setissä tietty valkoset napit on juttujen juttu mut erityisesti mua viehättää lahkeet ja hihat, kaunist mallii ja muotoo. Enkä nyt tohdi sen enempää alkaa intoilee mustista tennareista koska luulen et se on aika itsetsään selvää et mustat tennarit toimii aina. Tai yleensäki tennarit. Odotn sitä aikaa et voi alkaa käyttään taas Conversei ihan päivittäin ja yhdistelee boheemin nuorekasta settii. Vali vali ja bitch bitch mut kylmä ja talvi on niin passé.

Mullahan on haave jopa et olis ens kesänä kliffat asut aina päällä ja asujen kliffuus tulis juuri siit et olis itse tehtyä viljalti. Ei siks et olis itsetehty se ainoa oikea mut siks ettei kaupoista löydy sellasta ku tykkäisin ja ne mist tykkään on kaukana poissa mun luottokorttien käyttövaroista. No well, melkeen kaikki on täl hetkel kaukana poissa mun luottokorttien käyttövaroista.

Palaillaan. Menen jatkamaan neulettani ja lisäämään reikiä. Hyvä siittä tulee.

Haaksirikkoutuneet

2010-03-05T07:46:00.003+02:00

Eli illalla on sit Tatun ja mun näyttelyn avajaiset B-galleriassa kello 18 eteenpäin. Hertzlich willkommen.

Näyttelyn nimi on Haaksirikkoutuneet. Lähtökohtana on Lahja Haapasen kaavavihko arviolta 1940-luvulta, lähinnä lasten ja naisten vaatteiden peruskaavoja.

Näyttelyn teema on maskuliinisuus, pohdintaa miten olla kun ei ole kasvanut niihin miehisyyden mittoihin mitä yhteiskunta ympärillä odottaa. Vaatteet on kaikki (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) suurennettu suoraan lasten kaavoista.

Tatu Hiltusen kuvat esitetään "liikkuvina", stop motion-animaatioina.

Nimi haaksirikkoutuneet tulee merimiesten maailmasta. Vaatteissa ja kuvissa on hyödynnetty eri alakulttuurien ja -ryhmien pukeutumisesta ja käyttäytymisestä elementtejä.

Nimi 'Haaksirikkoutuneet' viittaa niihin elämän karikoihin, joista on selvitty sekä niihin symboleihin, jotka viestivät lajitovereille kuulumista samaan heimoon tai ryhmään.

Lahja Haapasen kaavat on käytetty sellaisenaan, ainoastaan suurennettuina. Vain yhden kaavan kohdalla tein heiman radikaalimman muutoksen ja muokkasin vaatteet toisenlaiseksi. Malli on sama, ainoastaan tuplasin kankaan määrän vaatteessa ja siirsin keskitakasauman sivuille.

Käsittelin kaavoja peruskaavoina, samasta kaavasta tei esimerkiksi 3 housut, kaikki erilaisia, eri materiaaleista. Vaikka muuttelin kaavoja jonkin verran ei vaatteen muoto muuttunut. En siis tehnyt vaatteista istuvampia vaan ainoastaan muutin kaavoja esim. taskujen ja vyötärökaitaleiden kohdalla. Aluperäisisssä kaavoissa ei ollut kumpiakaan piirretty, joten kuosittelin ne mukaan.

Olen pohjattoman tyytyväinen näyttelyyn. Ripustus valmistui eilen illalla ja valot on kohdennettu, enää tarvitsee pikaisesti höyryttää muutamia vekkejä joita vaatteisiin tuli kuljetuksen aikana.

Tulkaa avajaisiin, tulkaa katsomaan.

Peace.

Menee taudin piikkiin mutta..

2010-02-25T19:30:00.004+02:00

Tää kuva on täydellinen ja jopa herättää mus halun kattoo toi leffa. Ja toisaalta antaa inspist mun jo vuosii kaavaillul Stallone-mallistol, pelkkää harmaat collegee.

Mul olo heittelee, nyt on taas hiki ja hirvee nälkä eikä mitään tee mieli. Ja samal tekee mieli ihan kaikkee. Meen huomen kauppaa ja ostan just in case sipsei, karkkii suklaata ja jaffaa ja JOS sit illal tuleeki sellanen olo et s Hot Rod olis nyt paikallaa ni sit meen kaapil ja otan, tai et jos iskee aivan vastustamaton halu viinikumeihi tai siihen ihanaa Malacon sekotuspussii ni otan kaapist. Tai sit menee koko päivä mehul ja mehukeitol. Angiina on bitch, kurkku sattuu ja vituttaa. Mut onneks on netti ja kaikkii leffoi.

Justus lähti hoitoo viikolopuks, ihan jees ni ei tarvi murhettuu lenkeist ja poikkis jää tekeen ylimääräsen vuoron botskil. Seilori kysy mult et miten mä kokisin sen ja tavallaanhan mua ei voi.. siis mustahan ei o just paraillaan mitään iloo kellee. Oon hikinen ja rasvanen (tukka siis) suihkuu meno täytyy ajottaa sillee ettei tu kylmäst horkka ku tulee ulos mut ettei hikoile saman tien itteään tärviöl.

Ja koko maailman kunniaks mä lupaa kattoo Rockyn.

Ainakin ihan vitun catchy kipale!! Vissii napit hiuka jeesaa oloo jo.. Katotaa miten käy ku tiskaan kaks kuppii. Just to see.

Inspirazioon für tähän bloody kylmyytee mikä ei lakkaa ikinä..

2010-02-21T09:49:00.003+02:00

Nyt on pakastanu ihan liian kauan ja liian kovaa et mul olis ollu enää pitkii aikoihi yhtään kliffaa. Ja vaik ihmisen laps vois muuten kuvitella hyvinkin pärjätä menemät ulos ollenkaan on taloudes pian 13-vuotias kreisi kaiffari kuka vaatii 3 kertaa päiväs tapahtuvan liikkumisen ulkona. Bonarina on se ettei Jusukaan ihan liekeis oo kylmyydes, et välil oikeen juostaan sisään takas mut miinuksena on se et paappa on yllättävän kreisin touhukas ja energinen ku ei voi niin huoletta riekkuu pihoilla ja puistoissa. Koska koitan välttää kylmää kaikin tavoin mulla on muodostunu tapa kerrostaa vaatetta. Mulle on alkanu muodostuu ulkoiluvaatteist muutenki issue. Oon huomannu et aika ajoin tykkään kovastiki tavallaan laittaa oikeen markkeeraavasti päälle vaatetta et "kaikki tajuu" mun olevan boheemi jannu vaan koiran kaa lenksalla, heittäny päälleen ne mitä ekaks käteen sattuu. Usein se onkin niin mut aika ajoin olen kovinki funssaamas et vaatteet on sävy sävyyn ja et käykö harmaa farkku vihreen takin kanssa ja manaan etei mul o ruskeita hanskoja.

Tänään pakkasin päälle mustan villapipon, hupparin, vihreen neulekaulurin, kaulahuivin, villatakin ja päälle mustan manttelin. Jalassa mulla on parit verskat ja mustat, ihanat löysät housut mitkä olen ostanu Tukholmasta ja joissa on merkki Arsenal. Ne on ihanat, mut lahkeidin päälle olen laittanu villasukat ihan vaan siks et mun koira tykkää kahlata hangessa ja mun täytyy tietty kahlaa perässä.Ja vihdoin ne mustat uudet tillukkaat mist oon puhunu aikasemminki. Ne on jalassa ihan mielipuolisen hyvät, jaksaa kävellä ja kun ne on kokomustat ni ne on kans nätit. (Pipo: seilorin, kauluri: Diesel, kaulahuivi: Urban Outfitters, huppari H&M, takki: Filippa K, hanskat: löytötavaraa bileiden jäljiltä, housut: Arsenal Uomo, sukat: tädin neulomat, tossut; Reebok.)

Tavallaanhan mulla on fiilis et tykkäisin olla just silleen.. mystinen musta hahmo tuol karikon lenkillä, hiukan kuten tää daami napattuna The Sartorialistin sivuilta. En sit tiiä onk kysees Diane Pernet mut tavallaan mua helpottaa ajatella et on. Diane on must ihan guru muija, niin nätti ja kliffa habitus.

Ja Sartorialist tarjos kans mieltsin hienon kuvan Anna Dello Russosta kuka on noussu munkin, kuten niin kovin monien muidenkin silmissä aika guruks ja kliffaks hahmoks seurata. Alkuun en oikeen ollu kartalla kuka se on ja mitä se tekee ja miks esim. Jak&Jill on niin keuhkoomas siit mut onhan se mulleki hitaasti auennu. Täs tavallaan kans kliffa ajatella et yhdistyy winterglamour kahdes kuvas omal kohdal niin vahvasti et jos olisin nainen kummalta näyttäisin.. Mähän aina haaveilen et olis oikeen messevän kokonen tekoturkki talveen, oikeen nätti ja kiva, mut eihän o vieläkään sellast tullu vastaan. Jos vaikka ottai missioks koittaa tehdä itelleen, tai ees saada sen mustan fiksattuu mikä on jo kaapissa ja minkä täälläkin olen postannu.

Anna Dello Russo kuuluu melkeen niihin hahmoihin ku tykkään vaan ihan konseptina aivan sikana.

Samaan sarjaan kuuluu Diane Pernet ja siit sainkin inspiksen linkittää tämän jutun Pernetin sivuilta. Pernet tuli ekaa kertaa mun tietoisuuteen pienen, muistaaksnei Gloriassa (?) olleen jutun perusteella. Se oli ihan sivun mittanen juttu, mut mainittiin tukka ja aurinkolasit ym. ja Pret-a-Porterissa olin kovin iloinen ku bongasin Pernetin mustan olemuksen jonkun näytöksen eturivissä. Pret-à-Porter olis kiva nähdä uudeleen pitkästä aikaa. Tykkäsin siit back in the days tosi paljon.

Ja kun inspiraatiota talveen ja kylmään nyt hain ni alkaa se mieli kaipaamaan uutta kun kevät kuitenkin jo kulmilla. Ja se suuri issue on mun tukka. Mulla on nyt hiukan pidemmäks venähtäny enkä jaksa sitä oikeen laittaa ja se kuivuu ja hapsottaa ja on sähkönen näillä ilmoilla ja mua kyrsii se. Eli tukka on saatava lyhyeks. Ja koska en partaa aina jaksa ajaa mulla on aika usein sänki ja siihenkin must pienempi tukka sopii kivasti. Pernetin sivuilta löyty myös tää kuva:

Must toi herra vasemmalla on oikeen mukavan sorttisesti laittanu kyheyn tukan ja parransängen. Ja mustaa päälle. Eli ens vapailla toivottavasti lähtee tää reuhka.

Shopping with a budget (ja sneak preview Haapaskan maailmaan)

2010-02-18T13:46:00.004+02:00

Luokattoman huonoil kuvil liikentees mut ei nyt jaksanu enempää säätää.

Mulla järki ja silmä sanoo, sydänkin hiukan, et täähän olis tosi komee setti, ihan mieltsin toimiva. Olis värii, ruutuu, kuosii sekasin ja ristikkäin, olis ihan itse tehty takki mis olis sit sitä suurta hienoutta mukana ja kaikki on paperilla oikeen kivasti. Mutta.. It's just not me.. Honestly, it's not me.. Mä olen sangen musta ja harmaa ihminen, kovin tylsä vaatteissani ja vaik miten olen ajatellu et pitäs opetella käyttään värejä ni tavallaan se tyssää jo siihen; jos pitää vasiten opetella käyttään värejä tai tiettyä matskua mikä ei tunnu omalta ja oikeelta onk se sit järkevää..? Mä annoin tän takin seilorille kuka käyttää tän talouden värikapasiteetin yli äyräiden and then some. Mut siin just se ero et kun ne värit kantaa tyylillä ja varmuudella on lopputulos ihan sairaan hyvä. Mä esim. en vaan vois laittaa päälle fuksiaa huivia, punasta pipoa, kirkkaan vihreitä farkkuja ja sammaleen vihreetä takkia, mul olis outo olla mut seilorin päällä se näyttää NIIN hyvältä.

Siks olinkin niin iloinen ku Zarasta löyty 75% alesta yks kappale ja mun kokoa oleva musta, villakankainen ja topatulla vuorilla varustettu takki. Siinä on irrotettavan hupun lisäksi duffelin napit ja koko höskä on a) lämmin b) tyylikäs c) halpa ja d) musta.. Eli takki makso 25,90€. Se on ollu kovassa käytössä ja tulee olemaan myös vastasuudessa. Nahkatakki on turhan kylmä herkästi talvee ja mulla ei entuudestaan ollu kliffaa, mustaa takkia, sellai lyhyttä. Nyt on. Ja se se vasta on takkien takki. Ja huomatkaa taidokkaana yksityiskohtana samat asusteet ku ruututakin kanssa ja ihan eri henki ja enemmän silleen mun henki, eiks jeh?

Zara, H&M ja JC on paikkoi mis sillai usein käyn mut harvoin löydän oikee mitää sen spesumpaa (paitti hene manest monasti perus trikoota..) mitä tulis ostettuu tai oikeesti tarvittuu, usein ei ees vastaan iske mitään sellast ku olis vaan kliffa saada.

Mutta..

Eilen löyty Turun JC:stä musta-harmaan kirjava neule älyttömään hintaan 11,97€ ja mun kokoa. Puuvillaa, akryyliä, nylonia ja elastaania.. en oikeen tajua miks elastaania mut siin se on. Simppeli, mun väriskaalaan sopiva ja tarpeeks pitkil jopa hiukan ylipitkil hihoilla, hiukan shaalihenkinen kaulus, ei oikeestaan mut silleen massiivinen ja näyttävä. I like it.

Samas kaupas oli kaikki kengät -50% mut ei ollu enää mun kokoo jäljel niist mustit, niitein koristelluist Converseist mitä oon tovin jo kuolannu. Ah, c'est la vie. Ja onhan mulla noita kenkiä, myös Conversei.

Jonkun aikaa olen ollu silleen ettei mulla voi olla neuletakkii, etten tykkää ja ei o mun vaate ku oikeestaan mä en tykkää napeista vaatteessa. En o koskaan tykänny. Mut samainen JC tarjos samaan edukkaaseen 50-70% leikattua hintaa ja mukaan jäi (täst jo muutama viikko aikaa) musta (surprise) neuletakki.

Huonos kuvas ei näy, mut se malliltaan hiukan pidempi ja hihat kans liputtaa hippasen syvemmällä ku normineulees. Matsku on 100% akryylii mikä ei koskaan o mulle mikään hyvä uutinen mut toisaalta.. hinta oli 15€ ja sen kerran ku mä haluan neuletakin, liki 34 vuoden vastustelun jälkeen, must on ihan ok et se sit voi olla vaikka akryylii koska ollaan rehellisii se enemmän ollu päällä himassa. Toisaalta en nykyään käy missään eli mis sitä ees käyttäis..?

Mullahan on myös ne Reebokin tossut mist itse asiassa tykkään kovin, sekä jalas et silmälle. Niist ei o kuvaa mut nekin oli -70% ja hintaa jäi vaatimattomat 27€ ungefär.

Kaikin puolin oon ollu tyytyväinen saldoon. Saanu hyvin edulliseen hintaan uutta ja kivaa, ja koska harmaata ja mustaa ni tietää et tulee oikeen käytettyy, ettei mee haskoon rahat ja vaatteet.

Laitan loppuun jo Facebookistakin tutun kuvan, eli Lahja Haapasen "Pienen tytön liivi" muokattuna miehekkäämmäksi ja lapsella päällä "Tytön mekko" ihan alkuperäisessä koossaan.

Tatu on nero ja lahja maailmalle, oikeesti.

Ich weiss, es wird einmal ein Wunder gescheh'n

2010-02-17T11:06:00.003+02:00

Aamu alko niin reteel otteel ja hyvil uutisil et oli ihan pakko oikeen palata. Nina Hagen ja Grace Jones on Helsingis keikal kesäkuun 12. päivä. Oh joy ja liput on jo tilaisuuteen hallussa. Today the world couldn't smell nicer.

Ja suuren päivän kunniaks laitan oiken kaka videookin tähän vielä.

Ha det bra. Ihan mahtavaa!

I'm going into my office #2

2010-02-14T08:56:00.004+02:00

Mulla ei o koskaan ihan kovin syvält ottanu keskiaika noin niinku pukujen ja muodin suhteen. Enemmän aina jumittanu rokokoohon ja siit eteenpäin. Katoin pari jaksoo Tudorsia taannoin (eli jotain 2 vuotta sit..) ja täytyy sanoo et jollain taval alko kiinnosta myös se aika. Kun viel löyty tällanen mallisto netist, Asger Juel Larsenin settii. Must very nice joskin ihan hippase mua hämää et on tavallaan suoraan keskiaikaa.. hmm.. et olisko ihan hippasen pitäny varioida? Ja mik mä oon sanoon? Mun kliffaa dataa silti. Mulla on aika laajahko varanto kirjoja muodin historiast ja liki kaikest muotiin liittyväst ja mulla on aika ajoin sellain hinku et pitäs taas alkaa enemmän lukee niitä tai ainaki kattoon kuvii (reading is such a drag..). Tudors mua kiinnostais kattoo ihan silleen et miten on toteutettu puvustus. Eilen katottii pitkäst aikaa Marie Antoinette ja muhun vetoo vaan niin sieluun se leffa, varsinkin puvustus. Ja olis pakkomielle nyt kaivaa jostain esille se Voguen syyskuun numero mis oli Kirsten Dunst kannes ja aivan ihana juttu.. Anyway, mua innostaa siin leffas se tapa käsitellä muotia ja ettei puvustusta tavallaan o tehty epookkiin ihan kokonaan. Se on fabulous.

Hiukan samalla tavalla mua inspiroi aina vaan Elisabeth - The Golden Age mis varsinkin on aivan mielipuolisen nätti visuaalinen ilme saatu aikaan, varsinkin pukujen suhtee. Mua risoo ettei löydy kunnon kuvaa Jordi Mollàst Espanjan Filipinä ku sil on siin kuvas täydellinen tukka, tai siis kuvas ku siin roolis. Ja ku nyt tätä tukusteluu käyn et hulmuavat mut rasvaset kutrit tai siisti miesten puolitukka ni siin olis väkevää vuoropuheluu edes ku sain hyvät kuvat Jordist.

Ja tää kaikki käsittämätön jaappaus on pohjustusta sil et mä sain pätkätyön Turun Keskiaikamarkkinoiden puvustosta. Vaikka oon aina palvonu muodin historiaa Jumalan sanana ja ehdottomana, absoluuttisena oikeana tienä en o oikee koskaa jaksanu digata keskiajast. Nyt täytyy vissii perehtyy siihen hiuka enemmän. Mulla on oma yritys ja kaikki edelleen vahvasti mukana kuvioissa ja silleen.. et en o unohtanu mut mua jopa hiukan innostaa olla mukana tuolla, vaik mulla ei o muuten mitään suurta tai sen erityisempää rakkautta keskiaikaan, toisin ku vaikka 1800-lukuun ja miesten pukeutumiseen Jane Austenin tahdissa. Samaan aikaan pohdin ja aprikoin et miten sit sen kaiken säädän ja meneek koko ajan aikaa ohi suun ja elämä valuu tiimalasissa kohti vääjäämätöntä loppuaan ennenku saan yrityksen ja House of Idiotin tai Vem är du?:n tai ihan vaikka Jaakko Mäkisen rullaamaan..?

Monta mones. Tänään siivoan hiukan kaappejani ja laatikoitani, koska löysin muutaman vanhan Burdan mis on ihan huippukamaa kaavois. Toinen on vuodelta 1992 ja toinen 1993, lisäks mutsilla on tallessa ihan älytön määrä kaavalehtiä siltä ajalta. Eli voi olla et Lahja Haapanen saa uutta potkua ja siirtyy pula-ajasta kohti nykyaikaa. Varsinkin jos ajattelee et ottais niit ysärikaavoi lähtökohdaks miestenvaatteisiin (ne tietty kaikki siis naisille) ni vois saada kliffaa ajatusta ja uutta potkuu, hiukan vois Boy George toimia inspiksenä ja näin.

Ja se oranssi ruututakki vaihto omistajaa muutama päivä sitten.. annoin sen seilorille ku hän enemmän värien ystävä. On aika olla rehellinen itelleen ja hyväksyä ettei värit vaan ihan sellasenaan oo mua varten. Paint it black ja Fade to grey ja mun väriskaala on täydellinen.

Kriisii..

2010-02-13T20:12:00.001+02:00

Mulla olis yks luottokortti mis olis hiukan jopa tilaa ja sit ihan sattumalta olin Yooxis ja sisso, löyty nää. Ja olis mun kokoo, ja olis niin kovin nätit ja niin kovin haluisin. Mitä sissoa mä teen..?

Imitation is the highest form of flattery

2010-02-10T14:29:00.003+02:00

Tuo musta minimekolta vaikuttava vaate on Lahja Haapasen kaavoista tehty yks proto. Meinasin et se menee taivahalle, mut kun laitoin sen päälle huomasin et se on ihan sairaan ihana. Se on viskoosia ja laskeutuu kuni unelma. Oon tohkeissani jättäny siit pääntien viimeistelemättä mut sen ehtii.

Kun muissa piireissä on projektina Chanelia ja Westwoodia, mulla on projektina ottaa oma vaatevarasto käyttöön, including this one. Mustat tahi harmajat farmarit alle, kroppa kireemmäks kun viskoosi on niin armotonta ja kesäl mulla on messevä ja ilmava tunika. Samoin mulla on se valkonen pellavainen kaftaani odottamassa mahattomampaa kesää.

En o meikannu ja kuvannu aikoihin, mut muistin taas miten paljon siit pidän. Huomaan kans et täl kertaa ku meikin teki toinen taloudes asuva henkilö, siit tuli ammattimaisemman olonen. Mullahan ei o mitään alan koulutust tai tietämystä mistään, ja oon aina Mairen kanssa touhunnu sormet purkkiin ja maalannu otsaa ja liimannu nappia poskeen.

Bonarina täs se et kun oli kunnon spaatteli ja toinen laittamassa, saatiin mun metsittyneet kulmat oikeen kivasti viiksivahalla ja meikkivoiteella piilotettua. Ja Fairylla sai pestyy vahan pois.

september issue / guess who i have a crush on vol. 2

2010-02-09T07:14:00.006+02:00

Fashionising.. Oon nyt kattonu September Issuee pari kertaa lisää. En ihan tarkkaan muista mitä siit viimeks jaappasin, mut voi olla et tulen nuyt puhumaan itseäni pussiin ja ristiriitaisin väittein sättäämään omaa näkemystäni.

Eli lyhyesti; mä pidän siitä leffasta tai dokkarista ihan ältsisti. En tiiä tietenkään Anna Wintourin salaisuukisa tai Devil wears Pradan totuuspohjaa, varmasti osin joo ja sit taas ei. Kaiken kaikkiaan Wintourista jää mulle aika sympaattinen kuva, ja silleen.. ammattimainen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun taustavoimina on armeijan verran porukkaa tekemässä hommia.

Tottakai on ihan mielettömän kiehtovaa seurata miten yhteen numeroon pakataan niin valtava määrä energiaa ja taitoa, saati sit rahaa. Muutamat mun silmiin täydellisen kauniit kuvaukset ja jutut feidataan surutta, riippumatta siitä kuinka paljon niihin on hassattu rahaa. I sort of like that ja samaan aikaan on ikään kuin sääli, koska herra tietää miten paljon mä esim. rakastan kauniita kuvia ja jos alkaa pohtimaan ja aprikoimaan miten paljon on äärest nättei kuvii laitettu roskiin kenenkään niitä sen enempää näkemättä tulee ontto olo. Dokkarissa on myös se kiehtova puoli et vaikka Wintour eittämättä on se viimeinen sana ja ylin päätäntävalta lehden suhteen, on taustalla mieltsi määrä porukkaa, ketkä tekee ja ideoi, kuvaa ja stailaa sen kerman mitä Wintourille näytetään. Leffassa mun silmissä aivan uusiin ulottuvuuksiin ja arvostuksen sfääreihin nousee..

Ultratyylikäs Grace Coddington. Ja pikainen kierros ympäri nettiä antaa mul taustatukea, etten o ihan yksin mielipiteeni kanssa.

Coddington (kuten tuossa linkin jutussakin anotaan) tuntuu olevan niitä harvoja, jotka "uskaltavat" olla napit vastakkain Wintourin kanssa. Toisaalta Coddington on yllättävän napakka ja tiukka, samaan aikaan ollessaan äärest lungi ja ihastuttavan oloinen ihminen. Ja kuten Wintourkin, hyvin tiukasti ajassa ja työssään kiinni. Muutamassa kohtaa Coddington antaa ymmärtää haluavansa vain luoda kauneutta ja kuka voisi olla pitämättä ihmisest kuka haluaa omistaa elämänsä kauneuden luomislle? Honestly, I'm in loooove...

Coddingtonin ulkonäkö on kans must mahtavaa. Luonnottoman kuivana harottava tukka, kulahtaneet sandaalit ja säkkimäiset mustat klänningit päällä. Ja se kuva Voguen (anteeks, Runwayn..) toimituksesta, joka annettiin Prada leffassa on sangen toinen. Tyhmäähän on verrata Pradaa ja Septemberiä, koska toinen on kuitenkin fiktiivinen ja toinen dokkari, mut väistämättä niitä tulee rinnastettua kaiken sen metakan jälkeen, mitä Pradan aikoihin oli Wintourista, Voguesta ja kaikest.

Mulla ei oikeen oo silleen idoleita, Madonna tietty ja sillee.. mutta mulla on muutamia hahmoja mist tykkään ihan sikana. Anna Wintour ei tavallaan kuulu siihen porukkaan, vaik kovin arvostankin ja tykkään siit hahmosta tai brändistä (yuck..) joka Anna Wintour on, samalla tavalla ku Lagerfel ja Galliano. Mutta Grace Coddington, hello, pääsi samal listal ku on Anna Piaggi ja nykyjään myös Anna dello Russo. Onk joku muu pistäny merkil et Anna esiintyy monis yhteyksis..? Liittyyk se jotenki muotiin? Ja Vogueen?

Ja laitetaan nyt loppuun jotenkin niin obvious video et kaikki alkaa kakomaan mut all hail the queen.. (yet again..) Mun maailmassa yks nerokkaimpia esiintymisiä. Holy Madonna.

But tonight I'm just cleaning out my closet

2010-02-03T21:08:00.003+02:00

Kun tuossa aikasemmin ehdin jo lupaamaan et ruutuja tiedossa niin sehän tuli sutkiin perään. Eli, vanha tuttu ruututakki, vanha tuttu ruutuhuivi ja uusi tuttavuus, ruutuhattu. Mä en o ihan varma toimiik noi yksiin tai onk se suurin ongelma siinä ettei toi o kokonaan musta toi setti.. hmm.. Täytyy huomenna laittaa päälle jos ja kun poistun ovesta ulos muutoinkin kuin koiran kanssa lenkille. Musta on eri kivaa et takki mätsää noin nätisti meidän eteisen seinään. Coordinate..

Muutama viikko taaksepäin siivoilin hiukan kaappejani ajatuksella et less is more ja et olis enimmäkseen ne kamat framilla mitä oikeesti käyttää ja toisekseen ne kamat mitä oikeesti pitäis käyttää.. eli ne kliffaakin kliffemmat vaatteet mitkä roikkuu tyhjän panttina ja odottaa joissain tapauksis sitä ensimmäistäkin käyttökertaa.

Ja lopputulos on oikeestaan tässä. Nerokkaasti ja vanhana Photoshop-mestarina liitin kuvat yhteen luoden näin realistisen kuvan koko kaapista. Okei, onhan mulla sit toinen kaappi mis henkaril kamaa (ja vaatehuone..) mut kaiken kaikkiaan oon jopa tyytyväinen mun kaappieni tilaan nyt. Ei sillä et alkaisin liikaa jaappaamaan et yhdet farkut riittää, mut enemmän mulle aika ajoin tulee tarve "henkiselle puhdistumiselle" ja mun tapaukses mun henksiyyteni makaa mun vaatekaapissa.

Ylähyllyllä on värejä ja suuresti vaatteita, mitä haluaisin käyttää ja ei vaan o tullu käytettyy. Nyt kun ne on framilla toivon et ne oikeesti pamahtais päälle jopa joskus. Lähinnä käyttöä odottaa oranssi, hiukan glitterinen ja ah niin akryylinen slipari, tyylikästä kasari-muotoilua, väljä ja rento. Ja sliparin päällä on Tukholmasta saakka tuotu Gallianon t-paita. Se on hieno ja oikeesti tykkään siit kovin mut sen linjat on enemmänkin kasarin vastakohta, suht napakkaa linjaa, ei mun nykysel kropal passelii ollenkaan.

Farkut on siivottu, oikeestaan vaan järjestetty. Muutama pari meni kiertoon koska olivat rikki. Alahylly on omistettu tyhjille henkareille. Niitä ei o koskaan liikaa. Housuissa on mukana mun kahdet tavoitefarkut. Toiset mustat, mitkä menee melkeen päälle ja toiset, Edwinit jopa, mitkä saa lahkeistaan ylle mut nappi ja vetskari ei kohtaa napinläpeä ja vetskarin toista puolta. Ei ees silleen et olis tuskallist olla, vaan rehellisesti EI me kiinni ollenkaan. Not good. Mut ne on mun tavotteet. Kinda sad, koska muil on tavotteena Chanelii ja Westwoodii ja mul on tavotteena mahtuu mustiin H&M:n farkkuihin vuodelta 2004.. Such is life.

Ja kun nyt siivouksista puhutaan kävin kans läpi mun koneen mappei. Mulla on tapana keräillä kuvia, paljon kuvia.

Mulla on etäinen tunne et tähän kuvaan liittyy jotenkin Yamamoto, mist se on peräsin I have absolutely no idea. Mut tykkään täst kuvast ihan älyttömästi. Valot, varjot bla bla bla mut enimmäkseen vaatteen tai asun linjat. Hello perfection.

Mut mysteeri, mites ruudut? Aika näyttää.

Guess who I have a crush on..?

2010-02-03T15:58:00.003+02:00

Cator Sparks on New Yorkilainen kirjoittaja ja mones yhteydessä, myös omasta toimestaan, nimetty dandyksi, moderniksi 'keikariksi' tai 'muotileijonaksi'. Menemättä sen enempää mun halveksuvaan asenteeseeni muutamia sanoja kohtaan ilamsen ihan vilpittömän ja suuren ihastukseni herra Cator Sparksiin.

Dandyismi on kiehtonu mua kauan, varsinkin sen luomat monet mielleyhtymät ja ihmisten ajatukset dandyistä. Ne ei yleensä ole vältsyyn positiivisia tai kovinkaan korkealle rankattuja. Ja mieleen nousee pari kysymystä; ensinnäkin miksi? Muoti ja sitä seuraacat/ohjaavat/rakastavat ihmiset on kovin helppo nollata koska muoti on pinnallista ja turhaa, yksinkertaisten ihmisten oikkuja (joskin se tavalla tai toisella on kaikkien osa tässä maailmassa, vaatetus ja muoti sekä niillä itsensä ilmaiseminen ja sanattomien viestien lähettäminen, heimoon kuuluminen jne.) ja toisekseen ketä v**u kiinnostaa--? Mua hämentää itsessäni juuri nää puolet, miks mua jollain tavalla häiritsee et ihmiset pitää mua dorkana ku ne kuulee et olen vaatesuunnittelija? Miks mun pitäis oikeesti välittää siitä? Eli, moving on..

Yleensä mulla nousee karvat pystyyn ku joku kutsuu itse itseään dandyksi. Mun mittapuulla (ja sehän on absluuttisen ainoa oikea mittapuu) dandyksi kutsutaan jotakuta toista, ei itseään. Dandyismi on mun tulkintani mukaan ollut aikoinaan halua olla kuulumatta mihinkään luokkaan (keski-, aatelisto..) ja tapa korostaa omaa persoonaansa, täydellisen hedonistista luomusta, omaa uniikkia itseään. Sebastian Horsley on kaiken mulle pyhän dandyismin alapuolella, esimerkkinä ihmisistä ketkä kutsuu itseään dandyksi. Jos ja kun dandy ymmäretään jotenkin.. normeja venyttävänä ja rohkeana sekä irvokkaana hahmona, Horsely saa pisteet kotiin. Toisaalta taas musta on ärsyttävää elää nykyaikana 'dandynä' noudattaen niitä määreitä ja täyttäen ne lokerot, joihin dandyt ja dandyismi on aikojen saatossa sysätty. Eli kun noudattaa huolellisesti niitä normeja ja rajoja, jotka on dandylle suotu aikojen saatossa itse asiassa kovin kiltisti suostuu mukautumaan normeihin ja ennalta määrättyihin lokeroihin. And that sucks.

Dandy, rakkaudesta itseensä, koetaan usein jotenkin historiallisena reliikkinä, menneisyydestä inspiraatiota ammentavana hahmona. Osin varmasti paikallaan, mikäli muoti ja vaatetus on ainoa tai edes se pääasiallinen syy olla dandy. Miesten pukeutuminen sellaisena kuin me sen tunnemme (puvut, kravatit..) on pitkälti muotoutunut dandyen (miten toi sana pitäis suomeks taivuttaa..?) pukeutumisen pohjalta. Tosin eroa on jo 1800-luvun lopulla, jolloin dandyksi kutsutut miehet olivat sangen eri näköisiä kuin esi-isänsä, Brummell ja kumppanit.

Cator Sparksilla on blogi nimeltä 'Diary of a Sugar Dandy'. Cator Sparks kirjoittaa muodista eri lehtiin ja nettisivuille. Miksi Cator ei ärytä mua ollessaan omaehtoisesti 'dandy'? Näissä kuvissa, joista tykkään ja jotka pöllin tältä sivustolta, Rose Callahan Photography, pelataan ehdottomasti kliseisten ajatusten kanssa, on tehty kotiläksyt klassisen miesten pukeutumisen suhteen ja otettu kivat, aistikkaat kuvat joista puuttuu mulle yleensä kovin rakas uhon ja väkivallan tuntu, samoin ku dekadenssin hento tuoksu. Nää kuvat näyttää Catorin sellaisena kuin minä tykkään että dandy saa olla. Perfection.

Mähän olen pukeutujana kovin tylsä, itse asiassa. Mustan ja harmaan riemukkaat sävyt yhtyy välillä kirkuvaan tumman siniseen. Mutta mutta.. ekassa kuvassa Catorin asu on mun silmiin aivan täydellisen kaunis. Mua on aina kiehtonut suuresti eri kuosien ja materiaalien holtiton yhdistäminen, teoreettisesti täysin yhteensopimattomat vaatteet oikein yhdistettynä (tai sit pukeutumalla aamusin pimeässä) saa aikaan likimain täydellisiä kokonaisuuksia, harmonisen kaoottisia ja.. kliffoja asuaj. Vaikkei ekassa kuvassa ole muuta kuin ruutu yhdistettynä kirjavaan neuleeseen (intarsia-?) ja kovin huolella sävytetty housut takin kuosiin on siinä jotain häiritsevän kaunista. Eli rankemminkin voi värejä ja kuoseja sekoittaa ja silti ollaan kuivilla. Siin lienee yks juttu mitä mun pitää opetella enemmän, värien käyttöä ja kuosien myös. Mun viime syksynä tekemä oranssi ruututakki esim.. Koska olen liian laiska nousemaan ja ottamaan kuvia, maalaan mielikuvan kaikille. Eli, olen ajatellu et jahka on sellainen aika vuodesta laitan ruututakin päälle, yhdistän siihen mustapohjaisen huopahatun, jossa valkoisia ja punaisia ruutuja ja kaulaan yhdistän valkoisen, aiemmin nähdyn Mads Norgaardin ruutuhuivin. Eli aloittaisin iisisti, yhdistämällä eri ruutuja ja värejä. Kuosit pysyis iisimmällä otteella silti. Siitä olis hyvä jatkaa sitten.

Ja miks mua ei ärsytä et Cator Sparks kutsuu itseään dandyksi? Koska Cator on niin nätti. Nätti ku fan..

Paluu ja sättäystä, uusintoi ja toistoo

2010-02-02T08:48:00.004+02:00

Okei, eilen illalla mul iski hirmuinen tarve löytää pari kuvaa ku olen joskus löytäny jostain, netist ne imuroinu koneel mut samaan aikaan murehdin et mahtaak mulla olla se originaali lehtikin jossain. Pyörin netissä hädissäni ja ennen ku meen varsinaiseen asiaan laitan oheen äärest kliffan kuvan mikä tuli vastaan sattumalta. Ja pohjustan loputtomal jorinallani tätä aihetta.

Eka kuva on sivustolta The Terrier and Lobster, mist on eilisen pikasen selailun ansiosta tulossa yks mun lempipaikoista (ja mun TODELLA pitäs päivittää tuohon kupeeseen enemmän linkkejä mis pyörin). Kuva, ja ne loputkin, on alkujaan napattu New York Timesin sivuilta ja hello perfection.. Ihan alkuun mallin ulkonäkö, viiksineen kaikkineen; hear hear! Kun lähipiirissä pohditaan pitäiskö viikset ajaa tai pitää laittaa nää kuvat uuteen mallin ainakin mun ajattelun. Toivottavasti ei o viel merituulet sheivannu ylähuulelta karvoja ennen tän jutun näkemistä. Mutta varsinainen pointti on tietty vaatteet, stailaus ja kuvat, miljööt ja pensselit. Mullahan on tietty (suurikin) fiksaatio dandyismiin sellsena ku se alkujaan "oikeati" oli. Suuri rakkaus pukuhistoriaan ja varsinkin 1800-lukuun ja sen aikana tapahtuneeseen muutokseen ja toisaalta jämähtymiseen miesten muodin suhteen. Seuraavana rakastan suuresti yläluokkaista dekadenssia, sitä roolileikkiä mitä esim. köyhtyneet aateliset jatkaa, let your feelings slip boy but never your mask boy. Samaa dekadenssia on Grey Gardensissa (mikä on ollu edustettuna eri blogeissa ja kommenteissa, Anu, Anna, Stella..), jotain pohjattoman surullista ja kaunista. Dandyismissa ei koskaan ollu kyse vaatteista ja/tai muodista, päinvastoin. Siinä mielessä toki, että dandyt tykkäs käyttää vaatteita demonstraation välineenä, osana sitä omaa täydellisyyden ja itseriittoisuuden performanssiaan joka ammensi vaikutteita aatelisista ja hyötyi teollisesta vallankumouksesta. Koska olen kyllästymiseen saakka jaapannu dandien (?) olleen aikansa punkkareita muhun tietysti vetoaa myös näissä nykyisissä tulkinnoissa viittaukset armeijaan ja väkivaltaan, ikäänkuin referenssinä niihin taisteluihin, joita maskuliinisuuden valtavirtojen ulkopuolelle eristäytyneet miehet käyvät. The battle scars of all the good times. Tän pohjustuksen kanssa kehotan vaan tsekkaamaan kaikki kuvat tuolta lobsterista. Ne ovat ihan järjettömän kauniita.

Se, mitä hain tuonne eksyessäni oli Numéro Homme-lehden numero 12 syksyltä 2007 (jos en ihan mee metsään..) ja niistä muutama otos alla. Varsinaisesti aloin hakemaan tuota alempaa kuvaa, harmaata villakangasta ja turkista, ihan vaan tuon maailman hineoimman tukan vuoksi. Oon koittanu säätää itelleni pidempää tukkaa, mut samaan aikaan must mulle käy lyhyempi kovasti paremmin, ja keväänkin ollessa kulmilla mulla on hiukan ajatusta et olisko aika vaan leikkaa tukka taas lyhkäseks..?

Näiden kuvien vaatteet on käsittämättömän nätisti laitettu esille. Talk about dandyism ja slaittinen eskapismi. Pyhää kauneutta, rauhallisuutta ja menneiden aikojen kaipuuta ja romantiikkaa. Muhun myös vetoaa näis kuvissa se, et ne on vaan otettu simppelisti syudiossa, ei missään lokaatiossa (joka taas noissa ekoissa kuvissa toimii aivan täydellisesti), ja kovasti säädettyjen valojen ja varjojen (luultavasti myös huolellisen käsittelyn myöhemmin) avulla saatu aikaan sangen maalauksellinen maailma. Tulee mieleen vanhat muotokuvat ja samaan aikaan Hollywoodin alkuvuosien tähdistään ottamat promokuvat, Yul Brynner ja Gary Grant, hiukan myöhemmästä ajasta Lawrence of Arabia..

Varsinaisen höjdaren mulle antaa vaatteiden laikkaukset ja mallit. Korkeat kaulukset, runsaat huivit ja ylenpalttisen.. ylellinen minimalismi. Nästan perfekt. Tai ei ees nästan.

Mutta tää on siis se tukka ku haluisin saada, tää on niin kiva. Ja koska olen Jane Austenini kattonu ja Mr. Darcyni plokannu (Colin Firth, tietty..) olen kans hiukan et kunnon pulisongit olis kovaa kamaa, nätisti trimmatut ja huolitellut, koko posken peittävät sivupalot (niin ankee yritys olla leikkisä sanojen ja suomennosten kanssa.. anteeks). Ongelmaks nousee täs kohtaa mun vaatimaton ja esipuberteettinen parrankasvu.. mun posket pysyy urheasti harvan ja risuisen semiparran peitossa oitis ku koitan antaa kasvaa. Kunnon viikset olen aikoinaan saanu aikaan mut posket pysyy huonoina. Schade.

Mutta näissä kuvissa mun huomio kiinnittyy tietty kans huiveihin kaulassa, kovinkin suoraan otettu vinkkiä Beau Brummellista, tai no, koko 1800-luvun alun miesten tavasta kietoa cravat kaulaansa.

Tähän loppuun laitan vielä yhden kuvan, joka sai mun maailman flippailemaan kun löytyi (en tosiaan muista tähän hätään mistä..) lehdestä. Pätee monet samat asiat ku aiemmin mainitsin, nätti valojen leikki, hillitty menneen maailman tunnelma. Kliffat vaatteet laitettu sotaisaan ja vastarintaisaan tyyliin päälle. I'm in love.

Mulla on alkanu nousemaan taas suuri hinku saada aikaan kaikkee, alkaa tekemään ja säätämään. Tänään meen keittämään itse kasvislientä mutsin kanssa, mut sitä ennen laitan muutaman työhakemusken menemään. Tai ei työhakemuksen, vaan hakemuksen josko pääsis mukaan porukkaan ja sais taas tuotteitaan myyntiin ja olis taas asioiden ytimessä ja tapahtumien polttopisteessä, Helsingissä, ees tuotteellisesti vaik itse pysyiskin Turussa. Laters.
.

Kylläpä aika rientää..

2010-02-01T08:15:00.003+02:00

Okei, päivityksenä heti alkuun et mulla ei o lapikkaita, enkä usko et saan ostettuu koska olen rahaton mikä tietty sopii kovin mainiosti blogin henkeen ja teemaan. Mun taannoinen pohdinta talvikengistä on käytännössä todennettu huonoks kokonaisuudeks, maiharit on sairaan liukkaat ja muutama päivä Munkkiniemen hiekoittamattomilla kaduilla oli puhdasta helvettiä. Kaikki muut lohmii eteenpäin tukevasti ja varmasti lipokkaissaan ja tennareissaan ja mä lipsun perässä nätit punaset Martensit liukuen. Oikeesti, hell.. Mutta kevättä odotellessa, onhan jo helmikuu. Mutta ne jalkineet jotka on hyvät talvises ja liukkaas kelis on mun mustat ja järkevät kävelykengät. Oon huomannu ettei mun nätit ja tyylikkäät, eri asuihin huolella valitut tennarit ja tossut o oikeesti hyvät jalassa kun kuljen koiran kanssa (oikeesti) välillä pitkiäkin lenkkejä, ja päädyin hankkimaan alennuksella Reebokin kokomustat ulkoilu/kävelykengät. Se, mikä mua risoo niissä hiukan on et ne ei o mitenkään kovin nätit. Urheiluvaatteet harvoin on, itse asiassa, tai urheilujalkineet ja se on sylettäny mua jo kauan, kinda. Mutta jos haen positiivisia puolia uusista lipokkaistani ni seuraavat listataan; 1) ne on mustat 2) niissä on hentosesti (mun silmiin) tanhukenkien tunnelmaa mikä puolestaan linkittää niitä jotenkin enemmän taas lapikkaiden suuntaan. Win-win, koitan ajatella nykyään hirveen positiivisesti kaikesta.

Mun ympärillä kuohuu. Parilla ystävällä on Project Chanel käynnissä ja mulla on sellanen tunne et ihan täs lähipiiris on Project Westwood aluillaan. Hmm.. kannustan kaikkia suurel sydämel ja rakkaudel ja samaan aikaan mietin mikä olis mun project.. Gaultieria on kaapissa useampia kappaleita, Weswoodia ei yhtään, Dioroa löytyy yksin kappalein ja Gallianoa muutama (2) kappale. Randomit D&G:n hihaton, Helmut Langin t-paita ja Marc by Marc Jacobsia 1 kpl. Sanomattakin lienee selvää ettei D&G tahi Marc o koskaan ollu päällä. Ja koska olen niin pöllämystyneen ihastunut Anun ajatukseen "täydellisestä vaatekaapista" oon ajatellu et ehkä se mun project vois olla ihan vaan vakaasti omaan kaappiin liittyvä. Et ottaisin oikeesti hyötykäyttöön mun olemassaolevat vaatteet ja kengät. Miks osa on käyttämättä liittyy mun kroppaan. Olin aikoinaan hyvin laihassa kunnossa (eikä mennä sen enempää pohtimaan syömishäiriöitä tai issueita ruuan suhteen..) ja sillon hankin viljalti kivaa vaatetta. Aikojen saatossa olen saanu lihaa luitteni päälle enemmän ku olis tarpeen ja en yksinkertaisesti mahdu mun vaatteisiin enää, ainakaan tavalla mikä sopis mun silmille. Eli jos 10 kiloa putoaa se on nyrkkisääntönä n. 2 kokoa (trade secrets, tän perusteella edellisessä työpaikassa opastettiin rouvia kokoen suhteen; 1 koko = n. 5 kg) ja sillon mahdun mukavasti (mukavammin) suurempaan osaan mun vaatteita ja farkkuja. Ta daa!! Eli sit ei tarvis murehtii miksei mulla ole mustia farkkuja, koska nehän on kaapissa, ei vaan mee päälle. Tai miks valkonen kliffa ja kesänen paita pönköttää mahan kohdalta, ei pönöttäis enää. Toisaalta (kaksteränen miekka) ajattelen et ehkä siin vois olla kans yks issue ja dilemma minkä yli pitäs päästä, et oppis hyväksymään itsensä enemmän sellasena ku just nyt on, ettei ala liikaa haihattelemaan et sit kun sit kun, et antaa painon pudota ja silti käyttää suurempaa osaa vaatteista, ettei alistuis niin totaalisesti niihin ideaalikuviin ja -mittoihin mitä on omaksunu aikojen saatossa. Tää vois olla kans yks iso askel kohti normaalimpaa suhdetta ruokaan ja syömiseen. Ja siin ohes sit vois vaikka ottaa järkevän asenteen myös vaatekaappiinsa.

Meillä ollaan viime aikoina muutenkin alettu enemmän pohtimaan ruokaa ja sen olemassaoloa. Mut sopiiko et palaan siihen toiste? Mulla on jopa hinku ottaa kuvia mun vaatteista, myös niistä mihin en just nyt mahdu ja kattoo et milt näyttää ja saada vilpitön mielipide ja palaute.

Okei, palaan kuvien kanssa myöhemmin asiaan, koitan ihan tänään saada otettuu fotoi, koska se olis olis kiva ylläri.

Lisää kenkii ja saappaita..

2009-12-19T14:29:00.003+02:00

Tohon edelliseen viitaten mulla on auennu ihan uus maailma netis, kiitos lahtelaisen seilorin. Meil käänty yks ilta puhe punkun ääres kenkii ja saappaisiin ja semminkin päädyttiin lapikkaisiin ja huopikkaisiin. Olin yks ilta tai päivä (menee sekasi ku pimeet koko ajan) just pähkäilin huopikkaiden mysteerii jonkun liikkeen ikkunas ja muistan et mullahan oli lapsena huopikkaat. Ne on nerokkaat, en ala dissaa yhtään, mut en mee niihi sen enempää ku keskityn asiaan. Siin puhues googlasin tietty heti lapikkaat ja linkki-vinkki vei mut Töysän Kenkätehtaan sivuille. Mul on hatara ajatus et saman lafkan nahkaset korkeekorkoset kengät jätin hulluuksissani Lahden Anttilaan taannoin mut ne on mennyttä elämää, ei niistäkää sen enempää. Mut siis se ei ollu se juttu vaan se, et siel sivuil tuli vastaan jatsarit. Terminä tuttu, mut koskaan mul ei o tavallaan auennu ihan täysin se jatsarin syvin olemus. Nythän voi kuvast katto et miten mallaa. Ja mun silmiin näyttää hienolta, sangen hienolta. Toi nilkan tasanen rypytys on puhutteleva, samoin kuin korkee, suora varsi sen yläpuolel. Ihan hippasen pohdintaa aiheuttaa ton saappaan kärki, et meneen liian tillukkaaks, mut toisaalta jos saappaal on kokoo 46 (niinku mun tapaukses pitäs olla) ni siit ei kait ihan heti saa balleriinaa mieleen. Kuitenki musta nahkasaapas.

No joo, niist ite lapikkaist, mähän tietty aloin heti disauttaa et pitäs olla sit mustat, et ne beessit on niinku niin ankeet, ja hallelujaa, ekat mitkä sivuil on laitettuna kuvan kans on juurikin..

..nämä mustaks mainitut menokkaat. Käännetty varsi; nerokas, koukku-kärki; nokkela detalji muuten niin latteaan kenkään, ja tietty etäisesti korseteista muistuttavat nyörit saappaiden takana, taitetus osas.

Osa syy miks nää kolisee mulle ehkä niin paljon on se et näis on niin kovin paljon mukana menneen maailman mallia ja muotoo, jopa alkaa kajastamaan takaraivos muskettisoturit ja seikkailut, menevät nätit miehet kiharoissaan ja samettiviitoissaan. Miinuksena tietty se et liikaa alkaa muskettisotureiden taka nostamaan päätään sellaset ilmiöt ku esim. Lauri Tähkä.. ja tää ei o millään muotoo disautusta tääkään ite herraa kohtaan, enemmänki siihen pohjalais-häröilyyn. Ja toisaalta jos vaappuisin Turun katui näis en tiedä mitä laittaisin ylle muuten. Mut onhan nää hienot. Mutenki mun silmää alkanu taas kerran miellyttää kansallispukujen muodot, miesten pukujen siis. Nättii takkii ja liivii, hienoi leikkauksii kauluksis ja käänteis, kliffaa polvihousuu. Ne tyykit on tietty hiukan iffy mulle, mut jos funssaa mustana ja harmaana ni moi kauniit vaatteet. Kans ne kultanapit tekee mul tiukkaa, niinku kulta herkästi muutenki.. Toisalta miks mä en tykkäis kansallispuvuista kun ne on peräsin ungefär ajalta mist niin kovin tykkään, 1800-luvun huitteilt, sulaahan mun sydän kaikkien Jane Austen-filmatisointienkin kohdal niitten vaatteiden kans. Niin vaan nättei.

Meil oli koulus tietty pukuhistoriaa ja toki suuret ja laajat kaaret piirrettiin kans kansallispukujen ja kansanpukujen historiaa. Ne ei koskaan ihan hirvest napannu mua, et minkä kulmakunnan kolttu on millanen ja miks, mut kun nyt aattelen ni eipä sekään pahaks olis tietää tarkemmin, koska tokihan ne vaikutteet eri vaatteisiin on tietty tullu eri suunnilta ja kuitenkin taas se miten kansa tai rahvas on pukeutunu on ollu jokseenkin eri maailmasta ku aateliston (esim..) ja onhan se muodin historia, mitä kovin tykkään lukea, myös paljolti yhteyksis säätyihin ja koko yhteiskunnan rakenteeseen. Ja kans se miten muotia säätelemällä on pidetty kiinni omast paremmuudest ja korostettu sitä.

Me vietettiin joulua eilen. Seilori on meril jo tänää ni oli siin mieles pakko. Tehtiin paahtopaistii ku Stokkal oli nautaa luomuna. Sit perinteiset lanttu- ja perunalaatikot mitkä ostettii valmiina, rosolli ja mun salaista pahetta säilykeherneitä. Oli kliffaa, ruoka oli sairaan hyvää ja juoma kans. Otettii hiukan siiderii ja sit, kas kumma, oli jostain ilmestyny pullo Moët&Chandonia kaappiin. En o aikoihin lussuttanu sitä mut sisso se on hyvää.. oikeen nektarii. Meidän juhlan ja arken kuuluu kans Hynttyyt yhteen, ihan aina. Niin hyvää matskuu, joka taval. Mut siin on sellanen biisi mitä Virpi Nieminen eli Hannele Lauri hyräilee ku se dumpataa (mikä on aika usein.. raasu..) ja siit löysin vaan yhden version, ihan tylsästi still-kuval varustetun videon. Laitan sen nyt tähän koska on must oikeesti komee kappale.

A right to shoes

2009-12-08T08:28:00.004+02:00

Mulla on ollu kriisii viime aikoina. Talvi tekee tuloaan ja on silleen kylmä ja mun tennarit ei enää oikeen pidä jäisel maal saati mun rumat mut jalas ah, niin ihanat Niken varsilenkkarit. Oon ollu huonona et tarviin talvisaappaat tai kengät, lähinnä tietty mieli hamuillen kunnollisten prätkäbootsien perään joihin ei o millään varaa. Noh, veropalautukset toi muutaman sata euroa ylimäärästä ja ajattelin et humputtelen itelleni kunnolliset jalkineet talveen. Nyt tää poverty deluxe ajattelu sit pääsi valloilleen kun ajattelin et tarviin hyvät (eli laadukkaat) kengät tai saappaat, jotka kestää aikaa. Siltikin mulla oli rajotteita hinnan suhteen eli laatujalkineitten piti osua tiettyyn hintahaitariin mis kyl oikeesti on valinnan varaa jo ihan mukavasti. Seuraavana kenkien/saappaiden pitäis olla äärest tyylikkäät, klassisen hienot ja monikäyttöset ja silti mun näköset, eli raflaavan emeet. Tää onkin sit suurempi issue Turun miestenkenkien valikoimassa.. Sen mitä olen kierrelly ni ei o osunu silmiin just niitä kun olis ihan pakko saada, ja toisaalta ajankohdan huomioiden ajattelin olla kaukaa viisas ja odottaa 3 viikkoa kun oikeesti luultavasti kaikki kengät romahtaa hinnaltaan hiukkasen.

Kaiken tän tukustelun jälkeen ja aikana mulle kuitenkin valkeni myös se seikka et mulla on kenkii ja saappaita sekä saapikkaita ihan mukavasti, sillain et voisin kuvitella ensin käyväni läpi jo olemassaolevat ja miettii sen jälkeen uudemman kerran et millaset haluan/tarvitsen, ja tietty ratkasta sen pähkinän et onk se pelkkää halua. Mulla on rahattomuuden aikana ollu monta kertaa tunne et kun tulee rahaa haluan ostaa jotain ihanaa itelleni. Nimenomaan ajatus et haluan vaan ostaa jotain, miettimät sen enempää tarviinko jotain. Mut nyt muutama esimerkki jo olevist kengist ku oikeesti soveltuu talveen.

Ekaks saapikkaat tai nilkkurit jotka oli aikoinaan osa mun palkaa tehdessäni hommia yhdelle kaverille. Must tyylikästä maksaa palkka kenkinä.. Anyway, nahkaset, harmaan ja mustan kirjavat menokkaat. Kärki on melko suippo, mut must on äärest kliffa detalji et pohja on kulmikas kärjestä. I like it. Nää on hyvät jalassa, kunhan jalka tottuu sen 20 minuuttia kapeaan kärkeen. Miinuksena on et pohja ei o ihan suunnattu Suomen semisti jäiseen maaperään eli nää on hiukan liukkaat. Korkoa on kans, tai siis kantaa, sen verran enemmän ku mun muissa kengissä et pidemmän käyttötauon jalkeen tuntuu melkeen siltä et olisin pitkä.. Kärki on sen veran suippo ja pitkä et välil tuntuu et ihan pitäs keskittyy kävelemiseen ettei kompuroi esim. portaissa. Mut yhtä kaikki, nää on ihan kelpo saapikkaat niihin Turun keleihin ku ei o miinuksel, et vaan enemmän märkää.

Sit tietysti on mun ihan parhaat luotto-kengät eli Berliinistä ostetut punaset, hippasen kiiltonahkaset Martensit. Soveltuminen talveen on varmaan kaikkien maihareita käyttäneiden tiedossa ja mua kiehtoo suuresti tää väri. Oon aika harmaa ja musta ihminen mut monasti laitan maihareitten kaveriks päähäni punasen Cousteau-pipon ja must on hieno ajatella et mula on mustan tahi harmaan varren molemmissa päissä varotusväri et loppu tähän. Mustat maiharit olis kans kivat, mut mun mustat maiharit on pohjast niin pahasti haljennu ettei sovi märkään ja lumiseen aikaan käyttää, falskaa kaiken samassa sisään ja jalka kastuu. Plus se näyttää vääräl taval kulahtaneelta.

Nää on hankalat. Tykkään periaattees kovinki, aikoinaa Utrechtist ostin ku tuntu ettei elämä jatku ilman näitä. Tai siis, mulla oli mun konjakinväriset käärmeennahkaset spittarit mukana ja tarvin niihin sopivan takin. Ostin Amsterdamista kirppikselt punertavan ruskeen prätkärotsimaisen takin mut se ei sopinu kuitenkaa niitten mun kenkien kanssa ja piti hakee takkiin sopivat kengät ja löysin nää. Se oli toki lempeä alusta saakka, mut täs painaa kupissa mun henk.koht. issue etten osaa oikeen yhdistää ruskeeta ja mustaa, eli näit tulee käytettyy harvemmin koska ruskeeta mulla ei niin paljoa ole vaatteessa. Mut tykkään näistä kun kärki on niin talttamainen, et ei kaikki olis niin tiukan suippoo ja terävää. Mun pitää vaan diilata mun ruskeet vaatteet jotenki framil ja ottaa käyttöön.

Ja sit on nää. Stokkalta syksyllä 2007 jos en ihan väärin muista just ennen Hollantii lähtöä. Elämä ei jatkunu ilman saati mahdollisuus lähte opiskelee ulkomaille. Nää on oikestii ihanat. Hippasen prätkä/ratsastussaapasta mukana, mustat ja silti jotensakin sirot ja klassiset. Muhun vetoo kovin tuo reikäkoristelu ja hienot yksityiskohdat leikkauksessa, sekä se seikka et vaikka on vaan vetskari sivussa ni mun rintava jalkani sujahtaa aika iisisti sisään eikä pursta tai kiristä mistää. Ne kengät ja saappaat mitä oon eniten sivusilmäl kattellu et uuset talveen on lopultansa aika liki näitä ja nostaa mulle relevantin kysymyksen et tarviinko oikeesti toiset likimain samanlaiset vaan siit ostamisen ilosta, tai olisko nyt fiksumpaa vaan elää näitten kanssa? Kuitenkin muistetaan sekin ettei esim. nää saappaat oo montaa kertaa ollu jalassa et on likimain uuden veroset. Et onk se mun halu ja tarve ostaa uudet kengät mis suhtees.

What say you, pärjäänkö näillä talven 2009/2010?

Sådant är livet

2009-12-03T14:25:00.001+02:00

Nyt uuden maailman ja elämän kynnyksel mä oon hirveest alkanu funssaamaa et jos mulla olis oma pieni liike, vaikka nyt Turussa, ni milt mä haluisin et se näyttää. Menemät sen enempää varsinaisesti myytäviin tuotteisiin mua on alkanu pohdituttaa visuaalinen ote ja ajatus. Kelleen ei liene epäselvää et pälyilen vinkkii ja inspistä suuresti Ruotsin suunnalta, tietty Tukholma mut samas nostaa Malmö päätään, et itää ja länttä (tai no, etelää..), merellises atmosfääris yhtäkaikki. En o koskaan käyny Malmön kulmil ja perustankin nyt mun rajattoman tietämykseni Vice-lehden mukana tulleeseen pienee slipariin minkä pääl lukee "Flippat.se 2009 28-30 OKT" koska siin oli muutamii ihan kullan arvosia vinkkejä, esim. muutamast liikkeest kiintoisa kuva. Okei, mun metsästys ei tuottanu tulosta eli en löydä sitä kliffaa otosta mikä oli vihkoses mut kauppa oli kuitenkin sellanen kun Svensson Shop. Kuvas oli nätisti hylly ja tanko, oiken tyylikkän musta-valkeana. Muhun vetoo yksinkertanen ja käytännöllinen, oikes suhtees bohemian chic ja skandinaavinen minimalismi ripauksel Itä-Berliinin rapistunutta neuvosto-romantiikkaa. Tä on hurjan tyylikäst kertoo mist tykkää ku ei muista yhdenkää kliffan paikan nime tai osotetta et joutuu turvautuun kuvauksiin ja mielleyhtymiin. MUTTA Berliinissä, Kastanienalleella oli yks ihan huippuliike. Huipun siit teki lähinnä se et asiakkail tarjottiin aina skumppaa ja meit synttäripoikii kovin houkuteltiin baarii mukaa ja kaikkee. Oikeen jäi kiva tunnelma. Mä en tietty mista yhtään sen paikan nimee, mut vahvasti sellanen tunne et se saatto olla joku näist paikoist. Toisaalta siit on kans 3 vuotta aikaa ja mahdollisuus siihen et kauppaa ei enää ole on suuri. Yhtäkaikki, nariseva ja kulunu lautalattia, isot ikkunat ja simppelii valkost, how could I not love it? Siel oli myynnis mukavaa tavaraa (ziisös mitä kuvaust..) ja vaik oli sit enemmän tunnetuikin merkkei ni oli ohes kans ruotsalaisen taiteilijan tekemää printtipaitaa, numeroitua ja rajotettua erää mist mul jäi käteen maailman hienoin keltanen pöllöpaita. Ikävää on se et oon paisunu niist ajoist sen verran et pöllön naaman venyttäminen nykysen vartalon pintaan lähentele eläinrääkkäystä, eli parempia aikoja odotellen.

Turkulaiset varmaan monet muistaa Marianne Thomen liikkeen Tyyntä myrskyn edellä takavuosilt? Se oli ilmeltään kovinkin täydellinen liike, pidin kovasti. Tyylikkyyden ohella se oli hiukan kuin keidas nuorel klopil ku tykkäs mustist ja erikoisemmist vaatteist, se oli ihan paratiisi ja siel vietin kans muutaman työharjoittelun lukios ku piti olla tutustumas työelämään. Käytiin Helsingis huinimas ja ostelee vaatteit ja oli äärest kivaa. Sen tapasen liikkeen voisin tykätä laittaa pystyyn.

Eli mun pitänee alkaa tekeen ja piirtään kaikkii pohjaratkasui ja ideoit paperille. Jos oikeen olis uuttera ottais mittastikun käte ja mitais ja piirtäis oikeen suhtees ja laskien, hmm.. Ja sil aikaa ku mä mittailen ja piirtelen voi kaikki muut käydä ihmettelemäs Josefina Larin vaatteit. Mua kovin puhuttelee suuri osa niist.

You think you're a man but you're only a boy

2009-12-01T13:58:00.004+02:00

Mua alko Hollannissa ollessa hirvesti kiinnostamaan miehisyys ja sen rajat. Siellä Bibi, mein teoriamaikka kannusti hirvesti mua ja tykkäs mun ajatuksenjuoksusta, opasti lukeen hirmu hyvii kirjoi ja suuria ajattelijoita ja niitten näkemyksii. Valtavan hyödyllist ja kiinnostavaa. Ne opukset ja ajattelijat ku ei pöyhässy tai meni mun makuu liian syvälle ja pimeään mä skippasin kesken ja siirryin seuraavaan. Varsinkin mua sattuneesta syystä kiinnosti monet kirjat ja osat kirjoista ku oli enemmän pohdiskeltu muotia ja kulutusta, kuluttajia ja muodin ihmisiä ja aika monet peilas sit aina lopulta, tavalla tai toisel niihin normeihin mitkä meil edelleen taval tai toisle määrittelee miehen ja naisen. Sanomattakin selvää etten koulun ulkopuolel tai sen jälkee oo hirveest metelöiny ajatuksistani, blogis välil silee anonyymisti mut hirvest pohdin asioi taas ja edellen. Lahja Haapanen on nyt kans saanu mut kunnostautumaan asiois. Tai kunnostautumaan, saanu taas enemmän pohtimaan et mitäs nyt sit.. olen mies, olen nainen, olen mies erilainen lauloi Kaseva (muistaakseni..) ja siin mennään. Lahja Haapanen on alkanu muotoutuun mun päässä hienosti. Kauan tukustelin sen kans et mitä varsinaisesti haluan sanoa tai kertoo mun vaatteilla. Ja se aukes siin vaihessa ku kuuntelin Jaakko Hämeen-Anttilaa. Kyse on haluttomuudesta tai kyvyttömydestä kasvaa niihin miehisyyden mittoihin mitä yhteiskunta odottas ja velvottas. Sit jatketaan lapsuutta, taval tai toisel, eristäydytään omiin maailmoihin ja aletaan luomaan omaa merkkikieltä minkä avul toiset pystyy lukemaan sua, ne toiset ketkä on samas tilantees. Samanlainen salakieli mitä lapsena harrastettii, ettei muut ymmärrä.

Gender normit on muutenki mahtavii. Aika usein sitä lukee ja kuulee ja pohtii itekin naisten ajatuksia omast naisellisuudestaan. varsinki sillo ku olin töis vaatekaupassa, naisille asua ja muotia tarjoavassa yrityksssä. Mä kiinnitin huomiota siihen miten hirveen monet, varsinkin hiukan iäkkäämmät tai pintavammat, rouvat tuli pyytämään apua ku on juhlat tulossa, et pitäs olla vähemmän ruma, ei kauniimpi. Sangen usein alotettiin sillä ettei meil varmaan oo mitään sopivaa kun "oon niin ruma/lihava/vanha.. (lisää mikä tahansa adjektiivi) ja kaupankäynnin tarkotus oli löytää vaate mikä peittäis virheet (tai ne oletetut), ei suinkaan korostaa hyviä puolia tai koittaa kaunistaa ihmistä. Muutaman kerran sain ihan kirjaimellisesti asiakkaan kyynelehtimään koska ne ei olsi uskonu et heist voi saada niin kauniin, siis pelkil vaatteilla viel, ei ees ollu meikkiä tai tukkaa laitettu (enkä nyt retostele et olisin niin bloody excellent myyjä vaan enemmänkin sillä et on olemas ihmisiä kenellä on itestään jotenkin niin pysyväisen ruma kuva et istuva ja kaunis vaate saa aikaan niinkin voimakkaan reaktion).

Toisalta taas olen ollu myös töissä miesten vaatehtimossa, muutamassakin. Miten miehet, ja nyt puhun siis siit "perusmiehestä" eli juurikin siitä mitä enimmäkseen näkee kaupungilla, iästä ja sosiaaliluokasta puhumatta. Siin oli aika kädetön, jos ainoat vaatteet mitä voi harkita oli sinivalkoruudullinen kauluspaita, hillityn raidallinen solmio ja tummansininen puku. Mietin usein et kuinka monta niitä tarvii, toki aina kaksilla housuilla? Samaan aikaan usein oli mukana se vaimo/tyttöystävä, kenen sana ja maku oli laki ja raamatun viisaus. Kun on valittu solmiota paitaan ja pukuun minun ja mun pomon, muutaman kymmentä vuotta vaatturina toimineen miehen ja asiakkaan omien mieltymysten mukaan, voisin kuvitella et neuvoihin voi luottaa. Mut näinhän se ei ole, koska sit jäätiin odottamaan vaimoa kuka "oikeasti tietää".

Eli tän tyhjänpäiväsen jaappauksen avul koitin luoda pohjaa sil mitä ajattelin seuraavana sanoa; kuinka paljon miehet ei o kiinnostunu muodista ja vaatteista koska se on opetettu äitien, isien ja yhteiskunnan toimesta? Onko se oikesti vilpitöntä kiinnostumattomuutta tai vaan niin vahvasti selkäytimen nakutettu ikiaikainen viisaus, et miehille ei ole muotia, miehille on pukeutuminen, sekin järkevästi ja hillitysti? Ja kun seuras vierestä pariskuntien ostoshetkiä ni ei ne vaimot/tyttöystävätkään kovinkaan suuresti kompannu miehen omia valintoja tai ees sitä mahdollisuutta et miehel olis ollu oma mielipide tai ajatus. Tää ajatusmalli on varmasti viime vuosina hiukan hälventyny, mut yhtä takuuvarmasti on sangen voimissaan yhteiskunnan ylimmillä portailla, eli pankki- ja bisnesmaailmassa, politiikassa ja periaattessa kaikissa niisä ihmisryhmissä ketkä taval tai toisel tekee elantoaan itsellään, esim. asunnonvälittäjänä. Kun kyse on uskottavuudest täytyy tiettyi normei ja ohjeita noudattaa. Mies on aina luotettava ja ryhdikäs, ei kikkaile vaatteilla tai oikeemmin ei kikkaile muodilla. Ja samoista syistä oikeestaan miehil on kehittyny puku, arkeen ja juhlaan. Must on ironista myös se et puku on kehittyny nykysen tiukan tylsään muotoonsa oman aikans kapinallisten vaatteist ja tyylist, siit hioutuen ja aina vaan yksinkertsemmaks mennen.

Must rokokoo on aina ollu mahtavaa aikaa, ihan vaan se kepeyden ja jotenkin.. totaalisen ilmapäisyyden vuoksi. Se ilmapäisyys nyt ei o llu tietenkään rokokoon yksinoikeutta mut jotenki koko Versaillesin hovi sääntöineen ja tyyleineen.. morjens, mahtavaa. Mut vielä enemmän, tyylillisesti, oon aina tykänny hiukan myöhemmäst ajasta, 1800-luvun pöhinöistä, ilman panierei ja turhii härpäkkei, varsinkin miesten pukeutuminen on ollu ihan ässää sillon. Jane Austenin kaikki filmatisoinnit on must ihan täydellisii, lähinnä siis juurikin puvustukseltaan. Napakkaa ja istuvaa, se on se juttu, samoin ku korket kaulukset ja runsaat cravatit, pellavaista ja silkkistä. Musta pystykaulus on nerokas, varsinkin jos se on monin kerroin, et on liivi alla mis kans pystykaulusta ja siihen kieputettu muutaman kierrosta pitsikoristeista pellavaa ni jo lähtee!

Muahan on jopa säälittäny Ranskan Louis XIV, sama ku Marie Antoinette. Talk about haluttomuudetsa ja kykenemättömyydestä haluttuihin miehisyyden mittoihin. Napoleon on must ollu aina hupaisa karaktääri, ja tyylikkäämpi ku Louis XVI.

Ja Lahja Haapaseen palatakseni; jos joku on hienoo ja nerokasta on se kun kaks ihmisen lasta lyö päänsä yhte ja alkaa tekee yhteist näyttelyy ja molemmat tahoillaa tukustelee iteksee kaikkee ja ne kaikki ajatukset vaan toimii ihan täydellisesti yhteen. Tatu on vittu nero, oikeesti. Eilen käytii jämpti ja pätevä puhelinsäätö ja maailma kirkastu.

What did I marry into?

2009-11-30T09:00:00.004+02:00

Muuttaminen yhteen on silleen kivaa puuhaa et omaisuus ikäänku kaksinkertastuu (onhan siin kaikkii muitaki puolii mut pysytään täs blogis tiukasti materiassa kiinni). Sit kun kaks ihmist kenel on mones asias hyvin samantapanen maku laittaa hynttyyt yhteen saa tosi paljon kivaa kamaa yhteisen kodin seinil ja kaappeihi, vaatehuoneesee ja muutoinki. Harmillist on se et ollaan niin eri kokosii ettei samat vaatteet käy molemmil.

Anyway, sit kans tulee niitä hetkii ku kantaa muuttolaatikkoo ja se oikeesti painaa ku fan.. ja kun alkaa purkamaa niit laatikoita ja pöydäl alkaa kasaantumaan ruskeeta kivitavaraa, raskasta ja might I say ei kovin käytännöllistä muotoilultaan alkaa muodostumaan päähän ajatus et kun se toinen niin täst tykkää ni sit mäkin tykkään. Ja tähän voi ottaa sen hiukan jopa kitschin asenteen et kun sarja on niinkin laaja ku on (alkaen suolasirottimista päätyen.. palaan asiaan muutaman kuvan päästä) ni otetaa yhteiseks kivaks projektiks et aletaa keräämää koko sarjaa, kaikkia niitä 6 eri kokosta kahvikuppia, sirottimia ja (jostain syystä hyvin laajaa valikoimaa) eri kokosia vuokia ja kulhoja. En o löytäny netist mistään suoraan saittii ku kertois kuinka laaja Ruska oikeesti on mut se on laaja, yhtäkaikki.

Mun lempituote, tai kaks niistä näkyy täs kuvassa; uunivuoka kannella mis on parhaillaan eilen tehty kasvislasagne ja teekannu mikä vetää noin puoltoista Ruskan teekupillista nestettä ja painaa arviolta 2,3 kiloa. Ihan hipasen reunassa kuultaa muutama eri kokonen kulho/vuoka ja etuvasemmalla on kaadin mikä on hurjan nätti. Väreist tulee mieleen vahvasti juurikin oma lapsuus ja pappan iso kahvimuki mikä oli kovas käytös. Mullahan on suuri rakkaus vanhaan Arabian tuotantoon, enimmäkseen omal kohdal mennään Apilan voimin ja muutoinkin 50-luvun muotoilun maailmassa. Ruska on hiukan toista sortimenttia ja.. mites nyt sanoisin tämän.. musta on suoranainen ihme et se on ollu tuotannossa aina vuoteen 1999, koska JOKU vois ajatella et sen esteettinen kieli olis jääny muutaman (kymmentä..) vuotta sit taakse. Mut täs mennään. Must on kans kiva googlailla noita sivuja ja huomata miten paljon osasia vielä puuttuu, esim juurikin tarjotin mikä näkyy kuvan taustalla ja sen edessä oleva korkea vuoka tai oikeemmin varmaan pata.

Mutta muutamia aarteita löytyy jo kaapista. Muhun vetoo se ajattelumalli et yhden astiaston osaset kattaa koko elämän. Vasemmalla kuvassa on munakuppien edessä muutama talriikki. Olin alkuun et wau, täähän on ihan järkevän muotonen ja kokonen tää syvä lautanen (yläpuolella oleva) kunnes mua oikastiin et se ei oo syvä lautanen, se on viilikulho. Syvä lautanen on edessä vasemmalla oleva, noin 2 cm syvä keittolautanen. Edessä oikeella oleva, kauniisti raidoin koristettu kulho on kuin onkin Ruskan tuhkakuppi. Must tää on vilpittömästi nerokasta. Toisaalta jos olen ymmärtäny oikeen ei tupakointi ollu mitenkään kovin tuomittua tai paheksuttavaa back in the 70's ja vieraillekin oli tuhkikset jos tulivat kyläilemään vaikkei isäntäväki polttanutkaan. Ei tietenkään aina ja kaikkialla mut noin periaatteessa. Nykyäänhä ei tulis mieleenkää mennä ees tupakoivan tuttavan luo ja laittaa körssiä palamaan siin olkkarin pöydäs kaffen ja konjakin keralle.

Ja nyt, ettei kukaan kuvittelis et mä jotenki disauttaisin seilorin valitsemaa design-astiastoa jota keräillä kerron ettei siitä ole kyse. Kyse on enemmänkin elämän rikkaudesta, siitä ilosta miten eri tavoin voi nähdä kauneuden ja miten voi itse kukin oppia katsoon uusin silmin maailmaa ja astioita. Koska Ruska on oikeesti alkanu viehättää mua aika viljalti. Niinku sanoin mua viehättää Apila tosi paljon, jos jatketaan ihan Arabian astiastoilla. Ja silmä lepää myös Paratiisissa, niin värikkäissä kuin musta-valkoisissakin. Ja sisäinen vanha bloggari minussa on alkanu funssaamaan et olisko Arabian Maire-astiasto sellanen ku pitäis olla kaapissa? Se ei o millään muotoa sellanen mist sinällään tykkäisin, kukat ei o koskaan ollu mulle helppo nakki, mut ihan nimen perusteella.. Ja seuraavana mua alko just äsken mietityttämään et mistä tulee tarve heti alkaa keräämään ja ajattelemaan et mulla pitäs olla sit koko sarja, kaikkine osineen..? Kun se vaatii rahan lisäks ihan konkreettista tilaa mihin ne kaikki Ruskat, Apilat ja Mairet sit pakkais, varsinkin kun Maire ja Ruska ei ihan muutamalle hyllylle mahdu. Ja mun piti laittaa yks kuva viel tähän perään et pata kattilaa soimaa et mitä kukin sit on tähän uuten kotiin kantanu mut se kuva hävis ja blogspot jotenki nillittää mulle ettei oikeen toimi ja bla eli siihen palataan.

What would (vintage) Madonna do?

2009-11-28T14:23:00.005+02:00

Mulla on ollu jo jonkun aikaa takaraivos ajatus et ottaisin haltuuni tän nykysen työni yhden osion. Se olis tavallaan sujuva jatkumo niille ajatuksille mitä mulla on ollu aikasemminkin ja tavallaan koko systemi on alkanu jalostumaan mun mieles paremmin ja sillee.. kristallisoitumaan. Koska olen kreisi mothafukka laitan tajunnanvirtaani framil ja samal mietin ääneen et mikä olis mun word de jour.

Eli lähtökohtasesti tilanne on se et ajatukset pyörii maaliskuussa ja uudes yritykses minkä avajaiset kolahtais just samaan settiin ku Lahja Haapasen näyttelyn avajaiset. Must pistämätön jako. Tänään ohimennen juttelin Kaksi-Tvån toisen tyttären kans ja sain ihan pistämättömän ajatuksen ja inspiksen, mahdollisesti ihan laittamatoman loistavan, it's a concept, a philosophy, a destination! Muta palaan siihen myöhemmin, ajatuksest on ohikiitävästi ollu puhetta muualla, silleen liipaten ja sinne päin mut silti slightly.

"What I need right now is some good advice.."

Jo Cindy lauper tiesi kertoa että Money changes everything ja se on valitettavan totta. Jos olen itse ihmisenä ja yksilönä, uutena yrittäjänä ja luovana ihmisenä valmis ottamaan kontolleni lainaa yritystä varten, on musta ilmiselvää et mulla on oltava selkee haju ja tietosuus siitä mihin korkoo kasvavat lainarahani menee. Ja sen rahan ympärillehän voi saada sotkettuu pahat solmut. Jos unohtaa rahat hetkeks ja alkaa pohtimaan ihan käytännön juttuja alkaa mieleen nousta kysymykset työnjaosta, aikatauluista ja tilasta. Ja ne on yllättävän hankalia juttuja. Varsinkin kun kyseessä olis yritys tekemässä yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Lähteek kauppa sit jylläämään.. no, se on tietty osin kiinni ajotuksesta, tuotteista, markkinoinnista, palvelusta, aukioloista, omasta aktiivisuudesta, tekemisestä, rahotuksesta.. The harder you work the luckier you get, sanoo vanha kansa (tai mun paras ystävä). Ihan hippasen vois ajatella et osuutta asiaan on myös tuurilla, ettei sit muuta ku rukoilemaan.

Kävin mahtavan keskustelun Vuokon edustajan kanssa muutama päivä sit, jopa siinä määrin mahtavan et olin täpinöissäni ja jos hänen suosituksensa ja ehdotuksensa kantaa hedelmää vois edessä olla kreisin hienoo settii ja meisinkii. Seuraavana on jo kauan ollu halu nähdä, koskee ja omistaa gTIEn tuote, skraga tahi muu. Must ne on mielettömän nättejä ja hienoja. Tom Rebl on sielt toisest ääripääst oleva karaktääri, merkki kun vaan kolisee. Seuraavana mulla olis edessä alkaa sättäämään kaikkien kans ja alkaa koitta neuvotella et ketä ja mitä merkkei sais puotiin myyntiin ja millasilla ehdoilla. Kun ei myöskään koskaan kysymättä tiedä.. Ja kai niil kaikil kivoil merkeil olis mun kokoo kaikes et vois sillee "vahingos" ostaa sen sopivan kokosen asusteen ja asun itelle. Et olis kato edustava kauppias. Ja voi alkaa aiheuttamaan kohinaa ja commotionia. Ku kuitenki mula vois hyvinki olla ne movesit hallus.

Oon innoissani ajatuksista ja suunnitelmista. En olis alkanu kaavaileen mitään tän sorttista ellen kuitenkin pitäis tätä koko systeemiä kompattavana ja potentiaalisesti hyvänä. Olen jatkuvasti miettiis ideoita ja ihan vaikka hyllyjen paikkoja, tai oikeammin järjestystä ja mahista varastoida kamaa ja miettii kenen merkkejä ottais eli oikeemmin kysyis jos sais myyntiin ym. ja vakaasti se usko omiin näkemyksiin vahvistuu kans koko ajan. Samaan aikaan mulla on takaraivossa tietty pelko ja jännitys (ennenaikasesti, myönnän) et lähteekö kaikki kantamaan, kestääkö mun ajatukset ja ideat päivänvaloa.. Ja valitettavasti suurena kysymyksenä mulla on myös.. mulla ei o mitenkään hirveen kotoisa olo aina, pitkälti riippuen ihan vaan muutamasta tyypistä. Ja se herättää kysymyksen et olenko valmis ja/tai halukas sietämään tällasta oloa kuinka paljon ja kauan? Koska tää olo- ja mielentila ei o kovinkaan luova tai toivottava, saati kannustava ja eteenpäin auttava.

Mut kaikki loksahtaa eteenpäin jahka saadaan selvitettyy silleen tylsät mutta ah, niin pakolliset käytännön asiat, vastuut, oikeudet ja velvollisuudet. Eli kunhan ollaan kaikki kartalla niiden asioiden suhteen et mitä odotetaan ja halutaan ni voi alkaa tukustelemaan onko asiat siinä mallissa ja ehdot kaikille mitä parhaat et laitetaanko pillit pussiin tai hynttyyt yhteen. Aika näyttää.

Some people can knit ..and tomato

2009-11-24T07:43:00.006+02:00

Mä oon nyt ollu jo jonkun aikaa jotensaki tohkeissaan neulomisest. Muutama paita(yritelmä) on tullu tehtyy, yks must oikeen kliffa paita Lahja Haapaseen mut se taitaa mennä hiukan uusiks tai sillee et saa kaverin rinnallee se jumpperi. Aloin tekeen itelleni kaulahuivii, hiukan pörröst, mukana on mohairii. Mietin et seilorihenkist ja prameeta, mut jotenki nyt ku se etenee (ihan kiitettävää tahtii jopa) en oo ihan varma enää onk se nyt sit niin hieno ja kompattava ku alkuu mietin. Tai joo, kinda näyttää mut samaan aikaan se taas ei näytä niin kliffalt. Nyt oon kahden vaiheil et puranko taiko enkö, jos en ihan viel kuitenkaa. Toisest langast aloin neuloon ystäväl joululahjaks rannekkei ja kaulurii. Sanomattakin selvää etten osaa tehdä mitään hienoi rannekkei, sormii tai muuta, ku pelkän tason minkä ompelen sit putkeks ja jättäsin vaan peukaloo varten sit pienen aukon (ankeet I know..) mut ajattelin et se komppaa kivasti et olis samast langast kauluri, et olis niinku setti.

Arvostaak ihmiset ite tehtyy lahjaa ni herran haltuu, toivottavasti koska mä arvostaisin. No, turha mun murehtii koska mun ystävä on kyl sen sorttinen karaktääri et kyl se arvostaa. Tai ainakin antaa sen kuvan.. En es oikee saa täst projektist kunnon kuvaa ku se niin ohkast kamaa. Ja kaiken lisäks oon liian laiska hakee kameraa ja piuhaa tähän ni otan kuvat kännyl. Hiukan sumeet ja rakeist mut sellast se on kännyn kans. Mut siis.. toi harmaa lanka on 75% villaa ja 25% bambua. Se on kerällä pehmee ja miellyttävä, ihana ja ylellinen jopa, mut ku olen sen sutinu oikeen neuleeks siit tulee jotenki kova ja peltinen ja jäykkä. Ohjees sanotaan et 2 1/2 - 3 puikot, mul nyt työn alla 3 1/2 ja siltikään se ei tunnu ihan olevan parhaimmillaan. Mun tekis jopa mieli koittaa kutosen puikoilla ja tupla langalla, josko se auttas. Toisaalta mikä mua estää kokeilemast? Jouluun on kuitenki viel aikaa. 3 1/2 on mun käsissä niin kovin ohkaset et pelkään kirjaimellisesti et ne menee poikki neuloes. Mut se kaiketi kans tottumattomuutta. Mut pidän neulomises siitäkin puolest et vaikka mä jännitän hartiat äärimmillee ja saan katkastuu verenkierron päänalueelat likimain kokonaan ni se on äärest rentouttavaa puuhaa, jopa hiukan meditatiivist (kunnes joku tulee galleriaa ja kysyy jotai ja mul menee pasmat sekasi ja joudun laskee kaikki silmukat et tiedän täytyyk jatkaa oikeel tai nurjal). Olen viime ajat töissä ollu kokonaan ilman musiikkia, jopa. Edellisen näyttelyn yks teos oli ääntä ja vaik alkuun sitäkin manasin et sen 3 viikkoo kuuntelen rahinaa ni se toimi päinvastoin. Se alko muistuttaa jopa veden solinaa ja oli kovin rauhottava elementti. Ja voisin kuvitella et se rauhottava taustaääni on ollu osana kans sitä et olen saanu tehtyy kaikenlaista käsityötä ihan kiitettävän hyvin ja paljon.

Itse asiassa oon yllättäny itteni tyystin muutenkin viime aikoina ku olen löytäny itteni treenaamast kirjomist ja sain ommeltuu ne kaikki yli 400 nappii siihen pellavaliiviin. Oon aina tavallaan herkästi kuvitellu (muiden komppaamana) et mul ei olis nimekskään keskittymiskykyy mut hello, mul jopa taitaa olla ja jopa aika pitkälle. Peruukkimestarii must ei hevil tulis, kait, mut never say never, olishan sekin ihan superia työtä.

Mulla ei o vieläkään kuvaa siit jumpperist ku tein testinä, mut en usko et siit kukaan oikeeti kostuu mitään. Siit tuli vaan ruma ku fan. Eikä ees sillee hauskalla tavalla ruma ku fan ku ihan vaan ruma. Mut Lahja Haapanen saanee raidallisen jumpperin koska mun silmiin toi Rosé Mohair-lanka (65% polyamidi, 35% mohair, syyskuun tarjouksessa 2,35 €/50 g kerä Anttilassa) ja kympin puikoilla neulottuna 2 oikeen 2 nurin näyttäs siltä et siit tulis ihan mahtava jumpperi. Ja kun olis se huivi sit samaa sarjaa. Ja ostin Va-Ritist mustaa villavatiinia koska siit tulee.. jotain. Se on ihan mahtavan näköstä tavaraa, mustaa (tietty) ja malli tulee oleen sangen simppeli, mut jotain se tarvii ja se joku selvii ku näkee vaatteen valmiina ja pääl. Ja haaveilen neulotuist housuist mut se taitaa jäädä ellei joku haluu tehdä niit.. (wink wink..)

Ja kirjomisesta mun täytyy sano et morjens, Käsityö Elisa on NIIN mahtava kauppa, oikeesti. Kyselin viimeks ku kävi et miten ristipistoo vois tehdä jos haluis oikeen nätisti kirjoo vaikka tekstii ja mulle selvis et on olemassa reikäkangasta, minkä avul saa tehtyy nättii ja tasast kirjaint ja se on vesiliukosta se kangas eli kun työ on valmis se ksotutetaa ja aputyyki katoaa. Jos tää ei o nykyaikaa ni sit ei o mikää. Mun täytyy seuraavana ottaa vaan sit ristipisto työn alle ja alkaa treenaamaa sitä. En nyt löydä mistään siit info sen enempää mut let's just say et siihen aiheeseen tulen palaamaan vieläpä ennen joulua, I would say. Mut se mist aiemmin jaapattiin eli materiaalien kalleus ni tulee sekin vastaan aika nopeesti. Toi villa-bambu on 12 € kerä ja vaikka on 100 gramman kerä, et melko riittosaa, ni silti nostaa ranneke-kaulurin hintaa oitis siihen pisteeseen et samal rahal sais H&M:lt ostettuu kaikenlaista tuotetta viljalti enemmän. Mut silti olen taipuvainen mieluummin maksamaan enemmän ja koittaan ite koska kuitenkin ajatus et on sit uniikkia ja whateveriä on mun makuun aika kaunis ajatus. Eikä pelkkä ajatus vaan ihan konkreettinen ja valmis tuote piakkoin.. Toivottavasti. Virkkaamista mun tekis mieli kans opetella joskus. Monet sanoo et se on jopa helpompaa ku neulominen mikä mun on tavallaan edelleen vaikee täysin hyväksyy ja uskoo.

Ja eilen yllätin itseni kans ostamalla mustan neuletakin. Jotensakin olen aina ollu vakaasti sitä mieltä et se ei o mun vaate mut oppia ikä kaikki. Itse asiassa olin jo lauantaina hiukan harmissaan ettei mul o moista koska olisin halunnu laittaa mustan paidan ja skragan ja mustan tai harmaan neuletakin ystävän synttäreille. Jouduin tyytymään mustaan pooloon. Mut ens viikonloppuna voin ottaa takasin. Ja jos vaikka tuleekin niin nihkee olo ettei pysty oleen ni otan mukaan vaihtopaidan..

Vaatteet on mun aatteet

2009-11-19T14:37:00.002+02:00

Stella kirjotti ja infos uudest ja kiinnostavast kirjast minkä haluisin saada pieniin, alabasteri-ihoisiin kätösiini. Eli Emily Pillotin on tehny kirjan muotoilusta ja sen nimi on Design revolution. Okei, mä oon ehkä aika iisii kauraa koska oitis kun nimes on 'REVOLUTION' mä oon jo vakuuttunu et homma on hallus. En voi sit kirjast sen enempää oikeen nyt sanoo ja kertoo koska en o sitä nähny paitti Stellalla ja muutenki tiiän siit tasan sen mitä Stella kerto mut nyt otetaan sit suora lainaus: "dedication as a designer to devote her time towards projects that actually benefit people rather than create more of the same for the already over-consuming population of the world" ja tää on mulle se merkki et on mun vuoro alkaa vuodattaa omaa tajunnanvirtaani.

Halu ja tarve tehdä jotain, suunnitella on ollu mulle aina se suunta mitä kohden oon jotenki halunnu ja ajatellu kulkea. Ja tarkemmin nimenomaan vaatteet ja muoti. Viime aikoina on kans nostanu päätään enemmän kans ajatus tai jollain tapaa laajempi tiedostaminen kuluttamisen ja oman alan ja ammatin ristiriidasta eettisyyden ja ekologisuuden suhteen. Ainahan (eli siit saakka kun alko Hesassa materiaali- ja tekstiilioppi oikeen kunnolla) on mulla ollu tajunnassa puuvillan kasvatuksen järjetön epäekologisuus ja halpaketjujen epäeettiset tavat tuottaa 12 kertaa vuodessa vaihtuvat mallistot. Turkikset on aina ollu mulle no no, nahka puolestaan aina yes yes, syön lihaa ja ostan suuren osan vaatteistani H&M:n tiskiltä. Mua korpee ajatus halpatyövoimasta mut samaan aikaan en koe mielekkääks maksaa alushousuist ja sukista enempää ku.. no well, H&M tarjoo 3 parin alushousupaketin hintaan 9,90 euroa ja se on must just passeli. Mulla ei o oikeestaan koskaan ollu moraalisii issueita itse shoppailun ja/tai kuluttamisen suhteen, oon aina ollu aika ilmapäinen rahojen ja luottojen suhteen kun vastaan on tullu jotain mikä miellyttää. Kauemmin on jo jossain takaraivossa jyskyttäny toki myös ajatus et vähentäis kulutusta mut panostais laatuun. Kulutuksen vähentäminen on mulle tapahtunu hyvin helposti ja täysin luonnostaan tulojen pudottua pitkälti alle puoleen entisestä. Tää taas on ehkä enemmänki aiheuttanu sen ettei ole puolestaan varaa oikeen muuhun ku halpojen ketjujen edukkaisiin tuotteisiin. Joku (including me..) vois kysyy miksen tee itelleni vaatteita. Ja mä en osais ihan tarkkaan vastata, vaikka samaan aikaan osaan vastata myös sen verran et kankaatkin maksaa. Ajatus et saa edukkaammin kun teke itse on lopulta aika kaukan todellisuudesta tavallaan. Hyvien matskujen metrihinnat on herkästi liki 30 euroa ja mun mitaselle jannulle ei metristä esim. viel tee kovin kummosta essua, mut samaan aikaan olisin oikeesti ilonen jos saisin enemmän tehtyy itelleni myös.

Ja täst päästään ihan itse aiheeseen; tarpeeseen. Eli juuri siihen minkä takia mua kiinnostais tuo kirja niin paljon ja toisaalta myös likimain ainoa järkevä ja kaikin puolin validi syy suunnitella tai valmistaa jotain on juurikin suunnitella ja valmistaa tarpeeseen. Seuraava sudenkuoppa on helppo arvata. Kaikki tarvii vaatteita ja kenkiä, mut kukaan ei oikeesti tarvi 8 mustaa nahkatakkia komeroonsa. Joo ja ei, ei tietysti siin mielessä tarvi et yhdelläkin pärjää jos vaatteen funktio on suojata ja lämmittää, eli puhtaasti fysiologinen. Ja joo siinä mielessä et meidät on kuitenkin kasvatettu maailmassa joka toisaalta myös pyörii kuluttamisen ja materian ympärillä, nykypäivän työt vaatii oman pukeutumisensa, miehillä se on ehken inan helpompaa (eikä ees oo lopulta) koska puvusta on muodostunu univormu (ja tässäkin voi kysyy kuinka monta pukua mies tarvii), kaikki kirjoittamattomat ja kirjoitetut ohjeet ja säännöt, etiketit arjen eri kuvioihin puolestaan melkeinpä vaatii sen oman dress coden mukaisen pukeutumisen. Ja ihan rehellisesti uskon myös et kyse on sangen, sangen syvälle juurtuneesta tavasta ja ajatusmallista sekoitettuna pieneen annokseen puhdasta hedonismia, minkä takia niit nahkatakkei tarvii olla 8 ja pukuja 7, mustia Converseja 3 paria ja muut värit päälle.

Seuraava issue onki sit se eettisyys, mist Stella pohti kans niit rajoja mitkä oikeesti tekee tuotteest eettisesti tuotetun. Minimipalkkaset siirtolaiset Los Angelesin tehtailla on varmaan parempi ku laittomat työläiset kopeekan kuukauspalkalla Bangladeshissa mut ei silti vielä kaiketi kata kokonaan eettisen tehtailun ja ajattelun kriteerei. Hinnottelu on kans yks asia mihin mullakaan ei o suoria ja selkeitä vastauksia. On tietty olemas nää tietyt hintaa nostavat tekijät.. Jos tuote on oikeesti luomupuuvillasta tehty ja maksettu tekijöille kunnon palkka se tietty näky hinnassa. Kun hintaan lisätään myyjän elannon takaava provikka se nousee ja seuraavana kun roikkolappuun lisätään esim. sana EKO saa siihen lisättyy vielä lisää hintaa (sama pätee hiukan sanaan HÄÄ..). Mut siin se kysymys onkin sit, et kuinka paljon on 'ilmaa' hinnoissa pelkästään sen ekologisuuden varjolla. (Sinälläänhän mä en ajattele et on ilmaa, as such, missään hinnassa. Jos joku tuotteen ostaa on se sille asiakkaalle just oikea hinta.)

Jos ajattelen omal kohdal asiaa.. Oon miettiny jo kauemmin saada omaa kamaa tehtyy ja framille. Haluisin kovin käyttää Orneuleen neuloksia. Firmalla on oma tehdas Suomessa ja siin mieles vois olla varma et henkilökunta saa palkan ajallaan ja kaikki ok. Sit tietty kysytään mist langat tulee ja en osaa vastata. Mut mulle toisaalta riittää kans jonkun matkaa se et materiaalit on kotimaisia. Jos vielä teen ite tuotteet ni tiedän senkin ettei ketään oo riistetty kamojen valmistuksen vuoksi. (Se, saanko niist sit myytyy mitä ja mitä jää voittoo käteen onkin toinen tarina et mietitään sitä sweatshop-aspektii sit uudemman kerran..) Mulla on globaalin syyllisyyden ohella tunne et kotimaista tuotantoa pitäs saada lisättyä. Suomessa on monta suurta vaate- ja tekstiilialan firmaa ja tehdasta ollu ja kaikki on pikkuhiljaa lopettanu ja/tai liukunu ulkomaille. Meillä on vielä osaamista, se on selvää, mut se taitokin alkanee kadota pikkuhiljaa. Osin syytän kans tästä nykymaailman mediaseksikkyyden tarvetta, eihän o millään muotoa hohdokasta olla mallimestari tai ompelija, kun voi olla suunnittelija. Ja vaikkapa mallimestarin ammatti on suurempaa taidetta parhaimmillaan ku ite suunnittelijan. Jos miettiii nyt vaikka mun lempiaiheen, haute couturen, pukuja. Ne ihmiset, ketkä on konkreettisesti kaavottanu ja ommellu Diorin puvut on todellisia taiteilijoita, niitä neroja ketkä on luonnoksista kattonu mallin ja alkanu piirtämään kaavaa, viiva kerrallaan, leikannu kankaat ja ommellu (käsin) vaatteet kasaan. Vaatturin tekemä puku on aivan toista luokkaa kuin valmiina rekistä, vaikka muutoksilla viimeistelty, valmispuku.

Se REVOLUTION mikä mulla kuplii aivoissa on nostaa enemmän esille tekijät, ei pelkkä firman logo tai suunnittelijan nimi. En millään muotoa haluu dissaa John Gallianoo (koska kaikki ketkä mut tuntee tietää et se ei vaan multa luonnistuis..) tai vähätellä suunnittelun haastavuutta tai niitä taitoja ja näkemyksiä mitä suunnittelu vaatii, mut samaan aikaan se et saadaan tehtyä vaate tarvitaan suuri joukko muitakin osaajia.

Eli tavallaan peräänkuulutan kollektiivisuutta siinä mielessä ettei kukaan lopultakaan voi osata itse kaikkea, eikä ees tarvi, tietenkään. Toisaalta peräänkuulutan osaajien, käsityöläisten nostamista enemmän esille ja arvoon. Kun olis enemmän tietoa ihmisistä tuotteiden takana vois olla helpompi myös tekijöille nostaa esiin omia arvojaan ja valintojaan joiden mukaan taas kuluttaja eli me yksilöt voitais tehdä omat valinnat kenel puolestaan annetaan euromme, ja miksi.

Mulla jäi virallisesti Divinet jakamatta viimeks enkä nytkään sen enempää ala jakelemaan arvosanoja mut miks tykkään lukea Stellaa on Stellan jotenkin pohjattoman tuntuinen tietämys ja kiinnostus asioista. Monta kertaa olen oppinu jotain uutta Stellan teksteistä ja tietty saanu vinkkei vaikka just kirjoista ja musiikista mist en o aiemmin ollu tietonen. Samaan aikaan Stella taitaa olla mun kaveri/ystäväpiirissä se henkilö joka on kaikkein eniten kartalla muodin suhteen, ihan jo kenkävaraston perusteella. Annaa tykkään lukea koska mua viehättää suuresti Annan loputon innostus kokeilla asuja ja lookeja ja pohtia niitä. Ja ollaanpa rehellisiä, tuskin kukaan tiesi ennen Annaa aavikkogoottien alakulttuurin olemassaolosta.. pidän Annan tavasta kertoa omien vaatteidensa ja asujensa taustalla olevat vaikutteet, oli kyseessä sit epäonninen salamurhaaja tai Bruce ja teinivuodet. Anun tekstit taas on täynnä ensinnäkin kaukokaipuuta luovaa melankoliaa aika ajoin mut myös arjen valintoja ja pohdintoja, enemmänkin mun järkeenkäypää pohdiskelua muodista ja sen suhteesta itseensä. Sugarin kohdalla olen vaan täysin in love ensinnäkin tekstiin ja juttuihin mut myös Sugarin omakuviin. Erityisen innoissani olin tän postauksen otoksista. (Ja nää arviot pätee kans sit ristiin rastiin kaikille yhtäläisesti..)

Ei kai muuta ku rock on babe!!

5 Guilty pleasures / 5 pleasures

2009-11-15T10:22:00.007+02:00

Stella sano et oon simply divine ja haastetta tuli kehiin ni täytyy reagoida. Viiveel tietty niinku mulla tuntuu kaikki tapahtuvan nykyää mut täl kertaa mul on ihan sairaan hyvät tekosyyt, et muuttoo ja kaikkee, nyt ollu kipeenä pari päivää ja vaan nukkunu ku Etsivä Lea Sommer on pyöriny hiljaa taustal. Sanomattakin selvää etten o yhdenkää jakson kohdal ollu mitenkää kartalla et mitä tapahtuu mut loppuhuipennukseen oon aina havahtunu ja sillee voin kertoo et ihan hyvin kaikki aina päättyy. Se on melkee yhtä pätevä ku Wallander, mut otetaa tää viel pienel varauksel koska en o tosiaan nähny yhtää jaksoo sillee et voisin varmaks sanoo.

Seuraavana alan komppaamaa oikeestaa kaikkii ketkä on eri suunnis kommentoinu ja iteki kertonu omist guilty pleasureistaan et mulla on kans hiukan issuena tavallaan sanoo et asia mikä tuottaa mielihyvää pitäs kokee jotenkin syyllisyyden kautta, siis se mielihyvä. Must se ei o kliffa ajatus. Hedonismi rules ja pian pääsen aiheesee oikeen kunnolla.. Eli mua on viime aikoina alkanu hiukan risomaan lehtien.. en ees tiiä voinko "syyttää" suoraan mitään mediaa ni puhun yleisesti niistä ketkä koittaa muokata meidän ajatuksia; "ne" pirut. Mua on jo kauan hiukan laittanu silmään tapa markkinoida esim. just ylellisii herkkui jotenkin kiellettyinä nautintoina, eli varmaankin juuri niinä guilty pleasures-henkisinä arjen ylellisinä tuokioina. Ruuasta on tullu (ja juomasta) jotenkin mystinen ja omaa elämäänsä elävä olento, toisaalta kaiken pahan alku ja juuri ja kuitenkin se on täysin välttämätön. Ja se mua rasittaa, koska itekin sorrun siihen etten voi oikeen ajatella mitä tänään söisin ilman et sorrun heti selittelemään et okei voin syödä pastaa vaik siin on tappavii hiilarei koska olin aamul koiran kaa pidemmäl lenkil ja sit jos syön vaan kaalisalaattii sen kupees ni on terveellisempää ja bla bla vittu bla.. Sama shoppailu ja kuluttaminen. Koko aika media rummuttaa meitä ostamaan ja kuluttamaan, päivittämään vaatekaappia ja H&M ja Zara puskee maailmalle uutta ihan siinä missä Dior ja Chanelkin en kiellä yhtään ja toisaalta pitäs olla tiedostava ja ostaa vaan reilun kaupan roosalla nauhalla varustettua käsin tehtyä ja kaiken kestävää bambua nukkena ja vaatteena, jalassa autonrenkaasta kierrätetyt no sweat-tossut. Ja tää mua risoo kuten olin ymmärtävinäni muittenkin risoontuneen (?) aiheeseen. Toisaalta meidän odotetaan olevan just kuluttajia ketkä humaa rahaa ylellisiin ruokiin ja hemmottelee itteensä ihanilla merkkialusvaatteilla ja sit ei sais syödä epäterveellisesti, ei sais tuhota maapalloa turhilla vaatteilla. Ja kun ihminen on rahaton ja perustaa blogin minkä se nimee nikkelasti Poverty Deluxeksi iskee ihmiselle hirvee tarve selitellä ettei kyse o siitä etten HALUIS kuluttaa ja shoppaa et en o hippi ja loveen kybäl merkkei ja niinku fäsönii ja oon niin with it et mikä on tän sesongin juttu ja Gallianon viime mallisto oli niin boring etten ostas siit mitää vaik joku mun 5 luottokortist toimiski (paitti ne yhdet housut ja ne pari paitaa).

Eli mun 5 ~~Guilty~~ pleasures;

1. Pasta. Mä oikeesti rakastan pastaa, ihan sellasenaan pelkäl suolalla ja voilla tai sit simppelil öljykastil terästettynä. Aikoinaan olin tiukasti et ei hiilarii ja sillon mul tuli pastaa/riisii/perunaa kohtaan järjetön angsti ja edelleen pykii välil morkkis ku laitan spaghetit kiehuun. Miks? Jos haluu laihtuu ni sen voi tehdä perin hyvin vaikka pelkällä pastalla, belive you me.. been there done that joskus teininä ku elin pelkällä makaronilla ja laihduin 11 kiloo (okei sain bonuksena erittäin pahan anemian ja kaikkee muuta nihkeetä).

2. Juusto. Mulla ei o juuston kohdalla muuta issuee kuin sen rasvasuus, peruja toisesta laihdutushulluudesta ku atkins. Ei saa olla rasvaa, ei saa syödä juustoa, ei ei ei.. Miks ei? Juusto on jotain ihan järjettömän hyvää, mun koirakin tietää sen. Jos syön juustoa ni voin vaikka polkee mun kuntopyörällä vartin pidempään ja miettii josko söin muutaman omenan lisää seuraavana päivänä.

3. Liha/munat. Näihin mula oikeesti liittyy eettist issuee ja traumaa. Näiden tuotteiden pitäs olla aina, vain ja ainoastaan luomua. Lihan syöntiä olen jo muutenkin vähentäny viime aikoina ja olen ajatellu et se linja vois jatkuu ja syventyy. En oikeen koe ajatusta kokonaisvaltasesta kasvissyönnistä mun kohdal.. mahdollisena koska ihan vilpittömästi pidän lihasta. Silleen hyvin paistettu pihvi on jotain.. aah-- ihanaa. Mutta olen viime aikoina alkanu miettiin et sen lihan syönnin kun harventais vois sit ostaa jonkun luomulihan kun sitä syö. Sais omaa syyllisyyden taakkaa kevennettyy. Lapsena kun vaari vielä eli mein joulukinkku oli aina luomua, aikana kun sanaa luomu ei vielä kinda ees tunnettu. Siat oli ja eli vapaana maalla,ne oli kesät ulkona ja ne teurastettiin ite ja savustettiin naapurin pienessä savusaunassa. Ja needless to say ne oli parhaita joulukinkkuja ikinä.

4. Kuohuviini. En ees tiiä miks tää on listalla. Kuohuvan suhteen mulla ei o ikinä ollu oikeestaan issuee. Paitti sinä kesänä ku elin Moët&Chandonilla ja Stolishnayalla ja syksyn tullen luottokunta ilmotti et kortti poikki ja palaset heille ja odotellaan sit pari vuotta ennen seuraavaa korttii. Mut ei, en oikeesti suostu ottaan tästäkään oikeit tunnontuskii; mul oli ihan sairaan hauska kesä. C'est la vie ja bon appetit.

5. Keittokirjat. Voisin lukee ja selailla keittokirjoi ihan hamaan huomiseen. Varsinkin nyt mulla on tietyn alueen kirjat kovaa valuuttaa. Parhaillaan Italian pastoja ja Välimeren alueen keittiö kirjastosta lainassa, lahtelainen merimie toi mulle 2 kirjaa Ruåtsin keittiöstä ja sit mutsi aikoinaan ostanu sellasen paksun kaikenkattavan julkasun. Isot, kauniit värikuvat, hyvä leiska (miks mä käytän sanoja mitä vihaan? Siit tulee jotenki rapsakka olo ku täytyy makustella voik jotain sanaa käyttää hyväl omaltunnol, et onk se elämän makuinen.. kai se baltiarallaa on ja 6 mummonmarkkaa päälle) ja silleen, kiinnostavaa asiaa eli se kielletty ja paha ruoka. Jos tota listaa lukee ni voi aika hyvin päätellä et mulla on ruokaan ja syömiseen aika kinkkinen suhde..

Ja mun netti pätkii nyt niin hyvin et palaan asiaan ens viikolla, mulla paljon sanottavaa omist syyllisyyksist ja morkkiksist, stresseist ja muutamasta ihanast vaatteest.

Palaillaa.

No laitetaa viel yks biisi ku ollu eri puolil monta kertaa varmaa mut VITTU TÄÄ ON HYVÄ BIISI!!! Ja kuuluu tavallaa asioihi mist haluun tyystin eroo et pidän mist pidän, vilpittömästi. Monil tarve hirveest selittää et tykkää jostai ku se nii huono/ruma/whatever et on niinku jo hyvä/kaunis/whatever. Mä en haluu sellast selittelyy yhtää, tykkään kaikest mikä on hyvää ja hyvää on niin eri sorttist paljon. Volat kaakkoo!

Ja kaikki on jo haastettu mut silti kaikki on vaan divine. Palaan hei tähänki ens viikol, jos en ni alkakaa laittaa tekstarii perää.

Where did the summer go?

2009-11-06T10:20:00.002+02:00

Mä tös aikasemmin jaappasin et lasit ja et tilasin kahdet ja et Specsavers ja bla bla. No eilen sit hain ja sain lasini ja ne on tällaset. Ekana nää metalliset ja soikeet tai pyöreet. Tykkään kovin et simppelii ja klassist, melkee jopa huomaamatont ja päälimmäisenä näis on must se kiintoisa puoli etten olis koskaa oikee osannu kuvitella et lasei hankkies tulis ees koitettuu tällasii. Live and learn, lasit makso 9 € ja koska oli diili et kahdet yksien hinnal nää oli ilmaset. Win-win, ja must nä käy mun päähäni erinomaisesti. Varsinkin ku ajattelee et millaseen asuun ym. ja kunhan ton parran tost ruokkoaa taas hiukan nätimpään kuosiin tai jopa ajaa kokonaan pois ni on taas uus ilme. Ja tukka on mul hiukan hankala nyt ku se pääs venahtamaan kesällä ja kesän jälkee ja nyt parturi oli sitä mieltä et antaa kasvaa vaan, varsinki ku löyty kliffa malli lehdest. Mut tasotti latvoi (toinen juttu mitä en koskaa kuvitellu et mul tehtäis parturis..) ja mun makuu nyt kovin lyhyt ku ne pisimmät piipat katos silmien edest. Nopeestihan se kasvaa takas mut silti orpo olo jotenki nyt tän reuhkan kans. On aika tasesen mittanen ni hiukan potta myös.

Mun toiset pokat onkin sit erilaiset, mustat ja kiiltävät ja oikeesti olivat aurinkolasit mut sopi mun päähän malli niin hyvin et otin ne laseina.

Näis on kans se mysteeri et näähän on mun makuun kovin klassiset, et ollaan arkkitehtii tai vahvaa iäkkäämpää rouvaa tai nykyää nörtii ruottalaista rokkarii ni on sit mustat isot pokat. Musta ja kiiltävä on heti combo mil ei vaan voi mennä vikaan oikeen missän ja nää on isot. Mulla on isojen reisien ohella issuena iso pää (in my eyes) ja mulla on aika ajoin hankalaa löytää isoi lasei ku olis oikeesti isot munkin makuun. Nää on.

Specsavers on.. tai mulla on näis laseissa sellanen ristiriitanen tunne. Tai ei siis näis laseis ku yleensä. Koska mulla on nyt rahat aivan finaalissa ja nääkin makso lahtelainen merimies ni tulee tää; musta on hienointa maailmassa et näis ei o ensimmäistäkään logoa ja/tai tekstiä missään. Ku mulla on se ajatus et jos ei o mahkui Chaneleihin tai Dioreihin ni sit ei myöskään kompromissii, et joko label tai sit no-label. Täs ei o taustalla mitään sellasta suurempaa filosofiaa, paitsi se et mulla on monia merkkejä (vaatteet ja asusteet) ku en vaan oikee vois hyvällä omallatunnolla laittaa päälle vaik olis hieno vaate tai väsky. Jos merkki on väärä ni se on. Tää ei sit taas ihan päde aurinkolaseis koska ne on sit taas musta erilainen asuste, nimenomaan se tapa osottaa et wau kattokaa mä oon niinki niin on the edge ku mul on nää Muglerit päässä (okei ne Muglerit ON kyl aika on the edge..) mut tiiättekö mitä tarkotan? Lasien kohdalla kun ne on asia mitä oikesti tarvii ni ei sovi mun pirtaan et olis sit kompromissii, arskoissa taas on se et kikkaillaan ja ollaan boheemii koska ne on vaan näpsä asuste kesäsel Donnan kannel.

Must nää on molemmat ihanat ja silleesti kiva et osukin just tollanen tarjous koska nyt on kahdet pokat hyvin eri maailmoista ja niitten kans pääsee sättäämään hyvin eri asuihin ja kokonaisuuksiin. Nyt ku viel tottuis käyttään niitä..

Ja sit koska oon niin tohkeissaan et Lahja Haapanen ni pakko laittaa ihan pikkanen preview tähän. Oltiin Stellan kaa kulmilla ja puhuttiin kans hiukan täst. Mul on se tapa et innostun kaikest koko ajan ja herkästi alan lykkäämää kaikkee inspist kaikkeen ja lopputulos on kaoottinen. Mullahan on suuri rakkaus punkkareihin ja seiloreihin, kuten oon varmaan joskus sivulausees sanonu mut sit kans kaikkeen muuhunkin et just Pearly Kings ja Queens on semmonen posse et morjens ja wow. Ja kun löyty viel kovin edukkaasti (0,03 4/kpl) hiukan harmahtavia paidannappeja Va-Ritista (turkulaiset varmaan aika monet tietää tän kaupan Yliopistonkadulla) ni siitä se ajatus sitte lähti. No olihan se ajatus kyteny jo kauan päässä mut nappien kans mun "Pienen tytön liivi" kohahti oikee liekkeihin. Taustalla on tummasta denimistä tehdyt "Pienen pojan housut" jotka istuu juurikin niin mot helvete ku voi kuvitella mut sisso ne on hienot. Mut enivei nii Stellan kans ku puhuttii ku mulla on kans se et tarviin aina jonkun toisen sanomaan ääneen asioita mulle et tavallaan hyväksyn ja handlaan. Ku mullakin on ollu mielessä et meneekö överiks jos on kaikest vaikutteita ja ku Stella sano sen äänee et näin voi hyvinki käydä ni tajusin et näinhän siinä voi käydä (they call me slow). Eli näillä puheilla oon hiukan palannu alkujuurille ja näyttelyst tulee hippasen simppelimpi mut samalla eheämpi kokonaisuus, siit tule ihan v**n hieno, let me just say. Mut samaan aikaa se on sit silleen et se mikä oli ihan alkuperänen ajatus et lasten vaatteista aikuselle vaatteita orizinaalei kaavoilla suurennettuna on riittävän vahva ja hyvä mut omal dekoratiivisel otteel. Ja siihen dekoratiivisuuteen oon ottanu ajatuksii et kuitenkin tulee nättii ja samalla hiukan silleen et hiukan vaikutteita eri alakulttuureista. Ja oon salaa ylpee itestäni et ekat kirjonnat elämässäni on noi pääskyset rinnassa ja ne onnistu äärest nätisti. Tänään alkaa pellavaisen yöpaidan (kimono) kirjonta sinisel, kattellaa mitä tulee ja seuraavana et onk pelkkää sinist, aika näyttää ja sama näyttää sen et miten ne pienet helmistä punotut ankkurit iskee "Pikkulapsen flanellinuttuun" et saa army-henkisen mut samal nätin ja pehmeen. Paljastinko liikaa..? Ja ankkurit ja helmikoristeet on done by lahtelainen merimies et kiitos siitä (kin avusta).

Ja loppuun menevä ja häppening biisi et saa perjantain kohdillee ja mielen korkelle. Ha det bra, palaillaan.

Lasit

2009-10-29T17:22:00.000+02:00

Sattumien summan kautta kävi niin et menin komppaan kaverille laseja tai siis kattoon pokia ja menin iteki näöntarkastukseen ja surprise surprise mä tarviin lasit. Ei mitään hirveen vahvaa, meinaan et meen toiselle optikolle vielä et second opinion ja sillee. Mut samaan aikaan mulla on jotenki mieles et mikäs siinä, onhan täs ikää jo ja en o ainoa 30+ kuka tarvii lasit. Palaan asiaan hetken päästä. Tai no, laitoin lasit jo tilaukseen ja kaikkia ajatuksii ja asenteit uhmaten otin lasini Spec saversistä ja kahdet lasit makso yhteensä 79 euroa. Win win, kaiketi. Mut palaillaan tähän teemaan paremmin, ehken jo tänään kunhan pääsen töistä kotiin (haloo, luuhannu kaupungil koko päivän ja tulin kääntyy töihin et bloggaan.. älä Jaakko polta kynttilää molemmista päistä..)

Oo fancy.. Diamonds and pearls, some fur, too

2009-10-28T08:30:00.003+02:00

So let's start with diamonds.. Mullahan on suuri rakkaus korvakoruihin ja kaikkeen kimmeltävään. Yleensä tykkään et oikees korvas roikkuu kaikkee kamaa, eiffelii, salamaa, robottii, partaterää ja sillast mut välil tulee hinku olla simppeli ja klassisen tyylikäs ja sit tarvii sellast pientä nättii timanttii. Nää ekat on punaset ja mun makuun just hyvän kokoset. Väri on hyvin tumma ja syvä, aikoinaan Viking Linen kaupast (juovuksissa) ostetut. En o hirveest käyttäny mut toisaalta en o viime aikoina ihan hirveesti käyttäny korviksii muutenkaa. Mul oli nää korvissa Vinokinon loppubileissä Klubilla, tämän juurikin samisen punasen pipon kaverina (muutoin olin sinisis farkuis ja sinises colleges mis on jeesus-printti ja orjantappurakruunu tikattu punasek langal ja punaset Martensit jalassa) ja itse asias tykästyin kovin näihin nyt. Jopa siinä määrin et olen ajatellu laittaa nää korviini tänään töihin mennessäni. Ja ku Lahdest tulee vieraita tänää ni pitää olla nätti. Piippaan tukan ja trimmaan parran ja laitan lahjanarua tukkaan.

Samalla reissulla muistaakseni ostin nää mustat dimangit. Erikoista tavallaan on se et tykkään suurist ja näyttävist korviksist kun ne roikkuu, mut nappien pitää olla must enemmän pienempii ja simppelimpii. Tähän on tietty olemas muutamia poikkeuksia, joista lisää hetken päästä. Mutta silti, tykkään tavallaan näistäkin koska ne on mustat, oon siin mieles helppo jannu. Ja kaikesta huolimatta mulla on hiukan issueita käyttää näitä kavereita. Pitänee vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja alkaa käyttää niitä. Se on tavallaan sama juttu ku meet parturii/kampaajal ja laitat uutta tukkaa ja malli ja siin menee hetki ennenku ihan täysin tottuu siihen. Pitää ottaa haltuun niin sanotusti hommat. Eli näillä puheilla nää mustat on sit munkorvissa tänään töissä, ehken jopa punasen pipon kanssa ja muutoin mustissaan, et hiukan värii ja twistii, ja punaset Martensit. Ne on mun lempparit melkee. Haaveilin et tekis uuden version Ihmemaa Ozista, et kloppi Berliinis ja aina kukalauttaa punasii (hiukan kiiltonahkasii) maiharei yhtee pääsee takas. Ne oli osa mun synttärilahjaa aikoinaa matkal, ostin kaikkee muutaki itelleni niinku lahjaks ku selvinny 30 vuotta tääl.

Lisää timanttei. Chanelit on mun juhlakorut, tietty, ja juhlaa on herkästi monest syystä. Elämän juhlaa, katoavan nuoruuden juhlaa, lähestyvän keski-iän juhlaa, uuden nousun juhlaa ja (lisää mikä tahansa sana) juhlaa. Ja tää on sit se mist aikasemmin puhuin et pieni nappi voi olla kuitenki hyvin flashy jos siin on juttu ja idea ja täs se ide on tietty et Chanel, maailman klassisin ja suurin laadun ja luxuksen tae.

Diorit sain Tukholman tuliaisina eräältä merimieheltä. Samas reissus sain Gallianon t-paidan (mikä on slightly.. tight, shall we say?). Kimmeltävä pyssy ja kitara on Hollywoodista ostettuja, Hustlerin kaupasta. Siel oli hienoja vyönsolkia kans, sellasii mis on tekstii ja hetken haaveilin soljesta mis luki FAG mut ne makso kuitenki liikaa ja jäi Amerikkaan se tuote.

Turkiksiin mulla liittyy kovin ristiriitanen maailma. En millään muotoa oikeen voi hyväksyy turkisteollisuutta, vaikka syön lihaa ja käytän nahkaa, mut silti turkikset on aina jossain tapauksissa äärest hienoja.. Musta tekoturkki on ostettu aikoinaan mun Hesan koulun oppilaiden järkkäämästä kirppari-häppeningistä. Siin oli sellanen solki-systeemi, et rumaa muovinauhaa ja muoviset soljet, sellaset ku on repuissa, kiinnityksenä. ratkoin ne pois ja nyt tuskailen et millä ilveellä laitan kiinnityksen kuntoon. Tavallaan haaveilen et laittas oikeen 2-rivisen napituksen koska tossa on tuota leveyttä et sais kyl ihan fiksusti laitettuu. Se on muodoltaan hyvin suora ja telttamainen mikä tekee siit hiukan hankala. Toisaalta olen miettiny ihan vaan et olis sama idea ku alkujaan et vyö ja silleen, mut en tiiä, seki voi olla hankala sit käytös ku tarvii kiristää ja suoristaa. Ja kun sama issue on jo toisessa vaatteessa (coming up next). Tän mustan turkin ongelma on kans se ettei siinä oo kaulusta ollenakan ja se tekee päästä golfpallon kokosen ku takki on päällä, eli vaatii ison huivin ja jotain sälää kaulaan mikä tasapainottaa tilannetta. Huivin olen ostanu San Franciscon Urban Outfittersistä ja pipon neulo mun täti jätelangoista. I like them both ja must ne tuo tähän asuun sen joie de vivren mitä niin kaipaan. Tää on sattumalta myös mun iltalenkkien glamourinen word de jour ku vaapun koiran kanssa pihalla.

Tää takki on jostainm kirppikseltä. Olin jo melkee unohatnu sen kun se tuli vastaan mun varastoista. Kaunis ku fan, ehtaa turkista kauluksessa muttapa mutta.. myös iso ku fan. Jos napitan sen kiinni saan päälleni teltan minkä toki voi kuroa vyöllä kasaan mut sit se alkaa herjaamaan vekkiä lanteille ja lopputuloksena on tyttömäinen tutu. Jos taas laitan sen napit auki vyöllä kiinni se menee niin kasaan et taskjut ym jää kaikki peittoon. Olen ajatellu et hiukan kaventais mut en sit tiiä. Toisaalta vois eka ottaa käyttöön ihan vaan siks et se on ja kattois sit miten sen kans yhteiselo alkaa potkimaan.

Takki on myös likanen ja ryppynen, toinen vyölenkki on katki ja sellasta pientä säätöähän tässä on tietty edes mut eipä se maailmoja kaada. Lätsä on pappan vanha ja must sen värit ja kuosi on ihan nappi, mut sekin vaatis ehkä sen et laittas parilla pistolla hattua kiinni lippaan et tulis enemmän newsboy cap eikä Fievel matkalla Amerikkaan.

Mua väsyttää aika reippahasti ja laitan uuden pannun kahvia ja teen jonkun aamiaisen. Siitä se lähtee, uuteen nousuun.

Palaillaan.

So let's play it LOUD

2009-10-25T08:15:00.006+02:00

Treffasin Stellan eilen pikasesti, tai no, meni siin sit muutama pullo skumppaa (all hail La Jara) ja siideri ja valkoviini (note to self: ei ikinä enää viinii baaris ellei se oo Viinille mis olis oikesti hyvää viintä framil). Yhtäkaikki, olen hiukan potenu huonoo omaatuntoo etten o jaksanu, ehtiny ja/tai inspiroitunu kirjottaan blogia. Haloo.. Ja et mitä voin laittaa sinne, et jos olis parempi vaan pohtii omaa vaatekaappii (mikä oli mul tavallaan alkujaan ajatus..) et meneek liian kirjavaks jos kaikkee muutaki. Haloo.. Vituu mun blogi ja oikeesti, blogi. Ja saan kiroilla jos haluun, vittu. Mut venaan et saan tarkennettu ajatuksii ku nyt tuntu et astuin jonkun varpaille kuka eilen tunnusti et olis bloggaamas aiheesta.. Hmm.. (Ja oikee syy on ettei aivot millään muotoo oo ihan iskussa viel huonosti nukutun yön ja äärest levottoman fiiliksen combona. Et ei jaksa alkaa yrittää muodostaa järkevii lausei.)

Anyways, tähän hyvän pössiksen sunnuntaihin, oon siis ihan mieltsin hyväl pössiksel liikentees ja kaiken kunniaks mul olis plääni illal ottaa kuvii ku löytyny muutama vanha vaate ku tarvis enemmän huomioo. Mut en me lupaamaa mitää varmaa. Preview on kuitenki et ylelliset turkikset ja säihkyvät timantit valtaa Povertyn Deluxen.

Tähän en laita sen enempää ku yhden videon mikä ollu Radio Jaakon voimasoitos (biisinä ja videona) muutaman päivän. Eurythmics on siin mieles hassu bändi et aina tykänny ja nyt viime aikoina vaan kolissu ihan täpöi (sori..) ja varsinkin tää kappale ja VARSINKIN tää video. Mitä pyhää täydellisyyttä ja siks toiseksee Annie Lennox on ihan käsittämättömän kaunis (ja videos siin punases pitläs peruukis aivan Jerry Hallin näkönen) ja I must say et Dave on aika kuumaa kamaa kans.. Eilen just Stellan kans pohdittiin et onk Dave homo mut ei se o ku ollu kimpas Annien kans ja mun päähänhän ei mahdu ajatus et olis bändi mis on mies ja nainen ja ne ei olis pariskunta tai mies homo. Et muita vaihtoehtoi ei oo. (They think I'm slow..)

Ja kandee hankkii tää video dvd:nä, virittää tietsikka/dvd-soitin kiinni mega-kajareihi ja super-videotykkii, kääntää nupit kaakko ja soittaa ja kattoo repeatil n. 36478 kertaa ja tanssii mukan ilman paitaa hiukan jaloil twistaten. Maailman paras kappale ja video.